Ammattikorkeakoulun opetusta ja opettajuutta on pohdittu koko ammattikorkeakoulutuksen olemassaolon ajan. Varsinkin 2010-luvun Suomessa opettajan työhön on kohdistunut erilaisia muutosväitteitä.

Opettajuutta koskevissa keskusteluissa on pohdittu, mistä se ammattikorkeakoulun opettajan asiantuntijuus oikein muodostuu. Ristiriitaa ja päänvaivaa on tuottanut sen pohdinta, onko ammattikorkeakoulun opettajan osaamisessa ja toiminnassa tärkeämpää substanssi kuin pedagogiikka. Onko hän alansa asiantuntija vai opettamisen asiantuntija. Ja kumpi vie tärkeyskeskustelussa voiton.

Opettajana olemista on määritetty autonomisena osaamisen areenana tai yhteisöllisyyden, osaamisen jakamisen kenttänä. Tehtäviin on kohdistunut ristiriitaisia ja työtä jakavia oletuksia ”Opettajan tehtävänä on vain opettaa ammatillisia asiantuntijoita!” ”Ei, kyllä opettajan tehtävänä on toimia projekteissa ja työelämän kehittäjänä!” ”Ei kyllä vielä riitä, opettajan tehtävänä on toimia rajanylittäjänä T&K-toiminnassa ja kumppanuudessa!”

Pedagogisten uudistusten pyörteissä on vaikuttanut siltä, että opettajat itse jäävät muutoksissa syrjään ja sivusta katsojiksi ja opettajan työtä ja opettajuutta määrittelevät ”ne toiset”. Tätä sivustakatsojan roolia ja ulkopuoliseksi kokemisen tunnetta olemme pyrkineet Lapin ammattikorkeakoulun pedagogisessa uudistuksessa torjumaan vahvistamalla opettajien osallisuutta oman työnsä kehittämisessä. Yksin ja yhdessä opettajat sanoittavat omaa työnsä muutosta ja pohtivat muutoksen merkityksellisyyttä.

Kehittämispäivillä, katselmointitilaisuuksissa ja ruokapöytäkeskusteluissa osallisuus on tarkoittanut keskusteluja työstä, pohdintoja uudistuksesta, sen tarkoituksesta ja järkiperästä. Osallisuus ammattikorkeakoulumme pedagogisessa kehittämistoiminnassa on antanut mahdollisuuden pohtia opettajan työn sisältöä avoimessa ja ajoittain humoristisessa ilmapiirissä.

Keskusteluissa on mietitty jo tulevan vuosikymmenen, 2020-luvun, haasteita ja niiden vaikutuksia opettajan työhön. Näitä muutosvoimia ovat mm. korkeakoulutuksen muutos, oppimisen siirtyminen yhä enemmän työelämään ja digitalisaation mahdollisuudet opetuksessa ja oppimisessa.

Muutokset ammattikorkeakoulun toimintaympäristössä ovat vaikuttaneet tarpeeseen uudistaa pedagogisia käytäntöjä ja kulttuuria. Työelämä edellyttää, että koulutamme ammatillisia osaajia, asiantuntijoita. Elinkeinoelämä korostaa, että meidän on aikaansaatava T-mallin osaajia.

Mallissa T-kirjaimen jalka tarkoittaa syvää substanssiosaamista ja T:n hattu viittaa kykyyn ymmärtää muita osaamisalueita ja innostua niistä. Meidänkin ammattikorkeakouluna tulisi vastata työelämän tarpeisiin ja panostaa T-hatun kasvattamiseen.

Korkeakouluyhteisönä meillä tulee olla avoin katse tulevaisuuteen, vaikka me emme voi kuitenkaan varmasti sanoa, mitä opetus ja opettajuus ovat 2020-luvulla. Kristallipalloa ei tuohon näkymään ole kenelläkään käytössä. Sen voimme varmasti sanoa, että muutos on sisäänkirjoitettuna opettajan työhön. Määritelläänhän pedagogiikka tavaksi, jolla opetus järjestetään kasvatuksellisin periaattein. Kasvatus on tavoitteellista toimintaa ja sen tarkoituksena on muuttaa yksilön ominaisuuksia haluttujen esimerkiksi osaamistavoitteiden suuntaisesti.

Opettajan työn tarkoitus on aikaansaada muutosta eli oppimista, joka on yksilön tietojen, taitojen, arvojen ja asenteiden muutosta. Näin olleen opetus on muutoksessa - muutos on opetuksessa.

Kirjallisuutta

Kotila, H. & Mäki, K. (toim.) 2012. Ammattikorkeakoulupedagogiikka. EditaPrima Oy:Helsinki.
Vanhanen-Nuutinen, L., Mäki, K., Töytäri, A., Ilves, V. & Farin, V. 2013. Kiviä ja keitaita-ammattikorkeakoulutyö muutoksessa. Haaga-Helian tutkimuksia 1/2013. Multiprint:Vantaa.
Oivallus-loppuraportti. Elinkeinoelämän keskusliitto. 2011. Viitattu 5.12.2016. https://ek.fi/wp-content/uploads/Oivallus_loppuraportti.pdf

Lapin pitkän etäisyydet ja toimintaympäristön haasteet, kuten aleneva väestökehitys, haastavat ammattikorkeakoulun kehittämään uusia osaamisen kehittämisen muotoja ja mahdollisuuksia.

AMK:ta vietiin kuntiin

Kampusalueen ulkopuolisten seutukuntien ja kuntien koulutus- ja kehittämistarpeisiin on vastattu monin keinoin. Yksi systemaattinen tapa kartoittaa koulutus- ja kehittämistarpeita on ollut maakuntakorkeakoulutoiminta, jonka alkuaikoihin kuului tutkintokoulutuksen vieminen eri puolille Lappia ja avoimen AMK-opetuksen tunnettuuden ja saavutettavuuden lisääminen.

Alkuperäisen kunta- ja seutukuntakohtaisiin opiskelija- ja tutkintoryhmiin perustuneen koulutusmallin haastajaksi kävi vähenevä väestö. Vuosi vuodelta oli vaikeampaa tavoittaa riittävä määrä samasta tutkinnosta tai alasta kiinnostuneita opiskelijoita alueellisiin ryhmiin.

Koulutusta vietiin verkkoon

Aloimme kehittää verkko-opetusta ja oppimista. Tällä hetkellä ammattikorkeakoulun kaikilla koulutusaloilla on käytössä verkkopainotteinen koulutusmalli, joka mahdollistaa tutkinto-opiskelun osin tai kokonaan työn ohessa ja paikasta riippumattomasti. Mallit vaihtelevat koulutusten erityispiirteiden mukaan siten, että osa koulutuksista on kokonaan verkossa ja osassa on lähiopetusta esimerkiksi kerran kuukaudessa.

Verkkopainotteiset koulutusmallit palvelevat hyvin kampusalueen ulkopuolella asuvia oman osaamisen kehittämisestä kiinnostuneita henkilöitä. Näissä eri alojen verkkopainotteisissa AMK-tutkintokoulutuksissa on viimeisen parin kolmen vuoden ajan ollut koko ajan 200−220 opiskelijaa Lapista kampuskaupunkien ulkopuolelta.

Käytännössä siis ammattikorkeakoululla pyörii tavallaan koko ajan reilut kymmenen AMK-tutkintoryhmää eri puolilla Lappia. Kun YAMK-opiskelijat lasketaan mukaan, on opiskelijoita noin kahden ryhmän verran enemmän. Tätä voi pitää varsin mainiona tilanteena, ja verkkopainotteinen tutkintokoulutus palvelee aluetta hyvin.

Kampusalueen ulkopuolelta tulevat opiskelijat jakautuvat kaikille osaamisaloille ja koulutuksiin. Tästä syystä onkin hyvin tärkeää, että ammattikorkeakoulussa on onnistuttu ottamaan verkkopohjainen koulutusmalli käyttöön kaikilla aloilla.

Työpaikoilla oppiminen osaksi verkkopainotteisia koulutuksia

Eniten verkko-opiskelijoilta on hyvinvointialoilla, mikä kertonee siitä, että tarve ja tarjonta kohtaavat hyvin. Esimerkiksi pätevistä sairaanhoitajista on ollut Lapissa pulaa. Sairaanhoitajakoulutus onkin jo ottanut seuraavan kehitysaskeleen ja pilotoi kampusalueen ulkopuolella koulutusmallia, jossa opiskelijat opiskelevat ja oppivat lähi- ja verkko-opetuksen lisäksi entistä enemmän työpaikoillaan. Opettajien lisäksi opiskelijoita ohjaavat työpaikoilla olevat sairaanhoitajat.

Myös muilla aloilla on tarvetta lisätä työelämässä tapahtuvaa oppimista osana verkkopainotteista koulutusta. Tämä onkin seuraava luonnollinen kehitysaskel verkkopainotteisen koulutuksen kehittämisessä. Nykyisillä teknologioilla työpaikoilla tapahtuvaa opiskelua ja oppimista voidaan dokumentoida, jakaa ja ohjata varsin hyvin.

