Kulunut vuosi oli meille Lapin AMKissa onnistumisten vuosi. Osoitimme, että me pystymme todellakin rakentamaan uuden ammattikorkeakoulun Lappiin. Se on ainutlaatuinen saavutus koko Suomenmaassa. Kiitos siitä kuuluu Lapin AMKin upealle henkilökunnalle ja ainutlaatuisille opiskelijoille.

Saavutukset eivät jää tähän. Uuden ammattikorkeakoulun vetovoima hakijoiden joukossa oli parempi kuin sen edeltäjien. Lapin AMKin brändi sai tunnustusta ja henkilöstökyselyn mukaan oma väkikään ei ollut ihan tyytymätöntä toimintaamme. Myös toiminnalliset tulokset kestävät vertailun: rahoituksen kannalta keskeisessä tutkintojen määrässä ylsimme uuteen ennätykseen, ja 55 opintopisteen kertymä kasvoi selvästi aikaisempaan tasoon verrattuna.

Katseemme on suunnattu eteenpäin. Uusi ammattikorkeakoululaki astuu voimaan vuoden 2015 alusta. Se tekee ammattikorkeakouluista entistä itsenäisempiä toimijoita, mikä lienee ministeriön ammattikorkeakoululain uudistuksen tavoite. Lakimuutoksen myötä ammattikorkeakoulun ylin hallinto uudistuu vuoden alusta. Jatkossa meillä on enää vain yksi hallitus. Toimielimistä edelleen jatkaa tutkintolautakunta, joka käsittelee opiskelijoiden opintoja koskevia oikaisuvaatimuksia. Muut vaatimukset menevät joko hallituksen tai rehtorin käsittelyyn.

Joensuussa Arenen ja OKM:n kokouksissa kävi selvästi ilmi, kuinka moninaisten muutosten edessä koko korkeakoulumaailma on. Kuulostaa siltä, että korkeakouluja on liikaa. Lapissa on tehty hyvää työtä korkeakoulujen rakenteellisen uudistamisen eteen, joten en usko tänne kohdistuvan radikaaleja muutoksia. Me jatkamme jo aloitettua uudistustyötä. Nyt on toisten vuoro tehdä perustavia rakenteellisia ratkaisuja.

Vuosi 2015 on haasteellinen meille kaikille. Jatkamme tärkeimpien oppimiseen ja TKI-toiminaan liittyvien prosessien ja toimintatapojen rakentamista Lapin AMKin malliin. Siinä työssä me tarvitsemme jokaisen lapinamkilaisen panosta, muuten muutos ei onnistu. Työlistalla on lisäksi opetussuunnitelmien kehittämistä, laatujärjestelmän rakentamista (auditointi 2017), johtamisen kehittämistä ja paljon muuta. Sidosryhmämme ovat osallistuneet kiitettävästi opetussuunnitelmatyöhön ja jatkamme kehittämistyötä yhdessä. Opetussuunnitelmat tulee laittaa työelämän kriittisen tarkastelun kohteeksi. Näin me täytämme sen tehtävän, jonka yhteiskunta meille asettaa.

Joulu on aikaa rauhoittua yhdessä perheen ja läheisten kanssa. Se meidän jokaisen pitää suoda itsellemme rankan vuoden päätteeksi.

Toivotan henkilökunnallemme, opiskelijoillemme ja yhteistyökumppaneillemme rauhallista joulua ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!

Martti

Olemme eläneet Lapin ammattikorkeakoulussa myös hyvinvointipalvelujen osaamisalalla tänä vuonna yhtä aikaa tapahtuvien suurten ja merkittävien muutosten keskellä. Kaksi erillistä ammattikorkeakouluorganisaatiota erilaisine kulttuureineen ja toimintatapoineen ovat yhdistyneet yhdeksi uudelleen organisoituneeksi korkeakouluksi. Samanaikaisesti on tapahtunut korkeakoulun yhtiöittäminen osakeyhtiöksi. Tämän seurauksena olemme opetelleet muun muassa uudenlaista päätöksentekoa ja elämään ALV-maailmassa. Kampusrakenteita on tiivistetty ja tilankäyttöä tehostettu sekä tietojärjestelmät yhdistetty. Siinä on ollut muutosta kerrakseen. Näiden muutosten tarve on kuitenkin ollut ilmeinen ja perusteltu ja olen sitoutunut niihin.

Muutoksia tulee runsaasti myös valtakunnan tasolta. Ammattikorkeakoulun rahoitusmalli on muuttunut. Rahoitus perustuu tehtävään tulokseen. Tulosvastuuajattelu ja -toiminta ovat opeteltavien asioiden listalla. Hankkeiden osalta ohjelmakausi on päättymässä ja uusi alkamassa. Hankevolyymi pitää saada kasvuun. Näiden uusien tuulien myötä ammattikorkeakoulut saavat maistaa markkinatalouden makuja ja mausteita. Eikä tässä kaikki, oman lisänsä kuvioon tuovat valtakunnallisen yhteishakujärjestelmän muuttuminen ja vuoden 2015 alusta voimaan astuva uusi ammattikorkeakoululaki toimeenpanoasetuksineen.

Tuntuu kyllä siltä, että yhtäaikaisten muutosten sekä määrä että koko ovat kasvussa, samoin niiden kompleksisuus. Ei ihme, että tässä vauhdissa välillä vähän päätä huimaa. On kaikesta huolimatta motivoivaa saada olla mukana rakentamassa uutta, mahdollisimman elinvoimaista ja yhtenäistä Lapin ammattikorkeakoulua ja hyvinvointipalvelujen osaamisalaa. On tärkeää, että puhallamme kaikki yhteen hiileen.

Muutosta tapahtuu monella tasolla, ei vain organisaation tasolla. Yksittäisen työntekijän näkökulmasta katsottuna muutos on voinut näkyä mm. työnantajan ja työehtosopimuksen muuttumisena, työtehtävien vaihtumisena, uutena johtajana ja esimiehenä, uutena työpisteenä ja työhuoneena. Työkaveritkin ovat saattaneet vaihtua. Lisäksi toimintaa ohjaavat säännöt ja ohjeet ovat monin osin erilaisia kuin aikaisemmin ja osa niistä puuttuukin. Osa sähköisistä järjestelmistä on uusia ja niitä vielä opetellaan.
Kaiken kaikkiaan on kysymys myös mittavista yksilötason muutoksista. Muutoksessa mukana olevilta on vaadittu kärsivällisyyttä, joustamista sekä stressin- ja epävarmuudensietokykyä. Sitä heistä on löytynyt kiitettävästi tämän turbulenssin keskellä. Kaikesta huolimatta perusprosessit ovat toimineet hyvin, kiitokset kaikille!

