7.2.2018
ESH, ThM Anja Mikkola toimii lehtorina Hyvinvointipalveluiden osaamisalalla Lapin ammattikorkeakoulussa.
MEDICO yhteistyössä aloitettu konferenssityöskentely jatkui Tartossa, Virossa
MEDICO on lääkehoidon opetuksen kehittämiseen perustettu Pohjoismainen ja Baltian maiden yhteinen työryhmä, johon kuuluu edustajat Suomesta (LapinAMK, Saimaan AMK, Turun AMK, Arcada ja Ahvenanmaan AMK), Virosta, Tanskasta ja Ruotsista yksi hoitotyön koulutusohjelmia tarjoava ammattikorkeakoulu sekä Norjasta ja Islannista kaksi molemmista.
Konferenssi järjestetään joka toinen vuosi. Aloitusvuosi oli 2011, jolloin tapahtuma järjestettiin Rovaniemellä. Sen jälkeen hoitotyön opettajien osaamista on kehitetty Ruotsissa Gävlessä 2013 ja Norjassa Mo i Ranassa 2015. Seuraavan konferenssitapahtuman 2019 järjestää Klaipedan AMK (Klaipeda State University of Applied Sciences - KSUAS), Liettuassa.
MEDICO yhteistyön on rahoittanut NordPlus. Yhteistyöhön sisältyy lisäksi Intensiivi viikkojen suunnittelu, valmistelu ja niihin osallistuminen. Tähän asti MEDICO:n koordinaattorina ja presidenttinä on toiminut Turun AMK ja sieltä Virpi Sulosaari. Nyt koordinaatio siirtyi Gävlen Yliopistolle ja ryhmän presidentiksi Eva Westergren. Seuraavaan Intensiiviviikkoon Islannissa, Reykjavikissa on saatu rahoitus maaliskuulle 2018. Tämän jälkeen on suunnitelmissa intensiiviviikon järjestäminen Norjassa, Aalesund University College 2019.
The 4th Forum for Nurse Educators
Kirjoittaja osallistui The 4th Forum for Nurse Educators tapahtumaan, Viron Tartossa 14.-15.11.2018. Tapahtumassa käsiteltiin monipuolisesti Pohjoismaiden, Baltian maiden ja Euroopan sairaanhoitajakoulutuksen eri osa-alueita sekä hoitotyön koulutuksen kehitysnäkymiä ja -haasteita.
Konferenssin teemoja olivat Sairaanhoitajaopiskelijoiden hoitotyön osaaminen, Käytännön oppimisympäristöt – vastavalmistuneen sairaanhoitajan osaaminen, Innovatiiviset opetus ja oppimismenetelmät sekä Valmistumisen/koulutuksen jälkeinen sairaanhoitajien hoitotyön koulutus/kouluttautuminen. Kirjoittajan ja työtoverinsa Annette Sjömanin esitys käsitteli Innovatiivisia opetus ja oppimismenetelmiä. Esityksessä kerrottiin yhden LOVO (Lappilaisten Osallistavien Virtuaalisten Oppimismenetelmien) hankkeen pilotin toteuttamisesta.
Hoitotyön opettajien osaamisen vahvistaminen nähtiin tärkeänä osana sairaanhoitajakoulutuksen kehittymisessä ja tulevaisuuden haasteisiin vastaamisessa (Salminen, Stolt, Saarikoski, Suikkala, Vaartio & Leino-Kilpi). Sairaanhoitajien osaamisen kehittäminen on keskeinen asia hoitotyön koulutuksen suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa (Sulosaari, 2016). Ympäröivän yhteiskunnan ja elinympäristön muutokset luovat uusia tarpeita valmistuvien sairaanhoitajien osaamiseen (Liivet, 2017)
Konferenssissa pohdittiin kliinisen oppimisympäristön merkityksestä sairaanhoitajaksi kehittymisessä (Mikkonen, 2017.) ja innovatiivisista opetus ja oppimismenetelmistä (van Giel, 2017.) Hoitotyön koulutuksen aikansa tasalla pysyminen edellyttää osaamista nähdä muutokset hoitotyön sisällöissä, mutta myös yhteiskunnalliset uudistukset ja niiden vaikutukset käytännön hoitotyöhön sekä koulutuksen toteuttamiseen ja uusien oppimismahdollisuuksien hyväksikäyttöön.
Yhteisöjen ja yhteiskunnan toiminnan kehittyminen mm. digitalisaatiota ja robotiikkaa hyödyntäväksi asiakasnäkökulmaa tähdentäväksi palvelutoiminnaksi vaatii työtä sekä hoitotyön käytännössä että sen koulutuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa. Muutoksia tapahtuu kaikkialla Pohjoismaissa ja Baltian alueella eikä maakuntaan sidottu Lapin Sosiaali- ja terveysuudistus ole ainoa muutospaineita hoitotyön koulutukseen aiheuttava asiakokonaisuus.
LOVO-hanke ja oma pilotti
Hanke on lähtenyt liikkeelle Lapissa tehdyn kartoituksen (Pruikkonen & Saloniemi, 2014) perusteella. Lapissa on pitkät etäisyydet ja sitä kautta on ollut tarvetta kehittää digitaalisia menetelmiä alueellisen tasa-arvon ja oppimismahdollisuuksien tasapuolisen tarjoamisen aikaansaamiseksi. Tuloksena kartoituksessa oli kuitenkin, että online – mahdollisuuksien järjestymisestä huolimatta pedagogiset menetelmät eivät ole muuttuneet digitaalisten mahdollisuuksien monipuolistumisesta huolimatta (Pruikkonen & Saloniemi, 2014.)
LOVO-hankkeessa on mukana useita toimijoita usealta eri koulutusalalta ja -tasolta. Kirjoittaja on mukana tässä hankkeessa yhden pilotin toteuttajana. Pilotti on yksi hankkeen Lapin AMK:n piloteista. Hankkeen tavoitteista tämä pilotti vastaa seuraaviin: tuottaa uusia digitaalisia oppimistapoja ja -sisältöjä sekä kehittää ja ottaa käyttöön osallistavia ja oppijalähtöisiä menetelmiä verkkoympäristöissä (Lampela, 2016).
Tässä osassa hankkeen tätä pilottia oli tavoitteena saada opiskelijoiden oppimisen apuvälineeksi alustava kysymyspankki, jota voi käyttää monipuolisesti oppimisen mahdollistajana ja jota voi laajentaa uusien opiskelijaryhmien kanssa. Samalla oppija siirtyy aktiiviseksi osallistujaksi ja pilotoijaksi.
Kirjoittajan ja työtoverinsa pilottiin osallistuneet opiskelijat opiskelevat Lapin AMK:n sekä suomenkielisessä että kansainvälisessä sairaanhoitajakoulutusohjelmassa. Kirjoittajan mukana projektissa oli kaksi ryhmää, molemmista koulutusohjelmista yksi. Opiskelijoita oli yhteensä noin 70 siinä osassa hankkeen pilottia, jossa kirjoittaja oli mukana.
Tuloksena voi todeta, että oppijat saatiin innostumaan ja osallistumaan kysymyspankin kehittämisestä ja tuotettujen testien pilotoimisesta osana omaa oppimistaan. Oppimistulokset saavutettiin projektiin osallistuneilla ryhmillä tavoitteiden mukaisesti kohtalaisesti tai hyvin.
Lähteet
Lampela, M. 2016. Hankesuunnitelma. LapinAMK.
Liivet, G, 2017. Estonian Nurses Association. Presentation in the 4th Forum for Nurse Educators 14.11. Tartu Health Care College.
Mikkonen, K. 2017. Clinical learning environment and mentoring of culturally and linguistically diverse nursing students. Oulu : Oulun yliopisto, 2017. http://urn.fi/urn:isbn:9789526215754
Pruikkonen, A & Saloniemi, K. 2014. Lappilaista pedagogiikkaa verkossa – nyt ja tulevaisuudessa : Lapin aikuiskoulutuksen kehittäminen ja tutkiminen -hanke, In: Sarja B. Raportit ja selvitykset, Lapin ammattikorkeakoulu. URN:ISBN:978-952-316-064-4
Salminen, L., Stolt, M., Saarikoski,M., Suikkala, A., Vaartio, H. & Leino-Kilpi, H. 2010. Future challenges for nursing education – A European perspective. Nurse Education Today, 30, 233-238.
Sulosaari V. 2017. Nursing competence of Nursing Students. Konferenssiesitys 14.11. in the 4th Forum for Nurse Educators. Tartu Health Care College.
van Gel, P. 2017. MSNI, University of HealthSciences in Lausanne, Konferenssiesitys 15.11. in the 4th Forum for Nurse Educators. Tartu Health Care College.
30.1.2018
Agrologi (ylempi AMK) Reeta Sipola toimii projektisuunnittelijana Lapin ammattikorkeakoulun Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisalalla. MK
Globaalisti kemikaaliylikuormitus on vakava ongelma sekä ympäristölle että ihmisille. Tekstiiliteollisuus on suuri ala, joka käyttää paljon kemikaaleja kaikissa tuotantoketjun vaiheissa raaka-aineiden viljelystä niiden jalostukseen ja tekstiilien valmistukseen.
Kemikaaleilla lisätään tekstiilin käyttömukavuutta ja kestävyyttä mm. erilaisilla viimeistelymenetelmillä. Kankaaseen tehdään erilaisten puhdistusmenettelyjen lisäksi esim. homeenestokäsittelyjä, antistaattisuuskäsittelyjä, biologista suojausta, siliävyyden/rypistyvyyden/pehmeyden lisäämistä, palosuoja-, veden hylkimis- ja vanumattomuuskäsittelyjä. Kysyntää uudenalaisille käsittelyaineille on olemassa, sillä kuluttajien tietoisuuden lisääntyminen saa tekstiiliteollisuuden toimijat etsimään uusia myrkyttömiä vaihtoehtoja.
Arktisen alueen erityispiirteistä yhteistyöllä maailmalle
Arktinen muotoilu ja arktiset kehittämisympäristöt tuottavat uusia innovaatioita parantamaan Lapin elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. Jotta jotain uutta voisi syntyä, tarvitaan monialaista osaamista, rohkeutta kokeilla ja nähdä tuttuja asioita uudella tavalla.
Lapissa tehdään laajaa maakunnallista TKI-yhteistyötä uudenlaisen monitieteisen rajapinnassa syntyvän osaamisen kehittämiseksi sekä yhä enemmän myös kansainvälistä yhteistyötä eri verkostoissa.
Lapin ammattikorkeakoulun tekniikan ja luonnonvarojen osaaminen, Lapin yliopiston tekstiili- ja vaatesuunnittelun ja teollisen muotoilun tutkimus, sekä Luonnonvarakeskuksen luonnontieteiden, kasvien, kemian ja biokemian tutkimus muodostavat toisiaan täydentävän kokonaisuuden. Omat osaamisensa ja tutkimus- ja kehittämisympäristönsä yhdistämällä nämä kolme vahvaa toimijaa pystyvät luomaan paikallisille raaka-aineille uusia korkeamman jalostusasteen käyttökohteita ja sen myötä nykyistä suurempaa hyötyä alueelle.
Luonnonmukaisia älytekstiilejä Lapista maailmalle?
Idea Lapin luonnonmateriaaleja hyödyntävän, myrkyttömän ja luonnonmukaisen älytekstiilin kehittämiseksi syntyi Arctic Smartness Excellence (ASE) - hankkeen puitteissa Lapin yliopistolla innovaatioleirillä marraskuussa 2016. Vuoden 2017 aikana ideaa on jalostettu eteenpäin Luonnonvarakeskuksen, Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun yhteisissä työpajoissa ja palavereissa, ja poikkitieteellinen tutkimuskokonaisuus on saanut nimen Future Bio-Arctic Design (F.BAD).
Kansainvälistä verkotoitumista on myös jo alotettu esittelemällä tutkimusideaa Non-Timber Forest Products and Bioeconomy-seminaarissa Rovaniemellä marraskuussa yhteistyökumppaneiden löytämiseksi.