Esimerkiksi erilaisten työprosessien harjoittelu työpaikoilla voidaan dokumentoida videolle tai monimediaisesti yhdistäen ääntä ja kuvaa, liittää siihen analysoivaa tekstiä sekä esitellä tuotoksia ja reflektoida niitä yhdessä vaikka pienryhmien tai koko ryhmän välisessä online-sessiossa. Tämä edellyttää luonnollisesti opiskelijan oppimisprosessin huolellista ennakkosuunnittelua, tarkoituksenmukaisten välineiden valintaa ja oikea-aikaista palautetta ja ohjausta.

Tämän tyyppinen toiminta on välineiden puolesta mahdollista vaikka huomenna.

Vaikkakin verkkopainotteiset AMK-tutkintokoulutukset palvelevat tällä hetkellä hyvin aluetta, ei ammattikorkeakoulun sovi jäädä lepäämään laakereillaan.

Korkeakoulut kotimaassa ja ulkomailla laajentavat verkkokoulutustarjontaansa. Pysyäksemme kehityksen kelkassa, mielellään siellä etummaisessa kelkassa, on meidän kuunneltava alueen tarpeita, kehitettävä työpaikoilla tapahtuvan oppimisen muotoja osana verkkokoulutusta sekä luotava pedagogisesti entistä mielekkäämpiä oppimisratkaisuja.

Näistä syntyy verkkokoulutuksen laatu ja kilpailukyky niin alueella kuin muuallakin.

Smart City Expo järjestettiin Barcelonassa kuudennen kerran 15.–17.11.2016. Kolmen konferenssipäivän ajan keskityttiin useisiin älykkään kaupungin teemoihin, joista osa antoi mainioita ideoita tulevaisuuden etäisyyksien hallintaan.

Vähähiilisyys ja ilmastonmuutoksen torjunta olivat eräs kantavista teemoista, joihin liittyvät myös uudet ja innovatiiviset matkustus- ja maksamismuodot.

Verkostoituminen, eri laitteiden välinen vuorovaikutus ja teknologian kehitys luovat myös uusia mahdollisuuksia yhteydenpitoon. Samoin yhä nopeammat kulkuyhteydet mahdollistavat ajansäästöä, ja nykyisellä tekniikalla mahdollistuvat myös vaikka työnteko tai huvitukset matkustettaessa. Tosin yritystoiminnassa vielä eri maiden lainsäädännöt saattavat hankaloittaa sujuvaa kaupankäyntiä yhtenäisen globaalin lainsäädännön puuttuessa.

Sähkökulkuneuvoja konferenssissa oli useanlaisia näkyvillä, muun muassa Los Angelesin poliisi oli saamassa uudet sähköautot. Olipa ulkotiloissa myös auto, joka latasi itseään aurinkopaneeleilla. Sähköllä kulkeva bussi on mainio vähähiilinen ratkaisu lyhyille matkoille.

Erilaisia älykkäitä parkkeerausratkaisuja on maailmalla kehitetty: parkkipaikat voivat huhuilla autoille, että täällä olisi vapaa paikka. Teiden varsilla ei tarvitsisi koko ajan palaa valot, vaan niitä säädettäisiin liikenteen mukaan.

Sähkökäyttöinen auto Los Angelesin poliisille.

 

Aurinkokennoauto.

Kokonaisella matkareitillä käytettävien eri kulkuneuvojen liput matkustaja voi lunastaa mobiilivälineellä ja kappas, semmoinenkin tekniikka on olemassa, että lipunlukijat osaavat lukea lipun mobiilivehkeestä, jolla lipun on ostanut, vaikka siitä virtakin olisi sammunut.

Erilaisia mobiilihälytyssovelluksia on jo olemassa, mutta tuntuu, että niitä voisi mielikuvituksen sallimissa rajoissa laajentaa alalle kuin alalle. Turvallisuuteen liittyvät ratkaisut, esimerkiksi kasvojen lukemista osaavat valvontakamerat olivat myös Smart City Expossa hyvin esillä.

Turvallisuuteen ja etäisyyksien hallintaan liittyen sai matkakumppani mainion idean tänne Lapin laajalle alueelle: sovellus, jonka kautta hätätilanteessa voisi ennen ambulanssin paikalle ehtimistä hälyttää lähimmän ”Olen saatavilla” -ilmoituksen tehneen terveydenhoitoalan ammattilaisen apuun. Muun muassa tunturikeskuksessa lomalla oleva sairaanhoitaja tai lääkäri voisi olla tämmöinen vapaaehtoinen, jonka apu olisi tarpeen sairauskohtauksen sattuessa ambulanssia odotellessa.

Eräs tärkeä tulevaisuuden suunnittelussa huomattava asia on toimiva wifi. Elämää ja matkustamista helpottavia sovelluksia voidaan tehdä runsaasti, mutta wifin puuttuessa niitä ei käytetä. Wifiä käyttäen voidaan myös kaupunkien valoja ohjata.

Älykkäästi suunniteltu jätehuolto auttaa osaltaan ajan- ja resurssien säästössä: roskasäiliöt osaavat kertoa milloin ne pitää tyhjentää, jolloin turhia ajeluja ei synny.

 

Lähiruokaa on joskus hankala saada, vai onko? Kirjahyllyjen tilalle lukemisen digitalisoituessa yhä enemmän voisi olohuoneeseen laittaa vaikkapa kirjahyllyn mallisen kasvimaan, jonka hyllyissä yrtit ja salaatit kasvavat ympäri vuoden.

Toki lämpimissä maissa urbaanit tilat, kuten talojen katot voi valjastaa viherviljelylle. Mikäs sen mukavampaa, kuin jos hotelliaamiaisella voisi popsia hotellin katolta juuri poimittuja salaatteja ja yrttejä.

Salaattipenkki kirjahyllyn sijaan olohuoneeseen.

Valokuvat ovat kirjoittajan ottamia.

Yksi joki, kolme maata ja kymmenen siltaa. Tämä on Revontultentie. Monelle tämä tie on vielä tuntematon, paremmin E8:na tunnettu. Revontultentie kulkee Tornio-Haaparannalta jokivartta pitkin Tromssaan saakka.

2000-luvun alusta lähtien on Revontultentien matkailupotentiaalia tutkittu ja hankkeistettu. Varsinaisesti Revontultentie syntyi vuonna 2002.

Vajaa vuosikymmen sitten julkaistiin Lapin yliopiston matkailun tutkimuksen proseminaarityö aiheena revontultentien matkailupotentiaalin kehittäminen (Meriruoho, Rantala & Veijola 29/2007). Tutkimuksessa todettiin tien olevan suomalaisten matkailijoiden keskuudessa lähes tuntematon,  vaikka Revontultentie on virallisesti matkailutie.

Johtopäätöksenä tutkimuksessa esitettiin, että tietä tulisi kehittää erityisesti yhtenäisenä kansallisen kulttuurin näyttämönä. Tämä tutkimus olisi voitu julkaista viime vuonna, ei kymmenen vuotta sitten.

Revontultentien rikas kulttuuriperintö

Kaksi vuotta sitten heräsi kipinä rajat ylittävään tarinankerronnan projektiin saadessamme vieraan Pohjois-Norjan Storsletistä. Inger Birkelund Ihana AS -yrityksestä lähestyi meitä projekti-idealla. Ajatus lähti kehittymään kohti Revontultentietä yhdistäen kolme maata ja satoja kilometrejä yhteistä rajaa. Pienen selvitystyön jälkeen kävi ilmi, kuinka paljon yhteistä kulttuurihistoriaa tämän reitin varrelle mahtuukaan.

Esimerkkinä yhteisestä kulttuuriperinnöstä ovat muun muassa Meänkieli ja Kveeninkieli. Kveeninkieli on yksi Norjan vähemmistökielistä ja se perustuu suomenkielen peräpohjalaisiin murteisiin. Kieleen on vaikuttanut myös saamenkieli, joka on yksi tunnetuista vähemmistökielistä tien varrella.

Revontultentie on kulttuuriperimältään rikas ja monipuolinen kokonaisuus, jossa tulee esille yhteinen rajanvartinen elämä.

Tarinallistaminen palvelukokemuksena

Tarinallistamiseen käsitteenä tutustuin heti projektin ideointivaiheessa. Tarinallistamista (eng. Story design) on käsitelty muun muassa Anne Kalliomäen julkaisussa nimeltä “Tarinallistaminen - Palvelukokemuksen punainen lanka”. Anne käsittelee tarinallistamista palvelumuotoilun lähtökohdista, jossa yrityksen liiketoimintaa suunnitellaan tarinalähtöisesti.