Osaamisalan toiminnan sijoittuminen kahdelle kampukselle neljään eri toimipisteeseen luo omat haasteensa johtamiselle. Mieltä painaa jatkuva pieni riittämättömyyden tunne siitä, miten ehtisi olla riittävästi ja tasapuolisesti läsnä ja huolehtia sekä asioiden että ihmisten johtamisesta. Tässä tilanteessa esimiestyö korostuu. Onneksi osaamisalallamme on pätevät ja sitoutuneet lähiesimiehet. Heidän tukensa on korvaamaton. Helpotusta tilanteeseen tuo myös organisaatiossamme käynnistynyt johtamis- ja esimieskoulutus.

Näissä olosuhteissa on tärkeätä muistaa kaikkien työ- ja muusta hyvinvoinnista huolehtiminen. Meille ihmisille monenlaiset asiat voivat tuottaa iloa ja hyvinvointia. Itse olen huomannut, että ihan pienetkin asiat toimivat tässä mielessä, silloin kun aikaa ei ole kovin suurisuuntaisiin tekemisiin. Esimerkiksi vasta tänä vuonna olen kunnolla tiedostanut, että paras taulu olohuoneessamme on iso ikkuna, josta voi ihastella elävää luontoa ja vuodenaikojen vaihtelua. Esimerkiksi seurata pihapihlajan moni-ilmeisyyttä; keväällä lehtien puhkeamista hennon vihreinä, kesän valkoista kukkakruunua, syksyn leiskuvia punaisen, oranssin ja keltaisen värejä ja talven yli punaisina pysyviä marjoja ja tykkylumen koristelemia oksia. Siinä silmä ja sielu lepäävät.

Nyt elämme joulun alusaikaa. Pian koittaa odotettu ja ansaittu katko arkiseen työntekoon. Se suo meille mahdollisuuden pysähtymiseen ja rentoutumiseen, voimien keräämiseen tulevalle vuodelle. Käytetään tilaisuus hyväksemme!

Yes, it is my turn to contribute to our management blog. I really like writing these, but you cannot imagine how difficult this is every time. So far I have not found any shortcuts: every piece of writing - short or long, a blog, a report, a conference paper or an academic paper - takes forever to finish because I want to think things through before I let them out in the open. Typical behaviour for an introvert, I guess.

It is Sunday 16th November and I am writing this somewhere over Europe. I have been to Barcelona, where I attended the 9th European Quality Assurance Forum (EQAF). I presented a conference paper in the Forum and heard very interesting presentations regarding the recent trends in quality assurance and enhancement in higher education. Since my brain is still processing the forum highlights, I decided to share with you some of my experiences related to this ‘try out’.

I have been a bit frustrated since the new financing and steering model of the Finnish UAS sector was implemented at the beginning of 2014. It is supposed to promote the quality enhancement of studies and research through various indicators, but so far all I have seen it promoting is intensive ‘numbers management’ and gradually developing and reproducing a quality culture that celebrates performance indicators and rituals around the handling of these (see for example Alvesson 2002). Don’t get me wrong. I am not against performance, but for me it means much more than reaching quantitative measures.

Therefore I suggested to Executive Director Elina Holm from the Student Union ROTKO in February 2014 that we could propose a paper to the 9th EQAF related to this new model. The theme of the forum was “Changing education – QA and the shift from teaching to learning” and the objectives were described as follows:

“Student-centered learning, diversified student populations and new modes of delivery have in recent years set in motion profound changes in higher education. Students are increasingly expected to be autonomous learners and teachers to use innovative teaching methodologies and develop assessment methods that reflect this change. As a consequence, teacher-student interaction is changing, and institutional student support services need to evolve in order to facilitate a quality learning experience. This year, the Forum will explore whether and how current QA approaches are keeping up with and supporting developments in learning and teaching.”

Elina was interested in co-writing right away, but the trouble was to find the time to do the actual piece of writing. We were both occupied with different tasks related to our new jobs. I was also quite occupied with my PhD studies and actually overloaded at times with reading and writing. Luckily we found a common interest regarding the subject of our conference paper at an early stage: the role of students in quality enhancement in higher education. We decided to focus on formally collected student feedback, because it is one of the indicators in the new financing and steering model.

The discourse around student feedback fluctuates between the extremities of “absolutely necessary” to “a waste of everyone’s time”. The consensus discourse emphasises the importance of measuring students’ satisfaction and perceptions of the quality of study programmes. The dissensus discourse points out that feedback collected from students with on-line questionnaires is rarely helpful, because formal questionnaires are designed by administrators and are therefore perceived as inappropriate for evaluating quality.

I cannot really give you the number of hours I spent in reading different articles and books related to the subject and writing the actually draft with Elina. We communicated mainly by e-mail and phone and sent drafts to each other during the spring and summer 2014, which was way too hot for heavy thinking! Nevertheless we managed to finalise the paper before the deadline, which was on 25th July. I was dead tired, because I had other deadlines to make as well. Nobody knows - except my nearest and dearest - what kind of struggles this kind of writing process can entail and how the obstacles in the way were overcome. And do not ask me about the hours – it is so hard to squeeze this kind of process into quantitative measures.

But it is equally hard to put into words the delight I felt, when I received an e-mail from the Chair of the EQAF Steering Committee on 27th August that our paper had been accepted. The joy of sharing the good news with Elina was one of the best moments I have had work-wise this autumn. Suddenly the whole ‘thing’ felt worth of all the ‘four-letter words’ and the tears of sheer frustration that I shed in the darkest moments of the writing process. We got very constructive feedback and it helped us to revise the paper. The deadline was approaching again way too fast, but eventually - with some minor struggles with lost e-mails - we managed to deliver the revised paper at the beginning of October.

It is difficult to describe the feelings of excitement, uncertainty and curiosity when making preparations for the session, where we were supposed to present our paper. And it is impossible to describe the disappointment, when Elina informed me that she could not travel to Barcelona. I felt so sorry for her. We had been working together since February on this issue and now she was going to miss the most exciting and rewarding part of the whole thing! Not only did she miss the discussion related to our paper, but also an excellent conference with interesting discussions related to student-centered learning.

Our paper session went well and the audience did not shoot our paper down, although we were quite critical about the impact of on-line surveys on the quality assurance and enhancement of teaching and learning. I was also delighted throughout the forum that quantitative performance indicators were mentioned only in some of the discussions. But what was highlighted even more was the importance of the key stakeholders of quality in higher education: students and teachers and the partnership between them.