Kuva 1. Yhteistyökumppaneilla on toisiaan täydentävää osaamista
Lapin puhdas luonto, pohjoisen luonnon jalostamat laadukkaat kasvit tehoaineineen, vahva paikallinen kulttuuri ja arktiset olosuhteet innostavat etsimään luonnonmukaisia vaihtoehtoja älykkääseen myrkyttömään tekstiiliin.
Perinnetieto kasvien käyttötavoista tarvitsee todentamista nykyaikaisella tutkimuksella. Tutkimuksen avulla Lapin yrityksiin voitaisiin kehittää uusi tuote, joka olisi innovoitu ja prototypoitu paikallisiin tarpeisiin. Esimerkiksi lappilaisista raaka-aineista tehty, luonnonmukainen ja turvallinen vaatetus- ja sisustustekstiilimateriaali, josta valmistetut vaatteet, tekstiilit tai asusteet soveltuvat mm. paikallisten safariyritysten tai puolustusvoimien käyttöön.
Luonnontuotealalta odotetaan biotaloudessa uusia liiketoimintamahdollisuuksia joiden toteutuminen edellyttää tutkimusta, tuoteinnovaatioita ja talteenottomenetelmien kehittämistä. Ala on alueellisesti merkittävä Lapissa, se tarjoaa ansaintamahdollisuuksia syrjäisimmillekin seuduille.
Lapin ilmasto ja luomumetsät antavat lisäarvoa luonnontuotteille myös vientiä ajatellen, ja luonnontuotteiden hyödyntämisessä on vielä paljon käyttämätöntä potentiaalia.
Future Bio-Arctic Design (F.BAD) -tutkimuksen tavoitteena on luoda Lapin alueen luonnonmateriaaleista myrkytön ja luonnonmukainen älytekstiili, jossa aktiiviset kasviyhdisteet ovat mukana. Tällaisen tekstiilin valmistamiseen kokeillaan eri tekniikoita ja testataan eri materiaalivaihtoehtoja tutkimus- ja kehittämisyhteistyönä.
Uuden tutkimussuunnan avaaminen vaatii tutkimuksen ja kehittämistoiminnan erityisosaamista, ja tällainen rohkea avaus voi toteutua ainoastaan vahvojen TKI-organisaatioiden pitkäjänteisenä yhteistyönä. Useat yritykset tekstiili- ja vaatetusaloilta sekä matkailun ja luonnontuotealan puolelta ovat ilmaisseet kiinnostuksensa ja yhteistyöhalukkuutensa ideaa kohtaan. Näin alkuvaiheessa olevan tutkimuksen tekeminen yritysten omilla resursseilla ei kuitenkaan vielä ole mahdollista, vaan tutkimuskokonaisuudelle haetaan rahoitusta eri lähteistä.
Menestyminen kansainvälisillä markkinoilla edellyttää liiketoimintalähtöistä ajattelutapaa. Kiinteä yhteistyö yritysten kanssa jo alkuvaiheessa takaa, että tutkimusta suunnataan kohteisiin jotka tuottavat parhaan taloudellisen hyödyn.
23.1.2018
DI Rauno Toppila ja DI Jukka Joutsenvaara ovat TKI-tutkijoita Arctic Steel and Mining (ASM)- ryhmässä sekä sivutoimisia opettajia Lapin ammattikorkeakoulun Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisalalla Kemissä. Blogissa kirjoittajat esittävät hanketyössä saatuja kokemuksia asiantuntijuuden ja verkostojen tematiikasta. Kirjoituksessa esitellään lyhyesti myös hankkeita ja tilaisuuksia, joihin kirjoittajat ovat osallistuneet viimeisen puolentoista vuoden aikana.
Asiantuntijan rooli on moninainen, ja joskus se vaatii erityistä perehtymistä oman mukavuusalueen ulkopuolisiin teemoihin. Nämä olivat päällimmäiset tunteet, kun saimme kutsun osallistua H2020 hankkeen ulkopuoliseen asiantuntijaryhmään. Kutsu tuli alun perin Lapin liiton kautta Arctic Smartness Excellence klusterin johtajalle, joka puolestaan näki ASM-ryhmän aihealueen osalta sopivimmiksi osallistumaan. Ensimmäinen osallistuminen tapahtui vuoden 2016 keväällä.
Hankkeen fokuksena oli EU:n kriittisten raaka-aineiden omavaraisuuden asteen selvittäminen ja siihen liittyvien teknologioiden tilannekartoitus. Sivuvirta- ja kiertotalousteemaan hanke otti kantaa laajentamalla raaka-ainelähteiden määrityksen koskemaan myös sekundäärisiä ja kierrätyslähteitä.
1.1.2017 alkaen Arktinen kiertotalous on myös nostettu Lapin ammattikorkeakoulun strategian kärjeksi. Kaikki Lapin ammattikorkeakoulun tutkimusryhmät ovat tunnistaneet strategiatyön kautta osaamisensa tähän teemaan liittyen. Ponnistelut kulminoituvat kiertotalouden TKI-koulutus- ja osaamiskeskittymän ylösajoon yhdessä Digipoliksen kanssa.
Asiantuntijan verkostot
Onnistuaksemme annetussa tehtävässä päivitimme oman osaamisemme sekä kartoitimme älykäs arktinen kaivos-klusterin (AMIC) että Kestävän kaivostoiminnan verkoston kautta muodostetun asiantuntijapoolin käytettävissä olevan tiedon. Asiantuntijan oman henkilö- ja työhistorian aikana muodostuneet verkostot toimivat myös hyvänä lähtökohtana osaamisen kasvattamiselle.
On kuitenkin hyvä muistaa, että hyvätkään verkostot eivät tee työtä puolestasi. Henkilökohtainen kontaktoituminen tuottaa yleensä parhaimman tuloksen, joskin erilaiset yhteistyö- ja kumppanuussopimukset luovat toiminnalle varsinaisen perustan.
Tiedonhakujen lisäksi teimme haastatteluja muun muassa Lapin liiton, GTK:n, TEM:n ja ELY:n, TUKES:n ja sidosryhmiin kuuluvien yritysten yhteyshenkilöiden kanssa. Kerättyä informaatiota työstettiin jaettavaksi asiantuntijaroolin mukaisesti työpajojen ennakkotehtävissä sekä niiden aikana. Käyttökelpoiseen muotoon materiaalit, kuten haastattelut ja eri graafien informaatiot, saatiin vasta, kun ne käännettiin englanniksi.
MSP-REFRAM -hanke
MSP-REFRAM-hanke oli Euroopan komission erityisesti pyytämä selvitys voittoa tavoittelemattomalta Prometia-organisaatiolta. Prometia muodostettiin vuonna 2014 kehittämään ja ideoimaan mineraalien prosessointia kaivosteollisuudessa, sivuvirroissa ja kierrätysmateriaaleissa sekä vahvistamaan Euroopan laajuista osaamista. Prometia koostuu kolmestatoista partnerista, jotka edustavat suurteollisuutta, pk-yrityksiä, pilotointiympäristöjä, tutkimusorganisaatiota ja korkeakouluja.
Osaltamme hankkeen ensimmäinen tapaaminen oli 31.5.2016 Barcelonassa ja tilaisuuden paikallisena järjestäjänä toimi Prometia konsortion jäsenorganisaatio Amphos21. Amphos21 on kansainvälinen ja monialainen konsulttitoimisto, jonka erityisosaamisena on kaivannaisalaan liittyvät toimeksiannot. Hankkeen ja seminaarin viestintäkieli oli englanti, sävytettynä tietenkin paikallisilla aksenteilla aina kiinasta kreikkaan.
Hankkeen tarkempana tavoitteena oli koota asiantuntijuutta kuumankestävien metallien arvoketjun ympärille sekä tuottaa komissiolle asiantuntijaselvitys näiden omavaraisuuden turvaamiseksi. Työpaketit kattoivat primääri-, sekundääri- ja kierrätyslähteet sekä niiden tilastoihin perustuvat selvitykset, että korvattavuuden analysointia. Osallistuimme lisäksi hankkeen myöhempiin työpajoihin yhteensä kolme kertaa, sisältäen myös loppuseminaarin.
Amphos21:n yhteyshenkilö Jordi Brunon kanssa käytyjen keskustelujen perusteella kävi ilmi, että hän oli ollut kymmenen vuotta KTH:ssa professorina. Jordi osasi täten sujuvasti ruotsia sekä muutaman oleellisen sanan suomea. MEFOS:in edustajat olivat Luulajasta ja tekivät tiivistä yhteistyötä Luulajan teknillisen yliopiston kanssa. Kommunikointikielenä heidän kanssaan käytimme sujuvasti sekä englantia että ruotsia tauoilla. Välitauoilla oli mahdollisuus käyttää myös mandariinikiinaa, koska hankepartnereiden joukossa oli myös useita kiinalaisia asiantuntijoita.
Verkostojen kasvu onkin käytännössä henkilöjen välisten kanssakäymisten positiivinen tulos, joka kulminoituu substanssien kohtaamisena yhteisen ongelman äärelle.