Paikallisten ja kulttuurihistoriallisesti merkittävien tarinoiden hyödyntäminen matkailuyritysten liiketoiminnassa tuntui olevan juuri se mitä Revontultentie kehittäminen edellyttää, jos haluamme luoda yhtenäisen kansallisen kulttuurin näyttämön, kuten aiemmin todettiin.

Meillä on jo esimerkkejä onnistuneesta tarinallistamisesta, ehkä tunnetuin esimerkki on Mustaparta. Mustaparta tuntuu juurtuneen osaksi torniolaisten yhteistä kulttuuriperintöä. Sen ovat ottaneet omakseen myös useat yritykset. Parhaillaan ollaan rakentamassa muun muassa Mustaparran hotellia.

Haluammekin tarjota Revontultentien varrella oleville yrityksille ja matkailutoimijoille inspiraatiota alueella vaikuttavien tarinoiden hyödyntämiseen omassa liiketoiminnassa.

Tarinaideasta projektiksi

Valmistelimme hakemusta Interreg Pohjoisen -ohjelmaan, olihan kyseessä rajat ylittävä yhteistyö, jonka keskeinen tavoite oli alueen kilpailukyvyn ja vetovoiman kasvattaminen sekä kulttuurin ja ympäristön säilyttäminen.

Tavoitteeksi muodostui alueen tarinankerronnan ja paikallisen identiteetin edistäminen keräämällä ja valikoimalla inspiroivia ja rajat ylittäviä tarinoita Revontultentien varrelta. Tarinoiden odotetaan edistävän uteliaisuutta aluetta kohtaan. Niistä tehdään tarinatuotantoja, kuten musiikkia ja lyhytelokuvaa. Digitaalinen tarinakirja tulee kokoamaan valitut tarinat yhteen niin alkuperäisellä kielellä kuin englanniksi.

Projekti on käynnistynyt vasta hetki sitten, virallisesti elokuussa 2016. Seuraavan puolen vuoden aikana tarkoituksemme on järjestää tarinakiertue, joka käynnistyy Tornio-Haaparannalta kulkien kohti Norjan Storslettia. Tarinakiertue on koko kumppaniverkoston yhteinen ponnistus. Kiertueen aikana tarinoita kerätään paikallisilta itseltään.

Toinen tärkeä osa projektiamme on interaktiivisen tarinankerronta -sivuston rakentaminen. Sivusto toimii hankkeen kotipaikkana, mutta se on myös paikka ihmisille jakaa omia tarinoitaan.

Vuoden 2017 aikana tavoitteena on testata ja kehittää uudenlaiseen sensoriteknologiaan perustuvaa tarinankerronnan mobiiliapplikaatiota yhteistyössä kaupan ja kulttuurin tietojenkäsittelyn opiskelijoiden kanssa. Tarkoitus olisi hyödyntää niin sanottuja peili-beaconeita (Video enabled Beacons) tarinankerrontaan perustuvassa matkailun markkinoinnissa. Tästä lisää hieman myöhemmin :)


Our Stories Facebook sivut
Estimote beacons


Lähteet: Revontultentiellä Torniosta Kilpisjärvelle, matkailututkimuksen näkökulmia matkailun kehittämiseen; Meriruoho, Rantala & Veijola (toim.), Tiehallinnon selvityksiä, 29/2007

Korkeakouluilla on lakisääteinen velvollisuus vastata järjestämänsä koulutuksen ja muun toiminnan laatutasosta ja jatkuvasta kehittämisestä.

Laissa todetaan, että ammattikorkeakoulun tulee arvioida koulutustaan ja muuta toimintaansa ja niiden vaikuttavuutta. Sen on myös osallistuttava ulkopuoliseen toimintansa ja laatujärjestelmiensä arviointiin säännöllisesti ja julkistettava järjestämänsä arvioinnin tulokset.

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (KARVI) vastaa Suomessa korkeakoulujen koulutuksen arvioinnista. Kolme keskeistä arviointityyppiä ovat korkeakoulujen laatujärjestelmien auditoinnit, koulutusjärjestelmää koskevat teema-arvioinnit ja tekniikan tutkinto-ohjelmien akkreditoinnit.

Lapin ammattikorkeakoulun laatujärjestelmä auditoidaan keväällä 2017. Laatupolitiikka, laatujärjestelmä, laadunhallinta, laatukulttuuri ja auditointi ovat edelleen monille korkeakouluyhteisön jäsenille kryptisiä sanoja, ja laatujargon voi koetella eri toimijoiden huumoria – ja mentaaliharjoituksen muodossa ehkä myös laatupäällikön ”legoja”. 

Auditoinnissa on kuitenkin kyse tärkeästä asiasta: siinä tarkastellaan niitä menettelytapoja, joilla korkeakoulu pitää yllä ja kehittää toimintansa laatua.

(Jos huumorisi loppui edelliseen lauseeseen, niin ymmärrän sen hyvin. Toivottavasti jaksat kuitenkin lukea blogikirjoitukseni loppuun, koska varsinainen pihvi on vasta seuraavassa kappaleessa. Tai itse asiassa vasta sitä seuraavissa. Jaksaa, jaksaa.)

Korkeakoulut valmistautuvat auditointiin muun muassa itsearvioinnin avulla. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että korkeakoulu arvioi itse (!) omaa toimintaansa ja sen kehittämistä. Tämä on tärkeä vaihe auditointiin valmistautumista, koska sen avulla saadaan selville, miten hyvin korkeakoulun laatujärjestelmä toimii organisaation eri tasoilla ja tukee toiminnan kehittämistä.

(Kuinka montaa rastia olet tähän mennessä saanut laatujargonbingoon?)

KARVIn nimittämä asiantuntijaryhmä valmistelee parhaillaan 3. kierroksen auditointimallia. Olen mukana työryhmässä edustamassa korkeakoulujen laatupäälliköitä. Itsearviointi säilyy 3. kierroksellakin osana auditointiin valmistautumista.

Muuten malli muuttuu aikaisempaan verrattuna rakenteeltaan kevyemmäksi, mutta korkeakoulujen arjen laatutyön näkökulmasta painavammaksi. Muutoksesta käytettiin KARVIn järjestämässä seminaarissa lokakuussa 2016 osuvasti kielikuvaa ”haravasta talikoksi”: auditointikohteita on vähemmän, mutta ne pureutuvat syvemmälle korkeakoulujen laadunhallintaan. 

Merkittävin muutos koskee tutkintotavoitteista koulutusta, jossa tarkastellaan opiskelijakeskeiseen oppimiseen ja opiskelijoiden 

hyvinvointiin liittyvää laadunhallintaa. Korkeakoulun arjen laatutyön näkökulmasta muutos tarkoittaa sitä, että koulutuksen osaamistavoitteiden pitäisi vastata entistä paremmin sekä opiskelijoiden että työelämän tarpeisiin, opiskelijoiden ohjauksen ja arviointi- ja palautemenetelmien pitäisi tukea heidän oppimistaan, ja opiskelijoilla olisi entistä paremmat vaikutusmahdollisuudet koulutuksen suunnitteluun, toteutukseen ja kehittämiseen.

Opiskelijoiden näkökulmasta tämä tarkoittaa siis sitä, että korkeakoulujen pitäisi varmistaa ja kehittää niitä menettelytapoja, jotka edistävät oppimista. Tämä painopisteen muutos ei kuitenkaan tarkoita sitä, että opiskelijat voisivat ottaa passiivisen ”asiakkaan” roolin vaan melkeinpä päinvastoin: oppiminen edellyttää jatkossakin aktiivista toimintaa ja vastuunottoa omasta oppimisesta.

YTHS:n video ”Kyvykkäitä opiskelijoita? Opiskelukyky korkeakouluyhteisössä” havainnollistaa hyvin mistä opiskelijakeskeisessä oppimisessa on kyse ja mitä oppimisen laadulla tarkoitetaan.

Ja vaikka auditoinneissa ei kolmannellakaan kierroksella arvioida oppimisen tai koulutuksen laatua, vaan laatujärjestelmän toimivuutta, niin korkeakoulujen on itse kyettävä koulutukseen liittyvien laadunhallinnan menettelytapojen avulla varmistamaan hyvä ja laadukas oppiminen yhteistyössä opiskelijoiden ja työelämän kanssa, ja kyettävä itse arvioimaan miten hyvin tässä laatutyössä on onnistuttu.

Laatujärjestelmä ja sen auditointi eivät ole Terry Pratchettin Kiekkomaailman kaltainen toinen todellisuus, jossa ”laatuihmiset” piirtävät uimaratoja, kirjoittavat ohjeita ja laativat kyselylomakkeita, ja johon auditointiryhmät tekevät kerran kuudessa vuodessa ristiretken raportoiden havainnoistaan fantasiasarjassa ”Korkeakoulujen auditoinnit”.