Forum participants were also provided with a wonderful metaphor for building a strong quality culture: the castell. University students built four different castells in front of the terrified yet excited audience. In case you did not know, building a strong castell starts from the bottom. I really liked the idea that this principle applies to building a strong quality culture as well.

What makes it difficult, however, to understand the complexity of building a strong quality culture, is the confusion it causes in the organisation’s management ideology. From a management point of view, the attempt to manage culture and quality as a technocratic project with performance indicators and intensive numbers’ management appears appealing. However, deeper less conscious aspects of cultural patterns – such as grass-roots practices related to quality enhancement – are more valuable, at least in the long run, to focus on.

Alvesson (2002) points out that in functionalist and normative thinking, culture is seen as instrumental in relation to the formal goals of an organisation and to the management objectives associated with these goals, i.e. external and internal effectiveness and performance. The consequence of this thinking is that culture tends to be reduced to limited aspects, which are directly related to organisational efficiency, indicators and competitive advantage.

Hopefully the Finnish UAS sector will not fall into this trap due to the new financing and steering model. Some of the latest developments anticipate that this might happen but, at least for the time, being Finland stands out for example in international students' satisfaction survey, as the best country to study in Europe. Let’s keep up the good work and concentrate on quality rather than quantity in the future as well.

Anyway, thank you Barcelona and EQAF for a wonderful learning experience! It was a long process from the initial idea to the actual event. If someone sent me a ‘happy sheet’ with tick boxes, the scaling of this experience with numbers would not do it justice it. But this ‘try out’ and the forum itself really educated this ‘monkey’, which is far more important than the two quantitative measures met: a conference paper and expert mobility.

Reference: Alvesson, Mats (2002). Understanding organizational culture. SAGE Publications Ltd

Taide- ja tyylihistorian opettajani Olli Lieto aloitti tuntinsa aiheesta riippumatta: ”Jo ammoisina aikoina olemme tunteneet mielihyvää...”. Aloitan samaan tapaan eli jo ammoisina aikoina eli hyvissä ajoin viime vuonna saimme mielihyvällä vastaanottaa tiedon, että opetus- ja kulttuuriministeriöstä saapuisi arvovaltainen delegaatio vieraaksemme 10.11.2014. Vierailu liittyi uudistuneeseen ministeriön ja ammattikorkeakoulujen väliseen sopimusohjaukseen.

Sopimusvalmistelijoiden (joihin minäkin kuulun) kesken on voimassa kirjaamaton YYA-sopimus. Jaamme keskenämme kokemuksia ja kyselemme toisiltamme neuvoja mitä eriskummallisimpiin kysymyksiin. Vaihdoimme kevään korvalla myös kuulumisia siitä, millaisia nämä arvovaltaiset ministeriön vierailut ovat olleet, mitä niissä on keskusteltu ja niin edelleen. Kokemukset olivat erilaisia vaihdellen miellyttävistä ja antoisista keskustelutuokioista auditoinnin kaltaisiin arviointitilaisuuksiin.

Ministeriön yksityiskohtaisessa vierailuohjelmassa oli aikataulutettu haastattelut johdolle, sidosryhmille sekä henkilöstön ja opiskelijoiden edustajille, kullekin erikseen. Useissa auditoinneissa mukana olleena tiedän, että tällä tavalla toteutetussa vierailussa saadaan muodostettua kattava kuva kehitettävistä toiminnan kapeikoista ja miten sama asia ymmärretään eri tavoin.

Päivän alku ei ollut kannaltani lupaava. Olin luvannut hakea ministeriön väen lentokentältä ja olinkin paikalla ajoissa. Kone pahus olikin roimassa etuajassa, ja vieraat odottelivat minua jo tyhjentyneessä aulassa. Kaikesta huolimatta kohtaaminen oli kuitenkin välitön - olimmehan tuttuja suurin osa toisillemme jo entuudestaan.

Kokouspäivän aluksi ylijohtaja Tapio Kosunen kävi läpi korkeakouluvierailujen tarkoituksen ja tavoitteet. OKM:n tavoitteena on saada mahdollisimman kattava kuva ammattikorkeakoulukentästä eli yksilöidymmin:

- Lisätä ministeriön tietämystä korkeakoulukentästä sekä yksittäisen ammattikorkeakoulun ja sen toimialueen erityishaasteista
- Tukea korkeakoulua ja sen johtoa strategisessa kehittämisessä
- Lisätä korkeakouluyhteisön tietämystä korkeakoulukentän toimintaympäristön muutoksista, selkeyttää korkeakouluyhteisön käsitystä korkeakoulun kehityssuunnasta sekä sitouttaa korkeakouluyhteisö korkeakoulu- ja tutkimuspoliittisten tavoitteiden toteuttamiseen

Kosunen totesi, ettei vierailussa ole kyse ammattikorkeakoulun toiminnan arvioinnista. Tavoitteena on selventää kuinka ammattikorkeakoulun strategia näkyy sen toiminnassa ja miten eri toimijat voivat vaikuttaa strategian muotoutumiseen. Lisäksi ministeriö haluaa saada palautetta siitä, palveleeko ministeriön ja ammattikorkeakoulujen välinen ohjaussuhde ja itsenäisestä oikeushenkilöasemasta seurannut muutos parhaalla mahdollisella tavalla ammattikorkeakoulun strategista kehittämistä.

Varsin leppoisassa ilmapiirissä kävimme läpi korkeakoulupolitiikkaa, pohdimme korkeakoulukentän globaaleja trendejä, muutospaineita ja haasteita. Keskustelimme amk-lain etenemisestä, rahoitusmallin kehittämistarpeista, hakijasuman puruista jne. Puhuimme viimeaikoina usein esille nousseesta korkeakoulujärjestelmän radikaalista uudistumisesta. Ministeriö (omien sanojensa mukaan) hakee sillä aidosti erilaisia vaihtoehtoja korkeakoulujärjestelmän kehittämiseksi. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan tulevaa hallitusohjelmaa, millainen linjaus siinä sitten tullaan tekemään korkeakoulujärjestelmän kehittämisen suhteen.

Kävimme myös keskustelun Lapin AMKin strategiasta, sen toimeenpanosta sekä siitä, millä keinoin varmistamme strategian muuttumisen sanoista teoiksi. Kuvasimme strategian jalkautumisen sopimusprosessin kautta aloille ja yksiköihin sekä kehityskeskusteluissa yksilötasolle. Sillä yksittäiset työntekijät toimeenpanevat meidän erittäin hienon strategiamme. Me onnistumme ainoastaan jokaisen henkilökohtaisella panostuksella ja uurastuksella. Näinhän AMKin johto on ajatellut asian hoituvan. Tässä vaiheessa olin huomaavinani ministeriön edustajien vilkaisevan toisiaan: pianhan me sen saamme selville, kun haastattelemme sidosryhmiä, henkilöstöä ja opiskelijoita.

