kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely

KUMPPANEIDEN KANSSA

Lapin AMK ja Lappi ovat yhtä. Annamme tiedon kulkea avoimesti, sillä yhdessä olemme enemmän.

Työelämälähtöinen ja -läheinen koulutus ja elinkeinoelämää uudistava TKI-toiminta perustuvat luottamukselle ja lujille kumppanuuksille.

Kumppanuus on sopimukseen pohjautuvaa, suunnitelmallista, systemaattista ja molempia osapuolia hyödyttävää pitkäjänteistä yhteistyötä. Palveluperiaate on, että kumppanuuksissa tuotettu, uusi tieto on mahdollisimman avoimesti myös muiden kuin kumppaniyritysten saatavilla.

 

Kumppanuussopimukset

Kumppanuussopimuksessa kuvataan yhteiset tavoitteet ja nimetään vastuuhenkilöt. Sopimusjakso on lähtökohtaisesti kolme vuotta.

Vuosikelloon perustuvat toimintasuunnitelmat sisältävät vuosittaisen seurannan, arvioinnin ja kehittämisen.


Kumppanuuspalaute

Keräämme kumppaneiltamme ja asiakkailtamme palautetta määrämuotoisin ja säännöllisin kyselyin. Palautetietoa käytetään toiminnan kehittämiseen ja sen vaikuttavuuden seuraamiseen.

 

Oiva tapa jakaa osaamista:

Opettajien työelämäjaksot!

 

Sopimuskumppanimme

Kymmenittäin logoja. 

 

Ota yhteyttä!
Mirva Juntti
0400 126287
Palvelupäällikkö, liiketoiminta

palvelutLapin AMK sähköposti harmaa