Prosessit, ohjeet ja palautejärjestelmät ovat toki osa laatujärjestelmää, mutta vain osa. Varsinainen ”pihvi” laatujärjestelmän toimivuuden ja arjen laatutyön vaikuttavuuden kannalta on korkeakouluyhteisö, joka vastaa omalla toiminnallaan siitä, että koulutus on laadukasta ja oppiminen mielekästä.

Auditoinnit tekevät näkyväksi tätä työtä ja auttavat samalla kehittävän arvioinnin avulla korkeakouluja tunnistamaan toimintansa vahvuudet, hyvät käytänteet ja kehittämiskohteet.

Korkeakoulujen ei tarvitse kuitenkaan odottaa kuutta vuotta päästäkseen selville toimintansa vahvuuksista, hyvistä käytännöistä ja kehittämiskohteista. Kehittävää arviointia voi tehdä korkeakouluyhteisöissä vaikka joka päivä kysymällä sen jäseniltä:

”Mistä tekijöistä laatu sinun mielestäsi syntyy korkeakouluyhteisössä? Miten sinä voit vaikuttaa laatuun omalla toiminnallasi? Mitä sinun mielestäsi pitäisi kehittää?”

Riskienhallinnalla on merkitystä yritysten ja organisaatioiden kilpailukyvykkyyteen, sillä hyvä riskienhallinta herättää luottamusta markkinoilla ja yritykselle tärkeissä sidosryhmissä.

Työelämä ja työmarkkinat ovat nopeassa muutoksessa ja sitä myötä myös liiketoiminta. Työelämää muuttavat voimakkaasti teknologian kehittyminen, digitalisaatio, kansainvälinen kilpailu ja elinkeinorakenteen muutos.

Näiden muutostekijöiden lisäksi työpaikoilla työskentelee yhä enemmän erilaisia ihmisiä, joilla on toisistaan erilaiset kansallisuudet, uskonnot ja ajatussuunnat. Erilaiset muutostekijät haastavat ja muovaavat työelämää, ja samaan aikaan kun syntyy uutta työtä ja uudentyyppisiä tehtäviä, niin työn määrä vähenee vääjäämättä tietyillä aloilla ja tietynlaisissa tehtävissä.

 

Kuva: Työelämä muuttuu monien tekijöiden myötä ja työpaikoilla työskentelee yhä enemmän erilaisia ihmisiä (Kuva M. Saranne)

Muutokset lisäävät riskejä ja vaikuttavat siten myös organisaatioiden liiketoimintaan ja riskienhallintaan. Karkeasti määriteltynä liiketoiminnan riski on tekijä, joka voi vaikuttaa organisaation (liike)toiminnan tavoitteiden saavuttamiseen. Erilaiset uhka- ja epävarmuustekijät tai menetetyt tilaisuudet ja myös mahdollisuudet voidaan laskea riskitekijöiksi.

 

Riskienhallinnalla menestystä

Riskienhallinta liittyy organisaation johtamiseen, sillä sen avulla muodostetaan tilannekuvaa esimerkiksi organisaation tilasta verrattuna muihin kilpailijoihin ja markkinakehitykseen.

Riskienhallintaan liittyvän tilannekuvan avulla organisaation johto voi arvioida ja visualisoida kuinka yrityksen strategia toimii, miten tulevilla kvartaaleilla tulee käymään ja mitä riskejä tulisi ottaa ja miten yritys voisi hyödyntää tavoitteidensa saavuttamisessa erilaisia epävarmuustilanteita.

Yritysten ja organisaatioiden näkökulmasta riskit voidaan karkeasti jakaa strategisiin riskeihin ja liiketoimintariskeihin.

Liiketoimintariskit liittyvät liiketoiminnan luonteeseen ja ne koskevat esimerkiksi liiketoimintaympäristöä, asiakkaiden ja alihankkijoiden toimintaa, projektitoimituksia, lakien- ja määräystenmukaisuutta, laatua ja työturvallisuutta sekä yleisiä taloudellisia näkymiä. Strategiset riskit liittyvät esimerkiksi yrityksen hallintoon ja suurempiin investointeihin sekä yrityskauppoihin. Esimerkiksi haastavissa markkinatilanteissa lisääntyy riski erimielisyyksiin projektien toteutuksissa, kuluylityksissä, viivästyksissä tai suoritustakuissa.

Puhuttaessa yritysten liiketoiminnan riskienhallinnasta, tulee ensimmäisenä mieleen perinteiset riskienhallinnan osa-alueet kuten vakuuttaminen ja vahinkoriskit.

Yrityksen liiketoimintaa voivat uhata omaisuus-, keskeytys-, riippuvuus-, vastuu-, jatkuvuus- ja sopimusriskit. Näiden lisäksi yrityksen tulisi tarkastella esimerkiksi organisaation riippuvuusriskejä omassa toiminnassa suhteessa erilaisiin sidosryhmiin, kuten toimittaja- ja alihankintaverkostoihin ja asiakkaisiin.

Organisaation/yrityksen kiinteistö(t) liittyvät myös riskienhallintaan, sillä rakennusten arvot muuttuvat aikojen ja muutosten kuluessa. Tämän lisäksi näinä päivinä organisaatioilla on paljon erilaisia projekteja käynnissä, jotka omalta osaltaan lisäävät riskienhallinnan tarvetta. Näiden lisäksi voidaan nostaa myös digitalisaation kautta tulevat riskienhallintatarpeet, ns. kyberriskit.

 

Kansainvälistymisen ja digitalisaation haasteita yrityksille

Kansainvälistymisen myötä yritykset verkottuvat yhä globaalimmin ja laajemmin, ja tästä syystä organisaatioiden tulee arvioida sekä huomioida riskienhallinnassa myös omiin yhteistyökumppaneihin ja toimintaympäristöihin liittyviä riskejä.

Toimintaympäristössä kansainväliset pakotemääräykset ovat lisääntyneet viimevuosina ja kestävän kehityksen arvioinnin rinnalle on luotu toimintamalleja, joissa arvioidaan kumppaneihin liittyviä riskejä KYC (”know your counterparty”/”know your customer”)-näkökulmasta.

Näihin tarkastelukulmiin liittyvät esimerkiksi muutokset pakotelistoilla, harmaan talouden torjunta ja digitalisaatio. Tekijöitä arvioidaan esimerkiksi siten, onko yhteistyökumppani kansainvälisillä pakotelistoilla, onko yhteistyökumppanilla suoraan tai välillisiä kytköksiä harmaan talouden toimijoihin, tai onko organisaation henkilöstö/johto/hallitus joutunut identiteettivarkauden kohteeksi, jonka vuoksi yrityksen maine ja toiminta vaarantuvat sidosryhmien silmissä.

Digitalisaation myötä digitaalinen toimintaympäristö muuttuu yhä strategisemmaksi.

Käsite ”digitaalinen turvallisuus” tulee ymmärtää yhteiskunnan, yrityselämän ja ihmisten elämäntavan turvaamisena. Organisaatioiden tuleekin nähdä digitaalinen ja fyysinen ympäristö yhtenä kokonaisuutena sekä siihen liittyvä ”uusi normaalitila”, joka tarkoittaa että olemme riippuvaisia digitaalisen ympäristön toimivuudesta ja luotettavuudesta.

Turvallisuuden ja riskienhallinnan näkökulmasta voidaan nostaa kolme tekijää, jotka tulee huomioida; 1) muutosnopeus, 2) ennalta arvaamaton epävakaus ja 3) fyysisen ja digitaalisen ympäristön yhdentyminen.

Digitaalinen ympäristön muuttuu koko ajan moninaisemmaksi ja merkityksellisemmäksi. Erilaiset toimijat ovat liikkeellä erilaisine motiiveineen. Ympäristön digitalisoituminen nostaa esiin kyberuhkan ja siihen liittyvät riskitekijät.

Kyberuhkan näkökulmasta näitä voivat olla hyökkäykset sähkönjakeluun, lennonjohto- tai terveydenhuoltojärjestelmään. Myös erilaiset ääri- ja rikollisjärjestöt käyttävät hyödykseen digitaalista ympäristöä siinä missä fyysistäkin ympäristöä. Esimerkkejä näistä ovat erilaiset verkkojen kautta leviävät haittaohjelmat, rahaliikenteeseen kohdistetut hyökkäykset sekä propaganda- ja huijausviestit verkossa ja some-kanavissa.

Näillä tekijöillä on merkitystä niin organisaatioiden liiketoimintaan kuin yhteiskunnan ja kansalaisten arkielämään ja toimintaan. Lisäksi on tärkeää huomioida, että tulevaisuuden suurimmat taistelut käydään ihmisten arvoista, asenteista, ajatuksista eli ihmisten mielistä.

 

Yritys, ennakoi tulevaa

Riskienhallinnan näkökulmasta yritysten tulisi myös ennakoida toiminnassaan EU:ssa valmisteilla oleva uusi tietosuoja-asetus. Asetus korvaa tällä hetkellä voimassa olevan kansallisen henkilötietolain ja suunnitelmien mukaan muutokset astuvat voimaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen vuonna 2018.

