Kuvitelkaa kyläkoulu jossain suomalaisessa kunnassa, kaukana taajamista ja pienellä asukaspohjalla. Lapsiperheitä on vain muutamia ja lapset jotka käyvät koulua voidaan laskea kahden käden sormilla, tai korkeintaan kahden käden sormilla ja varpailla. Enempää niitä ei ole – tuttu kuva kaikille, eikö vain? Koulukiinteistöt vaativat ylläpitoa; virastomestareineen, keittiöineen, lämpökustannuksineen, opetusmateriaaleineen, sekä opettajineen ne lasketaan yksinkertaisesti menoiksi. Vaihtoehtona on että lasketaan keskuskoulun ”tehokkuutta”, sekä koulukyytien kustannusta ja kestoa.

Useimmiten koulut lakkautetaan, lapset kuskataan, kiinteistöt myydään pilkkahinnalla pois, perheet muuttavat jos vain pystyvät lähemmäksi keskustaajamaa, tai pois seudulta. Uudet perheet löytävät kotinsa kunnan keskustasta.

Entäpä jos kyläkouluja ei nähtäisi pelkästään kustannuserinä, vaan ne nähtäisiin dynamoina – energiaa ja valoa tuottavina yksikköinä, joiden ansiosta voidaan kulkea pilkkopimeällä polulla. Kyläkouludynamo varmistaa olemassaolollaan, että kunnassa on veronmaksajia jatkossakin. Kun veronmaksajat ovat muuallakin kuin keskustassa, kylän tiet aurataan ja tietoliikenneverkot ylläpidetään. Lisäksi nuoret uusasukkaat voivat valita kodin, jossa on tilaa luovalle elämälle.

Matkailualojen asiantuntijoiksi mielivät niin monet joilla ei ole aavistusta siitä mitä alat todellisuudessa ovat. Yritetään painaa matkailun monimuotoisuutta samoihin tiukkoihin muotteihin joihin tehtaat ja toimistot tungetaan – lasketaan yhteen ja puhutaan henkilötyövuosista, verotuloista ja investoinneista.

Toki, syntyyhän sellaista – mutta paljon enemmän on kyse todella pienestä toiminnasta. Siitä että henkilö työllistää itsensä ja ehkä perheensä – saavat elantonsa, maksavat lainansa, pystyvät asumaan vaikka pystymetsässä. Voivat toimia itsenäisesti. Voivat lähettää jälkipolvensa samaan kouluun mitä itse kävivät lapsena. Voivat olla mukana vapaaehtoistoiminnassa ja tukea muita pienyrittäjiä. Pystyvät joustavasti tarttumaan sesonkien vaihteluiden tarjoamiin työmahdollisuuksiin; marjat ja sienet otetaan talteen, metsähoitoa, poroelinkeinoa ja lohenkalastusta. Voivat parhaimmillaan jopa yhdistää näitä matkailuelinkeinoonsa ja vieraanvaraisesti näyttää muualta tuleville mitä eläminen luonnon keskellä tarkoittaa. Voivat unohtaa tarkat päivärutiinit ja kalenteriin merkityt loma-ajat. Ne ovat teollisuusyhteiskunnan keksintöjä. Välillä vaikka 18 tuntia työtä, kun niin tarvitaan ja välillä 24 tuntia lepoa – aivan omavalintaiseen aikaan eikä lomahakemuksien kautta.

Dynamon lailla matkailuyritykset polkevat virtaa silloin kuin sitä tarvitaan, eivätkä jää odottamaan, että valot sytytetään ja sammutetaan muualla tuotetulla energialla.

Meillä kouluttajilla on suuri vastuu. Hartioillamme on valmistautuminen tulevaisuuteen ja uuteen yhteiskuntaan, joka ei ole vain teollisuuden massatyöllistettyjen paikka. Se on myös paikka, missä rikkaus on oman leivän leipominen ja paistaminen.

Jotta voimme tätä viestiä viedä eteenpäin, meidän pitää ensin katsoa sitä diskurssia mitä meille syötetään ja minkä mukaan teemme päivittäiset päätöksemme: rahoitusmallit, aloituspaikkojen leikkaukset, lähiopetustunnit ja opetussuunnitelmat – sisäiset vuokrat jne. Meitä ohjataan tulossopimuksilla ja tuotamme numeraalisia tuloksia, tutkintoja, opintopisteitä, julkaisuja, henkilövaihtoja. Meidän on ymmärrettävä miten varmistetaan tulokset unohtamatta kuitenkaan sitä vastuuta mitä meille on annettu.

Tulevaisuuden luojina voimme varmistaa, että kun jäävuoria näkyy horisontissa, aletaan tehdä suunnanvaihtoa, eikä vain puhuta siitä.

Nyt on se aika jolloin ammattikorkeakouluun ja yliopistoon pyrkivät valmistautuvat pääsykokeisiin. 

Hakijan on hyvä varmistaa koulutuspaikka tulevalle syksylle. Miten on hyvä toimia, jos on laittanut yhteishaussa ensimmäiselle sijalle yliopiston ja toiselle tai kolmannelle sijalle ammattikorkeakoulun koulutuksen?

Vaikka ykköstoive olisikin yliopisto, on opiskelupaikkaa hakevan viisasta käydä myös ammattikorkeakoulun pääsykokeissa varmistaakseen opiskelupaikan tulevalle syksylle. Haaveet ovat hyväksi, mutta on hyvä tiedostaa myös se, että yliopistoon on usein vaikeaa päästä ensimmäisellä yrityskerralla.

Ammattikorkeakoulun ja yliopiston välillä puntaroiva voi miettiä, haluaako hän suuntautua teoriapainoitteiseen tutkimukseen- tai asiantuntijatyöhön vai esimerkiksi elinkenoelämän tarpeita vastaaviin työtehtäviin tai haluaako mahdollisesti jossain vaiheessa perustaa oman yrityksen.

Yliopisto-opiskelija saa valmiudet tieteeseen ja tutkimukseen, jossa usein erikoistutaan lisää uran edettäessä. Ammattikorkeakoulu taas tarjoaa ammatti- ja työelämäpohjaista laaja-alaista koulutusta, jossa teoria ja käytäntö yhdistyvät.

Ammattikorkeakoulut soveltavat olemassa olevaa tietoa ja tekevät kehityshankkeita ja soveltavaa tutkimusta elinkeinoelämän ja yritysten tarpeisiin ja yhdessä niiden kanssa.

