Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely / Ajankohtaista

Successful reindeer stunning requires expertise


Kirjoittajien kasvokuvat vierekkäin.
Authors: Mari Ronkainen, Bachelor of Natural Resources, Bachelor of Hospitality Management, Specialist, (Future Bioeconomy), Lapland University of Applied Sciences; Karoliina Majuri, Master of Natural Resources, Agronomist, Project manager, (Future Bioeconomy), Lapland University of Applied Sciences; James Biondic, Technical sales manager, Frontmatec Accles & Shelvoke;

logopalkki Ronkainen ja Majuri.jpg

Several factors affect the well-being of reindeer to be slaughtered at the different stages from roundup to slaughterhouse. The consideration of the well-being of individual reindeer ends with stunning, bleeding and verifying death. In addition to the animal’s well-being, successful stunning secures the quality of the meat and the occupational safety of slaughterers.

According to EU regulations, the person carrying out stunning must have a certificate of competence that verifies they have received training for the task and know how to act appropriately (Council Regulation No. 1099/2009 on the protection of animals at the time of killing, Article 7).

Stunning is a critically important stage for the well-being of reindeer to be slaughtered. Successful stunning ensures that reindeer lose consciousness quickly and do not feel any pain. (Majuri & Muuttoranta 2019, 8.)

In the past few years, it has been possible in Finland to apply for a qualification after completing a training course that contains both theoretical studies and practical training. Competence has been demonstrated through a written examination and an examination of practical work. In the examination of practical work, the focus at the stunning stage has been on evaluating the handling and holding of reindeer, the handling of the stunning tools, the actual stunning and monitoring the successful stunning of the animal. However, the person carrying out stunning also needs to have competence in the maintenance of stun guns and identifying malfunctions in them.

Stunning tools

The permitted methods for stunning reindeer are a penetrating bolt gun, a firearm with ammunition, and electrical stunning. There are two types of stun guns: those operated with cartridges and those operated with air pressure. At Finnish reindeer slaughterhouses, the most common stunning method and tool involve the Cash Special cartridge gun.

Ronkainen ja Majuri 2023.jpg

Image 1. The Cash Special cartridge gun.

Maintaining stunning tools

The ability of the captive-bolt stunner to deliver an effective stun is mainly dependent on the velocity of the bolt. Lack of regular maintenance can significantly reduce bolt velocity and the efficiency of stunning. Increased friction caused by a build-up of carbon deposits and/or defects in the firing chamber are the main conditions which lead to reduced bolt velocity. A build-up of carbon deposits in the breech of a stunner can reduce the velocity of its bolt by up to 50 per cent.

If the bolt cannot retract fully into the breech, the explosive pressure exerted on the piston will be reduced, due to the increased size of the expansion chamber. This can also occur if any of the recuperator sleeves are worn. Similarly, if there is excessive wear on the piston, cylinder or flange, gases will escape around the piston and the propulsive force will be reduced.

Corrosion, or build-up of carbon, can also cause increased friction around the cylinder, bolt and undercut. The biggest single cause of power loss is the failure of the bolt to return fully into the breech after the shot. Where recuperator sleeves are fitted, care must be taken to ensure that, when the muzzle is screwed into position, it causes the sleeves to be compressed. If this does not occur, either insufficient washers and sleeves have been fitted, or some sleeves are worn and must be replaced.

Stunning gun should be dismantled, cleaned and lubricated after use, even if they are employed only a few times a day, or even less frequently. Back-up equipment must also be regularly serviced, even if it has not been used. The continual use of the captive-bolt, as occurs in a busy slaughterhouse, causes comparatively less build-up of carbon than sporadic use for a similar number of shots.

Daily maintenance must include: dismantling of the stunner, visual examination for evidence of damage and signs of excessive wear, removal of blood and water, removal of carbon deposits from the breech and checks on the condition of recuperator sleeves. Daily removal and cleaning of the bolt assembly reduces the chance of excessive wear on any one part of it, ensuring continued, efficient operation.

The actual stunning operation

For the well-being of reindeer, it is important that other reindeer cannot see the reindeer being stunned. Stunning is carried out in a space reserved specifically for this purpose. For successful stunning, the reindeer must be kept well in place. Usually, this requires at least one person in addition to the person carrying out stunning. (Majuri & Muuttoranta 2019, 8–9.)