Yritysten näkökulmasta henkilötietolain noudattamisessa on tekemistä, sillä sitä ei noudateta kaikissa yrityksissä kaikilta osin. Perusasiat kuten henkilötietojen kerääminen, käsittely ja luovuttaminen pysyvät samankaltaisina, mutta muutos on henkilötietojen käsittelyyn liittyvän prosessin kuvauksessa.

Yritysten täytyy jatkossa kuvata hyvinkin yksityiskohtaisesti kuinka henkilötietojen käsittelyyn liittyvä prosessi on yrityksessä hoidettu ja arvioida siihen liittyvät riskit sekä luoda toimintasuunnitelma tilanteesta, jossa riskit toteutuvat.

Myös tietoturvaloukkausten ilmoitusvelvollisuus tulee osaksi yritysten toimintaa eli yritysten ja organisaatioiden tulee ilmoittaa valvontaviranomaisille tietoturvaloukkauksesta sekä joissain tapauksissa loukkauksen kohteena olevalle henkilölle.

Käytännössä muutokset voivat tarkoittaa, että yrityksessä tai organisaatiossa tulee huomioida tietosuojaan liittyvät tehtävät ja jollekin tulee vastuuttaa tietosuojavastaavan tehtävät ja toimenkuva.

Viranomaiset tulevat seuraamaan tämän prosessin haltuunottoa ja heille tulee oikeus määrätä yritykselle hallinnollisia seuraamusmaksuja, jos havaitaan tietosuojavaatimusten laiminlyöntejä. Enimmillään seuraamusmaksut voivat olla tietty prosenttiosuus yrityksen maailmanlaajuisesta liikevaihdosta.

Uuden tietosuoja-asetuksen taustalla on tavoite yhtenäisyyteen ja ajantasaisuuteen Euroopan alueella.

Esimerkiksi henkilötietojen keräämiseen ja käsittelyyn liittyvä lainsäädäntö ja seuraamus- ja sanktiokäytännöt vaihtelevat EU:ssa eri maiden välillä, mikä on osaltaan vaikeuttanut kansainvälisten yritysten toimintaa. Tämä vuoksi Euroopassa halutaan, että henkilötietojen käsittelyä säätävät lait olisivat yhtenäisiä. Lisäksi muutoksen ja asetuksen taustalla on muuttunut toimintaympäristön ja teknologia kehitys, sillä tietomäärät joita jatkuvasti kerätään ja käsitellään, ovat kasvaneet suunnattomasti sitten 1990-luvun ja tämä vaatii koordinoituja toimenpiteitä.

 

Yrittäjä, ota riskienhallinta haltuun

Edellä mainitut esimerkit liiketoiminnan riskienhallinasta luovat laajan kuvan mahdollisista riskeistä, joihin organisaation/yrityksen tulisi liiketoiminnassaan varautua ja joita ne tulevat kohtaamaan toimintaympäristössään.

Puhutaankin modernista riskienhallintaprosessista, joka käsittää erilaisia malleja ja välineitä joiden avulla voidaan arvioida organisaation riskejä aina operatiivisista toiminnoista strategisiin toimintoihin. Tällöin fokus on itse riskienhallintaprosessissa ja siihen liittyvässä yrityksen riskienhallintapolitiikassa, ei siis pelkästään toiminnoissa.

Riskienhallintaprosessi keskittyy yksittäisten riskien arvioinnista kokonaisuuteen, jossa näkökulmana on yrityksen riskien ja epävarmuuksien määrittäminen, arviointi ja seuranta kokonaisvaltaisesti.

Hallintaprosessiin kuuluu vahva tulevaisuusorientaatio sekä se, kuinka riskienhallinnan kokonaistilanteen sisältö integroidaan osaksi johdon raportointia ja johtamista.

Yritysten ja organisaatioiden riskienhallinnan näkökulmasta kaiken takana on ennakoiva riskienhallinta, jolla luodaan menestystä liiketoiminnassa. Tähän liittyy siten laajempi näkökulma kokonaisvaltaisesta riskienhallintapolitiikasta yrityksen sisällä, jonka avulla määritellään riskienhallinnan tavoitteet, periaatteet, toimintatavat, organisaation ja riskienhallinnan vastuualueet sekä raportointi- ja seurantamenetelmät.

Käytetyt taustalähteet:
http://www.outotec.com/fi/Sijoittajille/Outotec-sijoituskohteena/Liiketoiminnan-riskit/
http://www.businessopas.fi/riskienhallinta/digitaalinen-ja-fyysinen-turvallisuus-tulee-ymmartaa-yhtena-kokonaisuutena
http://www.businessopas.fi/riskienhallinta/miksi-riskienhallintaan-kannattaa-investoida
http://www.businessopas.fi/riskienhallinta/ovatko-yrityksesi-tietosuoja-asiat-ajan-tasalla
http://www.aon.com/finland/palvelut/palvelut/riskienhallintapalvelut/riskienhallinta.jsp

Kun googlettaa sanan projektijohtaminen, ohjaavat hakutulokset kursseille, joissa opetetaan projektinohjausmallia, seurantaa ja raportointia, muutosten hallintaa, osittamista, riskiarviointia, vastuunjakoa, tuotto-odotusta ja kustannushallintaa. Listaa voisi jatkaa hyvinkin pitkästi.

 

Mitä meille enimmäkseen opetetaan projektijohtamisesta?

Projektijohtamista opiskelevat voivat saada hienon kuvan siitä, kuinka projektipäällikkö istuu valvontahuoneessa ja seuraa projektin edistymistä usealta näytöltä yhtä aikaa, säätäen välillä ohjelmistojen parametreja ja tehden viilauksia täydellisiin exceleihin. Sitten kun projekti yskii, mietitään mikä hallinnan osa-alueista jäi liian pienelle huomiolle.

1900-luvun alussa johtaminen perustui rationaalisuuteen ja sisäisiin prosesseihin. Ensin haettiin rationaalisesti maksimaalista panos-tuotos -suhdetta. Jos henkilö antoi vain 80 prosentin tuotoksen, hänet korvattiin sellaisella, joka kykenee tuottamaan 100 prosenttia.

Rationaalisen tavan jälkeen kehitettiin niin sanottu sisäisten prosessien malli, jossa oletettiin pysyvyyden ja rutiinien olevan ratkaisu menestykseen.

Huomio näissä malleissa on vastuiden määrittelyssä, tarkoissa rooleissa, tulosten mittaamisessa, dokumentoinnissa ja tilastoissa. Tämä luo hierarkkisen yleisilmapiirin ja kaikkia päätöksiä värittävät olemassa olevat säännöt, rakenteet ja perinteet. Päälliköiden oletetaan olevan teknisiä asiantuntijoita, jotka keskittyvät työn koordinointiin ja tiukkaan seurantaan vaikutusten ja tehokkuuden nimissä.

Mallit ovat kuitenkin peräisin ajalta, jolloin taloutta luonnehtivat halpa työvoima ja rikkaat luonnonvarat. Erityisesti sisäisiä prosesseja korostava maailma on kuitenkin se mihin meidät helposti projektikursseillakin johdatetaan.

 

Autuaaksitekemättömyyden mallit

Valitettavasti projektijohtamiseen, kuten muuhunkin johtamiseen, sisältyy monia paradokseja: toisaalta projektipäällikön tulisi istua näyttöpäätteellä huippuunsa viritettyjen taulukoiden ja riskievaluaatiomatriisiensa äärellä varmistaen, että kaikki menee sujuvasti. Toisaalta hänen tulisi olla tiiviissä sidosryhmäyhteistyössä sekä olla läsnä ja ylläpitää projektitiimin motivaatiota.

Täytyykö projektipäällikön kuitenkaan tehdä vaihtokauppoja esimerkiksi tiukan projektikontrollin ja tiimin motivaation välillä?

Projektipäällikönkin työtä voitaneen hahmottaa erilaisten keskenään kilpailevien arvojen välillä, jotka ovat muodostuneet ajan saatossa. Näitä arvoja avataan Becoming a master manager: A competing values approach –kirjassa (Quinn R., Faerman S., Thompson M., McGrath M. & St. Clair L. 2011), joka luokin pohjan tähän kirjoitukseen.

Rationaalisen ja prosessilähtöisen johtamisen aikakauden jälkeen huomattiin, että prosessit ja hierarkia eivät yksinään johda autuuteen. Silloin alettiin keskittyä enemmän ihmissuhteisiin. Pääpaino siirtyi sitouttamiseen, yhtenäisyyteen ja moraaliin, ja päätöksentekoon haettiin konsensusta ja osallisuutta. Päälliköiden ja johtajien oletettiin olevan empaattisia ja avoimia ja heidän tuli kyetä fasilitoida tiimiprosesseja.