Työntekijöiltä vaaditaan yhä enemmän monipuolisuutta, sosiaalisia taitoja, muuntautumiskykyä, kielitaitoa, avoimuutta muutoksille, riskinottokykyä ja valmiutta siirtyä nopeasti työstä toiseen.

Opiskelijat on alettu mieltää eräänlaisina yrittäjinä, jotka toimivat omien päämääriensä mukaisesti ja samalla kasvattavat taloudellisessa kilpailussa hyödynnettävää tieto- ja osaamispääomaa. Yrittäjyys on todellinen vaihtoehto yhä useammalle korkeasti koulutetulle. AMK-tutkinto antaa tähän käytännöllisiä valmiuksia.

Ammattikorkeakouluissa panostetaan opinto-ohjaukseen. Lapin AMKissa jokaisella vuosikurssilla on tutor-opettaja, joka seuraa opintojen edistymistä. Opinto-ohjaaja on myös auttamassa yksilöllisen opintosuunnitelman tekemisessä. Opinnäytetyö on monelle haaste, minkä vuoksi opiskelijalle on määrätty ohjaaja, joka varmistaa myös opinnäytetyön etenemisen ja samalla valmistumisen.

Ohjaukseen panostamisella annetaan opiskelijalle mahdollisuus suunnitella yksilöllisesti opintoja ja valmistua voi jopa kolmessa vuodessa.

Harvassa ovat nykyään ne työpaikat, jossa kansainvälisyys ja kansainvälistyminen eivät tavalla taikka toisella tulisi vastaan. Vaihto-opiskelukohteensa opiskelijat valitsevat mieluiten koulumme tutuiksi ja turvallisiksi koetuista yhteistyökorkeakouluista.

AMK-tutkinnon myötä avautuu väylä jatkaa saman tien yliopistojen maisteriohjelmissa tai kolmen vuoden työkokemuksen jälkeen ylemmän AMK:n koulutuksessa.

Valitessaan ammattikorkeakoulun yliopiston sijaan hakijalla on paremmat mahdollisuudet aloittaa opiskelut heti valitsemallaan suuntautumisvaihtoehdolla ja hankkia vahvat ammatillisen osaajan tiedot ja taidot.

Opiskelun aikana syntyvä yhteistyöverkosto parantaa mahdollisuuksia sijoittua työelämään ja avaa uusia teitä selviytyä tulevaisuuden työelämässä.

Ammattikorkeakoulu elää ajassa. Kiinteä työelämäyhteys on opiskelijantyön suunnittelussa ja toteutuksessa elinehto. Tähän me olemme sitoutuneet Lapin ammattikorkeakoulussa ja tarjoamme tulevalle opiskelijalle niitä tietoja ja taitoja, joita hän tarvitsee tulevaisuuden elinkeinoelämässä ja työmarkkinoilla.

lehtori Satu Valli

Olen pitänyt konttoria reilun vuoden huoneessa C 440. Huoneeni on pitkän, harmaasävyisen käytävän päässä, C rakennuksen ylimmässä kerroksessa. En tiedä johtuuko siitä, että ruuhkaksi asti opiskelijoita tai henkilökuntaa ei ole kynnyksen yli pyrkimässä. Ero on kieltämättä suuri verrattuna edelliseen työhuoneeseen, joka oli ison ja paljon käytetyn neuvotteluhuoneen vieressä. Omaa vuoroaan odottelevaa kokousväkeä oli huoneessani aikaa tappamassa siinä määrin, että joskus olisi voinut perustellusti jakaa jonotusnumeroita.

Kun näppituntuma talon arkeen ohenee, niin siinä pakkaa maailmankuva vääristymään. Olin 17.4. Kemissä Rikasta pohjoista -seminaarissa. Hieno tilaisuus kaikin puolin. Itselleni todellinen silmienaukaisija oli energinen nuorimies Kevitsan kaivoksesta, joka esitteli seuraavan henkilöstöryhmien ongelmatietoisuutta koskevan havainnon:

Kaivosmaailman keskeiset tuotantoon vaikuttavat ongelmat ovat tuttuja

• 100 % työntekijöille
• 74 % työnjohdolle
• 9 % keskijohdolle
• 4 % ylimmälle johdolle

  

Aika pelottava lista. Varsinkin tuo keski- ja ylimmän johdon tietämättömyys arjen ongelmista on häkellyttävää tasoa. Kaivosmaailma toki poikkeaa lainalaisuuksiltaan suuresti korkeakouluista. Kaivoksissa tehdään tyypillisesti vuorotyötä ja alihankkijoilla on suuri rooli tuotannossa. Eroista huolimatta pahoin pelkään, että ainakin samansuuntaisia ovat vastaavat luvut Lapin AMKissakin. Ihmisluonteeseen vaan kuuluu, että hyvät uutiset tavoittavat johdon ripeästi, huonot uutiset hitaasti tai ei ollenkaan. Siinä käy helposti niin, että johdon kuva omasta organisaatiosta muotoutuu ylipositiiviseksi.

Olen jo toivoni siinä suhteessa menettänyt, että istumalla omassa konttorissani tuntuma talon toimintaan säilyy. Vaan eipä hätää, vielä minä osaan konttoristani ulos ilman opaskoiraa. Meinaan ennen kesälomia kierrellä talossa selvästi enemmän kuin tähän asti. Toivottavasti kiertely jalostuu tietämykseksi.

Olli-Pekka Moisio ja Sara Heinämaa ottivat kantaa Helsingin Sanomien Vieraskynä-kirjoituksessaan ”Opiskelijat eivät osaa arvioida opetuksen laatua” kandipalautteen merkitykseen yliopistojen uudessa rahoitusmallissa. He nostivat esille mielenkiintoisen asian, mutta kritiikki osuu väärään maaliin. Opiskelijat osaavat arvioida opetuksen ja oppimisen laatua; ongelmaksi muodostuvat korkeakoulujen käyttämät määrälliset opetuksen laadunarvioinnin työkalut. Valtaosa korkeakouluista kerää edelleen palautetta opiskelijoiltaan ensisijaisesti erilaisten kyselyiden avulla, vaikka niiden vaikuttavuudesta opetuksen laadun kehittämiseen kiistellään. Aikaa tuntuu riittävän erityisesti väittelyyn siitä, mitä ja miten pitäisi kysyä. Sen sijaan aikaa tulosten analysointiin ja kehittämistoimenpiteistä sopimiseen ei tunnu löytyvän.