Sidosryhmien kanssa keskusteltiin yhteistyöstä yritysten ja korkeakoulujen kesken, minkä sidosryhmät näkivät hyvin myönteisenä. Kansainvälinen yhteistyö ja kansainvälistyminen nousivat myös esiin. Haasteena nähtiin, miten ammattikorkeakoulu kykenee tukemaan erityisesti pieniä lappilaisia yrityksiä. Yrittäjäkyselyn ja yrittäjien kommenttien perusteella tämä ei vielä toimi riittävän hyvin. Usein pienet yritykset vierastavat isoja TKI-hankkeita ja pitävät niitä heille liian massiivisina, etäisinä ja hitaina.

Myös henkilöstön kanssa keskusteltiin strategian toimeenpanosta ja siitä, miten sanat muuttuvat teoiksi. Uskon, että vastaukset olivat olleet hyvin samantyyppisiä kuin johdon antamat – henkilöstö on osallistunut strategian työstämiseen strategia-agenttien välityksellä ja olemme käyneet läpi toimeenpanoprosessia henkilöstöinfoissa useaan otteeseen. Keskusteltiin myös oppimisnäkemyksestä ja johtamisesta, jotka ovat tärkeitä ammattikorkeakoulun kehittämisen kannalta.

Henkilöstön edustajat esittivät haastattelussaan että voitaisiinko ministeriöstä nimetä ammattikorkeakoululle kummihenkilö, joka vierailisi vuosittain korkeakoulussa ja jonka kanssa voitaisiin keskustella ajankohtaisista ammattikorkeakoulua koskevista asioista. Tämä malli myös lisäisi ministeriön tietoisuutta ammattikorkeakoulukentästä. Ministeriö oli aikonut harkita esitystä.

Opiskelijat haluaisivat olla vahvemmin mukana ammattikorkeakoulun kehittämisessä ja päätöksenteossa ja heidän osallistumismahdollisuuksistaan keskusteltiin laajasti. Ministeriö oli ollut erityisen kiinnostunut ammattikorkeakoulujen yhdistymisen vaikutuksista opiskelijoiden näkökulmasta. Positiivisiksi asioiksi opiskelijat nostivat mm. tasavertaisemmat ja paremmat palvelut kuten sporttipassi, kv-vaihtomahdollisuuksien lisääntyminen, simulaatio-opiskelumahdollisuudet sekä yrittäjyyden tukeminen. Esille nousi myös AMK-yliopistoyhteistyö ja sen kautta opiskelijoille tarjoutuvat paremmat edellytykset erikoistua ja saada laajempaa osaamista. Hyväksi koettu MTI-toimintamalli haluttiin laajentaa kaikille aloille.

Kaiken kaikkiaan vierailuun osallistuneille osapuolille tuntui jääneen varsin positiivinen kuva keskusteluista, jotka olivat olleet avoimia ja miellyttäviä. Haastattelukierroksen jälkeen jäin itse kaipaamaan ministeriön taholta laajempaa palautetta korkeakoululle. Millainen kokonaiskuva heille jäi Lapin ammattikorkeakoulusta? Missä olemme onnistuneet? Mikä herätti ehkä ristiriitaisia ajatuksia? Mikä vaatisi kehittämistoimia? Kokonaispalautteen puuttumisesta johtuen vierailun ohjausvaikutus jäi mielestäni puutteelliseksi, vaikka se vierailun tavoitteissa oli näin ilmaistu.

Lopuksi haluaisin tuoda esiin oman kantani keskusteluun korkeakoulujen radikaalista kehittämisestä. Ennustelin Lapin korkeakoulukonsernin alkutaipaleella eräässä suunnittelupalaverissa sitten, että olemme Lapissa menossa kohti usean kouluasteen yhdistävien instituuttien muodostamaa korkeakoulumallia. Emme ole vielä siinä tilanteessa, mutta voisiko tämä malli ollakin yksi vaihtoehto ministeriön esille nostamassa korkeakoulujen radikaalissa kehittämisessä?

Keskustelimme erään ryhmän osaamiskartoituksen yhteydessä, että ongelmallisinta osaamisen kehittämisen kannalta on sellaisten osaamistarpeiden esille tuominen, mistä emme tiedä mitään. Pitäisi kyetä varautumaan ennakoimattomiin muutoksiin. Toiminnan suunnittelua ohjaa pitkällä aikajänteellä omat strategiamme ja erityisesti hallitusohjelma.

Jo ensi keväänä on taas uuden hallitusohjelman aika. Siitä emme tiedä mitään eli tilanne on huomattavasti parempi kuin otsikon tilanne. Hallitusohjelmasta voidaan ennakoida, että se tuottaa korkeakoululaitokselle ja Lapin korkeakouluille sekä toiminnallisia että erityisesti taloudellisia haasteita. Taloudelliset haasteet ovat osin jo tiedossa. Vuosi 2015 ei ole rahoituksen suhteen hyvä – Lapin ammattikorkeakoulun rahoitus vähenee n. 3 miljoonaa ja yliopistonkaan rahoitustilanne ei parane.

Uskoisin, että rakenteiden kehittäminen jatkuu hallitusohjelmassa. Tuttua on, että toimipisteverkkoa tiivistetään tavoitteena riittävän laaja ja innovatiivinen osaamisympäristö. Toisaalta korostetaan alueellista kattavuutta. Miten pohditaan duaalimallia? Jäykkänä rakenteena se varmaankin muuttuu ja erilaiset yhteistyörakenteet kuten Lapin korkeakoulukonserni ovat ainakin mietinnässä.

Yritämme varautua tulevaisuuteen arvioimalla konsernihyötyjä sekä yhteisten yksikköjen että koko toiminnan osalta. Arviointi käynnistyy loppusyksystä 2014.

Konsernin innovaatio-ohjelma on hyväksytty molemmissa korkeakouluissa – neuvottelukuntamme antoi siitä myönteisen palautteen, mutta korosti konkreettisia toimenpiteitä. Samoin on luonnosvaiheessa olevan konsernin strategian merkitys, sillä ei ole vaikutusta ellei siitä seuraa tekoja.