1900-luvun puolen välin jälkeen maailma muuttui kuitenkin entistä kiivaammin, eivätkä rationaalisuuteen ja yhteistyöhön perustuvat ajattelutavat enää yhdessä tai erikseen saavuttaneet riittävää lopputulosta. Organisaatioiden tuli pärjätä hyvin kilpailuhenkisessä ja epäselvässä ympäristössä. Niiden tuli amebamaisesti kyetä nopeasti vastaamaan ympäristön muutoksiin nk. avoimella järjestelmällä, mikä johti luovaan ongelmanratkaisuun, innovaatioihin ja muutoksenhallintaan. Organisaatioille syntyi innovatiivinen ilmapiiri, joka halusi pois byrokratiasta ja pyrki kohti yhteistä visiota yhteisiä arvoja noudattamalla.

 

Paradoksaalista projektijohtamista

Tähän päivään tultaessa on huomattu, ettei yksikään malli, painotti se kontrollia tai innovatiivisuutta, yksinään palvele organisaatiota. Yhtenäistäminen ja kontrolli heikentävät uuden luomista ja maksimaalisen hyödyn tavoittelu heikentää henkilöstöresurssien kehittämistä.

Erilaiset arvot kuten yhteistyö, uuden luominen, kontrolli ja tuloksellisuus kilpailevat johtajien päivittäisessä työssä keskenään. Maailma on hyvin kompleksinen ja johtajien tulee samanaikaisesti rationaalisia tulos- ja prosessiajattelijoita, yhteistyökeskeisiä ja avointa, innovatiivista järjestelmää suosivia.

Paradoksit ovat siis hyvin läsnä nykyajan johtamisessa, kun päätökset tulisi tehdä analyyttisesti mutta intuitiivisesti ja samalla tulisi esittää vahva oma visio, mutta silti osallistaa ihmiset yhteiseen visiointiin.

Johtamisen paradoksit kiteytyvät käytännössä projektitasollakin, joten on harmillista huomata kuinka projektijohtamisen näkökulmat painottuvat vielä 1900-luvun alun sisäisten prosessien maailmaan.

Viime kädessä projektipäällikön täytyy edistää innovatiivista kulttuuria projektitasolla, saada aikaan yhteistyötä samaan aikaan kun hän hallitsee prosessit ja vie tiimiä kohti maksimaalista tulosta.

Projektin sisäiseen hallintaan ja yhteistyöhön keskittyvä projektipäällikkö onnistuu ylläpitämään sisäistä järjestelmää, mutta voi epäonnistua varsinaisen muutoksen toteuttamisessa, uuden luomisessa ja tärkeän kilpailuedun saavuttamisessa.

Valitettavan usein projekteissa tai hankkeissa seurataan kuitenkin muutoksen sijaan prosessien mukaan toimimista – sisäistä järjestelmää palvelevasta projektipäälliköstä tulee hyvä tyyppi, vaikka projektilla ei oltaisi saatu mitään uutta aikaiseksi.

 

Lisää käytäntöä ja monipuolisempaa arvomaailmaa

Strategy as Practice -koulukunta tutkii sitä, miten strategiatyötä tehdään käytännössä. Makrotasolla tutkijat keskittyvät tutkimaan strategiaa luovia henkilöitä (practitioners), näiden henkilöiden omaksumia käytänteitä (practices) sekä niitä tilanteita, joissa strategiasta keskustellaan ja päätöksiä luodaan käytännön tasolla (praxis) (Whittington, R. 2006). Tämä suuntaus lähti pitkälti liikkeelle siitä, kun yleiset strategiateoriat alkoivat mennä enemmän erilleen päivittäisestä käytännöstä. Strategia on kuitenkin viime kädessä käytännön tekemistä, eikä jotain, jonka organisaatio omistaa.

Ehkäpä perinteinen projektinhallintatyökalujen ja menetelmien opettelukin on nykypäivän epäselvässä maailmassa hieman irrallaan todellisuudesta. Projektinhallintaa, kuten strategiatyötäkin, tulisi katsoa käytännönläheisestä näkökulmasta ja kiinnittää enemmän huomiota siihen mitä projektityössä tapahtuu oikeasti.

Mitä esimerkiksi projektipäällikön työ on käytännössä, kun siirretään huomio pois projektinhallintaohjelmistoista ja taulukoista?

Monet projektipäälliköt viettävät paljon aikaa sidosryhmiensä kanssa joko sähköpostissa, puhelimessa, tapahtumissa tai face-to-face -tapaamisissa. He kommunikoivat projektitiimin ja tukitoimintojen (taloushallinto, HR, IT) kanssa. He matkustavat yleensä paljon.

He hakevat uutta tietoa, raportoivat jatkuvasti ja taistelevat projektille kiinnitettävistä resursseista organisaation sisällä. Jotkut yrittävät innostaa ja motivoida projektitiimiä ja edistää projektin agendaa omassa organisaatiossa.

Suurin osa tästä vuorovaikutuksesta tapahtuu ilman tietokonetta. Käytännössä hyvin pieni osa työstä tehdään projektinhallinnan työkalujen parissa. Projektikurssilla opetettavat prosessit ja menetelmät ovatkin silloin vain yksi pieni osa kokonaisuutta. Projektinhallintaa, kuten johtamista yleensäkin, tulisi siis mielestäni toteuttaa monien arvojen kautta – ei pelkästään hallinnan. Haasteita tässä riittää varmasti itse kullakin.

Lähteet, jotka herättivät ajatuksen blogin kirjoittamisesta:

Quinn R., Faerman S., Thompson M., McGrath M. & St. Clair L. 2011. Becoming a Master Manager – A Competing Values Approach. 5th Edition. John Wiley & Sons, Inc. United States of America.
Whittington, R. 2006. Completing the Practice Turn in Strategy Research. Organization studies, vol. 27, no. 5, 613-634.

Ammattikorkeakoulut ovat kohta kolme vuotta eläneet sataprosenttisen tulosrahoituksen aikaa. 

Rahoitusmallissa on Lapin AMKin näkökulmasta katsoen kymmenen relevanttia kriteeriä, joissa menestymisen perusteella rahoituspotti jaetaan. Näistä tärkeimmät ovat tutkintojen määrä ja 55 opintopistettä suorittaneiden opiskelijoiden määrä, jotka yhdessä määrittävät vielä tällä hetkellä 70 prosenttia AMKien rahoista. 

Vaikka vuonna 2017 voimaan astuvassa rahoitusmallissa näiden kahden kriteerin merkitys vähenee, ovat ne jatkossakin selvästi muita painavampia rahoituksen jakokriteerejä.

Ammattikorkeakoulujen tulokset lasketaan kolmen vuoden keskiarvoina siten, että esimerkiksi ensi vuoden rahoituksessa huomioidaan kunkin rahoituskriteerin tulokset vuosilta 2013, 2014 ja 2015. Omat tuloksensa AMKit toki tietävät. Mutkikkaaksi asian tekee sen, että oman rahoitusaseman tietää vasta siinä vaiheessa, kun muidenkin AMKien tulokset ovat selvillä.

Valtion rahoitus Lapin ammattikorkeakoulun toimintaan on ensi vuonna 32,85 miljoonaa euroa. Strategiarahoitusta tässä ei ole huomioitu, se selviää OKM:n kanssa käytävissä sopimusneuvotteluissa. Tästä summasta suoritetut ammattitutkinnot tuottavat 13,2 miljoonaa ja 55 opintopistettä suorittaneet 7,3 miljoonaa.

Karkeasti ajatellen yhden tutkinnon tuotto AMKille pyörii lähellä 13 000 euroa ja yksi 55 opintopistettä kasannut opiskelija tuottaa meille liki 4000 euroa. Kaikki loput rahoitusmallin kriteerit tuottavat yhteensä noin 12,4 miljoonaa.

Kun verrataan Lapin AMKin menestystä AMKien rahoitusmallissa vuosina 2016 ja 2017 ovat tulokset seuraavat (suluissa painoarvo rahoitusmallissa 2016) :

- asema on heikentynyt Avoimen AMKin opintopisteissä (4 %), kv. opiskelijavaihdossa (2 %) ja YAMK-tutkintojen määrässä (4 %)

- asema on pysynyt ennallaan perustutkintojen määrässä (46 %), työllisten määrässä (3 %) ja julkaisuissa (2 %)

- asema on parantunut 55 opintopistettä suorittaneiden määrässä (24 %), ulkomaalaisten suorittamissa tutkinnoissa (1 %), ulkopuolisen rahoituksen määrässä (8 %) sekä henkilöstön kv. liikkuvuudessa (1 %).

Kaiken kaikkiaan Lapin AMKin tuloksilla laariin kertyy ensi vuonna 4,43 prosenttia AMKien kokonaisrahoituksesta, mikä on 0,21 prosenttia enemmän kuin tänä vuonna. Ero voi kuulostaa pieneltä, mutta kun prosentteja lähdetään laskemaan runsaasta 800 miljoonasta eurosta, niin yllättävän merkittävästä asiasta on kyse.

