Tänä vuonna valmistuvissa sairaanhoitajakoulutuksissa oli opiskelijoita noin 70. Kaikki olivat tervetulleita valmistujaisjuhlaan.
Toivola-Luotolan Setlementti ry. ja Lapin AMK edistävät yhdessä lapsi- ja perhetyötä ja ikäihmisten hyvinvointia. Kumppanuussopimus allekirjoitettiin 17.12. Kemissä.
Suomen metsäkeskuksen Pohjoisen palvelualueen ja Lapin ammattikorkeakoulun välille on solmittu yhteistyösopimus.
Insinööriopiskelijat esittelivät peli- ja robotti-innovaatioitaan lukukauden juhlavaksi päätteeksi Rovaniemellä.
DEKRA Industrial Oy:n ja Lapin ammattikorkeakoulu ovat sopineet kumppanuudesta ja yhteistyöstä, joka tukee kummankin organisaation strategisia ja operatiivisia kehittämistavoitteita.
Yhteiset palvelut otetaan käyttöön vuoden 2020 loppuun mennessä.
Aggressiivisen asiakkaan kohtaamista harjoitellaan simuloidussa tilanteessa Lapin ammattikorkeakoululla.
Pohjoiseen haetaan rajat ylittäviä digitaalisia ekosysteemejä.
Venäläisten matkailu Suomeen kukoisti 2010-luvun alkuvuosina, kunnes poliittinen ja taloudellinen kriisi käänsi tilanteen kertaheitolle toiseksi.
Liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelma on liittynyt mukaan eurooppalaiseen hankkeeseen, jossa selvitetään istumatyön ja toisaalta ikääntymisen vaikutuksia eurooppalaisten terveyteen.