Yritämme varautua tulevaisuuteen arvioimalla konsernihyötyjä sekä yhteisten yksikköjen että koko toiminnan osalta. Arviointi käynnistyy loppusyksystä 2014. Tämä tarkoittaa ainakin sitä, että konsernihyötyjä on saavutettava pikaisemmalla aikataululla kuin ehkä kuvittelimme. Rakenteita ja koulutustarjontaa on monin osin kehitetty, mutta työ jatkuu. Vahvuutemme on toimia edelläkävijänä – sitä kykyä tarvitsemme jatkossakin.

- Tulevaisuuden uusi ammatti on innovaatioiden sillanrakentaja – bridger, sanoo innovaatiojärjestelmien neuvonantaja Bror Salmelin.
Salmelin ehdottaa, että suomalaiset ammattikorkeakoulut voisivat pikaisesti aloittaa näiden tulevaisuuden sillanrakentajien koulutuksen.

Salmelin työskentelee EU:n komission DG CONNECT:ssa ja hän on toiminut EU:n tutkimusohjelmien asiantuntijana 4. puiteohjelmasta (1994-1998) lähtien. Hän on lanseerannut avoimen innovaation 2.0 mallia, jossa tuotteiden ja palvelujen loppukäyttäjät ovat mukana osallistavassa suunnitteluprosessissa alusta lähtien. Häntä voidaan myös pitää yhtenä käyttäjälähtöisen LivingLab-toimintamallin kehittäjänä.

Salmelinin mukaan innovaatio on väärinkäytetty termi. Jäämme pyörimään ideatasolle, jos emme saa ideoiden pohjalta tapahtumaan jotakin uutta ja hyödyllistä. Tarvitaan ideoiden ja erilaisten toimijoiden törmäyksiä sekä uusia yhteistyön muotoja. Ei kannata etsiä keskinkertaisuuksia vaan uusia läpilyönti-ideoita. Niiden tulee olla nopeampia, skaalautuvia ja joustavia, jotta niitä voidaan kehittää kilpailukykyä lisääviksi innovaatioiksi. Tähän työhön tarvitsemme innovaatioiden siltojen rakentajia, bridgereitä.

Tieteeseen perustuva lineaarinen innovaatioprosessi ei riitä. Vain pari prosenttia innovaatiosta syntyy lineaarista polkua pitkin. Suurin osa innovaatioista lähtee käyttäjien tarpeista. Yhä kompleksisempi ympäristö tarvitse uteliaisuutta. Aikaa ei ole tehdä syviä analyyseja vaan on lähdettävä liikkeelle laadukkaista arvauksista. Jos polku johtaa harhaan, siltä on uskallettava hypätä pois ja lähteä eri suuntaan.

Projektien sijaan tarvitaan enemmän ketteriä ja jopa hullujakin kokeiluja. Projektikulttuuri ei salli epäonnistumisia. Projekteille myönnettyjä rahoja voidaan jopa joutua maksamaan takaisin, mikäli suunniteltuja tuloksia ei saavuteta. Tämän vuoksi projektien toteuttajat liikkuvat turvallisella alueella uskaltamatta astua riskirajojen yli. Kokeiluissa uuden luomisen mahdollisuudet ovat rajattomia. Ei riitä, että etsitään uusia polkuja vaan ihmisten ja yritysten on itse luotava uudet polkunsa. Alan Kayta lainaten: The best way to predict the future is to invent it!
EU:n Horizon 2020 ei ole enää puiteohjelmien tavoin tutkimusohjelma vaan tutkimus- ja innovaatio-ohjelma. Pohjaksi tarvitaan toki perustutkimusta, mutta se ei enää riitä. Oleellista on se, mitä uutta toiminnalla saadaan käytännössä aikaan. Eri toimijat on tuotava yhteen. Yliopistojen ja tutkimuslaitosten ohella ammattikorkeakoulujen rooli on muuttunut selkeämmäksi. Käyttäjälähtöisyys sekä kiinteä yhteistyö yritysten ja julkisorganisaatioiden kanssa ovat ammattikorkeakoulujen vahvuuksia. Ammattikorkeakoulujen tulee sitoa kumppaneitaan mukaan rohkeisiin kokeiluihin, joilla voidaan olla mukana rakentamassa uusiutuvaa Eurooppaa.

Bror Salmelinin mielestä Horizon 2020:n ensimmäisellä hakukierroksella ei saavutettu riittävästi uutta innovaationäkökulmaa. Ohjelma sinällään antaa uusia mahdollisuuksia, mutta hakemusten evaluoijat olivat vanhan koulukunnan edustajia eikä heitä ehditty kouluttaa riittävästi. Hyväksytyt hakemukset edustavat siten edellisten puiteohjelmien tutkimusperinnettä ja perinteisiä projektirakenteita. Salmelin kuuluttaakin myös ammattikorkeakoulujen edustajia hakemaan rohkeasti Horizon-ohjelman evaluoijiksi. Tähän haasteeseen ammattikorkeakoulujen tulee ennakkoluulottomasti tarttua.

Lisälukemista:
Bror Salmelinin haastattelu

Turvallisuusosaaminen on yksi Lapin ammattikorkeakoulun strategian monialaisesti kehitettävistä painoaloista. Matkailussa turvallisuus nousee esille alan trendeissä, mutta laskeutuu alas vahvasti yksilötasollekin. Haluan tässä herätellä siitä, miten turvallisuus näyttäytyy yksittäiselle kansalaiselle esimerkiksi lentomatkustajana.

NPA-ohjelman julkistamistilaisuus pidettiin Strathpefferissä, paikassa jonka olemassa olosta minulla ei aiemmin ollut harmainta hajua. Strategian vahvassa otteessa päätin tehdä matkalla havaintoja turvallisuuden ja turvallisuusosaamisen näkökulmasta tavallisen tallaajan silmin.

Kaikki kotimaan matkustamisessa on jo niin tuttua ja turvallisen tuntuista. Asiat hoituvat rutiininomaisesti joka kohdassa – turvatarkastus - tietokone, nesteet, vyö, kolikot, korut – saanko katsoa laukkuunne – totta kai – ja sitä rataa. Suhteellisen vakioitu prosessi, mitä nyt joskus olen ihmetellyt, miksi tietokone toisinaan pitää poistaa suojapussistaan, toisinaan taas ei. Käyntikorttikoteloni aiheutti tällä kertaa myös laukun tarkemman tarkastelun.