Kun katselen Lapin AMKin tuloskunnon kehitystä, niin pari asiaa minua yllättää.

Ensinnäkin meillä Avoimen AMKin opintopistekertymä on noussut mielestäni aivan tavatonta vauhtia viime vuosina, mutta muilla on näemmä vielä enemmän. Tosin se lohduttaa, että meillä Avoimen AMKin kasvu on tehty tehokkaalla integroinnilla normaaliin koulutukseen, eikä resursseja sitovia Avoimen AMKin omia ryhmiä ole perustettu.

Toinen yllätys on ulkopuolisen rahoituksen hyvä menestys. Oma tuntuma on ollut täsmälleen päinvastainen: takavuosiin verrattuna meidän hankesalkku on laihanpuoleinen, mutta muilla ulkoisen rahoituksen hankkiminen on tökkinyt vielä paremmin.

Lapin AMK on pärjännyt erittäin hyvin kilpailussa muiden AMKien kanssa. Se tosin kismittää, että aivan kaikkea tekemäämme tulosta emme ole kyenneet rahoitukseksi muuttamaan.

Tämä johtuu siitä, että AMKien rahoitusmallin käyttöönoton yhteydessä päätettiin rahoitusta tasata: muutokset ammattikorkeakoululle aikaisemman laskentatavan perusteella määräytyneeseen rahoitukseen verrattuna saattoivat olla vuosittain korkeintaan 3 prosenttia.

Noloa tunnustaa, mutta itsekin tätä aikoinaan innokkaasti kannatin kuvitellen, että fuusio-oppilaitoksena meillä olisi toiminnan ensimmäisenä vuosina vaikeuksia pysyä muiden AMKien kyydissä. Väärässä olin kuin Sinetän maamiesseura kyntökisoissa: Lapin AMKin tuloskunto muihin verrattuna on viime vuosina ollut sitä luokkaa, että ilman tästä tasausjärjestelmää olisimme saaneet rahoitusta vuosina 2014−2016 varovastikin arvioiden miljoonaa euroa enemmän.

Taannoin AMKissa järjestetyssä työhyvinvointipäivässä pidettiin taukojumppaa, joka päättyi kehotukseen ottaa ryhdikäs asento, avata kädet sivulle ja antaa itselle iso halaus. Lapin amkilaisena sinun on syytä tehdä näin, olet sen ansiokkaana tuloksentekijänä ansainnut.

Kun asiantuntija viestii itselleen läpeensä tutusta aiheesta, on onnistumisen tiellä jokunen kompastuskivi. Yksi, johon lähestulkoon kaikki hakkaavat varpaitansa, on tekstilajin valinta. Yhtä vaikeaa on sen vaihtaminen toiseen.

 

Tekstilajien tunnistaminen

Helppo tekstilajien tunnistamisharjoitus: ota käteesi päivän sanomalehti ja tutki minkä tyyppisistä sisällöistä se koostuu. Löydät nopeasti ainakin nämä tekstilajit: uutinen, pääkirjoitus, kolumni, tekstiviesti, mielipidekirjoitus, kirja-arvostelu, sarjakuva ja mainos.

Niillä kaikilla on oma tarkoituksensa ja siksi ne noudattavat omia lainalaisuuksiaan. Aiheesta kannattaa kurkata Minna Artimon laatima Preziesitys.

Oikein valittu tekstilaji huomioi tarkoituksensa lisäksi vastaanottajan pään sisäisen elämän.

 

Lajin vaihtamisen kamaluudesta

Tieteellisen tekstin laatimista pidetään vaikeana, mutta asiantuntijalle se on helpoin laji.

Kun kirjoittaa artikkelia omalle viiteryhmälleen - ammattikunnalle tai tiedeyhteisölle - ei yleensä tarvitse huolehtia siitä ymmärtävätkö lukijat tekstin. Ammattisanastoa ja tieteen kieltä saa viljellä estoitta, mikä on vapauttavaa.

Tieteellisen artikkelin kirjoittajaa ei yleensä kiusata edes merkki- tai sanamäärien rajoituksilla. Tekstiä saa ja pitää tulla niin paljon että aihe on tullut käsitellyksi riittävällä perusteellisuudella.

Tekstilajin vaihtaminen yleistajuiseen ei käy asiaansa ihastuneelta asiantuntijalta aina ihan helposti. Yleistajuistaminen kun vaatii lukijakunnan uudenlaista huomioon ottamista.

Tekstilajin valinta on tarkkaa kuin tilanteen mukainen pukeutuminen: oikein valittu tekstilaji toimii ja vakuuttaa. Väärin valittu ei toimi eikä vakuuta.

Esittelen seuraavaksi kolme tyypillisintä tekstilajia, jotka asiantuntijaviestijän on hyvä hallita tai ainakin erottaa toisistaan: yleistajuinen artikkeli, tiedote ja blogikirjoitus.

 

Yleistajuinen artikkeli

Asiantuntija-artikkelin yleistajuistaminen alkaa siitä, että tiedostaa kenelle kirjoittaa. Hyvä asiantuntija-artikkeli esimerkiksi maakuntalehdessä on laadittu niin, että lehden lukijakunta löytää siitä kiinnostavaa sisältöä.

Samasta asiasta käytetään termiä tieteen popularisoiminen. Se saattaa kuulostaa jonkin asteiselta helppoheikkeilyltä, mutta on oikeasti hyvää tarkoittavaa ja kaikin puolin kannatettavaa toimintaa. Populismista ei ole kyse.

Tuloksia vai hyviä aikomuksia

Artikkelia tarjotaan julkaistavaksi yleensä sellaisenaan. Kirjoittajien nimet tulevat jutun loppuun. Toimituksella on oikeus editoida tekstiä (lyhentää sitä, muuttaa otsikkoa tai lisätä esim. väliotsikoita), mutta se ei tarkista tietojen oikeellisuutta, vaan luottaa siihen että asiantuntija tietää mistä puhuu. Ja ettei kirjoittaja ole niin tyhmä että tuhoaisi uransa kirjoittamalla paikkansapitämättömyyksiä.

Artikkelissa kerrotaan usein kehittämishankkeen tai jonkin tutkimustyön tuloksista, tehdään niistä johtopäätöksiä ja ehkä pohditaan tulevaa. Kirjoittajan asiantuntijarooli korostuu.

Artikkeli ei perustu haastatteluun eikä tekstissä suosita suoria (puhuttuja) sitaatteja muutenkaan. Lähteet, jos niitä käytetään, merkitään ja luetteloidaan kuten tieteellisessä tekstissä.

Hankeviestinnän haasteena on, että projektin alkuvaiheessa on intoa ja resursseja kertoa kaikesta siitä mitä hankkeen aikana aiotaan saada aikaan. Mutta kun hanke on päättynyt ja tuloksiakin olisi raportoivaksi, ei enää ole aikaa tai rahaa, siis ihmistä, sitä tekemään.

Tiivistämisen väkivalta

Painetuissa lehdissä merkkimäärää on pakko rajoittaa. On tavallista, että asia pitää tiivistää 4000 merkkiin välilyönnit mukaan lukien. Kuville ja kuvioille olisi hyvä jättää myös tilaa.

Asiantuntijaa saattaa ahdistaa rajata aihe niin pieneksi, että annetussa merkkimäärässä on mahdollista pysyä. Tiivistäminen vaatii väkivaltaista otetta omaa hengentuotetta kohtaan. Kannattaa pyytää ystävällistä kollegaa tai viestintäyksikön työtekijää avuksi teurastustyöhön.

Kun aiheen rajaus ei onnistu, tulee tekstistä helposti sähkösanomanomaista. Kaiken lisäksi kirjoittajaparka on joutunut tunkemaan jokaiseen virkkeeseen valtavat merkityskasaumat. Lukijaparka uupuu jo johdantokappaleen aikana.

Verkkolehdissä merkkimäärärajoitetta ei yleensä ole.

Video on uusi ja kiinnostava artikkeliformaatti, mutta ei mennä tällä kertaa siihen sen enempää.

Lapin ammattikorkeakoulu julkaisee Lumen-verkkolehdessään sekä tieteellisiä että yleistajuistettuja asiantuntija-artikkeleita.

 

Tiedote

Mediatiedote laaditaan, jotta saadaan uutistoimitus kiinnostumaan aiheesta ja julkaisemaan tiedote joko sellaisenaan tai ottamaan yhteyttä laajempaa uutisjuttua varten. Tiedote onkin tekstilajina hyvin lähellä uutista.

Tiedotteen kirjoittajien nimet eivät tule tiedotteessa esille muutoin kuin jos heitä haastatellaan tai siteerataan jutussa. Tiedotteen lopussa kuuluu kertoa keneltä tai keiltä voi kysyä lisää. Nimettyjen henkilöiden pitää muistaa olla lähipäivinä tavoitettavissa ja vastata puhelimeen kun se soi.

