Työn tekijä, työn antaja ja yhteistyö - arkisia sanoja, joita käytämme päivittäin työssämme sen kummemmin ajattelematta. Mitä ne tarkoittavat, ja mitä olettamuksia niissä on? Erikseen kirjoitettuna sanat näyttävät hyvin erilaisilta ja niiden etymologinen tausta nousee esille.

Lähes joka päivä tulee vastaan uutisten välityksellä muistutuksia siitä, että yhteiskuntaamme on muuttumassa rajusti. Niin sanottuja ”YT-neuvotteluja” käydään lähes kaikilla aloilla, niin myös meidän uudessa ammattikorkeakoulussa. Meille median kautta välittyvä viesti on, että ”YT:t” ovat pohjimmiltaan negatiivisia.

En väitä etteikö monien YT-neuvottelujen lopputulos olisi ollut erittäin masentava, ja että monet hyvät osaajat ympäri maatamme ovat joutuneet rakentamaan uraansa ja elämänsä uudestaan muutosten seurauksena. Mutta se mihin haluan kiinnittää huomiota, on itse sana, johon lyhenne ”YT” viittaa. YT eli yhteistyö on perimmiltään mielettömän kaunis ja arvokas sana ja olisi surullista, jos me aina näkisimme sen negatiivisessa valossa.

Yhteistyöneuvotteluja käydään, jotta voimme yhteisesti voidaan sopia millä tavalla meidän pitää muuttaa työympäristömme vastaamaan tulevaisuutta. Mukana neuvotteluissa on työntekijöiden ja työantajien edustajia. Polarisoidusti voisi ajatella, että nuo kaksi ryhmää ovat eri ihmisiä. Mutta sana yhteistyö alleviivaa sen, että olemme yhtä ryhmää. Edustamme vain erilaisia näkemyksiä. Sen media usein näyttää unohtavan.

Pitää muistaa, että yhteiskuntaamme ei rakennu polarisoitumiseen. Se rakentuu yhteistyöhön! Aivan liian usein kirjoituksissa, puheissa ja ajatuksissa ilmaistaan virheellisesti, että olemme jakautuneet kahteen leiriin. Mistä tämä johtuu? Tutkitaan tätä ajatusmatkan kautta, joka alkaa ulkomailta ja toisesta aikakaudesta.

Rene Descartes oli 1600-luvulla elänyt ranskalainen matemaatikko ja filosofi. Vuonna 1637 hän julkaisi teorian, josta hänet muistetaan tänäänkin, ja jonka myötä länsimaalainen ajattelu muokkautui vuosisadoiksi eteenpäin.

Descartes seurasi kiinnostuneena tieteen tuloa maailmaan, missä uskonto ja kirkko olivat siihen menneessä määränneet miten asioista pitää ajatella ja mitä asioita voidaan pitää totuutena. Yhtäkkiä oli olemassa mahdollisuus, että asiat olisivatkin toisin kuin aikaisemmin oli oletettu: maapallo pyörii auringon ympärillä eikä toisin päin. Luonnonlait alkoivat saada selityksiä, jotka eivät suoraan liittyneet enää Raamatun luomistarinaan.

Descartes suoritti kokeilun päästäkseen täyteen varmuuteen siitä, mikä ei voi olla toisin. Hän asetti kyseenalaiseksi kaiken, mitä oli aikaisemmin pitänyt varmana kysyen: “Voiko tämä olla toisin?”

”Voiko olla niin, että aurinko ei nouse huomenna?” – ”Kyllä voi, se on noussut joka aamu tähän menneessä. Mutta ei ole olemassa mitään, mikä ennalta vahvistaisi, että se tulee nousemaan huomenna.”

Lopulta hän esitti kysymyksen, jonka vastaus ei voinut olla toisin: ”Olenko itse olemassa?” Koska olisi järjenvastaista, että joku muu kuin olemassa oleva olento miettii omaa olemassa oloaan, hän oli todistanut olevansa olemassa: ”Cogito ergo sum” (Ajattelen, siis olen).

Tämä kuuluisan lauselma on merkityksellinen monesta syystä: se johti tiedemaailman muuttamaan peruskysymyksiään. Induktiivisen teorian rakentaminen muuttui deduktiiviseksi. Sen sijaan, että totuus määritellään olettamuksilla, vaadittiin, että jokainen tiedeprosessi lähtisi varmoista asioista, joiden seuraukset pystyttiin todentamaan. Siksi opiskelijammekin tekevät tutkimusta; jotta he voisivat vahvistaa olettamuksiensa totuudellisuuden viittaamalla muihin tutkimuksiin.