Sama ilmiö on nähtävissä ammattikorkeakoulujen rahoitusmalliin sisällytetyn opiskelijapalautteen kohdalla: ammattikorkeakoulut ovat panostaneet ensisijaisesti vastaajamäärien maksimointiin valmistuneiden antaman palautteen laadullisen analysoinnin sijaan. Tulosten laadullinen analysointi voidaan kokea jopa turhana, koska erot ammattikorkeakoulujen välillä näyttävät olevan osin marginaalisia. Toisaalta vastausten laadullinenkaan analysointi ei välttämättä anna oikeaa kuvaa opetuksen tasosta, koska indikaattorin pistelaskenta on kummallinen: valmistuvan antama vastaus ”täysin eri mieltä” vaikkapa kyselyn väittämään ”Opetus ammattikorkeakoulussa on ollut asiantuntevaa ja korkeatasoista” tuottaa pistelaskussa korkeakoululle yhden pisteen ja on näin arvokkaampi kuin vastaamatta jättäminen, josta pisteitä ei kerry. Indikaattorin näkökulmasta opiskelijoita kannattaa siis kannustaa vaikka lounaslipukkeella tai lahjakortilla vastaamaan kaikkiin kysymyksiin, vaikka he eivät kykenisikään arvioimaan väittämän paikkaansa pitävyyttä oman oppimisensa kannalta. Vuoden 2015 alusta käyttöön otettu uusi lomake tuskin poistaa tätä ongelmaa, vaan uusintaa vastaajamäärää korostavaa käytäntöä.

Moision ja Heinämaan väite siitä, että opiskelijat eivät osaa arvioida opetuksen laatua on kuitenkin epäreilu opiskelijoita kohtaan. Esimerkiksi korkeakoulujen laatujärjestelmien auditointien yhteydessä toteutettavat haastattelut ovat erinomaisia näyttöjä opiskelijoiden kyvystä arvioida opetuksen ja oppimisen laatua. Opiskelijat ovat kiinnostuneita oman osaamisensa kehittämisestä ja osaavat myös ilmaista huolensa, jos opetus ja ohjaus eivät tue heidän oppimistaan. Haastattelut antavat myös erinomaisen kuvan siitä, mikä opiskelijoiden asema ja vaikutusmahdollisuus opetuksen laadun kehittämiseen on. Vastausten perusteella asema vaihtelee ”alaikäistävästä” ja opiskelijoiden näkemyksiä väheksyvästä asenteesta opiskelijoiden yhdenvertaiseen ja kollegiaaliseen kohteluun. Opiskelijoiden vastausten perusteella opetuksen ja oppimisen laadun kehittäminen näyttää valitettavasti jäävän nopeasti marginaaliin uuden rahoitusmallin myötä: laatua ei ehditä tekemään, koska se vaatisi aikaa ja panostusta muun muassa opetushenkilöstön osaamisen kehittämiseen. Laadun tekeminen edellyttäisi myös opiskelijoiden kuuntelemista, aktiivista vuoropuhelua ja ohjausta, mutta siihen indikaattorikilpajuoksussa tuntuu olevan yhä vähemmän aikaa.

Rahoitusmalliin sisältyvän indikaattorin heikkouksista ja kyselyiden vaikuttavuuteen liittyvästä väittelystä huolimatta opetuksen ja oppimisen laadunarviointia ei pidä monopolisoida opetushenkilöstön yksinoikeudeksi, sillä palaute on missä tahansa tekemisessä olennaista oppimisen ja kehittymisen kannalta. Toivottavasti korkeakoulujen opetushenkilöstö ei siis ole vaatimassa opetuksen laadunarvioinnin osalta diplomaattista koskemattomuutta, vaan osallistuu entistä aktiivisemmin vuorovaikutteisen ja opiskelijoiden ääntä kuuntelevan palautekulttuurin kehittämiseen, ja on myös itse valmis oppimaan uutta ja kehittymään opiskelijoiden antaman palautteen perusteella.

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön edistäminen on ollut viimeisten vuosien aikana vahvasti esillä poliittisissa linjauksissa. Valtioneuvoston periaatepäätöksessä 5.9.2013 linjattiin, että korkeakoulut ja tutkimuslaitokset muodostavat asteittain osaamisen keskittymiä, joita ovat mm. yhteiset kampusalueet, yhteiset tutkimusinfrastruktuurit (laboratoriot, tutkimuslaitteet), yhteistyö ja työnjako tutkimuksessa ja opetuksessa sekä aineistojen ja osaamisen yhdistämistä ja yhteistä henkilökuntaa.

Tarkoitusta varten on perustettu eri ministeriöiden yhteinen KOTUMO-hanke, jonka tarkoituksena on konkretisoida yhteistyötä, etsiä keinoja yhteistyön esteiden poistamiseen sekä hakea kokonaisohjausta yhteistyön edistämiseksi. Hankkeessa on rakennettu tiekartta, jossa linjataan yhteistyön tavoitteita, haetaan kannusteita yhteistyölle sekä selvitetään esteiden poistamista. Tiekartassa on lueteltu paljon erilaisia esteitä, jotka joko estävät tai hidastavat yhteistyön kehittämistä.

VTT teki tutkimuksen vuonna 2014 korkeakoulujen yhteistyöstä ja erityisesti yhteistyön esteistä. Tutkimuksessa todettiin, että yhteistyötä tehdään aika laajasti. Tutkimus koski ainoastaan neljää korkeakoulu/tutkimuslaitosta, joten otos on varsin pieni. Keskeisiksi ongelmiksi nostettiin asenteet, toisten toiminnan tuntemattomuus, kilpailu rahoituksesta, erilaiset kustannus- ja rahoitusrakenteet, toiminnan erilainen suuntautuminen sekä tavoitteiden ja tulosmittareiden erilaisuus. Voinemme itse kukanenkin tunnistaa ja hyväksyä nämä esteet tyypillisiksi ja siinä mielessä yleistettäviksi.