Kuva 1 Asiantuntijat MSP-REFRAM:in loppuseminaarissa Brysselissä 2017
SCRREEN -hanke
SCRREEN-hankkeen tavoitteena on koota asiantuntijuutta Euroopan kaikkien kriittisten raaka-aineiden arvoketjun ympärille sekä tuottaa komissiolle asiantuntijaselvitys muun muassa näiden omavaraisuuden turvaamiseksi. SCRREEN-hankkeen osalta saimme kutsun suoraan Prometialta ottaa osaa asiantuntijaryhmään. Fokuksena oli alueellisen hallinnon vaikutusmahdollisuudet sekä klusterityöskentelyn mahdollisuuksien kartoittaminen myös muualla Euroopassa.
Goverment / Policies työryhmä oli ensimmäinen kohde, mutta ilmoitimme myös halukkuutemme osallistua Resources sekä Circular Economy työryhmiin. Osallistuimme ensimmäiseen työpajaan 28.6.2017.
Erona edellisen hankkeen asiantuntijarooliin oli, että kun MSP-REFRAM hankkeessa kaikki työryhmät käsittelivät samaa aihealuetta eli refraktiomateriaaleja, niin SCRREEN:ssä on viisi erilaista aihealuetta ja niihin liittyy eri työryhmiä.
Käytännössä hanke siis jatkaa siitä, mihin MSP-REFRAM jäi laajentuen toisaalta myös alueellisiin ja hallinnollisiin näkökulmiin sekä korostaen kiertotalouden teemaa. Työpaketit kattavat samat materiaalilähteet ja käsittely onkin niiden osalta samanlainen, kuin MSP-REFRAM:ssa. SCRREEN hanke jatkuu aina vuoteen 2019 asti.
Cornish Chamber of Mines and Minerals
AMIC-hankkeen yhteistyön osalta Rauno sai erittäin hyvän mahdollisuuden pitää puheen Cornish Chamber of Mines and Minerals 100-vuotistilaisuudessa 6-8.9.2017 Cornwall:ssa liittyen klusterimallin ja sen käytännön sovellutusten näkökulmaan. Osaltamme tilaisuuden järjestäjänä toimi Elizabeth Adey Exeter:in yliopistosta.
Rauno piti kysymystulvan aikaan saaneen esityksensä tilaisuuden pääsalissa. Esityksen jälkeiset kysymykset koskivat klusterimallin muodostamista ja johtamista Lapissa. Myös kiertotalouden konkreettinen case-esimerkki herätti mielenkiintoista keskustelua. Toukokuussa 2018 Remix-hankkeen yhteydessä onkin tarkoitus keskustella näistä kehittämisaiheista tarkemmin paikan päällä.

Kuva 2. Raunon esitys CMM 100 tilaisuudessa.

Kuva 3. Muutkin innostavat esitykset pitivät yleisön virkeänä päivän aikana.
Jukka puolestaan tutustui Camborne School of Mines:in virtuaalikaivokseen ja muun muassa Exeter:in yliopiston SLO:hon liittyvään tutkimukseen.
Tilaisuudessa oli myös esille Lapin liiton koordinoima REMIX-hanke, joka liittyy oleellisesti alueiden parhaiden käytänteiden levittämiseen kaivannais- ja kiertotaloustoimijoiden näkökulmasta. Seuraavana päivänä oli mahdollista osallistua hieman extreme-henkiseen South Crofty Tin -kaivoskierrokseen, josta alla muutama kuva.

Kuva 4. Kaivoskierroksen helpoin osuus

Kuva 5. Tammipölkkyjen kantokyky hämmästytti louhintaperässä.

Kuva 6. Kiteytynyttä kuparisulfaattia kaivoskäytävän katossa.
Kaikki kierrokselle osallistuneet pääsivät onnellisesti kaivoksesta pois ja ilmeet olivat sen mukaisia.

Kuva 7. Iloiset kaivosvierailijat takaisin maanpinnalla.
Matkat ja raportointi tapahtuvat osittain AMIC-hankkeen puitteissa, joka on saanut rahoituksen Euroopan aluekehitysrahastosta vuonna 2016.

16.1.2018
Insinööri (AMK) Janne Jokinen työskentelee projekti-insinöörinä Lapin AMK:n Arctic Civil Engineering–tutkimusryhmässä. Tässä kirjoituksessa hän raottaa puurakentamisen nykytilaa ja kertoo matkasta puurakentamisen ajankohtaisseminaariin (Wood Building Summit 2017) Ruotsiin Skellefteåon 7.–8.11.2017.
Varmasti tämänkin blogin lukijoille on tullut uutisotsikoissa vastaan tarve pienentää rakentamisen hiilijalanjälkeä. Puu materiaalina on erittäin ekologinen vaihtoehto. Tutkimuksista on saatu näyttöä siitä, kuinka puiset rakennusmateriaalit toimivat hiilinieluina sitoen itseensä hiilidioksidia. Myös hallitus edistää puurakentamista osana biotalouden kehittämistoimenpiteitä ja ilmastopolitiikka.

Kuva 1. Puun elinkaari.
Kävimme FCLT-tutkimustiimimme kanssa Wood Building konferenssissa Ruotsin Skellefteåssa marraskuun alussa. Matkan tarkoituksena oli laajentaa näkökulmaa puurakentamisesta ja samalla selvittää millaisten haasteiden parissa Ruotsissa ollaan aiheen tiimoilta.
Puu on jo usean vuosien ajan ollut Suomessa pientalojen ja vapaa-ajan asuntojen pääraaka-aine, mutta lainsäädäntö rajoitti pitkään sen käyttöä yli nelikerroksisissa rakennuksissa. Vuodesta 2011 lähtien on ollut mahdollista rakentaa kahdeksan kerroksisia puukerrostaloja.
Alkuvuodesta 2018 palomääräyksiä lievennetään lisää ja puuta on mahdollista jatkossa jättää huoneiden sisäpinnoissa enemmän näkyville.
Tähän mennessä puukerrostalokohteiden kantavien rakenteiden sisäpinnat on pitänyt suojata jopa kolminkertaisella kipsilevyllä, vaikka massiivipuutuote menettää palotilanteessa hitaammin lujuuttaan verrattuna vastaavaan betonipalkkiin. Massiivipuu hiiltyy pinnalta hyvin nopeasti lopettaen palamisen lyhyeen.
Puulla on siis paljon hyviä ominaisuuksia rakennusmateriaalina. On kuitenkin muistettava, että puunkäyttö ei ratkaise kaikkia rakentamiseen liittyviä ongelmia. Myös puurakennus voidaan pilata, jos rakenteisiin pääsee rakennusaikana vettä ja kastuneet osat eivät pääse kuivumaan. Myös oikean puulajin käytöllä oikeassa paikassa on merkitystä. Mutta nyt siis takaisin Ruotsiin ja Wood Building seminaariin.
Why build in wood?
Teeman alla käsiteltiin puurakentamisen elinkaariarviointia suhteessa muihin yleisesti käytettyihin runkomateriaaleihin. KTH teknologiainstituutin dosentti ja tutkija Tove Malmqvist kertoi rakennusten ilmastovaikutuksesta ja esimerkkejä elinkaariarvioinnin soveltamisesta käytännössä.
Diplomi-insinööri ja tekniikan tohtori Richard Woschitz Itävallasta kertoi Viennaan rakenteilla olevasta 24-kerroksisesta pilvenpiirtäjästä. Hän toimii hankkeessa rakennesuunnittelijana. Rakennuksen runkomateriaalina käytetään pääasiallisesti puuta. Rakennuskompleksi koostuu hotellista, asunnoista, ravintolasta, kuntokeskuksesta sekä toimistotiloista. Erityispiirteenä tässä HoHo –nimisessä kohteessa on hybridirakenteiden käyttö; puu-betoni-liittorakenteisilla välipohjilla saavutettiin Itävallan rakennusviranomaisten vaatimukset paloturvallisuuden osalta.
Tanskalainen arkkitehti David Goehring puhui siitä, kuinka Tanskassa hyödynnetään puuta laajasti huonekaluissa, mutta rakennusmateriaalina sen käyttö on vähäistä. Hän kertoi myös käynnissä olevasta Go2Wood –hankkeesta, jolla pyritään edistämään kestävän kehityksen mukaista puun käyttöä Tanskassa.
Ensimmäisen osioiden puheenvuoroista jäi kuva, että puulla on monia merkittäviä etuja kasvihuonepäästöjen pienentämiseksi rakennusteollisuudessa. Hyödyt korostuvat, kun arvioidaan rakennuksen koko elinkaarta, eikä pelkästään rakentamisen aikaisia hyötyjä.
Oikein suunniteltuna, käytettynä ja huollettuna puista rakennusta voidaan asuttaa sata vuotta ja elinkaarensa päässä polttaa ja saada energiaa hyötykäyttöön.
How to build in wood?
Teeman puheenvuoron aloitti Skellefteån kaavoituksesta vastaava Lars Hedqvist. Hän kertoi kaupunkinsa tulevista projekteista, joista ehkä tärkeimpänä uusi kulttuurikeskuksen ja hotellin yhdistelmä. Massiivipuisen rakennuksen on määrä valmistua vuonna 2019.
Puheenvuoroissa oli aiheina mm. innovatiiviset julkisivuratkaisut, kuinka puunkäyttöä voidaan edistää sekä vihreiden rakennusten hankintamenettely tilaajan ja tavarantoimittajan näkökulmasta. Puhujina kuulimme Ruotsin valtiollisen tutkimuslaitoksen edustajia, arkkitehtejä sekä puuteollisuuden edustajia.
Toisesta osiosta muodostui vahva kuva, että puurakentamisen osaamista on paljon, mutta sen kaikkea potentiaalia ei olla vielä saavutettu.
Ruotsi on jo hyvin pitkällä puurakenteisten talojen määrässä mitattuna ja rakentamista edistetään vahvasti myös valtion ja kuntien taholta. Naapurimaassamme on käynnissä tutkimushankkeita, joilla pyritään selvittämään oikeaa tapaa rakentaa puisia rakennuksia.
When to build in wood?
Teeman alla käsiteltiin miten puun teknisiä ominaisuuksia tulisi hyödyntää rakentamisessa. Puheissa otettiin kantaa puun kosteuskäyttäytymiseen ja kuinka sitä tulisi tutkia. Ääneneristävyyteen liittyvistä ongelmista nostettiin esille Ruotsin vanhentunut mittaustapa, jonka tyyppinen on käytössä myös meillä Suomessa.
Puheissa ehdotettiin, miten mittauksia tulisi toteuttaa tulevaisuudessa, jotta saataisiin enemmän todellisuutta kuvastavia tuloksia. Lisäksi jo aiemmin mainitun Viennan HoHo –hankkeen pääurakoitsija Richard Woschitz piti puheenvuoron siitä, miten monikerrosrakenteisista taloista saadaan paloturvallisia. Hän kertoi teknisiä yksityiskohtia rakennusprojektin toteutustavasta.
Norra Skogsägarna –yhtiön Kågen-sahan johtaja Johan Oja kertoi tietokonekerroskuvauksen (CT-kuvauksen) hyödyntämisestä puunjalostusteollisuudessa. Kuvantamisella saadaan tulevaisuudessa merkittäviä etuja tukkien hyödyntämisessä sahatavaraksi. Tämä on varmasti vain yksi tapa hyödyntää uusinta teknologiaa puunjalostuksessa.
Kokonaisuudessa puurakentamisesta jäi hyvin vahva kuva. Alalla on tapahtunut merkittäviä läpimurtoja, mikä mielestäni näkyy korkeiden rakennusten esiinmarssina. Puun käyttö ei rajoitu pelkästään asuin- ja liiketilarakentamiseen, vaan materiaalia voidaan hyödyntää myös silloissa. Ja ovathan puukohteet arkkitehtuuriltaan upeita, vai mitä mieltä olette?