Tämä lauselma erotti myös mielen ja henkilön toisistaan: on olemassa sekä ajatteluprosessi, että joku joka ajattelee. Tämä oli perusta dualismille eli kaksinaisuudelle. Kaksinaisuus on yksinkertaistettuna vastakohtien löytämistä – polarisoituminen. Kylmän vastakohta kuuma löytyy helposti. Niin myös vastapareissa nainen–mies, heikko–vahva, laiska–työläs ja niin edelleen.

Kaksinaisuus itsessään ei ole varallista, kun sillä tarkoitetaan vain vastakohtia. Vaara syntyy sitten, kun muodostuu ajatusketjuja, jossa joitakin vastakohtia laitetaan yhteen: vahvan työlään miehen vastakohta on silloin tietysti heikko laiska nainen. Ongelmallista, eikö vain? Mieli ja ruumis toimivat myös vastakohtina. Tätä voi usein nähdä yksinkertaisissa argumenteissa: ”Ei hän ole sairas, hän vain kuvittelee”.

Näiden ajatusten taustalla ovat viime viikolla pohtimani sanat ”työnantaja” ja ”työntekijä”. En ollut aikaisemmin miettinyt sanojen taustaa: niihin sisältyy ajatus, että työtä on ja joku sitä tekee, ja että joku antaa työtä sitä tekeville tehtäväksi.

Minä olen tietysti asemassani työantajan edustaja, en henkilökohtaisesti se antaja. Mutta kuka sitten on se antaja, jota edustan?

Esimieheni ammattikorkeakoulun rehtori ei myöskään ole antaja. Hän on samalla tavalla kuin minä työantajan edustaja. Arjen tasolla me kaikki olemme työntekijöitä. Tekeminen on vain erilaista tehtävistä riippuen.

Myöskään organisaatio ei viimekädessä ole työantaja. Organisaatio on vain yhteenliittymä, jolle on annettu tiettyjä tehtäviä. Työantajan täytyy siis olla Suomen yhteiskunta, joka on päättänyt, että koulutus on tärkeätä ja että sitä pitäisi järjestää tietyllä tavalla. Jokainen äänestäjä ja jokainen veronmaksaja on työnantaja. Heidän päätöksensä ja varansa tekevät koulutustehtävämme mahdolliseksi.

Te, rakkaat lukijani, olette minun työnantajani. Minä olen tässä ekvaatiossa teidän edustajanne tehdessäni tätä työtä.

Henkilökohtaisella tasolla voisi väittää, että olemme itse omia työnantajiamme: tietokoneelle ajatukseni siirtävät sormeni ovat työntekijöitä ja näitä ajatuksia pohtivat aivot ovat työnantaja, eikö vain?
Tässä nousee esille sama ajatus mistä aloitin: Cogito ergo sum ja siihen perustuva kaksinaisuus. Eihän mikään mieli toimi ilman ruumista. Ei ole olemassa ajatusta, joka on ilman jonkinlaista määränpäätä. Olemme kaikki töissä organisaatioissa, jolle on annettu tietty tehtävä. Organisaation sisällä tämä tehtävä jakautuu meille työtehtävinä, jotka yhdessä varmistavat lopullisen tuloksen.

Valtiovalta on muuttanut, tai on muuttamassa, Suomen koulutuksen rahoitusmalleja. Meille annetut tehtävät ovat aina vain tiiviimmin kytköksissä tuloksiin. On toki meidän kaikkien veronmaksajien etu, että veroeuroillamme maksettu työ tehdään mahdollisimman hyvin.

Kaksinaisuus voi olla vaaraksi, jos työntekijä ja työnantaja nähdään vastakohtina. Siitä seuraa vastakkainasettelua, mikä ei ole eduksi kenenkään työlle. Yhteistyö tarkoittaa, että työtä tehdään yhdessä organisaation päämäärien toteuttamiseksi. Työnantajamme, Suomen yhteiskunta, voi luottaa siihen, että me työntekijät teemme meille annetun työn niin hyvin kuin osaamme.

Soli lankalauantaiaamu. Mahottoman komia. Aurinko paisto pilivettömältä taivhaalta ja rästäistä tippu vesi. Soli ollu lussan puolela koko yön. Aattelima, jotta son justhiinsa sopeva keli nanoile. Päätimä hurrautaa kämpältä piililä Vuontispirtile ja hypätä sielä lavule. Niin tehimä.