Mielenkiintoista kummassakin asiakirjassa oli yhteistyön esteiden pienuus ja osin jopa turhamaisuus. Oman tulkintani asiakirjoihin perehdyttyäni on, että keskeiseen rooliin nousevat ihmisten asenteet ja niistä kumpuava tietynlainen yhteistyöhaluttomuus. Olemme Lapissa tehneet varsin pitkälle menevää yhteistyötä korkeakoulujen kesken ja voin hyvin tunnistaa nyt esille nostetut esteet käytännön tasolla merkityksellisinä ja jopa yhteistyön etenemisen kannalta ratkaisevina. Tästä näkökulmasta niin tiekartassa kuin VTT:n tutkimuksessa esille nostetut esteet ovat relevantteja ja vaativat toimenpiteitä.

Verohallinto on parhaillaan tekemässä korkeakouluille verotusohjetta, johon helmikuun puolivälissä pyydettiin korkeakouluiltakin lausuntoa. Jäin kuitenkin ihmettelemään, miksi edellä mainituissa prosesseissa ei noussut esille verotusongelma, jota itse pidän yhtenä keskeisimpänä ja vaikeimmin ratkaistavana esteenä syvemmälle yhteistyölle ja yhteistyörakenteiden kehittämiselle. Ohjeluonnoksessa ei myöskään huomioida korkeakoulujen keskinäistä yhteistyötä koulutuksen ja T&K-toiminnan osalta eikä myöskään opetusta ja T&K-toimintaa tukevaa yhteistä palveluiden tuottamista.

Kun korkeakoulut toteuttavat lakisääteisiä tehtäviään yhdessä ja korvaavat toisilleen aiheutuneita kustannuksia, törmätään verotuksen tulkintojen osalta todelliseen ongelmakokonaisuuteen. Tällaisia ovat mm.

1. Yhteisten työntekijöiden käyttäminen
   Korkeakouluilla voi olla ja tulisi olla yhteistä asiantuntijuutta ja yhteisiä asiantuntijoita. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että henkilölle maksetaan palkka toisesta korkeakoulusta ja yhteistyökorkeakouluun perustetaan ns. 0-toimi, joka oikeuttaa tekemään työtä kummankin korkeakoulun nimissä. Korkeakoulut laskuttavat keskenään työkustannukset tehdyn työn mukaan. Lakisääteisen koulutuksen osalta tulkinta on verotonta toimintaa, mutta avoimeksi jää tulkinta esimerkiksi perustoimintaan liittyvän T&K-toiminnan tai perustoimintaan liittyvien tukipalveluiden tuottamisen osalta.
   
   
2. Yhteisten koulutusta ja T&K-toimintaa tukevien toimintaympäristöjen hyödyntäminen lain mukaisten tehtävien osalta.
   Ohjeistuksessa ei oteta lainkaan kantaa yhteisten oppimis-, kehittämis- ja tutkimusympäristöjen yhteiseen hyödyntämiseen, mikä kuitenkin on keskeinen korkeakoulujen yhteistyön muoto.
   Tulkinta veromenettelystä joudutaan joka kerta hakemaan erillisellä verottajan ennakkopäätöksellä. Tulkinta on aina korkeakoulukohtainen, useimmiten määräaikainen ja ainoastaan yhtä verovuotta koskeva eikä välttämättä johdonmukainen tai ennakoitavissa.
   
   
3. Yhteisten koulutusta ja T&K-toimintaa tukevien tukipalvelujen tuottaminen.
   Ohjeistuksessa ei oteta lainkaan kantaa tukipalveluiden yhteiseen tuottamiseen ja keskinäisen laskutuksen verokohteluun.
   Kokonaistaloudellisuuden ja tehokkuuden näkökulmasta korkeakoulujen tulisi kehittää koulutusta ja T&K-toimintaa tukevia palveluita yhdessä. Nämä ovat puhtaasti korkeakoulujen sisäisiä palveluita. Tällaisia palveluita ovat mm. opiskelijapalvelut, kirjastopalvelut, viestintäpalvelut, kansainvälistymiseen liittyvät palvelut ja it-tukipalvelut. Näissäkin toiminnoissa korkeakoulut joutuvat hakemaan verohallinnolta verokohtelun ennakkopäätöksen, jos haluavat saada varmuuden menettelynsä oikeellisuudesta

 

Esitetty ohjeistus selkiyttää osaltaan korkeakoulun toimintojen verokohtelua, mutta ei ratkaise asioita, jotka ovat estämässä korkeakoulujen yhteistyön tarkoituksenmukaista kehittämistä lakisääteisten tehtäviensä osalta. Tästä näkökulmasta verotusmenettelyä tulisi tarkastella ennen kaikkea koulutuksen lainsäädännön näkökulmasta ja hakea ratkaisu, jossa yksinkertaistetaan korkeakoulujen välisen yhteistyön ja yhteisten toimintojen verokohtelu siten, että yhteistyö käytännössä mahdollistuu tehokkaalla, tarkoituksenmukaisella ja tuloksekkaalla tavalla. Tarkastelussa tulisi korkeakoulujen lakisääteiset ja yhteistyönä toteutetut tehtävät määritellä siten, että ne eivät ole liiketoimintaa. Samoin korkeakoulujen yhteistyönä toteutetut lakisääteiset tehtävät ja niihin liittyvät tukipalvelut tulee määritellä arvonlisäverottomaksi toiminnaksi.

Kun poliittinen linjaus on edistää ja tehostaa korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyötä, tulisi tehdä myös poliittinen linjaus tämän vaikeimman yhteistyöesteen poistamiseksi lainsäädännön kautta. Heittäisin tämän myös haasteeksi KOTUMO-projektille.

Kulunut vuosi oli meille Lapin AMKissa onnistumisten vuosi. Osoitimme, että me pystymme todellakin rakentamaan uuden ammattikorkeakoulun Lappiin. Se on ainutlaatuinen saavutus koko Suomenmaassa. Kiitos siitä kuuluu Lapin AMKin upealle henkilökunnalle ja ainutlaatuisille opiskelijoille.

Saavutukset eivät jää tähän. Uuden ammattikorkeakoulun vetovoima hakijoiden joukossa oli parempi kuin sen edeltäjien. Lapin AMKin brändi sai tunnustusta ja henkilöstökyselyn mukaan oma väkikään ei ollut ihan tyytymätöntä toimintaamme. Myös toiminnalliset tulokset kestävät vertailun: rahoituksen kannalta keskeisessä tutkintojen määrässä ylsimme uuteen ennätykseen, ja 55 opintopisteen kertymä kasvoi selvästi aikaisempaan tasoon verrattuna.