Kuva 2. Puu taipuu moneksi
Lähteet
Ympäristöministeriö. Suomen rakentamismääräyskokoelma B10 2000.
Ympäristöministeriö. Suomen rakentamismääräyskokoelma E1 (2011) Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet.
Nolia. Wood building summit (Viitattu 24.11.2017) https://www.woodbuildingsummit.com/
Timber design & technology. HoHo tower. (Viitattu 24.11.2017) http://www.timberdesignandtechnology.com/
A as architecture. Skellefteå Cultural Centre. (Viitattu 24.11.2017) http://aasarchitecture.com/2016/06/cultural-centre-skelleftea-white-arkitekter.html
Puuinfo Oy. Puuinfo. (Viitattu 24.11.2017) https://www.puuinfo.fi
9.1.2018
Saila Puukko työskentelee projektipäällikkönä Lapin ammattikorkeakoulun Kaupan ja kulttuurin yksikössä ja on Meri-Lapin Nuorkauppakamarin hallituksen jäsen. 1000 nuorta johtajaa oli Lapin ammattikorkeakoulun ja Meri-Lapin nuorkauppamarin yhteistyössä toteuttama tempaus.
Meri-Lapin Nuorkauppakamari ja Lapin ammattikorkeakoulu olivat osaltaan järjestämässä 1000 Nuorta Johtajaa -tempausta. Valtakunnallisessa projektissa oli mukana myös Lapin kauppakamari ja YES-verkostot.
Tempausviikko toteutettiin marraskuun puolessa välissä. Tempauksen tavoitteena oli tarjota tuhannelle nuorelle tilaisuus seurata johtajan työpäivää. Johtaja tehtävänä oli antaa nuorelle esimerkkiä siitä, millaista johtajuutta ja taitoja työelämässä tarvitaan. Nuorelle päivä oli henkilökohtainen haaste ja mahdollisuus saada eväitä oman työuransa rakentamiseen.
Tempaus järjestettiin sekä Meri-Lapissa että Rovaniemellä, mutta keskityn tässä erityisesti Meri-Lapin alueen toteutukseen ja kokemuksiin, jota olin itse koordinoimassa. Yhteensä johtaja-nuori-pareja muodostettiin Lapin alueella 15, joista Meri-Lapissa 6 (nuoria oli 8). Valtakunnallisesti pareja saatiin vuoden aikaan kasaan yhteensä 870. Tämä oli hieno saavutus, vaikka 1000 parin tavoitteesta hieman jäätiin.
Meri-Lapin nuoret olivat Tornion liiketalouden opiskelijoita Lapin ammattikorkeakoulusta. Johtajat tulivat eri aloilta, niin suurteollisuudesta kuin yksityisyrityksistä. Mukana oli johtajia muun muassa Outokummulta (Enviroment & Sustainability) sekä Tornion Lakkapäältä.
Johtajan päivään tutustumassa - opiskelijan tilaisuus konkretisoida teoriaa käytäntöön
Nuorilta odotettiin projektissa aktiivista roolia, sillä heidän tuli olla itse yhteydessä johtajaan sopiakseen vierailupäivästä. Toive oli, että vierailupäivä järjestettäisiin kampanjaviikolla, marraskuussa. Tämä antoi hyvän sapluunan sekä nuorille että johtajille sopia päivästä hyvissä ajoin ennen ensimmäistä kontaktia. Ennen vierailupäivän sopimista annoin kummallekin osapuolelle infopaketin. Valtakunnallinen nuorkauppakamarijärjestö on laatinut hyvät ohjeet päivään valmistautumiseen. Tavoitteena oli, että nuori miettii ennakkoon kysymyksiä ja keskustelun avauksia johtajan kanssa. Johtajan oli myös hyvä miettiä päivän kulkua ennakkoon.
Infon lisäksi nuoret ”mätsättiin” johtajien kanssa. Koin tehtävän haastavaksi, koska en henkilökohtaisesti tuntenut opiskelijoita entuudestaan. Siihen mennessä ainoa kontakti oli syntynyt esitellessäni projektia luokassa. Koska projekti oli vapaaehtoinen, jokainen nuori laittoi sähköisen hakemuksen 1000 nuorta johtajaa sivuille. Johtajat täyttivät myös vastaavanlaisen hakulomakkeen sivuilla. Markkinointityössä, erityisesti yrittäjien suuntaan, auttoi Lapin Kauppakamari.
Opiskelijoiden palaute tempauksesta oli positiivista. Pyysin jokaista kirjoittamaan minulle lyhyen palautteen palautteesta.
Assi Inkilä ja Jutta Tiensuu kävivät vierailemassa Outokummulla Juha Ylimaunun luona 13.11. Päivä oli ilmeisen antoisa ja Jutta kirjoittaakin seuraavasti:
”Oli tosi mukava ja mielenkiintoinen päivä. Osallistuimme aamulla kokouksiin ja osallistuimme talon yhteiseen kahvihetkeen ja ruokailuun, jonka jälkeen lähdimme kiertämään tehdasta. Opin paljon uutta tehtaan toiminnasta ja toimintatavoista. Näimme myös teräksen kierrätyksen ja valmistuksen eri vaiheita.”

Kuva1. Assi ja Jutta vierailemassa Outokummulla.
Mira Pohjanen vieraili Pipelife Hafab Ab:lla Ari Pokan luona. Mira oli itse aktiivisesti etsinyt itselle johtajaa ja oli myös ollut yhteydessä yritykseen mahdollisuudesta vierailupäivään.
”Minulla oli mahtava päivä, pääsin tutustumaan tehtaan koko tuotantoprosessiin. Ari kertoi seikkaperäisesti itse putkien valmistamisesta ja kaikesta mitä sen jälkeen tapahtuu, varastointi, logistiikka yms. Pääsin seuraamaan johtoryhmän kokousta. Nyt jotenkin konkretisoitui kaikki se "teoria" jota koulussa opimme. Suosittelen jokaiselle opiskelijalle, käyttämään tätä tilaisuutta hyväksi tutustua oikeaan työelämään.”