Hunteerasima siinä hotelin pihala jotta mimmosen lenkin heitämä. Päätimä pyhkästä Harrisaajon kautta Pallas-hotelile, ryypätä sielä kahavit ja saman tien Nammalan kautta takasin. Arvelima että son tolmoset 40 kilomeetriä. Pari kertaa siinä ylitämä tunturit. Silton komiat maisemat. Sole mikhän, eiku menoksi.

Siinä Harrisaajon jälkhen se rupesi nostattamhaan jokseenki mustia piliviä länneltä, Lehmäkeron takkaa. Tuuliki, rietas, äity loosaamaan samalta suunalta. Ko pysähyimä tauolle Sarvijärven laavule ni tuuli loosasi jo siihen malliin että heikompihermosta hirvitti. Ryyppäsimä termoksesta kahavit ja totesima, että ko on lähetty ni menhään. Päästhiin lopulta Palkaskurun noussuun. Heitti tuo nanoki pitämästä ja hääty siinä jyrkäsä nakata jo sivakat olale. Ko sitä kurua oli päästy puurajale, ni se päätti vielä ruveta satamhan rakheita ja jos maholista ni se loosiki koveni. Oli jo rohki rapiat 20 meetriä sekunisa... ja vastanen. Jotenki siinäkö mie tallasin sitä vastasta, vastatuulesa ja rakhet pieksit naamaa mie rupesin hunteeramhan näitä työasioita. Tiä miksi. Oishan tuota raatanu keverinki kansa, mutta ko sois häätyn huutakko hyeena ja sei olis kuitekhan kuulu.

Mie siinä aattelin, jotta keskitympä nyt tässä hunteerauksesa tuohon OPS2017 rosessiin ja petakookiseen uuistukseen. Net on somia juttuja molemat.

OPS työtä on väänetty Kemi-Torniosa ja Rovaniemelä tasasin väliajoin. Nykkö nuita tuloksia kattoo ni kovin meilon erilaiset suunitelemat. Joisaki opseisa son opintojakso pilikottu tosi pieneksi silipuksi. Toisisa taas on mahottoman isoja opintojaksoja. Net alakavat ja loppuvat miten on parhaaksi katottu. Samhaan aikhaan molema miettinhet ottat kurtusa mitenkä met voisima yhistää tämän TKIin, työelämäyhteistyön, palaveluliiketoiminnan ja opetuksen (molen kyllä sitä mieltä, jotta voisima heittää vähemäle tuon opetuksesta puhumisen ja keskittyä enemän tähän oppimiseen, ko son minusta se olleelinen asia). Molema rojekteissa kehitelheet melekosen määrän erilaisia oppimisympäristöjä, joisa voisima saaha oppimista aikhan vähän erilaisisa ympäristöisä ko luokasa. Parraat näistä palavelee koko talua, niin että voima oikhein porukala, yhesä työelämän kansa touhuta.

Son vain ollu ongelmana, että aina on nuo aikataulut eri kantisa ja sopevat opintojaksot hakusesa tai totteutuvat muulonko sillonko sitä sopevaa yhteistyötä olis tarjola.

Mie siinä aattelin, että jospa met tekisimä semmosen OPSin, että joustaa ja antaa myöten tehä ja oppia yhesä ja yhesä vielä ulukopuolisten kumppaneijen ja asiakhaijenki kansa aina ku tarvis. Aattelin, jotta passathaan kaikile samankokoset opintojaksot, alotama ja lopetama samhan aikhan. Laitama vielä joka lukukauele rojektiopintoja. Nuoremile vähemän ja ohojaama alusa tarkemin. Vanahemat kurssit jo sitte enäpi itsenäisesti touhuavat vaativampia rojekteja. Nämäki passaama samhaan aikhan niin pääsemä monialasestikki tekhen jos tarvis. Mie sitä sielun silimälä visualisoin, jotta solis ko tuomonen paperiarkki johon pyhkäsemmä viivan vasemasta ylänurkasta oikeehaan alanurkhaan. Siinä se vasen puoli sitte kuvvaa tuota perinteisempää opintojaksomaalimaa ja oikia puoli on niinku näitä rojekteja tai muita semmosia. Molemila puolila oppilhaat hankkivat suunnitelusti ammattinsa kannalta tähelisiä kompetensseja.

Se alako kohta tuo tuo kurun suuki näkyä. Aattelin, jotta tuone ko yllän ni polokasen sivakat jalkhan ja lasken hotelile. Tuntu jo siltä, jotta muuki ko kahavi maistus. Tuli siinä parisko hiihtäjiäki vasthan. Niiloli oikhein kortonkipuvut päälä. Toinen hiihteli myötälheeseen komiasti, mutta toine tuliko kirsisääski hangela. Mie niile, jotta se käy kohta rohki jyrkäksi ja sannoin mielipitteenäni, jotta solis somempi siirtyä kävelymieheksi... Ainaski sen kirsisääsken.