Katseemme on suunnattu eteenpäin. Uusi ammattikorkeakoululaki astuu voimaan vuoden 2015 alusta. Se tekee ammattikorkeakouluista entistä itsenäisempiä toimijoita, mikä lienee ministeriön ammattikorkeakoululain uudistuksen tavoite. Lakimuutoksen myötä ammattikorkeakoulun ylin hallinto uudistuu vuoden alusta. Jatkossa meillä on enää vain yksi hallitus. Toimielimistä edelleen jatkaa tutkintolautakunta, joka käsittelee opiskelijoiden opintoja koskevia oikaisuvaatimuksia. Muut vaatimukset menevät joko hallituksen tai rehtorin käsittelyyn.

Joensuussa Arenen ja OKM:n kokouksissa kävi selvästi ilmi, kuinka moninaisten muutosten edessä koko korkeakoulumaailma on. Kuulostaa siltä, että korkeakouluja on liikaa. Lapissa on tehty hyvää työtä korkeakoulujen rakenteellisen uudistamisen eteen, joten en usko tänne kohdistuvan radikaaleja muutoksia. Me jatkamme jo aloitettua uudistustyötä. Nyt on toisten vuoro tehdä perustavia rakenteellisia ratkaisuja.

Vuosi 2015 on haasteellinen meille kaikille. Jatkamme tärkeimpien oppimiseen ja TKI-toiminaan liittyvien prosessien ja toimintatapojen rakentamista Lapin AMKin malliin. Siinä työssä me tarvitsemme jokaisen lapinamkilaisen panosta, muuten muutos ei onnistu. Työlistalla on lisäksi opetussuunnitelmien kehittämistä, laatujärjestelmän rakentamista (auditointi 2017), johtamisen kehittämistä ja paljon muuta. Sidosryhmämme ovat osallistuneet kiitettävästi opetussuunnitelmatyöhön ja jatkamme kehittämistyötä yhdessä. Opetussuunnitelmat tulee laittaa työelämän kriittisen tarkastelun kohteeksi. Näin me täytämme sen tehtävän, jonka yhteiskunta meille asettaa.

Joulu on aikaa rauhoittua yhdessä perheen ja läheisten kanssa. Se meidän jokaisen pitää suoda itsellemme rankan vuoden päätteeksi.

Toivotan henkilökunnallemme, opiskelijoillemme ja yhteistyökumppaneillemme rauhallista joulua ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!

Martti

Olemme eläneet Lapin ammattikorkeakoulussa myös hyvinvointipalvelujen osaamisalalla tänä vuonna yhtä aikaa tapahtuvien suurten ja merkittävien muutosten keskellä. Kaksi erillistä ammattikorkeakouluorganisaatiota erilaisine kulttuureineen ja toimintatapoineen ovat yhdistyneet yhdeksi uudelleen organisoituneeksi korkeakouluksi. Samanaikaisesti on tapahtunut korkeakoulun yhtiöittäminen osakeyhtiöksi. Tämän seurauksena olemme opetelleet muun muassa uudenlaista päätöksentekoa ja elämään ALV-maailmassa. Kampusrakenteita on tiivistetty ja tilankäyttöä tehostettu sekä tietojärjestelmät yhdistetty. Siinä on ollut muutosta kerrakseen. Näiden muutosten tarve on kuitenkin ollut ilmeinen ja perusteltu ja olen sitoutunut niihin.

Muutoksia tulee runsaasti myös valtakunnan tasolta. Ammattikorkeakoulun rahoitusmalli on muuttunut. Rahoitus perustuu tehtävään tulokseen. Tulosvastuuajattelu ja -toiminta ovat opeteltavien asioiden listalla. Hankkeiden osalta ohjelmakausi on päättymässä ja uusi alkamassa. Hankevolyymi pitää saada kasvuun. Näiden uusien tuulien myötä ammattikorkeakoulut saavat maistaa markkinatalouden makuja ja mausteita. Eikä tässä kaikki, oman lisänsä kuvioon tuovat valtakunnallisen yhteishakujärjestelmän muuttuminen ja vuoden 2015 alusta voimaan astuva uusi ammattikorkeakoululaki toimeenpanoasetuksineen.

Tuntuu kyllä siltä, että yhtäaikaisten muutosten sekä määrä että koko ovat kasvussa, samoin niiden kompleksisuus. Ei ihme, että tässä vauhdissa välillä vähän päätä huimaa. On kaikesta huolimatta motivoivaa saada olla mukana rakentamassa uutta, mahdollisimman elinvoimaista ja yhtenäistä Lapin ammattikorkeakoulua ja hyvinvointipalvelujen osaamisalaa. On tärkeää, että puhallamme kaikki yhteen hiileen.

Muutosta tapahtuu monella tasolla, ei vain organisaation tasolla. Yksittäisen työntekijän näkökulmasta katsottuna muutos on voinut näkyä mm. työnantajan ja työehtosopimuksen muuttumisena, työtehtävien vaihtumisena, uutena johtajana ja esimiehenä, uutena työpisteenä ja työhuoneena. Työkaveritkin ovat saattaneet vaihtua. Lisäksi toimintaa ohjaavat säännöt ja ohjeet ovat monin osin erilaisia kuin aikaisemmin ja osa niistä puuttuukin. Osa sähköisistä järjestelmistä on uusia ja niitä vielä opetellaan.
Kaiken kaikkiaan on kysymys myös mittavista yksilötason muutoksista. Muutoksessa mukana olevilta on vaadittu kärsivällisyyttä, joustamista sekä stressin- ja epävarmuudensietokykyä. Sitä heistä on löytynyt kiitettävästi tämän turbulenssin keskellä. Kaikesta huolimatta perusprosessit ovat toimineet hyvin, kiitokset kaikille!

Osaamisalan toiminnan sijoittuminen kahdelle kampukselle neljään eri toimipisteeseen luo omat haasteensa johtamiselle. Mieltä painaa jatkuva pieni riittämättömyyden tunne siitä, miten ehtisi olla riittävästi ja tasapuolisesti läsnä ja huolehtia sekä asioiden että ihmisten johtamisesta. Tässä tilanteessa esimiestyö korostuu. Onneksi osaamisalallamme on pätevät ja sitoutuneet lähiesimiehet. Heidän tukensa on korvaamaton. Helpotusta tilanteeseen tuo myös organisaatiossamme käynnistynyt johtamis- ja esimieskoulutus.