Kuva 2. Mira Pohjanen Pipelife Hafab Ab:n Ari Pokan luona.
Johtajuutta ja yhteiskuntaa kehittämässä – yhdessä
Meri-Lapin nuorkauppakamarilla tarjoaa hyviä kontakteja muun muassa Lapin Kauppakamariin, onhan se järjestön yhteistyökumppani Lapin alueella. Kumppanuuksia rakennetaan myös alueen yrityksiin, kuten Stora Ensoon ja Rajalla kauppakeskukseen.
Koen olevani jonkinlaisella näköalapaikalla, jossa omassa työssäni ja vapaa-ajan harrastuksessa on synergiaa molemmin puolin. Yksi näistä on 1000 nuorta johtajaa, jonka kytkee nämä kolme toimijaa; ammattikorkeakoulun, järjestön alueen yritykset yhteen.
Osallistuville opiskelijoille projekti on mahdollisuus syventää oppimista, luoda kontakteja mahdollisiin harjoittelupaikkoihin ja ehkäpä tulevaisuuden työpaikkoihin. Ammattikorkeakoululle tämä voisi tarkoittaa työelämäyhteyksien vahvistamista ja opintojen vahvempaa sitomista työelämään – melko yksinkertaisella tavalla.
Miksi Suomen nuorkauppakamarit ovat lähteneet järjestämään tällaista tempausta liittyy tietysti sen strategiaan kehittää yhteiskuntaa ja johtajuutta paremman tulevaisuuden turvaamiseksi. Suomen nuorkauppakamarit toteuttaa vuosittain useita yhteiskunnallisia projekteja, kuten ”Vuoden nuori menestyjä” ja ”Tuottaa idea”. Olen itse ammentanut uusia ideoita myös omaan työhöni nuorkauppakamareiden kautta esimerkiksi keräämällä uutta tietoa uusista ja lupaavista nuorista johtajista niin alueella kuin valtakunnallisesti. Erityisesti nuorille, opiskelijoillemme, nuoret esikuvat voivat olla innostavia esimerkkejä.
Miten sitten yhteistyötä järjestöjen ja ammattikorkeakoulun välillä voitaisiin kehittää? Nuorkauppakamarit voivat toimia myös erilaisten kehittämisprojektien liitynnäiskumppanina tuoden omaa järjestökentän näkökulmaa ja ajankohtaisia tarpeita esille. Näin on tehtykin muun muassa DÄM hankkeessa, jossa Meri-Lapin nuorkauppakamari toimii yhtenä assosiaattina. Nuorkauppakamareiden projektit voivat toimia myös esimerkkeinä ja referensseinä ammattikorkeakoulun kehittämistoiminnalle.
Lue lisää:
https://nuorkauppakamarit.fi
2.1.2018
TaM Panu Pohjola työskentelee kuvataiteen lehtorina Lapin ammattikorkeakoulussa.
Olen LOVO hankkeen aikana päässyt syventymään verkko-opetuksen tehokkaampaan hyödyntämiseen ja osallistamisen lisäämiseen verkko-opetuksessa. Hankkeen ulkopuolinen, mutta siihen liittyvä, ITK2017 konferenssivierailu Hämeenlinnaan avasi aika paljon uusia näkymiä näihin aiheisiin.
Lähdin konferenssiin tutkimaan ennen kaikkea digitalisaation mahdollisuuksia ja uhkia opetuksessa sekä mediaelementtien tuottamista verkko-opetukseen, mutta varsinainen jalokivi tipahti syliin lähes sattumalta kun valitsin kahden ennalta ruksitun ohjelman väliin sopineen Satakunnan ammattikorkeakoulun esityksen.
SAMK verkkopääsykoe
Pekka Kuisma ryhmineen esitteli pääsykokeen verkkototeutusta. SAMK:n pääsykoe on 5 opintopisteen avoimen korkeakoulun kurssi, jonka hakijat suorittivat verkossa. Avoimen korkeakoulun opinnoista sai jokainen kurssin suorittanut hakija todistuksen ja oppilaitos luonnollisesti sitä kautta rahoitusta valintakokeen järjestämiseen.
Uudistus oli vaatinut sitoutumista oppilaitoksen johdolta, tietohallinnolta, hakijapalveluilta, viestinnältä, kirjastolta ja oppitoimistolta. Kolme opettajaa on kiinnitettynä vuoden ympäri tuottamaan tähän pääsykoe/avoimeen kurssiin sisältöä ja suunnitelmia jo siitäkin syystä, että pääsykoe tulee vaihtua joka kerralla. Sen täytyy luonnollisesti olla hyväksi luettava myöhemmin ja sen on mitattava opiskelijan halua ja kykyä suoriutua opinnoista sujuvasti ja menestyksekkäästi.
Opettajaryhmä toimii myös yhteyshenkilönä tukiryhmiin, tuottaa markkinointimateriaalia ja arviointiohjeita tuhannen pääsykoe suorituksen arviointiin jokaisella pääsykoekerralla. Pääsykoekurssi oli rakennettu niin, että alkupään kysymykset ovat helpompia, koukuttavia monivalintakysymyksiä, joiden arviointi on automatisoitu, mutta loppupään hankalammat esseet pitää lukea ja pisteyttää. Koska loppupään tehtävillä on arvioinnissa suurempi painoarvo, on arviointiohjeiden oltava hyvin tehtyjä, koska käytännössä koko opetushenkilöstö osallistuu arviointiin osallistujien suurien määrien takia.
Opettajaryhmä tuottaa myös ebook materiaalin, koska se on oltava kaikkien hakijoiden saatavana.
Pääsykoe hakijan näkökulmasta
Koe/kurssi etenee siten, että opiskelija tekee itselleen avoimen moodlen tunnukset, joilla kirjautuu opintojaksolle. Hän saa ohjeet ja materiaalin ja kun on niihin tutustunut voi testata koetta, että pääsee systeemistä selville. Kun koe alkaa, alkaa myös ajastettujen kysymysten nopeatempoinen suorittaminen lunttauksen tms. väärinkäytösten välttämiseksi. Hakija nauhoittaa myös hakuvideon, jonka lopussa näyttää henkilötodistuksensa kameralle.
Kaikkea tätä varten opettajaryhmä joutuu huolehtimaan myös tarkan ohjeistuksen tekemisestä sidosryhmien kanssa ja avulla mm. avoimen moodlen osalta.
Vetämääni LOVO pilottiin tämä toi uuden vaatimustason, toisen kierroksen muutoksiin vaikutti siis osaltaan myös ajatus sen käyttämisestä kuvataiteen pääsykokeena ja/tai avoimen korkeakoulun kurssina.
Verkkomuotoinen pääsykoe Lapin ammattikorkeakoulussa
Keskustelin messujen jälkeen oman pilottiryhmäni kanssa osallistamisten tärkeimmistä elementeistä, joita tärkein on, että sisältö koetaan itselle tärkeäksi tai ainakin henkilön ison tavoitteen kannalta pakolliseksi. Muodolla ei ollut isoa merkitystä.
Kun tätä vertaa niihin ongelmiin joita opintojen etenemisen tieltä joutuu tutorina raivaamaan kuten esim. tietotekniikan taitamattomuus, haluttomuus itsenäiseen työskentelyyn tai terveydelliset ongelmat, niin ajattelen, että verkossa järjestettävä pääsykoe voisi testata tiedon lisäksi ainakin nuo kaksi ensimmäistä kohtaa. Kun pääsykokeeseen ei enää tarvitsisi matkustaa, niin hakijamäärät voisivat nousta ja sitä myöden sisään päässyt ryhmä pitäisi olla tasokas.
Jos yhdistämme aikaisemman koulumenestyksen, joka on korreloinut myös myöhempään opintomenestykseen ja mahdolliset työnäytteet, niin avoimen korkeakoulun verkko kurssi palvelee varmasti kaikkia toimialoja myös Lapin ammattikorkeakoulussa.
Julkisuudessa on keskusteltu myös siitä, että verkossa suoritettavalla pääsykokeella voisi hakea mihin hyvänsä korkeakouluun, kokeen suorituspaikasta riippumatta. Tämä poistaisi päällekkäisyyden aiheuttamia poissaoloja pääsykokeista, sekä tietenkin kokelailta matkoja ympäri Suomen.
Tämä vaatisi ainakin uuteen järjestelmään siirryttäessä enemmän suunnittelua ja markkinointia kuin mitä hakuun nyt käytetään. Verkkopääsykoe antaa myös viestin siitä, että opintoja voi suorittaa paikkavapaasti, mutta tämähän ei pitäisi olla Lapin ammattikorkeakoululle ongelma, onhan yksi strateginen painopisteemme etäisyyksien hallinta.

19.12.2017
Insinööri (AMK) Matti Autioniemi toimii projekti-insinöörinä Lapin AMKin Arctic Power-tutkimusryhmässä.
Lapin AMK on hankkinut Smart Energy Demo Investments (SED-I) -hankkeessa uusiutuvia energioita vedyn ja sähkön tuotannossa hyödyntävän vetyjärjestelmän. Kyseisen vetyjärjestelmän käyttöönotto ja asennus tapahtuivat Smart Energy Demo (SED) -hankkeessa, jonka puitteissa järjestelmä asennettiin traileriin.
Traileriin on rakennettu uusiutuvia energioita hyödyntävä ja demonstroiva oppimisympäristö, jota voidaan hyödyntää niin opetuksessa kuin tutkimustoiminnassakin. Oppimisympäristön integrointi Lapin ammattikorkeakoulun tietojärjestelmiin mahdollistaa järjestelmän reaaliaikaisen seurannan ja analysoinnin mistä ja milloin tahansa.

Kuva 1. Vetyjärjestelmä sijaitsee Lapin AMK:n Rantavitikan kampuksen joenpuoleisella seinustalla.
Aurinko- ja tuulivoimalla vetyä
Trailerin katolle asennettujen kuuden aurinkopaneelin ja takaovessa olevaan mastoon asennetun pienen tuulivoimalan avulla tuotetaan puhdasta sähköä.
Elektrolyyseri käyttää syntyneen sähkön tuottaessaan vetyä, jota saadaan optimiolosuhteissa noin 60 litraa tunnissa. Elektrolyyseri tarvitsee sähkön lisäksi puhdistettua deionisoitua vettä vedyn tuotantoon.
Tuotettu vety varastoidaan turvallisiin metallihydridisäiliöihin, joissa vety sitoutuu säiliön sisällä oleviin hilarakenteisiin. Vety ei siis ole kaasumaisessa muodossa säiliön sisällä. Säiliön paine on vain 11 bar, joka on hyvin pieni verrattuna vetykaasupullojen useiden satojen barien paineisiin.