Reistasin siinä vielä hunteerata sitä petakookista kehittämistäki. Totesin mielesäni, jotta sielä on sama tilane. Monen moista on kokkeiltu ja monela mallila menhään. Aattelin, jotta tähänki häätyy sopia jonkumoinen linia. Se tuntuu jotta nuista tosielämän ongelmista se nuori oppii. Arvelin siinä heti perrään, jotta niin oppii se kirsisääskiki jos ei heti neuvosta vaihtanu kävelylle. Meinasin vielä jatkaa hunteerausta tästä petakokiikasta, mutta stormi meinasi nakata minut söläleni ja hoteliki alko näkyä alarintheesä. Aattelin, jotta jätän tämän tarkemman hunteeraamisen seuraavale nousule. Polokasin sivakat jalkhan. Laskima hotelile ja lähimä paarhin.

Sillon muuten hyä mersu tuola Raattaman taksila.

Useissa medioissa julkaistiin 22.4.2014 STT:n välittämänä seuraava uutinen:

Hallituksen esitys ammattikorkeakoululain uudistamisesta on herättänyt arvostelua eduskunnassa lain lähetekeskustelussa. Yllättäen arvostelua kumpusi myös hallituspuolueista kokoomuksesta ja kristillisdemokraateista.

Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo (kok.) ihmetteli, että ammattikorkeakouluille kaavaillaan syventävää tutkimusvastuuta, joka perinteisesti on kuulunut yliopistoille. Hänestä nykyinen tehtävänjako on ollut toimiva. Pelkona on se, että tutkimuksen taso laskee. Kaikki oppivat tekemään kaikkea, mihin pienessä maassa ei ole varaa, Vahasalo varoitti.

Eniten arvostelua herätti opiskelijoille kaavailtu opiskelijakunnan pakkojäsenyys. Opiskelijoilta perittäisiin tätä kautta terveydenhoitomaksu, jolla parannettaisiin palveluita.

Mediaseuranta toi myös linkin Suomenmaan verkkoapilaan, jossa Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy:n puheenjohtaja kansanedustaja Aila Paloniemi (kesk.) toteaa, että sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo (kok.) on tipahtanut kärryiltä korkeakoulujen arjesta. Vahasaloa nikotuttaa erityisesti sanan soveltava poistaminen ammattikorkeakoulujen tutkimuksen määritelmästä. Paloniemen mukaan nykypäivänä ammattikorkeakoulut ja yliopistot tekevät erittäin hyvää ja luontevaa yhteistyötä myös tutkimustoiminnassa. Tutkimuksen kategorinen sulkeminen ja rajaaminen vain toisen korkeakoulun tehtäväksi ei edusta enää nykypäivän ajattelua ja toimintaa, Paloniemi huomauttaa.

Nämä uutiset innoittivat vilkaisemaan ammattikorkeakoululain lähetekeskustelun närästyksiä.

Hallituksen esityksessä eduskunnalle ammattikorkeakoululaiksi määritellään ammattikorkeakoulujen tehtävä seuraavasti:

4 §
Ammattikorkeakoulun tehtävänä on antaa työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksiin sekä tutkimukseen, taiteellisiin ja sivistyksellisiin lähtökohtiin perustuvaa korkeakouluopetusta ammatillisiin asiantuntijatehtäviin ja tukea opiskelijan ammatillista kasvua.

Ammattikorkeakoulun tehtävänä on lisäksi harjoittaa ammattikorkeakouluopetusta palvelevaa sekä työelämää ja aluekehitystä edistävää ja alueen elinkeinorakennetta uudistavaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa sekä taiteellista toimintaa. Tehtäviään hoitaessaan ammattikorkeakoulun tulee edistää elinikäistä oppimista.

Tosiaankin sivistysvaliokunnan puheenjohtajan nikotuksen aiheuttanut sana soveltava on poistettu ammattikorkeakoulun tehtävästä ja tutkimus on avattu kaikkien temmellyskentäksi. Onhan se vaarallista, että muutkin kuin yliopistot oppivat tekemään tutkimusta. Vähemmästäkin pienen maan tutkimuksen taso laskee.

