Lapissa selvitetään ja etsitään uudenlaisia keinoja edistää osatyökyisten työllisyyttä ja hyvinvointia sekä alueiden elinvoimaa.
Yrityskentässä kytee omistajanvaihdosongelma. Osaaminen ja hankittu omaisuus uhkaa kadota, kun toimivat yrittäjät eivät löydä jatkajaa yritykselleen.
Lastensuojelun perhehoito on lain mukaan lapsen ensisijainen sijoitusmuoto. Se mahdollistaa sijoitetuille lapsille kodinomaisen kasvuympäristön ja on siten lapsen kannalta hyvä kasvupaikka.
Erillishaku 1. - 15.11.2019
Torniolainen sairaanhoitaja YAMK Arja-Leena Autio on valittu vuoden YAMK-alumniksi Lapissa. Tunnustus myönnetään vuosittain alumnitapaamisen yhteydessä.
Lapin AMKin verkkolehti Lumen on ilmestynyt. Syysnumeron teema on Kehittyvät hyvinvointipalvelut.
Ammattikorkeakoulujen opiskelijavalinnat uudistuvat laajasti.
Tornion tradenomiopiskelijat ovat kehittäneet kiertotalousaiheisen pakohuonepelin. Ensimmäisenä pelaamaan pääsivät Tornion Putaan koulun 7-luokkalaiset.
Mediatiedote > julkaisuvapaa 23.10.2019
Ammattikorkeakouluja kiinnostaa, miten niiden entiset opiskelijat pärjäävät. Uraseurantakysely lähetetään valmistuneille viiden vuoden kuluttua AMK- tai YAMK-tutkintoon valmistumisesta.