Tuttua linjaa jatkavat myös lentokoneessa henkilökunnan antamat turvaohjeet: turvaohjeet edessänne olevan istuimen selustassa, pelastusliivit istuimenne alla, happinaamarit ensin omille kasvoillenne ja sitten autatte toisia jne. Jos teillä on kysymyksiä lennon turvallisuusasioista, kääntykää matkustamohenkilökunnan puoleen. Olisi mukava tietää, mitä heiltä yleisemmin kysytään, josko sitten mitään. Rutiininomaisesti, ilmeenkään värähtämättä kaikki ohjeistus sujuu kuin rasvattu. Paitsi, että kukaan matkustajista ei seuraa annettuja ohjeita – ei kukaan!

Mitähän tapahtuisi, jos lentoemäntä osoittaessaan poistumisteitä näyttäisikin ihan muunlaisia viestejä antavia käsimerkkejä, happinaamarin kasvoille asettamisen sijaan sijoittaisikin sen ihan muihin vartalonosiinsa tai ohjeita antaessaan kivettyneen ilmeensä tilalta ilmehtisikin tilanteeseen sopimattomasti ja oudosti. No tällainen testi ei liene käytännössä mahdollinen, mutta ehkä se antaisi vinkkiä siitä, kannattaisiko ikiaikaista turvaohjeistuksen toteutusta miettiä tässä ajassa uudelleen, vaikkapa palvelumuotoilun keinoin.

Manchesterin kentällä terminaalia vaihtaessa jouduimme etsimään opasteita jonkin aikaa, mutta emme hermostumiseen saakka, koska aikaa oli riittävästi. Kentällä toistui viiden minuutin välein kehotus huolehtia matkatavaroista. Parinkymmenen toiston jälkeen kuulutus lakkasi häiritsemästä. Ennen seuraavaa koneeseen nousua kuljimme kolmen eri tarkastuspisteen kautta, jossa kaikissa tarkastettiin maihinnousukortti ja henkilöllisyystodistus. Lisäksi tuijottelimme jokaisella pisteellä silmäskannerin kanssa toisiamme.

Päänvaivaa aiheutti lennon tsekkaus, koska automaatti ei hyväksynyt kaikkien ryhmämme matkustajien passia tai henkilökorttia. Automaateilla olevat virkailijat kuitenkin auttoivat meitä huokausten ja merkitsevien katseen vaihtojen saattelemana, emmekä esittäneet toivettamme vierekkäisistä paikoista.

Turvatarkastus oli erittäinkin perusteellinen. Tarkoitukseni oli ottaa pari valokuvaa seinillä ja jopa lattioissa olevista seikkaperäisistä toimintaohjeista, mutta kuvaaminen oli kiellettyä. Hämmästykseksemme saimme turvatarkastushenkilökunnalta kiitokset siitä, että olimme ensimmäiset, jotka palauttivat tarkastushihnalla laatikot niille varattuihin pinoihin. Tarina ei tosin kerro, että minkä ajan sisällä ensimmäiset, mutta väliäkös sillä – mukavalta kiitos tuntui.

Koneeseen siirryttiin portilta ulkokautta. Ulkona näimme kauempana viittilöivän keltaliivisen miehen ja hänen takanaan lentokoneen, joten siis niitä kohti ja koneeseen. Mies palautti meidät kuitenkin puolivälistä matkaa takaisin, koska olimme vähällä ohittaa jonkin kentällä olevan portaikon vasemmalta puolelta ja olisihan meidän pitänyt tietää, että se olisi ohitettava oikealta puolelta – vai olisiko?

Manchester-Inverness-lennoilla olikin jo sen verran korostusta englanninkielessä, että syvin ohjeistuksen sisältö jäi ymmärtämättä, mutta mehän toki tiedämme jo muutenkin, mitä ne sisältävät. Mutta entäpä, jos jokin menisikin toisin? Kuinka silloin varmistetaan, että kaikki ymmärtävät ohjeet oikein ja osaavat toimia niiden mukaan.

Kaiken kaikkiaan matkamme sujui totuttujen rutiinien puitteissa tutusti ja turvallisesti. Toimintojen säännönmukaisuus, toistuvuus - myös tietynlainen hajuttomuus ja mauttomuus, ovatkin tärkeitä, jotta matkustaja voi matkallaan rennosti luottaa kaiken toimivuuteen ja tuntea olonsa turvalliseksi.

Vilkaiskaapa muuten uusi-seelantilaisten lentojen turvallisuusvideo. Olisikohan tästä mallia meillekin?

 Kun ammattikorkeakoulujen talous on nykyisin 100 prosenttisesti riippuvainen tuloksesta, niin tarve tietää tuloskunto reaaliajassa on huomattavasti tärkeämpää kuin aikaisemmin.

Lapin AMKin PLabissa (ohjelmistotekniikan laboratorio) pyörii herra nimeltä Tuomas Valtanen, joka näyttää epäilyttävästi perusnörtiltä mutta puhuu ja varsinkin ymmärtää suomea. Hänen suosiollisella avustuksella intraan on saatu linkki ”Tavoite- ja tulosinfo”. Pikku hiljaa seurattavia kokonaisuuksia on lisätty, ja maanantaina 22.9. oli eräänlainen merkkipaalu, kun Tuomas sai tulosinfon porautumaan yksittäisen koulutuksen tasolle asti.

Kun tutkaillaan tätä vuotta, niin suupieliä venyttää ylöspäin keskeisen rahoituskomponentin eli 55 opintopistettä suorittaneiden määrä. Tämän tunnusluvun kehitys näyttää seuraavalta:

Kun katsotaan elokuun tulosta, niin edelliseen vuoteen verrattuna ollaan massiiviset 35 % edellä, ja todennäköisesti elokuun tulos tulee vielä lähiviikkoina hieman paranemaan. Viime vuonna ammattikorkeakoulut paransivat 55 opintopisteen kertymää reilulla 10 prosentilla, ja varmaan parannusta ammattikorkeakouluissa keskimäärin tulee varmaan tällekin vuodelle, mutta uskallan olettaa meidän olevan yksi suurimpia parantajia 55 opintopisteen kertymässä tänä vuonna.

Itseäni huolestuttaa keskeyttäneiden määrä tälle vuodelle, mikä on jo ylittänyt 600 rajan.

 

Jos tätä menoa jatketaan, niin jouluun mennessä ensimmäinen numero on seitsemän ja kiusallisen komeasti. Tähän pitää muutos saada, ja ovat nimittäin muutkin saaneet. Viime viikolla meillä oli kylässä Karelia AMKin rehtori, joka kertoi Kareliassa keskeyttäneiden määrän vähentyneen vuodessa 40 prosenttia. Kysyin tietysti miten, ja vastaus oli nopealla reagoimisella, ja soittamalla opiskelijoille, jotka eivät ole ilmoittautuneet ajallaan.