Vahasalon puoluetoveri Sanna Lauslahti pelkäsi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkimuksen sekoittuvan, vaikka ammattikorkeakoulujen tulisi keskittyä hyvin käytännönläheiseen soveltavaan tutkimusotteeseen. Hänen mielestään jopa yliopistojen pitäisi miettiä, ovatko ne tutkimusyliopistoja vai tutkintoyliopistoja. No tuskinpa yksikään yliopisto haluaa julistautua ensimmäisenä pelkäksi tutkintoyliopistoksi.

Entinen opetusministeri Jukka Gustafsson perusteli soveltavan poisjättämistä sillä, että perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen välillä on veteen piirretty viiva. Hän piti hallituksen esitystä harkittuna. Tämä viritti Lauslahden ja Gustafssonin keskusteluun siitä, tarvitaanko soveltavaa, onko soveltavan pois jättäminen fundeerattua ja miksi soveltavan poisjättämistä ei ole fundeerauksesta huolimatta kirjattu hallituksen esityksen perusteluihin.

Gustafssonin mielestä osalla porvareista on tosi rankka asennevamma edelleen ammattikorkeakouluja kohtaan, niin loistavan tuloksen kuin ammattikorkeakoulut ovatkin suomalaiselle yhteiskunnalle antaneet. Porvarileiristä todettiin, että ammattikorkeakoulujen vahvuus on olla lähellä työelämää innovaatiota tuottavassa tutkimuksessa.

Mauri Pekkarinen nosti lähetekeskustelussa Suomen maailmalla selviytymisen ydinkysymykseksi sen, miten saamme generoitua osaamispotentiaalistamme innovaatioita, jotka voidaan tuotteistaa, kaupallistaa ja viedä maailmalle. Hän totesi poliittisen selväsanaisesti: ”mitä enemmän laitetaan rahaa tieteelliseen perustutkimukseen ja mitä enemmän otetaan soveltavasta päästä pois, sitä varmemmin tämä generaatio toimii entistä huonommin”.

Kun uutta ammattikorkeakoululakia alun perin valmisteltiin, ammattikorkeakoulujen tehtävään ei haluttu tehdä muutoksia. Muutosten pelättiin nostavan kuohuntaa ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välisestä tehtävä- ja mahdollisesti reviirijaosta. Toisaalta ammattikorkeakoulun yhdeksi tärkeäksi tehtäväksi oli jo noussut innovaatiotoiminta ja ammattikorkeakoulujen rooli kansallisessa innovaatiojärjestelmässä oli alkanut painottua juuri elinkeinoelämän innovaatiotoiminnan vauhdittamiseen. Myös ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ajoi vahvasti innovaatiotoiminnan lisäämistä ammattikorkeakoululakiin.

Lopulliseen hallituksen esitykseen ammattikorkeakoulujen tehtäväksi lisättiin innovaatiotoiminta, mikä on erittäin tärkeää ammattikorkeakouluille. Lähetekeskustelussa sitä ei kyseenalaistettu yhdessäkään puheenvuorossa. Keskustelu oli pääosin ammattikorkeakoulujen toimintaa ja roolia kehuvaa. Samalla kritisoitiin amk-rahoituksen leikkauksia. Erityisesti korostettiin ammattikorkeakoulujen roolia elinkeinoelämän asiantuntijana ja kehittäjänä.

Tätä keskustelua kannattaa jatkaa aktiivisesti. Samalla kun ehkä vielä riidellään soveltava-sanan tarpeellisuudesta, nostetaan esiin myös tärkeitä asioita ammattikorkeakoulujen saavutuksista sekä roolista elinkeinoelämän innovaatioiden kehittäjänä, TKI-toiminnan rahoituksen tarpeellisuudesta sekä kattavan ammattikorkeakouluverkoston säilyttämisestä.

Ennen edellisiä eduskuntavaaleja korkeakoulupolitiikka ei ollut mukana juuri missään keskusteluissa eikä vaalilupauksissa. Lupauksia ei siis tarvinnut pettää, kun hallitusohjelmaan sisällytettiin ammattikorkeakoulujen suuret rahoitusleikkaukset.

Seuraavissa vaaleissa koulutus, tutkimus, kehittäminen ja innovaatiotoiminta tulee nostaa keskusteluaiheeksi jopa tarvittaessa hieman provosoiden. Meillä ei ole enää varaa tehdä leikkauksia osaamiseemme, sitä ei elinkeinoelämämme kehittäminen enää kestä. Ammattikorkeakoulujen tulee kutsua alueen päättäjiä tutustumaan käytännössä TKI-toimintaamme sekä työelämäyhteistyöhön.

Ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan luonne ei muutu käytettiinpä laissa sanaa soveltava tai ei. Kysymys on enemmänkin korkeakoulujen välisestä tasavertaisuudesta. Piirrämmekö veteen reviiriviivoja, joiden yli ammattikorkeakoulut eivät saa horjahtaa mutta yliopistojen on jopa suotava astua. Ammattikorkeakouluille tärkeämpää kuin tutkimuksen soveltavuus on TKI-toiminnan työelämälähtöisyys ja -läheisyys sekä alueellisen ja kansallisen kilpailukyvyn kasvattaminen. Erittäin hyvä kannaltamme on, että tutkimus- ja kehittämistoiminnan lisäksi innovaatiotoiminta on tulossa ammattikorkeakoulujen lakisääteiseksi tehtäväksi. Oleellista on myös ammattikorkeakoulujen tiivis yhteistyö yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Siten voimme parhaiten TKI-toiminnan avulla palvella ammattikorkeakouluopetusta, edistää työelämää ja aluekehitystä sekä uudistaa alueen elinkeinorakennetta.

Melkein isona, melkein pienenä. Melkein tulevaisuus, me ollaan. Näin riimittelee Haloo Helsinki!, yksi suosituimmista suomalaisista popyhtyeistä. Miten oikeassa nämä nuorison suosikit ovatkaan. On kevät ja ikäluokallinen nuoria miettii tulevaisuuttaan tai ainakin seuraavaa askeltaan kohti haaveitaan, tavoitteitaan, hyvää elämää. Useimmilla askelmerkit tulevaan syksyyn on jo asetettu.

Lapissa on kannettu huolta nuorten syrjäytymisestä, pahoinvoinnista ja poismuutosta. Tämä on tiedostettu, kuten sekin, että ongelma on yhteinen Barentsin alueella.

Monesti syrjäytymisuhka on liitetty haja-asutusalueille. Kuitenkin syrjäytyminen ja yksinäisyyden kokemus näyttää olevan erityisesti kasvukeskuksiin kuuluva kasvava ilmiö. Kun naapuri ei tunne toistaan, vaikka seinän takana asutaan. Pakenemalla suureen kaupunkiin, ei välttämättä pääse eroon syrjäytymisestä. ”Kun lähtee sutta pakoon, tulee karhu vastaan.” Joidenkin Etelä-Suomen suurista kaupungeista tulleiden opiskelijoidemme hämmästys on ollut suuri, "kun oikein nimeltä tunnetaan". Luksusta jossain muualla, business as usual meillä.

Kouluttautumisella ehkäistään syrjäytymistä, mutta mikään patenttiratkaisu se ei ole. Jokainen tutkinnon suorittanut odottaa pääsevänsä töihin. Vasta sitten ollaan tulevaisuusuralla. Työllistyminen on kuitenkin yksi isoista haasteista Lapin alueella. Jos onkin tarvetta ja osaamiselle kysyntää, onko palkan maksajaa? Samalla tavalla kuin kannetaan huolta ensisijaisesti Lapin omien nuorten kouluttautumisesta, pitää kantaa huolta – ja vastuuta – siitä, että kouluttamamme nuoret voivat työllistyä Lappiin, palvelemaan alueen elinkeino- ja kulttuurielämää sekä julkisiin palveluorganisaatioihin ja myös uskaltautumaan yrittäjiksi. Koulutusinvestoinnille saadaan paras tuottoaste, kun toimimme ”kasvattajaorganisaationa” pohjoiselle. Kuitenkin heti perään on tehtävä kolme tarkennusta. Ensinnäkin kansainvälinen Lappi tarvitsee eri puolille maailmaa työllistyviä ja verkostoituvia nuoria ja aikuisia. Toiseksi työllistyminen Barentsin alueelle on oppilaitoksemme strategisesta näkökulmasta katsoen erittäin hyvä vaihtoehto. Ja kolmanneksi muista kulttuureista tulevat kansainväliset opiskelijat ja opettajat ovat arvokas voimavara kansainvälistämisessä ja eri kulttuurien oppimisessa.

Koulutukselle ei riitä pysyminen ajassa. Sen on kyettävä ennakoimaan tulevia osaamistarpeita ja myös oltava vaikuttamassa niihin. Työelämää muuttavia ilmiöitä ovat mm digitaalisuuden räjähtävä tuleminen, pohjoisen muuttuva asema globaalitaloudessa, lisääntyvät energia- ja ympäristöinnovaatiot, luovan talouden laajeneminen, monimuotoistuva robotisaatio, ICT- ja kansainvälisyysosaamisen kytkeytyminen lähes kaikkeen työelämään.