Kuva 2. Vetyjärjestelmän käyttöliittymä. Vasemmalla ylhäältä lukien vetysäiliöt, kosketusnäyttö, polttokenno ja alimpana elektrolyyseri. Keskimmäisessä kaapissa on eri osajärjestelmien kytkennät. Oikealla ylhäältä lukien mittarit, käyttökytkimet, pistorasiat ja liitännät, keinokuorma, teollisuus-pc ja alimpana paneelin takana akut energian varastointiin.
Järjestelmän laajennettavissa olevan vetyvaraston koko on noin 750 litraa. Tämä on vielä pienimuotoista vedyntuotantoa, mutta sen avulla voidaan jo demonstroida uusiutuvien energioiden varastointia vedyksi ja hyödyntämistä myöhemmin.
Varastoitu vety varavoiman lähteenä
Oppimisympäristössä on mahdollista testata vedyn hyödyntämistä varavoiman lähteenä kytkemällä järjestelmä ”Grid Backup”-moodiin. Tällöin sähkökatkoksen sattuessa järjestelmässä oleva polttokenno ja akusto tulevat hätiin varmistaen sähkön saannin. Polttokennolla tuotetaan varastoidusta vedystä sähköä, jolla ylläpidetään järjestelmän akustoa.
Järjestelmässä oleva invertteri ottaa virtansa kyseisestä akustosta tarjoten varavoimaa sähköverkkoon paikallisesti. Järjestelmä tuottaa maksimissaan noin 3 kilowattia sähkötehoa, eli riittävästi esimerkiksi varmistamaan yhteen tavalliseen 10 ampeerin pistorasiaan kytketyt laitteet.
Järjestelmä pystyy tuottamaan varavoimaa ilman aurinko-ja tuulivoimaa noin 1-2 tuntia kytketystä kuormasta ja varastoidun vedyn määrästä riippuen. Mikäli aurinko- ja tuulivoimaa on hyvin saatavilla, pystyy järjestelmä tarjoamaan varavoimaa pidempään.
Mobiili demonstraatioympäristö
Koska järjestelmä on rakennettu traileriin, voidaan sitä tarpeen vaatiessa siirtää kohteesta toiseen demonstraatioita varten. Järjestelmän suunnittelussa tämä on täytynyt huomioida, koska traileria ei voi liikuttaa turvallisesti tuulivoimalamasto ja aurinkopaneelit toimintakykyisinä.
Tuulivoimalamasto ja sen johdot ovat irrotettavissa ja ne sijoitetaan trailerin sisälle kuljetuksen ajaksi. Aurinkopaneeleihin olemme suunnitelleet ja asentaneet moottoroidun järjestelmän, jonka avulla paneelit saadaan laskettua vaakatasoon kuljetuksen ajaksi.
Vetyjärjestelmän siirrossa on myös muita huomioitavia asioita. Esimerkiksi vetypullot kytketään irti järjestelmästä, tyhjennetään ja säilytetään omassa kuljetuslaatikossaan. Myös vetyjärjestelmän putkistoista poistetaan vety ennen kuljetusta.

Kuva 3. Vetyjärjestelmä tiedekeskus Pilkkeen pihalla valmiina esiteltäväksi Artic Energy Summit Side Visit in Lapland tapahtumassa 21.9.2017.
Monipuolinen oppimisympäristö
SED- ja SED-I hankkeissa rakennettu oppimisympäristö mahdollistaa uusiutuvien energioiden tuotannon ja varastoinnin demonstroimisen käytännössä. Järjestelmään kuuluvat laitteet voidaan kytkeä erilaisiin konfiguraatioihin ja suorittaa erilaisten energiansiirtoketjujen testausta.
Järjestelmä mahdollistaa esimerkiksi vedyn tuotannon uusiutuvia energioita hyödyntäen. Lisäksi vetyä voidaan tuottaa pelkästään sähköverkon voimalla ilman uusiutuvia energianlähteitä ja hyödyntää sitä esimerkiksi sähkökatkon sattuessa. Vaihtoehtoisesti vedyn tuotanto ja varastointi voidaan myös kytkeä pois päältä ja tuottaa sähköä pelkästään uusiutuvilla energianlähteillä.
Järjestelmä mahdollistaa myös yksittäisten komponenttien, kuten esimerkiksi tuulivoimalan tai polttokennon testauksen keinokuormaa hyödyntäen. Järjestelmä voidaan kytkeä esimerkiksi pelkästään polttokennon varaan ja tutkia miten se käyttäytyy erilaisissa kuormitustilanteissa.
Kyseessä on siis hyvin monipuolinen oppimisympäristö ja seuraavana haasteena ja tavoitteena onkin saattaa se opiskelijoiden hyödynnettäväksi. Järjestelmän toimitukseen kuuluu kattava opetus- ja laboratoriotyömateriaali, joka on hyvä pohja vetyjärjestelmän integroimiseksi opetukseen. Lisäksi järjestelmän laitteisiin ja tiedonsiirtoväyliin voidaan kytkeytyä mahdollistaen järjestelmän hyödyntämisen myös tietotekniikan opetuksessa. Tämän lisäksi järjestelmän tuottama tieto kerätään Arctic Powerin tietojärjestelmiin, joista käsin sitä voidaan myös hyödyntää opetuksessa.
12.12.2017
YTM Niko Niemisalo toimii projektipäällikkönä ja YTM Pasi Satokangas projektisuunnittelijana matkailupalvelujen osaamisalalla Lapin ammattikorkeakoulussa.
Tämä on kolmiosaisen blogikirjoituksen ensimmäinen osuus. Seuraavat osat ilmestyvät keväällä 2018.

Kuva 1. Kaatunut huoltoaseman katos Lake Cityssä. Kuva: J.T. Blatty/ FEMA
Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin (MTI)/ Lapin ammattikorkeakoulun matkailupalvelujen henkilöstöä vieraili syyskuussa Floridan yliopiston Tourism Crisis Management Institutessa (TCMI) tutustuen samalla myös Orlandon alueen matkailukohteisiin.
Vierailu ajoittui sattumalta Irma-hurrikaanin jälkitunnelmiin, mikä antoi turvallisuusteeman alla tehdylle matkalle ajankohtaista lisäsisältöä. Matkan aikana tutustuttiin TCMI:n toimintaan Professori Lori Pennington-Grayn sekä tohtorien Ashley Schoederin ja Brijesh Thapan opastamina. Tapaamisissa suunniteltiin myös Atlantin ylittävää yhteistyötä matkailun turvallisuuden kehittämisessä.

Kuva 2. Kuvassa vasemmalta: Mirva Tapaninen, Niko Niemisalo, Eila Linna, Eija Raasakka, Ashley Schroeder ja Lori Pennington-Gray
Yli 100 miljardin business
Lappi ja Florida ovat monin aspektein mitattuna kaukana toisistaan, mutta myös yhteistä löytyy. Lappilainen voi mielessään nähdä ”Sunshine staten” soissa ja männiköissä välähdyksen peräpohjalaista maisemaa. Myös matkailu on yhdistävä tekijä, vaikka toiseen matkustetaankin kylmän ja lumen vuoksi ja toiseen niitä pakoon.
Floridan osavaltion noin 20 miljoonaa asukasta saivat vuonna 2016 seurakseen 112 miljoonaa matkailijaa. Yhdysvaltojen suuri koko ja vaihtelevat olosuhteet näkyvät siinä, että lähes 90 prosenttia Floridassa vierailevista on kotimaanmatkalla. Osavaltion matkailutulo on 109 miljardia dollaria. Yksi matkailija tuo alueelle siis lähes 1 000 dollaria eli tutummin 850 euroa. Yhden henkilön työllistämiseksi Floridassa tarvitaan puolestaan 76 matkailijaa.
Kriisi vaatii johtajuutta
Matkailu on nopeasti kasvava, turvallisesta toimintaympäristöstä riippuvainen elinkeino. Turvallisuudesta on tullut yksi keskeisimpiä megatrendejä matkailun sisällä. Elinkeinon jatkuvuuden varmistaminen on strateginen kysymys matkailualueille ja -yrityksille. Turvallisuus kuuluu hyvinvoinnin osatekijöihin, joilla kuvataan infrastruktuurin ja palveluiden toimintavarmuutta. Tämä toimintavarmuus joutuu erityiselle koetukselle kriisien aikana.
Kriisi määritellään teoreettisesti äärimmäisten ristiriitaisuuksien tilaksi organisaatiossa. Kriisien aiheuttajia ovat mm. onnettomuudet, joihin kuuluvat esim. luonnonmullistukset, kuten myrskyt. Kriisinhallinnan lainalaisuudet ovat samat niin yrityksissä kuin kolmannella ja julkisella sektorilla. Kriisinhallinta sisältää sekä kriisin ennalta ehkäisemisen että kriisin johtamisen.
Luonnonmullistuksen tapauksessa kriisiä ei voi ehkäistä, mutta vaikutuksia on mahdollista rajoittaa, mikäli riskeistä saadaan tietoa ennakolta. Luonnonmullistuksen kohdalla kriisinhallinta painottuu määritelmän mukaisesti kuitenkin kriisin johtamiseen.
Kriisi vaatii aina johtajuutta, minkä tulee näkyä myös viestinnässä. Mikäli esim. viranomainen tai yrityksen johtaja ei ota rooliaan, johtajuus voi siirtyä ulkopuolisten käsiin tai tiedotusvälineiden pelikentäksi. Kriisejä koskevat päätökset on tehtävä nopeasti. Päätösten vaikutuksista ei aina voida olla varmoja, mutta ilman päätöksiä kriisi voi pitkittyä tai aiheuttaa suurempia tuhoja. Käytännössä kriisejä koskevat toimenpiteet tulevat usein myöhässä tai ovat liian heikkoja.
Jättäkää kotinne!
Yhdysvaltain kaakkoisosia syksyllä 2017 koetelleen luonnonmullistuksen kohdalla kriisijohtaminen oli ainakin Floridassa määrätietoista. Yhteyshenkilömme kertoivat hurrikaania koskevan paikallisen viestinnän olleen erilaista, kuin hurrikaani-Katrinan tapauksessa vuonna 2005.
Tällä kertaa viestintä oli hyvin suoraa ja Floridan kuvernööri Rick Scott määräsi kriittisten alueiden väestöä lähtemään välittömästi kodeistaan. Viesti oli selkeä: alueelle jäävät ovat oman onnensa varassa, koska pelastustoimintaa ei ole.
Kriisialueiden täysi evakuointi tehtiin siksi, että haluttiin välttää riskejä, jotka realisoituivat Katrinan tapauksessa elokuussa 2005. Kriisijohtamiselle onkin tyypillistä, että ns. hyvän johtamisen tunnusmerkit eivät aina toteudu siinä – keskustelu ja osallistaminen saavat väistyä nopeiden päätösten tieltä.