Tosiasia on se, että AMKin resurssit riippuvat ratkaisevasti siitä, miten hyvin me pärjäämme kilpailussa muita ammattikorkeakouluja vastaan. Järkevintähän olisi järjestää kartelli, jossa salaisesti sopisimme muiden AMKien kanssa, ettei kukaan paranna tunnuslukujaan liikaa suhteessa toisiin. Niin kauan kuin kartelli on tekemättä, niin ei auta kuin laukata lauman mukana kohti entistä kovempia suorituksia. Jos nimittäin muut pääsevät karkuun, niin niukkenevilla resursseilla muiden kiinni saaminen on työn ja tuskan takana.

Palasin jokin aika sitten lomalta, joka vierähti lähestulkoon kokonaan Lundin yliopistossa opiskellen. Päivät täyttyivät luennoista ja keskusteluista muiden opiskelijoiden kanssa ja illat menivät erilaisten artikkeleiden lukemisessa. Ehdin kuitenkin harrastaa opintojeni ohessa hieman kulttuuria. Lundin taidehallissa oli mielenkiintoinen näyttely ”Don’t Embarass the Bureau”. Nimi on lainattu Bernard F Connorsin kirjasta, joka kertoo FBI:n agenteista, joista jokaisen täytyy sisäistää yksi sääntö: ”Whatever happens, never ever embarass the Bureau.”

Näyttelyn taitelijat kyseenalaistavat tarkoituksella sosiaalista, poliittista ja taloudellista elämäämme hallitsevia rakenteita ja byrokratiaa julkisista organisaatioista yksityisiin yrityksiin. Näyttely oli riemastuttava elämys etenkin siitä syystä, että olen Lapin AMKin laatupäällikön tehtävässäni tuskallisen tietoinen siitä kuinka säännöt, ohjeet, toimintamallit ja erilaiset järjestelmät koetaan varsin usein rasittavaksi byrokratiaksi. Byrokratiaksi, joka tappaa intohimon, luovuuden, joustavuuden ja yrittäjämäisen työskentelytavan. Mielivaltaiseksi systeemiksi, joka estää itsenäisen ajattelun ja nujertaa viimeisetkin dynaamisuuden rippeet. Vai nujertaako? Kerron teille yhden arkisen esimerkin, jonka toivon havainnollistavan tulkintojamme byrokratiasta.

Mieheni veljellä Pasilla on Downin syndrooma. Pasille rutiinit ovat tärkeitä. Yksi sellainen on joka sunnuntainen vierailu meidän kodinhoitohuoneeseen. Pasi pitää järjestyksestä ja järjestelystä. Niinpä hänen vierailunsa koostuu valtaisan pyykkivuoren setvimisestä sellaiseen järjestykseen, että itse kukin voi kantaa pyykkinsä viikattuna suoraan kaappiin.

Olemme harjoitelleet tätä varsin yksinkertaisen oloista ”työtehtävää” yli kymmenen vuotta tiimissä, jossa Pasi on ”työntekijä”, mieheni hänen ”lähiesimiehensä” ja minä jonkin sortin päällikkö. Työnjako johtuu siitä, että minä en pysty antamaan ohjeita Pasille, koska en ymmärrä mitä hän puhuu. Niinpä mieheni toimii Pasin ”lähiesimiehenä” ja kommunikoi hänen kanssaan. Joka sunnuntai totean, että tulos oli jälleen erilainen kuin mitä odotin.

Se, että lopputulos vaihtelee, ei ole tietenkään Pasin syytä. ”Ongelmat” ovat joka kerta tiimin jäsenten välisessä diskurssissa. Meillä ei tietenkään ole tähän työtehtävään mitään kirjallisia ohjeita eikä prosessikaavioita, mistä työn suorittaja voisi tarkistaa miten työ pitäisi tehdä. Ja vaikka olisikin, niin niistä ei olisi mitään hyötyä, koska Pasi ei osaa lukea. Niinpä lopputulos on joka kerta vain ja ainoastaan riippuvainen siitä, miten minä selostan miehelleni mitä pitäisi tehdä ja miten hän selostaa edelleen Pasille mitä pitäisi tehdä. Kuulostaa kohtuullisen selvältä, mutta on kaikkea muuta kuin selvää.

Miten tämän hieman omituinen arjen esimerkkini liittyy byrokratiaan? Siten, että se miten tulkitsemme byrokratian ja miten toimimme omissa työyhteisöissämme, kertoo mielestäni enemmän arjen diskurssista ja laajemminkin kommunikaatiosta organisaatiossa kuin itse byrokratiasta.

Diskurssi-sana tulee ranskan kielen sanasta discours (puhe, esitelmä, juttelu, jaarittelu), joka puolestaan on peräisin latinan kielen sanasta discursus, (ympäriinsä juokseminen). Byrokratia tulee ranskan kielen sanasta bure (verka) ja kreikan kielen sanasta kratia (valta) ja se tarkoittaa organisaatioita, toimenpiteitä, protokollia ja sääntelyä, joilla jotakin toimintaa määrätään ja suoritetaan. Käsitteen popularisoi Max Weber ja hänen teoriansa byrokratiasta johti ajan saatossa myös hierarkkisen organisoitumisen yleistymisen.

Weberin byrokratian ideaalimalliin pohjautuvaa organisoitumista pidetään varsin yleisesti jäykkänä, persoonattomana ja rationaalisena tapana ohjata työn tekemistä. Ehkä juuri tämän vuoksi organisaatioissa parjataan turhaa byrokratiaa, ja toivotaan vähemmän sääntöjä ja vähemmän johtamista. Weber ei kuitenkaan tarkoittanut mallia organisoitumisen esikuvaksi, vaan sen tarkoitus oli kuvata sen rationalisoitumista. Jos byrokratiamalli on rationaalinen, niin sen vastakohta on epärationaalinen tapa organisoida työn tekemistä, jossa valta organisaatioissa perustuu henkilökohtaiseen karismaan ja säännöt ovat kirjoittamattomia ja niin sanottuja ad hoc –sääntöjä, joiden olemassaolon saa selville vain rikkomalla niitä.

Rationaalisuus kuulostaa paremmalta kuin epärationaalisuus; silti ainakin korkeakouluyhteisöt tuntuvat lähestulkoon tukehtuvan turhaa byrokratiaa päivittelevään arjen diskurssiin. Hyödyllisempää olisi kuitenkin pohtia miten byrokratiaa voitaisiin kehittää, jotta pääsimme eroon ilmiöstä, josta professorit Mats Alvesson ja André Spicer käyttävät artikkelissaan A Stupidity-Based Theory of Organizations nimitystä ”functional stupidity”. Artikkelin luettuani jäin miettimään, onko byrokratian nolous loppujen lopuksi siis siinä, että emme löydä keinoja kehittää työyhteisöjemme toimintatapoja, koska meillä ei ole aikaa kriittiseen ja reflektoivaan diskurssiin?