On liian helppo ratkaisu pitäytyä tutuissa rakenteissa ja koulutusohjelmaratkaisuissa, jotka tarjoavat yleispätevän osaamisen ja varsin perinteiset kompetenssit. Ammattikorkeakoulussa on paljon kehitys- ja innovaatio-osaamista. Suunnataan sitä myös oman tutkintotuotteiston kehittämiseen. Lähtökohdat löytyvät erinomaisesta arktissävytteisestä strategiastamme. Esimerkiksi etäisyyksien hallinta kytkeytyneenä digitalisoituvaan, ICT-osaamista edellyttävään työelämään antaa aihetta kehittää tradenomin tutkintoa niin, että tutkinnon sisällä vahvistettaisiin opiskelijan osaamista näillä elementeillä. Erityisesti pk-yritykset voisivat hyötyä tällaisesta koulutuksesta ja työllistää valmistuvia. Opiskelijalle se tarjoaa parhaimmillaan osaamisen toisen tukijalan.

Barentsin alueella ja erityisesti Suomessa liiketoimintalogistiikan merkitys nousee ja sen pitäisi näkyä myös vahvemmin koulutussisällöissä, erityisesti aikuisille suunnatussa koulutuksessa sekä organisaation oman osaamisen kehittämisessä. Mika Aaltonen ja Michael Loescher kuvaavat teoksessaan Arktinen myrsky (2013) Suomelle erinomaisen mahdollisen tulevaisuuden arktisessa logistiikkabisneksessä:
” Vastalöydetyt arktiset öljy- ja kaasuvarastot ovat suunnattoman kokoiset. Suorin reitti arktisen öljyn ja kaasun luo olisi lyhyt korkean teknologian meri-maasilta sopivasta kaupungista – Muurmanskista, Kirkenesistä, Narvikista tai Tromssasta – Kemiin tai Ouluun. Ja pidemmälle Baltian junarataan. Ja Euroopan TEN-verkkoon yleisemmin”

Sisältöjen kehittämisen ohessa on tarpeen pohtia toteutustapoja. Suomalaisessa peruskoulussa ja lukioissa otetaan nyt käyttöön uudenlaisia malleja, joihin on hyvä tutustua ammattikorkeakoulussakin. Me arkailemme nuorten koulutuksessa virtuaalisuutta, kun peruskoulussa sitä jo rohkeasti käytetään. Lukion matematiikassa ns Peuran mallissa oppisisällöt opiskellaan opetusvideoista kotona ja opettaja ohjaa harjoitustöitä oppitunneilla. Ainakin sillä saavutettiin Mensan palkinto viime vuonna. Maahanmuuttajien integrointi opetukseen on varsin kehittynyttä. Samoin on yrittäjyyden integrointi oppimiseen.

Näistä toteutuksista tulee tulevaisuudessa opiskelijoita myös korkea-asteelle. Millaisin toteutusmallein ja pedagogisin näkemyksin kohtaamme heidät? Kokemusta ja näyttöjä Lapin ammattikorkeakoulussa on ja lisäksi iso into kehittää. Yksi avain on varmasti pitkien etäisyyksien maakunnassa verkossa tapahtuvan oppimisen kehittämisessä edelleen. Toinen avain on työelämän yhteistyön monimuotoistamisessa. Kolmas avain on kansainvälisessä International Class-yhteistyössä. Toki avainnippuun mahtuu paljon muutakin.

Toivon, että saamme aikaan sellaisen kokonaisuuden ja opiskeluympäristöt, joiden rohkaisemana nuoret siivet kantavat hyvään elämään, sillä maailma on minun, maailma on sinun, maailma on tehty meitä varten. On pohjoisen nuorison aika.

Iloinen asia: enää reilut neljä kuukautta jänisjahtiin. Kyllä se kesä siinä kärvistellessä menee. Ransun kanssa on käyty nyt vähän pitemmillä kävelylenkeillä, kun alamme kohottaa kuntoa tulevan syksyn jahtiin. Taitaa olla sekä isännällä että koiralla kertynyt vähän vararavintoa talven mittaan. Se pitää saada pois.

Viime pyyntikausi oli Ransun ja minun yhteisen historian surkein. Jäniksiä oli Keminmaassa todella surkeasti. Lisäksi parhaaseen pyyntiaikaan sattui kuukauden mittainen roustannekausi, jolloin lumen päällä oli jäätynyt kerros. Sitä eivät ajurin jalat kestä. Siispä lämmittelimme pirtissä muurin kupeessa, koira ja minä. Loppukaudesta vielä Ransun yksi kynsi repesi niin pahoin, että eläinlääkärin piti leikata se kokonaan pois. Paranemiseen meni lähes kuukausi.