Kuva 3. Federal Emergency Management Agencyn, US Army Corps of Engineersin sekä muiden turvallisuusalan toimijoiden henkilöstöä kokouksessa kongressiedustaja Stacey Plaskettin (2. vasemmalta) kanssa. Kuva: K.C. Wilsey/ FEMA
Yhdysvaltain väestö on hyvin heterogeenistä ja myös poliittinen kanta vaikuttaa paljon tapaan seurata päivittäistä viestintää. Näin ollen republikaanikuvernöörin hätäviesti saattaa jopa kriisitilanteessa jäädä alueen demokraateilta kuulematta. Poikkeuksena ovat akuutit henkeen ja turvallisuuteen liittyvät tilanteet, joten kuvernööri Scottin evakuointi saavutti kattavasti koko väestön ja evakuointi toteutettiin suunnitellusti.
Epäsuorat vaikutukset huomattavia
Irma, voimakkain Atlantilla satelliittiaikana havaittu hurrikaani, pysyi kolmen päivän ajan viidenteen, eli korkeimpaan tasoon luokiteltu myrskynä. Floridassa vaikutukset jäivät pelättyä pienemmiksi. Sisämaa, kuten Gainesvillen ja Orlandon seudut, selvisivät myrskystä lähes säikähdyksellä. Silmin nähtäviä merkkejä Irmasta olivat lähinnä revenneet mainokset teiden varsilla ja vähäinen määrä kaatuneita puita.

Kuva 4. Sähkölinjan päälle kaatuneen puun raivaus Yuleessa. Kuva: J.T. Blatty/FEMA
Vaikka Floridan sisämaa välttyi suuremmilta myrskytuhoilta, epäsuorat vaikutukset kohdistuivat suureen joukkoon ihmisiä osavaltion alueella. Noin 12 miljoonaa ihmistä jäi vähäksi aikaa ilman sähköjä, seitsemän miljoonaa ihmistä evakuoitiin tai siirtyi omatoimisesti määrätyltä kohdealueelta ja 600 suojaa avattiin ympäri osavaltiota. Evakuointialue Floridassa käsitti eteläisimmät kunnat, Tampanlahden eteläpuolisen alueen länsirannikolla, sekä itärannikon lähes Jacksonvilleen saakka.

Kuva 5. Raivaustyön jälkiä Orlandon alueella
Viranomaisten ja vapaaehtoisten koneisto käyntiin
Liittovaltion hätätilayksikkö FEMA (Federal Emergency Management Agency) mobilisoi kriisityöhön 34 000 henkilöä. Floridan Miamissa toimii kaupungin oma hätäkeskus, jonka suojissa työskentelevillä on yhteydet useisiin eri alojen hallintoviranomaisiin. Floridassa ryhdyttiin mittaviin ennakkotoimiin osavaltion pitämiseksi sähköistettynä. Alueen suurin sähköntarjoaja, Florida Power & Light lähetti pyynnön muihin osavaltioihin korjausjoukkojen kokoamiseksi.
Lopulta lähes 20 000 kuorma-autoilijaa, metsuria, sähkömiestä ja muuta ammattilaista aina Kaliforniasta saakka saapui apuun.
Floridan osavaltiossa varsinkin kaasusta, mutta myös ruuasta on ollut puutetta hurrikaanin aiheuttamissa kriisitilanteissa. Tämän vuoksi esimerkiksi tietullit poistettiin Irman ajaksi elintarvikkeiden ja energian saannin varmistamiseksi.
Turvallisuus- ja ympäristövirastot perustivat kriisialueille tilapäisiä sairaaloja ja petipaikkoja. Myös tulvavettä testattiin tartuntatautien varalta. Lisäksi lähes 21 000 sotilasta osallistui kriisin hoitamiseen osavaltion sekä kuntien ja kaupunkien koordinoimana. Kuitenkin, erilaisten vapaaehtoisten panos oli ehkä kaikkein vaikuttavinta kriisinhoitamista. Kansallinen vapaaehtoisten kriisityöntekijöiden järjestön koordinaatio helpotti valtavan urakan toteuttamista.
Ei negatiivisia vaikutuksia matkailuelinkeinolle
Yhdysvalloissa on pitkät perinteet yhteisöllisen kriisinhoitamiseen. Esimerkiksi Irman tapauksessa hotellit antavat valtion tuella majoitustiloja käyttöön ja koulut jakavat ilmaista ruokaa, kuten tällä kertaa on sovittu tapahtuvan lokakuun loppuun saakka. Näin ollen matkailuyritykset jopa hyötyivät kriisistä. TCMI:n edustajien arvio on, että matkailuelinkeino toipuu hurrikaanista hyvin nopeasti, ja esimerkiksi tilastoista katsottuna hurrikaani ei tule aiheuttamaan merkittävää poikkeamaa.

Kuva 6. Celebrationin idylliä Orlandon lähellä noin viikko Irman jälkeen
Vaikka nopeus ja päättäväisyys ovat tärkeitä kriteerejä kriisinhallinnassa, näiden tukena tulisi olla huolellisesti valmisteltu kriisinhallintastrategia suunniteltuine toimenpiteineen. Floridassa hurrikaani Irman vaikutuksiin sopeutumista helpotti aiempi, vastaaviin luonnonmullistuksiin liittyvä kokemuspohja.
Onnettomuuksiin valmistautuminen näkyi mm. turvallisuusviranomaisten internet-sivuilla, joissa oli erittäin kattavalta vaikuttava sisältö erilaisten kriisitilanteiden varalle. Sivujen sisältö käsitti esimerkiksi ohjeita toimimiseen kriisien eri vaiheissa.
Matkailun turvallisuus yhdistää
Florida muodostaa vilkkaana, mutta kriiseille alttiina matkailualueena kiinnostavan laboratorion matkailun ja sen turvallisuuden tutkimukselle. Vaikka olosuhteet ovatkin erilaisia, voi USA:n kaakkoiskulman kokemuksia hyödyntää myös lappilaisessa matkailun turvallisuuden tutkimuksessa. Sama pätee myös toisinpäin.
Blogin toisessa osassa kerrotaan tarkemmin TCMI:n tutkimustoiminnasta sekä yhteistyösuunnitelmista MTI:n ja TCMI:n välillä.
Tulossa keväällä 2018:
Osa 2. Matkailun turvallisuuden tutkimus Floridan Yliopistossa
Osa 3. Matkailukohteiden turvallisuuskäytännöt Floridassa
Lähteet
https://www.visitflorida.org/media/5166/power_of_florida_tourism.pdf
http://www.keloland.com/news/article/weather/is-hurricane-irma-the-big-one-florida-has-dreaded
Iivari, P. (2011) Yrityksen kriisi ja sen hallinta. Kriisinhallinta osana turvallisuusjohtamista matkailuyrityksessä. Sisäministeriön julkaisu 8/2011.
Iivari, P. (2012) Matkailun turvallisuus. Globaalit muutokset – paikalliset vaikutukset. Rovaniemen ammattikorkeakoulun julkaisusarja D nro 8. Luettu 27.10. 2017 osoitteesta: http://matkailu.luc.fi/loader.aspx?id=6a01c43a-d21a-4ea9-a871-b63267d0f26b
Time, September 25, 2017
5.12.2017
HTT Reijo Tolppi on Lapin ammattikorkeakoulun vararehtori.
Lokakuussa 2017 Lapin AMKissa toteutettiin opiskelijoille suunnattu kysely, jossa kartoitettiin opiskelijoiden ajatuksia Lapista opiskelupaikkana. Vastauksia saatiin Webropol kyselyksi mukavat 611, eli tuloksia voi pitää varsin luotettavina.
Opiskelijoita pyydettiin valitsemaan viisi tärkeintä syytä, miksi omaa kampuskaupunkia kannattaa suositella opiskelukaupunkina. Yhteen ynnättyinä tulokset näyttivät seuraavilta:

Kuvio 1: Syyt suositella omaa kampuskaupunkia.
Veikkaan, että aika harvassa ammattikorkeakoulussa Suomessa tärkeimmäksi suositussyyksi nousisi ”luonto on lähellä”, mutta kyllä se Lapin AMKista kertoo jotakin oleellista. Sopivien koulutusmahdollisuuksien tärkeys oli helpommin ennalta arvattavissa, samoin opiskeluilmapiirin tärkeys.
Lapin AMKin opiskelijoista selvä enemmistä tulee Pohjois-Suomesta, mihin tässä yhteydessä lasken vanhat Lapin ja Oulun läänit, ja leimallisesti maakunnallisena toimijana oppilaitoksen läheisyys oli paitsi odotettu myös haluttu vastaus.
Ehkä eniten kärkiviisikossa hajontaa aiheutti asumisen ja elämisen edullisuuteen perustuva suositus. Tämä otettiin hyvin näkyvästi esille Meri-Lapissa, mutta rovaniemeläiset eivät tilannetta yhtä opiskelijaystävällisenä nähneet.
Kyselyssä mitattiin myös kolikon toista puolta, eli opiskelijoilta kysyttiin syitä, miksi omaa kampuskaupunkia ei voi suositella opiskelukaupunkina. Viisi tärkeintä syytä ilmenevät kuviosta 2.

