kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely

Asian äärellä tuoreeltaan

Lapin AMK on olosuhteiden sankari, esimerkki siitä miten menestytään olosuhteiden ansiosta, ei niistä huolimatta. Tästä kokemuksesta kertyy tietoja, taitoja ja elinvoimaa jaettavaksi asti. Pohjoisuudelle on kysyntää muuallakin.

Pohjoisen tekijät on asiantuntijablogi, jossa julkaistaan Lapin AMKin toimintaa ja toimintaympäristöä käsitteleviä ajankohtaisia kirjoituksia.Kirjoitukset perustuvat työntekijöidemme tekemään asiantuntija- tai tutkimustyöhön. Julkaisemme myös kumppaneidemme kanssa laadittuja yhteisartikkeleita. 

Blogin tarkoituksena on yleistajuisen tiedon levittämisen lisäksi laatia tilannekuvaa ja analysoida erityisesti Lapin kehitystrendejä: onnistuessaan myös nostaa uusia teemoja yleiseen keskusteluun. Kirjoitukset arvioi ennen niiden julkaisemista blogin toimituskunta.

Tervetuloa lukijaksi!

Uusimmat artikkelit
Tapio Pyörälän kasvot.
15.6.2022 9:00

Nokkosen viljely ja monipuoliset käyttötavat Euroopassa

Agrologi (AMK) Tapio Pyörälä työskentelee asiantuntijana Lapin ammattikorkeakoulun Tulevaisuuden biotalous -osaamisryhmässä.

Tuuli Tikkasen kasvot.
13.6.2022 15:00

Jatkuva oppiminen kuuluu kaikille

Tradenomi YAMK Tuuli Tikkanen työskentelee asiantuntijana Lapin ammattikorkeakoulun Vastuulliset palvelut -osaamisryhmässä.

Johanna Aarinio-Keinäsen kasvokuva.
9.6.2022 11:00

Ekoteollisuuspuistojen yhteistyöllä mahdollistetaan kiertotalouden onnistuminen

Insinööri (AMK) Johanna Aarnio-Keinänen työskentelee kiertotalouden asiantuntijana Uudistuva teollisuus -osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa.

Ruusilan ja Vuokilan kasvokuvat vierekkäin.
8.6.2022 7:00

Söiköhän mummo tänään? Teknologian avulla voi seurata kotona-asuvan ikäihmisen hyvinvointia

FM Ani Ruusila ja FM Johanna Vuokila toimivat Lapin ammattikorkeakoulun Digitaaliset ratkaisut -osaamisryhmässä tietojenkäsittelyn koulutusohjelman lehtoreina. Ani ja Johanna toimivat myös Koulutuksella laatua ja toimintavarmuutta etähoitoon -hankkeessa IT-asiantuntijoina.

Siirry blogiinBlogsBlogs
Edellinen 1 2 3 4 ... 68 69 70Seuraava