Päätin harjoitella kriittistä ja reflektoivaa diskurssia aiheesta ”turha byrokratia” omassa työyhteisössäni ja kuinka ollakaan – pääsin osallistumaan todella hyviin keskusteluihin siitä, mitä byrokratia tarkoittaa opetus- ja tki-työtä tekevän henkilöstön näkökulmasta. Olen tähän asti tulkinnut byrokratiapuheen lähinnä muutosvaiheeseen liittyväksi diskurssiksi, joka auttaa tekemään tolkkua omaa arkea koskevista uudistuksista ja muutoksista. Opetus- ja tki-henkilöstön byrokratiapuhe liittyy kuitenkin edellä mainitun lisäksi vähitellen kasvaneeseen järjestelmäviidakkoon, jonka kanssa he ovat tekemisissä päivittäin. Jotta nämä meidän ydintehtävistä vastuussa olevat henkilöt pystyvät työskentelemään opiskelijoiden ja hankekumppaneiden kanssa, heidän täytyy tavalla tai toisella olla tekemisissä sähköpostin ja intran lisäksi 10 - 15 erilaisen sähköisen järjestelmän kanssa, jotka liittyvät työtehtävien suunnitteluun, toteuttamiseen, arviointiin ja raportointiin!

Professori Paul du Gay toteaa eräässä lehtihaastattelussa: ”Ihmiset sanovat byrokratiaksi melkein mitä tahansa järjestelmää, mistä he eivät pidä.” Varmaan näinkin on, mutta silti jokaisessa organisaatiossa on aika ajoin syytä kysyä ”Mitä lisäarvoa byrokratia erilaisine järjestelmineen tuo organisaation ensisijaisten tehtävien toteuttamiseen?”

Lapin AMKin ensisijaisina tehtävinä on antaa työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksiin sekä tutkimukseen, taiteellisiin ja sivistyksellisiin lähtökohtiin perustuvaa korkeakouluopetusta ammatillisiin asiantuntijatehtäviin, tukea opiskelijoidemme ammatillista kasvua ja toteuttaa ammattikorkeakouluopetusta palvelevaa sekä työelämää ja aluekehitystä tukevaa ja alueen elinkeinorakenteen huomioon ottavaa soveltavaa tutkimus- ja kehityshankkeita. Byrokratian ja siihen liittyvien järjestelmien pitäisi huolehtia siitä, että onnistumme näissä tehtävissä mahdollisimman hyvin.

Esilaulaja (laulaa): Sitä ei voi ylittää. Muut: Sitä ei voi ylittää.
Esilaulaja: Sitä ei voi alittaa: Muut: Sitä ei voi alittaa.
Esilaulaja: Sitä ei voi kiertää. Muut: Sitä ei voi kiertää.
Esilaulaja: Täytyy mennä lävitse. Muut: Täytyy mennä lävitse.
Kaikki (matkivat ääneen byrokratia- ja järjestelmäviidakossa etenemistä ja työntävät käsillä viidakkoa sivuun):
Viuh, viuh, viuh, viuh, viuh, viuh, viuh, viuh.

Eräs esimieheni antoi minulle, nuorelle insinöörille, insinöörin rekrytointiohjeita palkatessani uusia kykyjä. Hän tuumasi:

”Älä etsi kaksikymppistä insinööriä, jolla on kymmenen vuoden monipuolinen työkokemus teollisuudesta ja johtajakokemusta ulkomailta, puhuu viittä kieltä alla uusi Mersu! On paljon varmempaa palkata kaveri, jolla on reilusti asuntovelkaa, muutama lapsi vaimon lisäksi. Jahtikoira ei tee pahaa. Auton merkillä ei ole väliä. Anna ehdokkaiden kirjoittaa itsestään kymmenessä minuutissa yksi A-nelonen. Siinä on testiä riittävästi!”

Sattumalta törmäsin toisen raahelaisen, Samuli Putron kappaleeseen Aamuisin. Näiden kahden tapauksen välillä oli kulunut lähes kaksi vuosikymmentä ja laulun sanat kuuluvat seuraavasti:

Osta asunto hoida koira
pidä pihaa vaimon kanssa
hanki lapset jos on saumaa
yks tai kaks mut hankkikaa ne
tutustu naapureihin
vietä niiden kanssa joskus aikaa
järjestäkää kimppakyyti
jos on sama duunimatka

Viiltävä tuuli käy aamuisin
kiiltävään porttiin ja koivuihin

Laita riippukeinu kiinni keväällä
pidä jemmarahaa pankkitilillä
seiso väkevästi sänkys edessä
aamuisin
Laita riippukeinu kiinni keväällä
pese kasvosi ja käytä pyyhettä
aamuisin

Urheilla jos jaksat
pysyt kunnossa ja nukut hyvin
hoida lasku lähikauppaan
niin saat suuret alennukset
jokainen markka jonka maksat
veroja auttaa sinua myös
lukita muista ovet ja auto
kesällä yö on valoisa yö

Viiltävä tuuli käy aamuisin
kiiltävään porttiin ja koivuihin

Laita riippukeinu kiinni keväällä
pidä jemmarahaa pankkitilillä
seiso väkevästi sänkys edessä
aamuisin
Laita riippukeinu kiinni keväällä
pese kasvosi ja käytä pyyhettä
aamuisin

Muista kaverit entiset ja
soita niille silloin tällöin
pidä niistä listaa jotka
joulukortin lähettää
on tapana kiittää katso silmiin
kätellä voit kun lähdet pois
Laita riippukeinu kiinni keväällä
pidä jemmarahaa pankkitilillä
seiso väkevästi sänkys edessä
aamuisin
Laita riippukeinu kiinni keväällä
pese kasvosi ja käytä pyyhettä
aamuisin
aamuisin
aamuisin


Kaksi entistä raahelaista eivät taida olla aivan väärässä. Sinulla, valmistumistasi juhlivalla nuorella kyvyllä, on edessäsi haastava tilanne, työpaikan etsiminen. Se löytyy, älä murehdi.

Ole onnellinen tänään, tässä ja nyt!

Onnittelut saavutuksestasi.

Ps.
Kuka nosti Nokian? Keskimääräiset insinöörit.
Kuka tuhosi Nokian? Huipputyypit.