Mutta olihan niitä hauskojakin sattumuksia. Olimme jälleen tutussa maastossa pyynnissä. Ransu otti ajon ja näin jäniksen ja koiran parin sadan metrin päässä menevän tien yli. Ajo lähestyi metsässä. Sydän hakkasi ja minä valmistauduin saamaan otuksen eräksi. Tielle hyppäsi parinkymmenen metrin päässä pieni jäniksentuppi. Istui tielle ja kuunteli koiran lähestymistä. Loikki sitten minua kohti ja istui taas kuuntelemaan. Minulla oli haulikko valmiina ampumaan. Jätin ampumatta. Sinne meni puppeli metsikköön.

Ransu ajoi jäniksen jälkeä noin viisi minuuttia jäljessä ja jatkoi suoraan tien yli. Meni puolisen tuntia, kun näin koiran ja jäniksen taas noin parin sadan metrin päässä tiellä. Jatkoivat metsään ja taas ajo lähestyi. Tarkalleen samasta paikasta se sama jänis hyppäsi tielle ja istui kuuntelemaan Ransun ajoa. Hyppeli taas minua kohti, istahti ja kuunteli. Päätin, että menköön; ehkäpä tavataan ensi syksynä.

Luonnossa liikkuminen on meille lappilaisille luontaista. Se on kokemusten hakemista niistä olosuhteista, joita meillä täällä on. Toiset hiihtävät, toiset suunnistavat, toiset marjastavat, toiset kalastavat, toiset metsästävät.

Me olemme Lapin AMKissa rakentaneet strategiamme myös niistä aineksista, joita Lapista löytyy. Meillä on pitkät etäisyydet, paljon ulkomaiden rajaa, runsaat luonnonvarat ja tarve turvata yhteiskuntamme toimintojen turvallisuus. Näissä asioissa me Lapin AMKissa aiomme olla hyviä, ellei jopa valtakunnan parhaita.

Saimme runsaat kaksikymmentä sivua fonttikoolla 10 olevia ruusuja ja risuja, jotka oli opiskelijoiden tapaan kirjoitettu suorasukaisesti mutta rakentavasti.

Kysely toteutettiin seitsenportaisella asteikolla, josta ykkönen oli asteikon negatiivinen ja seitsemän positiivinen ääripää, eli mitä isomman arvon vastaajat antoivat, sitä tyytyväisempiä he olivat. Otsikkotasolla tulokset näyttivät seuraavilta:

Kaiken kaikkiaan englanninkieliset vastaajat olivat kautta linjan suomenkielisiä vastaajia tyytyväisempiä elämäänsä. Vastausprofiilit olivat kuitenkin varsin saman näköiset; ainoa merkittävä poikkeus oli työelämäyhteistyö, johon englanninkieliset vastaajat olivat suhteellisesti tyytymättömämpiä kuin suomenkieliset. Tosin tohdin epäillä, että ero selittyy pitkälle työelämän korkeilla suomenkielen vaatimuksilla, joita useimpien englanninkielisten opiskelijoiden on vaikea täyttää.

Molemmat ryhmät arvioivat positiivisemmin omaa oppimistaan. Kaikista kysymyksistä suomenkieliset antoivat korkeimman arvion kyvystään suoriutua itsenäisesti tehtävistä (5,57) ja englanninkieliset kieli- ja kansainvälistymistaidoille (5,71). Tulosten perusteella Lapin AMKilla on suomenkielisten opiskelijoiden mielestä eniten parannettavaa palautteen antamisessa (palautteen määrää kysyttäessä tyytyväisyys jäi 3,87:ään) ja englanninkielisten vastaajien näkökulmasta SoleOPS voisi toimia paremminkin opintojen tukena (vastausten keskiarvo 4,71).

Palautteen kerääminen on aina antoisampaa, kun käytettävissä on tuloksia aikaisemmilta palautekierroksilta. Ikävä kyllä tänä keväänä ei järjellisiä vertailuja aikaisempiin tuloksiin pääse tekemään, mutta jostakinhan tämäkin pitää aloittaa. Sen voinee luvata, että käytäntöä tullaan tulevinakin vuosina jatkamaan, ja myös sen, että palautteiden perusteella esiin nouseviin kipupisteisiin tullaan puuttumaan.

Kuva: Jesse Tamski