Näissä olosuhteissa on tärkeätä muistaa kaikkien työ- ja muusta hyvinvoinnista huolehtiminen. Meille ihmisille monenlaiset asiat voivat tuottaa iloa ja hyvinvointia. Itse olen huomannut, että ihan pienetkin asiat toimivat tässä mielessä, silloin kun aikaa ei ole kovin suurisuuntaisiin tekemisiin. Esimerkiksi vasta tänä vuonna olen kunnolla tiedostanut, että paras taulu olohuoneessamme on iso ikkuna, josta voi ihastella elävää luontoa ja vuodenaikojen vaihtelua. Esimerkiksi seurata pihapihlajan moni-ilmeisyyttä; keväällä lehtien puhkeamista hennon vihreinä, kesän valkoista kukkakruunua, syksyn leiskuvia punaisen, oranssin ja keltaisen värejä ja talven yli punaisina pysyviä marjoja ja tykkylumen koristelemia oksia. Siinä silmä ja sielu lepäävät.

Nyt elämme joulun alusaikaa. Pian koittaa odotettu ja ansaittu katko arkiseen työntekoon. Se suo meille mahdollisuuden pysähtymiseen ja rentoutumiseen, voimien keräämiseen tulevalle vuodelle. Käytetään tilaisuus hyväksemme!

Yes, it is my turn to contribute to our management blog. I really like writing these, but you cannot imagine how difficult this is every time. So far I have not found any shortcuts: every piece of writing - short or long, a blog, a report, a conference paper or an academic paper - takes forever to finish because I want to think things through before I let them out in the open. Typical behaviour for an introvert, I guess.

It is Sunday 16th November and I am writing this somewhere over Europe. I have been to Barcelona, where I attended the 9th European Quality Assurance Forum (EQAF). I presented a conference paper in the Forum and heard very interesting presentations regarding the recent trends in quality assurance and enhancement in higher education. Since my brain is still processing the forum highlights, I decided to share with you some of my experiences related to this ‘try out’.

I have been a bit frustrated since the new financing and steering model of the Finnish UAS sector was implemented at the beginning of 2014. It is supposed to promote the quality enhancement of studies and research through various indicators, but so far all I have seen it promoting is intensive ‘numbers management’ and gradually developing and reproducing a quality culture that celebrates performance indicators and rituals around the handling of these (see for example Alvesson 2002). Don’t get me wrong. I am not against performance, but for me it means much more than reaching quantitative measures.

Therefore I suggested to Executive Director Elina Holm from the Student Union ROTKO in February 2014 that we could propose a paper to the 9th EQAF related to this new model. The theme of the forum was “Changing education – QA and the shift from teaching to learning” and the objectives were described as follows:

“Student-centered learning, diversified student populations and new modes of delivery have in recent years set in motion profound changes in higher education. Students are increasingly expected to be autonomous learners and teachers to use innovative teaching methodologies and develop assessment methods that reflect this change. As a consequence, teacher-student interaction is changing, and institutional student support services need to evolve in order to facilitate a quality learning experience. This year, the Forum will explore whether and how current QA approaches are keeping up with and supporting developments in learning and teaching.”

Elina was interested in co-writing right away, but the trouble was to find the time to do the actual piece of writing. We were both occupied with different tasks related to our new jobs. I was also quite occupied with my PhD studies and actually overloaded at times with reading and writing. Luckily we found a common interest regarding the subject of our conference paper at an early stage: the role of students in quality enhancement in higher education. We decided to focus on formally collected student feedback, because it is one of the indicators in the new financing and steering model.

The discourse around student feedback fluctuates between the extremities of “absolutely necessary” to “a waste of everyone’s time”. The consensus discourse emphasises the importance of measuring students’ satisfaction and perceptions of the quality of study programmes. The dissensus discourse points out that feedback collected from students with on-line questionnaires is rarely helpful, because formal questionnaires are designed by administrators and are therefore perceived as inappropriate for evaluating quality.

I cannot really give you the number of hours I spent in reading different articles and books related to the subject and writing the actually draft with Elina. We communicated mainly by e-mail and phone and sent drafts to each other during the spring and summer 2014, which was way too hot for heavy thinking! Nevertheless we managed to finalise the paper before the deadline, which was on 25th July. I was dead tired, because I had other deadlines to make as well. Nobody knows - except my nearest and dearest - what kind of struggles this kind of writing process can entail and how the obstacles in the way were overcome. And do not ask me about the hours – it is so hard to squeeze this kind of process into quantitative measures.

But it is equally hard to put into words the delight I felt, when I received an e-mail from the Chair of the EQAF Steering Committee on 27th August that our paper had been accepted. The joy of sharing the good news with Elina was one of the best moments I have had work-wise this autumn. Suddenly the whole ‘thing’ felt worth of all the ‘four-letter words’ and the tears of sheer frustration that I shed in the darkest moments of the writing process. We got very constructive feedback and it helped us to revise the paper. The deadline was approaching again way too fast, but eventually - with some minor struggles with lost e-mails - we managed to deliver the revised paper at the beginning of October.

It is difficult to describe the feelings of excitement, uncertainty and curiosity when making preparations for the session, where we were supposed to present our paper. And it is impossible to describe the disappointment, when Elina informed me that she could not travel to Barcelona. I felt so sorry for her. We had been working together since February on this issue and now she was going to miss the most exciting and rewarding part of the whole thing! Not only did she miss the discussion related to our paper, but also an excellent conference with interesting discussions related to student-centered learning.

Our paper session went well and the audience did not shoot our paper down, although we were quite critical about the impact of on-line surveys on the quality assurance and enhancement of teaching and learning. I was also delighted throughout the forum that quantitative performance indicators were mentioned only in some of the discussions. But what was highlighted even more was the importance of the key stakeholders of quality in higher education: students and teachers and the partnership between them.

Forum participants were also provided with a wonderful metaphor for building a strong quality culture: the castell. University students built four different castells in front of the terrified yet excited audience. In case you did not know, building a strong castell starts from the bottom. I really liked the idea that this principle applies to building a strong quality culture as well.

What makes it difficult, however, to understand the complexity of building a strong quality culture, is the confusion it causes in the organisation’s management ideology. From a management point of view, the attempt to manage culture and quality as a technocratic project with performance indicators and intensive numbers’ management appears appealing. However, deeper less conscious aspects of cultural patterns – such as grass-roots practices related to quality enhancement – are more valuable, at least in the long run, to focus on.