Kuvio 2: Syyt olla suosittelematta omaa kampuskaupunkia.
Kolme tärkeintä syytä olla suosittelematta ovat tavallaan saman asian eri ilmenemismuotoja. Jos Suomen keskuksena pidetään Helsinkiä, niin onhan se Lapista katsoen kaukana. Kulkuyhteydet maakunnan sisällä erityisesti julkisilla kulkuneuvoilla ovat ilmeisen heikot, eikä kampuskaupungeissakaan yleensä autottomien opiskelijoiden kulkeminen kovin helppoa ole.
Opiskeluaika on kautta aikojen ollut se elämänvaihe, jossa on mahdollista hankkia elämyksiä ja kokeilla asioita, joita ei ole aikaisemmin tullut kokeiltua. Uudet virikkeet, tapahtumat ja yhteiset tilaisuudet ovat opiskelijakulttuurissa korkealla sijalla, ja varsinkin merilappilaiset vastaajat kokivat Kemin ja Tornion tarjonnan varsin heikoksi. Rovaniemellä, missä yliopiston opiskelijat antavat huomattavaa vetoapua, myös tapahtumien määrään ja laatuun oltiin selvästi tyytyväisempiä.
Viidenneksi eniten mainintoja perusteena olla suosittelematta omaa kampuskaupunkia sai huonot mahdollisuudet työllistyä opintojen jälkeen. Lapissa työllisyys on pitkään laahannut muun maan keskiarvon perässä, mutta aivan uusimmissa tilastoissa on valoa näkyvissä. Meiltä tammi-syyskuun aikana valmistuneista peräti 82 % oli työssä tutkinnonhakuhetkellä, ja kokonaista 80 % valmistuneista oli löytänyt töitä Pohjois-Suomesta. Jos kehitys jatkuu tähän malliin, voinee olettaa, että ainakin tämä lappilaisen korkeakoulutuksen ongelmaksi koettu seikka tulee ratkaistua.
Lapin AMKin selvästi tärkein rekrytointialue on Lapin maakunta, jossa väestö on ollut tällä vuosituhannella tasaisessa laskussa. Käytännössä meidän pitää jatkuvasti pienenevästä ikäluokasta löytää riittävästi hakijoita tarjolla oleville aloituspaikoille, ja tässä työssä sekä oppilaitoksen että kampuspaikkakuntien imagolla on suuri merkitys. Tosin ei tämä mitään rakettitiedettä ole: kyllä se riittää, että tehdään hommamme niin hyvin kuin osataan.
28.11.2017
Tradenomi (YAMK) Katja Mattila koordinoi alumnitoimintaa Lapin ammattikorkeakoulussa alumnitoiminnan suunnittelijana.
Alumnitoimintaa ja muuta työelämäyhteistyötä on tehty Lapin ammattikorkeakoulussa jo edeltävien organisaatioiden, Rovaniemen ja Kemi-Tornion ammattikorkeakoulujen ajoista lähtien. Toiminta ei kuitenkaan ole ollut täysin systemaattista, eikä sitä ole tehty näkyväksi opiskelijoillemme, mikä näkyy opiskelijoiden työelämäyhteistyöstä antamasta palautteesta.
Alumnitoiminnan avulla lisätään ammattikorkeakoulun työelämäyhteistyötä ja parannetaan korkeakoulun opiskelijoiden työelämävalmiuksia. Samalla pyritään luomaan opiskelijoille kontakteja työelämään jo opintojen aikana ja sitä kautta parantamaan opiskelijoiden työllistymismahdollisuuksia.
Alumnitoiminnan tarkoituksena on kehittää alumnien osaamista, tukea elinikäistä oppimista ja sitä kautta vahvistaa alumnien omien työyhteisöjen osaamista. Alumnien kautta korkeakoulu saa arvokasta tietoa työelämän muuttuvista osaamistarpeista.
Ammattikorkeakoulujen rahoitusmalliin ehdotetun muutoksen myötä alumnitoiminnan kehittäminen on saanut tervetulleen sysäyksen monessa ammattikorkeakoulussa, niin myös Lapin ammattikorkeakoulussa.
Uraseurantakyselyn tulokset mukaan rahoitusmalliin
Opetusministeriö on ehdottanut ammattikorkeakoulujen rahoitusmalliin uutta laadullista työllistymistä mittaavaa rahoitustekijää 1.1.2019 alkaen. Laadullinen työllistyminen tarkoittaa valmistuneiden opiskelijoiden työllistymistä koulutustasoaan vastaavasti. Työllistymistä mitataan tulevaisuudessa valmistuneille lähettävien uraseurantakyselyiden avulla.
Nykyisen rahoitusmallin ongelmaksi on koettu se, että työllistymisen laadullinen ulottuvuus ei tule mitatuksi, ja tämän vuoksi rahoitusmallia muutetaan. Korkeakoulutuksen tulisi tuottaa osaajia nimenomaan korkeakoulutusta vaativiin tehtäviin ja niihin osaamistarpeisiin, joita työelämä kulloinkin vaatii.
Työllistymisen laadullinen ulottuvuus
Tulevaisuudessa laadullisella uraseurannalla pyritään ensisijaisesti keräämään tietoa koulutusten kehittämiseen ja suuntaamiseen. Oleellista laadullisen työllistymisen seurannassa ei ole pelkkä työllistyminen, vaan korkeakoulutuksen tuottama osaaminen työelämään. Laadukas korkeakouluopetus tuottaa opiskelijoilleen valmiudet elinikäiseen oppimiseen sekä sopeutumiskykyä työelämän jatkuviin muutoksiin. (OKM 2017, 10–17.)
Nyt voimassa olevassa rahoitusmallissa on myös seurattu henkilön työllistymistä valmistumisen jälkeen Tilastokeskuksen työllistymistilastojen kautta. Viimeisen valmistumisvaihekyselyn mukaan Lapin ammattikorkeakoulusta valmistuneiden opiskelijoiden työllistymisprosentti valmistumisen jälkeen oli 82 prosenttia, mikä on todella hieno tulos.
Pelkkä työllistymisprosentti ei kuitenkaan kerro, mihin tehtäviin valmistuneet ovat työllistyneet. Hienosta työllistymistilanteesta huolimatta opiskelijoiden työllistymistä on tuettava myös jatkossa, ja koulutusta on koko ajan kehitettävä muuttuvan työelämän vaatimuksia vastaavaksi.
Työelämäyhteistyötä on lisättävä
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (KARVI) auditoi Lapin ammattikorkeakoulun laatujärjestelmän keväällä 2017. Auditointiraportissa KARVI nostaa esille alumnitoiminnan kehittämisen tarpeen Lapin ammattikorkeakoulussa. Alumnien työelämäosaamista ja verkostoja ei hyödynnetä riittävän systemaattisesti toiminnan kehittämiseksi. Auditointiryhmä kehottaa Lapin ammattikorkeakoulua alumnitoiminnan kehittämiseen sekä alumnien osallistamista myös laatujärjestelmän kehittämiseen. (Hulkko ym. 2017, 30, 61, 74.)
Alumnitoimintaa on tehostettava ja yhteistyötä alumnien kanssa tiivistettävä, minkä vuoksi Lapin ammattikorkeakoulun johto päätti muuttaa tehtävänkuvaani ja toimin ensi vuoden ajan Lapin ammattikorkeakoulun alumnitoiminnan suunnittelijana. Tehtävänäni on lisätä yhteistyötä alumnien ja Lapin ammattikorkeakoulun välillä sekä luoda systematisoituja käytänteitä alumnitoiminnan koordinoimiseksi. Tavoitteena on myös tehdä alumnitoiminta näkyväksi opiskelijoille, alumneille ja muille sidosryhmille.
Lapin ammattikorkeakoulusta ja sitä edeltäneistä organisaatioista on valmistunut vuodesta 1997 lähtien yhteensä noin 18 600 tutkinnon suorittanutta asiantuntijaa (ml. ylemmät AMK-tutkinnot). Vuosittain Lapin ammattikorkeakoulussa opiskelee tutkinto-opiskelijoiden lisäksi myös noin 650 avoimen ammattikorkeakoulun opiskelijaa sekä noin 150 kansainvälisiä vaihto-opiskelijaa, joten alumnien yhteenlaskettu määrä on vaikuttava.
Alumnitoiminnan rikastuttava vaikutus huomataan yhä paremmin
Kuten kaikkeen työhön, myös alumniyhteistyön vahvistamiseen liittyy sekä sisäisiä että ulkoisia haasteita. Jatkuvasti niukkenevat resurssit ja aikapula vaikeuttavat sitoutumista alumnitoimintaan.
Työelämä on niin hektistä, että siitä on vaikea irrottautua muualle edes hetkeksi. Alumnien mielenkiinnosta kilpailee moni muukin asia ja alumneja muuttaa paljon pois pohjoisen alueelta, jolloin pitkä välimatka korkeakouluun vaikeuttaa osallistumista.
Mikä sitten motivoi alumneja osallistumaan korkeakoulunsa alumnitoimintaan haasteista huolimatta?
Päätin kysyä tätä eri alojen alumnitoiminnassa mukana olevilta alumneilta itseltään. Motivoivina tekijöinä alumnit toivat esille muunmuassa oman osaamisen kehittämisen alumnitoiminnan kautta, oman tutkinnon tunnettuuden lisäämisen ja yhteistyön oman tutun koulun kanssa.
Tärkeänä pidettiin myös uusien työntekijöiden rekrytointia omalle yritykselle koulun kautta, tuoreiden ideoiden saaminen opiskelijoilta, asiantuntijuuden edistämisen ja verkostoitumisen alueen eri toimijoiden kesken.
Alumnien mielestä on kaikkien yhteinen asia edistää opiskelijoiden työllistymistä alueelle.
Alumniyhteistyön kautta on helppo pysyä mukana alan uusissa trendeissä. Keskusteluissa nousi esille myös yhteydenpito entisiin opiskelukavereihin ja virkistäytyminen alumnitoiminnan kautta. Kuitenkin tärkein motivoiva tekijä, mikä tuli esille kaikkien keskusteluissa mukana olleiden alumnien kanssa, oli oman osaamisen kehittäminen ja ylläpitäminen.
Haasteet on tehty voitettaviksi, joten otan työn mielenkiinnolla vastaan. Alumnitoiminnassa uusia mahdollisuuksia on kuitenkin olemassa paljon enemmän kuin haasteita. Yhteistyöllä, digitaalisuuden tuomilla välineillä ja uusilla ideoilla voimme varmasti ratkaista useimmat esteet ja tiivistää yhteistyötä entisestään.
Alumniasioissa tavataan!
Lähteet
Hulkko, P., Eskola, A., Jokipii M., Lamppu, V-M., Rantala V. & Goman, J. & Mustonen K., 2017. Lapin ammattikorkeakoulun auditointi 2017. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen julkaisuja 2017:19.
Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2017. Ehdotus laadullisen työllistymisen sisällyttämiseksi korkeakoulujen rahoitusmalleihin 1.1.2019 alkaen. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2017:8.