Tiedotteen pohjalta laaditun uutisen oikeellisuudesta vastaa toimitus.

Aina ei vaan kiinnosta

Yleiskiinnostavuus ja yleiskielisyys on tärkeää kun tavoitellaan yleismedian huomiota. Tiettyyn aihealueeseen keskittyvät erikoismediat ovat luonnollisesti hanakampia kirjoittamaan ja julkaisemaan omaa erityisalaansa koskevia uutisjuttuja.

Uutismaisuus korostuu, joten kannattaa miettiä tarkkaan mikä tieto tai tulos valitaan uutisen kärjeksi. Hyvä otsikko on kaiken a ja o. Kuvia, kuvioita ja aiheeseen liittyä linkkejä on hyvä tarjota mukaan, jotta toimittajalla on heti saatavilla tarpeellista taustamateriaalia.

Pettymyksiä tulee. Se mikä on omasta mielestä huippujuttu ja alan ammattilaisten keskuudessa kuuminta poppaa, ei välttämättä ylitäkään uutiskynnystä. Kyse ei ole median ajojahdista, vaan siitä että toimittajat tekevät työtä eri lähtökohdista kuin tiedotteen laatija. Kiukuttelu on turhaa. Vähemmällä pääsee kun vain hyväksyy tappion. Ensi kerralla sitten ehkä paremmalla onnella.

Tiedotteen ja uutisen raja katoaa organisaatioviestinnässä. Sama juttu voidaan julkaista Lapin AMKin uutisena, mutta on nimeltään tiedote silloin kun se lähetetään toimituksille.

Blogikirjoitus

Blogikirjoitus on tyylillisesti vapaampi kuin artikkeli tai tiedote. Blogissa saa käyttää itselle ominaista kieltä ja ilmaisutyyliä. Samoin kuin tiedotteessa, myös blogissa on terävä aloitus tärkeää.

Mene asiaan, suoraan asiaan

Asiantuntija pakkaa aloittamaan tekstin kuin tekstin kuvaamalla ensin aiheen taustaa ja teoreettista viitekehystä.

Blogin kirjoittamisenkin voi aloittaa niin, jos se on itselle tutuin ja toimivin keino saada kirjoitusprosessi ylipäätään käyntiin. Kun teksti on valmis, kannattaa hakea sisällöstä tärkein lause tai kappale ja nostaa se aloituksesi. Tämän keikauksen jälkeen on aika luontevaa siirtää taustoittava teksti viimeiseksi.

Blogissa taustainformaatio ja lähteet linkitetään tekstiin. Väliotsikoita ja kappalejakoja kannattaa käyttää enemmän kuin painetussa tekstissä. Näin voi helpottaa näytöltä tai mobiilista lukevan työtä. Kannattaa myös tutkia, voiko pitkiä virkkeitä pilkkoa lyhemmiksi lauseiksi.

Kokemuksen rintaääniä

Blogi voi olla tyyliltään myös lähellä kolumnia tai puheenvuoroa. Sillä saa yrittää vaikuttaa mielipiteisiin ja ihmisten toimintaan yleensä.

Asiantuntija ei helposti koe olevansa mielipidevaikuttaja, mikä hänelle sallittakoon. Kannan ottamiseen ei silti ole kovin moni kuollut. Suosittelen kokeilemaan.

Blogit ovat hiljan saavuttaneet salonkikelpoisuuden myös asiantuntijaviestinnän kanavana. Tämä Lapin AMKin Pohjoisen tekijät -blogi jota juuri luet, täydentää AMKin julkaisutoimintaa sopivasti.

”Viestinä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta” on ehkä kuuluisin professori Osmo A. Wiion määrittelemistä inhimillisen viestinnän laeista.

Kesälukukausi.fi on 21 ammattikorkeakoulun (AMK) yhteinen portaali, jossa on nähtävillä ja valittavana eri AMKin kesäopintotarjontaa. AMKien edustajat ja opettajat saivat itse päättää, montako opintojaksoa tarjosivat portaaliin. Opintojaksojen lukumäärä vaihteli ammattikorkeakouluittain kolmesta 56 opintojaksoon. Kaikkineen portaalissa oli tarjolla 296 eri alojen opintojaksoa.

Tämä kesä 2016 tulee olemaan ikään kuin portaalin testi.

Opiskelija on voinut valita omaan tutkintoonsa soveltuvia opintojaksoja, toki omasta AMKista on pitänyt tarkistaa soveltuvuus omaan tutkintoon. Kesäopintojen suoritusaika on 1.6.-31.8. Tutkinto-opiskelijoille se on maksutonta, avoimen AMK:n opiskelijat maksavat normaalit avoimen AMKin maksut.

Perusperiaate on, että kesäopintotukea saadakseen tulee opiskelijan opiskella viiden opintopisteen verran jokaista tukikuukautta kohti. Syyskuussa onkin saldon laskemisen aika ja silloin selviää minkä verran opintopisteitä ropisee. Kysyy motivaatiota ja jämyä otetta, jotta opintopisteet kotiutuvat suunnitellusti.

AMKien yhteistyö on huomattu. Kiitoksia on tullut jo etukäteen opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselta mm. Turun Koneteknologiakeskuksen vierailulla. Hän kannusti ammattikorkeakouluja yhteistyöhön ja uusiin ratkaisuihin.

Kesäkurssiopen näkövinkkelistä katsoen oli iloinen yllätys että eri AMKien opiskelijoita on kiinnostanut kansainvälinen bisnesetiketti ja eri maiden tapakulttuurin tuntemus. Nämä asiat ovat merkittäviä kilpailukykytekijöitä meille suomalaisille tärkeässä ulkomaankaupassa. Hyvää laatua ja vielä kohtuulliseen hintaan osataan valmistaa monissa kilpailijamaissa, mutta se miten ihmiset kommunikoivat, ymmärtävät ja arvostavat toisiaan, antaa kilpailuetua tiukoissa bisnesneuvotteluissa.

Kansainvälinen bisnesetiketti ja tapakulttuuri -opintojakso järjestettiin iLinc-verkkokurssina ja oppimisalustana käytettiin Moodlea. Kurssin opetus ja opiskelijoiden ryhmäesitykset tapahtuivat iLincissä. Verkko-opiskelu pilvipalvelusovelluksineen antaa näin mahdollisuuden myös reaaliaikaiseen ryhmätyöskentelyyn. Moodle toimii materiaalien jakelukanavana, keskustelufoorumina ja tehtävien palautusalustana.

Verkkokurssi on sujui jouhevasti, vaikka osalle opiskelijoista verkko-opiskelu ei ollut entuudestaan kovin tuttua puuhaa.

Lapin AMKin eOppimispalveluiden henkilöstön erinomainen etukäteisohjeistus ja verkkotukipalvelu sekä opiskelijoiden hyvä yhteistyökyky ryhmätöissä ja innostuneisuus asiaan mahdollistavat hyvän opiskeluilmapiirin ja oppimistuloksen.

Kesäkampuksen 3D-mallinnuskurssi toteutettiin yhteistyössä AMK-portaalin ja Jyväskylän kesäyliopiston kanssa. Opintojakson suosio yllätti: kaiken kaikkiaan opiskelijoita on 75, joista 10 on AMK-portaalista ja 10 Jyväskylän yliopistosta.

Monimuoto-opiskelu mahdollistaa paikasta ja ajasta riippumattomat toteutukset. Opintojaksoja voidaan myös yhdistää suuremmiksi kokokanaisuuksiksi eri yksiköiden välillä.

Uskomme, että jatkossa verkko- ja monimuotototeutusten yleistyvän korkeakouluopiskelussa entisestään. Tämän päivän opiskelijat odottavat entistä joustavampia tapoja suorittaa opintoja. Verkko-opiskelu mahdollistaa esim. opiskelun iltaisin ja työn ohessa. Kehitys tapahtuu joustavissa ja 24/7 saavutettavissa verkko-opinnoissa.

Syksyn 2016 opintokierroksen opinnot avataan veloituksetta kesäportaalisopimuksessa mukana olevien AMKien opiskelijoille. Syksy on kokeilu, ja tulosten perusteella pohditaan millaista yhteistyö voisi olla jatkossa myös ns. normaalin lukukauden aikana.

Ensi kesälle onkin suunnitelmia jo kovasti.

Artikkeli on julkaistu aiemmin Lapin Kansa ja Pohjolan Sanomat -sanomalehdissä 5.7.2016 otsikolla Yhteistyöstä voimaa myös kesäopintoihin.

Marita Wahlroos on liiketalouden yliopettaja, Jari Penttinen kuvataiteen koulutusvastaava ja Leila Rautio toimii suunnittelijana LUC-korkeakoulupalveluissa.