Alvesson (2002) points out that in functionalist and normative thinking, culture is seen as instrumental in relation to the formal goals of an organisation and to the management objectives associated with these goals, i.e. external and internal effectiveness and performance. The consequence of this thinking is that culture tends to be reduced to limited aspects, which are directly related to organisational efficiency, indicators and competitive advantage.

Hopefully the Finnish UAS sector will not fall into this trap due to the new financing and steering model. Some of the latest developments anticipate that this might happen but, at least for the time, being Finland stands out for example in international students' satisfaction survey, as the best country to study in Europe. Let’s keep up the good work and concentrate on quality rather than quantity in the future as well.

Anyway, thank you Barcelona and EQAF for a wonderful learning experience! It was a long process from the initial idea to the actual event. If someone sent me a ‘happy sheet’ with tick boxes, the scaling of this experience with numbers would not do it justice it. But this ‘try out’ and the forum itself really educated this ‘monkey’, which is far more important than the two quantitative measures met: a conference paper and expert mobility.

Reference: Alvesson, Mats (2002). Understanding organizational culture. SAGE Publications Ltd

Taide- ja tyylihistorian opettajani Olli Lieto aloitti tuntinsa aiheesta riippumatta: ”Jo ammoisina aikoina olemme tunteneet mielihyvää...”. Aloitan samaan tapaan eli jo ammoisina aikoina eli hyvissä ajoin viime vuonna saimme mielihyvällä vastaanottaa tiedon, että opetus- ja kulttuuriministeriöstä saapuisi arvovaltainen delegaatio vieraaksemme 10.11.2014. Vierailu liittyi uudistuneeseen ministeriön ja ammattikorkeakoulujen väliseen sopimusohjaukseen.

Sopimusvalmistelijoiden (joihin minäkin kuulun) kesken on voimassa kirjaamaton YYA-sopimus. Jaamme keskenämme kokemuksia ja kyselemme toisiltamme neuvoja mitä eriskummallisimpiin kysymyksiin. Vaihdoimme kevään korvalla myös kuulumisia siitä, millaisia nämä arvovaltaiset ministeriön vierailut ovat olleet, mitä niissä on keskusteltu ja niin edelleen. Kokemukset olivat erilaisia vaihdellen miellyttävistä ja antoisista keskustelutuokioista auditoinnin kaltaisiin arviointitilaisuuksiin.

Ministeriön yksityiskohtaisessa vierailuohjelmassa oli aikataulutettu haastattelut johdolle, sidosryhmille sekä henkilöstön ja opiskelijoiden edustajille, kullekin erikseen. Useissa auditoinneissa mukana olleena tiedän, että tällä tavalla toteutetussa vierailussa saadaan muodostettua kattava kuva kehitettävistä toiminnan kapeikoista ja miten sama asia ymmärretään eri tavoin.

Päivän alku ei ollut kannaltani lupaava. Olin luvannut hakea ministeriön väen lentokentältä ja olinkin paikalla ajoissa. Kone pahus olikin roimassa etuajassa, ja vieraat odottelivat minua jo tyhjentyneessä aulassa. Kaikesta huolimatta kohtaaminen oli kuitenkin välitön - olimmehan tuttuja suurin osa toisillemme jo entuudestaan.

Kokouspäivän aluksi ylijohtaja Tapio Kosunen kävi läpi korkeakouluvierailujen tarkoituksen ja tavoitteet. OKM:n tavoitteena on saada mahdollisimman kattava kuva ammattikorkeakoulukentästä eli yksilöidymmin:

- Lisätä ministeriön tietämystä korkeakoulukentästä sekä yksittäisen ammattikorkeakoulun ja sen toimialueen erityishaasteista
- Tukea korkeakoulua ja sen johtoa strategisessa kehittämisessä
- Lisätä korkeakouluyhteisön tietämystä korkeakoulukentän toimintaympäristön muutoksista, selkeyttää korkeakouluyhteisön käsitystä korkeakoulun kehityssuunnasta sekä sitouttaa korkeakouluyhteisö korkeakoulu- ja tutkimuspoliittisten tavoitteiden toteuttamiseen

Kosunen totesi, ettei vierailussa ole kyse ammattikorkeakoulun toiminnan arvioinnista. Tavoitteena on selventää kuinka ammattikorkeakoulun strategia näkyy sen toiminnassa ja miten eri toimijat voivat vaikuttaa strategian muotoutumiseen. Lisäksi ministeriö haluaa saada palautetta siitä, palveleeko ministeriön ja ammattikorkeakoulujen välinen ohjaussuhde ja itsenäisestä oikeushenkilöasemasta seurannut muutos parhaalla mahdollisella tavalla ammattikorkeakoulun strategista kehittämistä.

Varsin leppoisassa ilmapiirissä kävimme läpi korkeakoulupolitiikkaa, pohdimme korkeakoulukentän globaaleja trendejä, muutospaineita ja haasteita. Keskustelimme amk-lain etenemisestä, rahoitusmallin kehittämistarpeista, hakijasuman puruista jne. Puhuimme viimeaikoina usein esille nousseesta korkeakoulujärjestelmän radikaalista uudistumisesta. Ministeriö (omien sanojensa mukaan) hakee sillä aidosti erilaisia vaihtoehtoja korkeakoulujärjestelmän kehittämiseksi. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan tulevaa hallitusohjelmaa, millainen linjaus siinä sitten tullaan tekemään korkeakoulujärjestelmän kehittämisen suhteen.

Kävimme myös keskustelun Lapin AMKin strategiasta, sen toimeenpanosta sekä siitä, millä keinoin varmistamme strategian muuttumisen sanoista teoiksi. Kuvasimme strategian jalkautumisen sopimusprosessin kautta aloille ja yksiköihin sekä kehityskeskusteluissa yksilötasolle. Sillä yksittäiset työntekijät toimeenpanevat meidän erittäin hienon strategiamme. Me onnistumme ainoastaan jokaisen henkilökohtaisella panostuksella ja uurastuksella. Näinhän AMKin johto on ajatellut asian hoituvan. Tässä vaiheessa olin huomaavinani ministeriön edustajien vilkaisevan toisiaan: pianhan me sen saamme selville, kun haastattelemme sidosryhmiä, henkilöstöä ja opiskelijoita.

Sidosryhmien kanssa keskusteltiin yhteistyöstä yritysten ja korkeakoulujen kesken, minkä sidosryhmät näkivät hyvin myönteisenä. Kansainvälinen yhteistyö ja kansainvälistyminen nousivat myös esiin. Haasteena nähtiin, miten ammattikorkeakoulu kykenee tukemaan erityisesti pieniä lappilaisia yrityksiä. Yrittäjäkyselyn ja yrittäjien kommenttien perusteella tämä ei vielä toimi riittävän hyvin. Usein pienet yritykset vierastavat isoja TKI-hankkeita ja pitävät niitä heille liian massiivisina, etäisinä ja hitaina.

Myös henkilöstön kanssa keskusteltiin strategian toimeenpanosta ja siitä, miten sanat muuttuvat teoiksi. Uskon, että vastaukset olivat olleet hyvin samantyyppisiä kuin johdon antamat – henkilöstö on osallistunut strategian työstämiseen strategia-agenttien välityksellä ja olemme käyneet läpi toimeenpanoprosessia henkilöstöinfoissa useaan otteeseen. Keskusteltiin myös oppimisnäkemyksestä ja johtamisesta, jotka ovat tärkeitä ammattikorkeakoulun kehittämisen kannalta.

Henkilöstön edustajat esittivät haastattelussaan että voitaisiinko ministeriöstä nimetä ammattikorkeakoululle kummihenkilö, joka vierailisi vuosittain korkeakoulussa ja jonka kanssa voitaisiin keskustella ajankohtaisista ammattikorkeakoulua koskevista asioista. Tämä malli myös lisäisi ministeriön tietoisuutta ammattikorkeakoulukentästä. Ministeriö oli aikonut harkita esitystä.

Opiskelijat haluaisivat olla vahvemmin mukana ammattikorkeakoulun kehittämisessä ja päätöksenteossa ja heidän osallistumismahdollisuuksistaan keskusteltiin laajasti. Ministeriö oli ollut erityisen kiinnostunut ammattikorkeakoulujen yhdistymisen vaikutuksista opiskelijoiden näkökulmasta. Positiivisiksi asioiksi opiskelijat nostivat mm. tasavertaisemmat ja paremmat palvelut kuten sporttipassi, kv-vaihtomahdollisuuksien lisääntyminen, simulaatio-opiskelumahdollisuudet sekä yrittäjyyden tukeminen. Esille nousi myös AMK-yliopistoyhteistyö ja sen kautta opiskelijoille tarjoutuvat paremmat edellytykset erikoistua ja saada laajempaa osaamista. Hyväksi koettu MTI-toimintamalli haluttiin laajentaa kaikille aloille.

Kaiken kaikkiaan vierailuun osallistuneille osapuolille tuntui jääneen varsin positiivinen kuva keskusteluista, jotka olivat olleet avoimia ja miellyttäviä. Haastattelukierroksen jälkeen jäin itse kaipaamaan ministeriön taholta laajempaa palautetta korkeakoululle. Millainen kokonaiskuva heille jäi Lapin ammattikorkeakoulusta? Missä olemme onnistuneet? Mikä herätti ehkä ristiriitaisia ajatuksia? Mikä vaatisi kehittämistoimia? Kokonaispalautteen puuttumisesta johtuen vierailun ohjausvaikutus jäi mielestäni puutteelliseksi, vaikka se vierailun tavoitteissa oli näin ilmaistu.

Lopuksi haluaisin tuoda esiin oman kantani keskusteluun korkeakoulujen radikaalista kehittämisestä. Ennustelin Lapin korkeakoulukonsernin alkutaipaleella eräässä suunnittelupalaverissa sitten, että olemme Lapissa menossa kohti usean kouluasteen yhdistävien instituuttien muodostamaa korkeakoulumallia. Emme ole vielä siinä tilanteessa, mutta voisiko tämä malli ollakin yksi vaihtoehto ministeriön esille nostamassa korkeakoulujen radikaalissa kehittämisessä?

Keskustelimme erään ryhmän osaamiskartoituksen yhteydessä, että ongelmallisinta osaamisen kehittämisen kannalta on sellaisten osaamistarpeiden esille tuominen, mistä emme tiedä mitään. Pitäisi kyetä varautumaan ennakoimattomiin muutoksiin. Toiminnan suunnittelua ohjaa pitkällä aikajänteellä omat strategiamme ja erityisesti hallitusohjelma.

Jo ensi keväänä on taas uuden hallitusohjelman aika. Siitä emme tiedä mitään eli tilanne on huomattavasti parempi kuin otsikon tilanne. Hallitusohjelmasta voidaan ennakoida, että se tuottaa korkeakoululaitokselle ja Lapin korkeakouluille sekä toiminnallisia että erityisesti taloudellisia haasteita. Taloudelliset haasteet ovat osin jo tiedossa. Vuosi 2015 ei ole rahoituksen suhteen hyvä – Lapin ammattikorkeakoulun rahoitus vähenee n. 3 miljoonaa ja yliopistonkaan rahoitustilanne ei parane.

Uskoisin, että rakenteiden kehittäminen jatkuu hallitusohjelmassa. Tuttua on, että toimipisteverkkoa tiivistetään tavoitteena riittävän laaja ja innovatiivinen osaamisympäristö. Toisaalta korostetaan alueellista kattavuutta. Miten pohditaan duaalimallia? Jäykkänä rakenteena se varmaankin muuttuu ja erilaiset yhteistyörakenteet kuten Lapin korkeakoulukonserni ovat ainakin mietinnässä.

Yritämme varautua tulevaisuuteen arvioimalla konsernihyötyjä sekä yhteisten yksikköjen että koko toiminnan osalta. Arviointi käynnistyy loppusyksystä 2014.

Konsernin innovaatio-ohjelma on hyväksytty molemmissa korkeakouluissa – neuvottelukuntamme antoi siitä myönteisen palautteen, mutta korosti konkreettisia toimenpiteitä. Samoin on luonnosvaiheessa olevan konsernin strategian merkitys, sillä ei ole vaikutusta ellei siitä seuraa tekoja.

Yritämme varautua tulevaisuuteen arvioimalla konsernihyötyjä sekä yhteisten yksikköjen että koko toiminnan osalta. Arviointi käynnistyy loppusyksystä 2014. Tämä tarkoittaa ainakin sitä, että konsernihyötyjä on saavutettava pikaisemmalla aikataululla kuin ehkä kuvittelimme. Rakenteita ja koulutustarjontaa on monin osin kehitetty, mutta työ jatkuu. Vahvuutemme on toimia edelläkävijänä – sitä kykyä tarvitsemme jatkossakin.