The correct stunning spot can be determined by looking at the intersection between lines from the inner corners of the reindeer’s eyes to the opposite horns. The correct spot is 1–2 cm up from the intersection. The gun is placed firmly perpendicularly against the head. However, stunning must not be too powerful so that it will not make the reindeer vomit, for example. (Laaksonen 2020.)

Monitoring success

The success of stunning must be continuously monitored. If stunning is successful, the reindeer collapses immediately, its head, ears and tongue become flaccid and its eyes are lifeless. A reindeer may writhe even violently for twenty seconds from stunning. If stunning fails, the reindeer bends its neck, lifts its head, blinks its eyes and breathes rhythmically. In this case, the reindeer must be stunned again immediately at a slightly different spot. (Laaksonen 2020.)

Virtual Slaughterhouse

Practical training is required for carrying out successful stunning, as well as other work tasks related to slaughtering. At the same time, it is important to know the theory that forms the background for the work. This highlights the significance of rules and best practices and increases the motivation to follow them. The Lapland University of Applied Sciences has created the Virtual Slaughterhouse as a digital learning environment for slaughterhouse work.

The learning environment includes a website (in Finnish) offering information on slaughtering, the Web Slaughterhouse that works on a web browser (some of the content is available also in Swedish, Sámi and English) and the 3D Slaughterhouse used with the help of VR glasses.

The 3D Slaughterhouse is a virtual learning environment that offers the most effective learning experience when used together with an instructor. It creates a simulated multisensory learning experience for the user. The 3D Slaughterhouse includes three functional work stages: aiming and firing the stun gun, recovering blood from the jugular furrow with a sticking knife and aiming the cuts needed for removing the head.

The Virtual Slaughterhouse encourages especially young people to study slaughtering. Visually appealing digital learning environments motivate and enhance learning. In addition, the simulated slaughterhouse can be used to practice specific stages of slaughter work without risking the well-being of animals. Within the simulation, training in slaughtering can be offered in an environment that feels genuine, regardless of time and place.

The Web Slaughterhouse supporting independent learning can be accessed at www.virtuaaliteurastamo.fi/webbiteurastamo. Contact details for ordering the 3D slaughterhouse used for teaching slaughtering can be found at www.virtuaaliteurastamo.fi.

Kuva 2 Ronkainen ja Majuri 2023.jpg

Image 2. Overall view of the Web Slaughterhouse.

Kuva 3 Ronkainen ja Majuri 2023.jpg

Image 3. View of the inside of the Web Slaughterhouse.

The Virtual Slaughterhouse has been funded by the North Ostrobothnia Centre for Economic Development, Transport and the Environment from the European Social Fund. It has been implemented by the Lapland University of Applied Sciences, the Sámi Education Institute and the Reindeer Herders’ Association in the POROPEDA project.


Laaksonen, S. 2020. The “Lopetusasetuksen mukainen kelpoisuuskoulutus” material: Tainnutus. The POROPEDA project.

Majuri, K. & Muuttoranta, K. 2019. Hyvät käytännöt poroteurastuksessa. Accessed on 8 July 2021 https://paliskunnat.fi/ohjeet_oppaat/Poroteurastus__laitosteurastus_2019.pdf

Council regulation No. 1099/2009 on the protection of animals at the time of killing

< Return to front page Pohjoisen tekijät blog

Lapin elintarvikealan osaamisvajeen kartoitus


Kirjoittajien kasvokuvat vierekkäin.
Agrologi (AMK) Hanna-Mari Romakkaniemi ja HTM Anna Suomalainen työskentelevät asiantuntijoina Tulevaisuuden biotalous -osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa.

Tekijöitä tarvitaan elintarvikealalle

Lapin elintarvikealan koulutuskartoitus -hankkeessa toteutetussa kyselyssä selvitettiin Lapissa paikallisten yritysten näkemyksiä koulutustarpeesta yhteistyöhankkeiden avulla sekä haastattelemalla yritysten edustajia. Lisäksi selvitettiin elintarvikealalle tarjottavan toisen asteen ja korkea-asteen koulutuksen nykytilanne ja suunnitelmat tulevaan. Tämän materiaalin ja maakunnallisten tavoitteiden (mm. Lapin elintarvikeohjelma, Lapin arktisen biotalouden kehittämisohjelma ja Lapin maaseutuohjelma) pohjalta laaditaan visio elintarvikealan koulutuksen kehittämiselle Lapissa.

Selvitystyön alustavien tulosten perusteella keskeisimpänä haasteena lappilaisilla elintarvikealan yrittäjillä on työvoimapula, joka näkyy sekä yleisesti työntekijöiden vähyytenä että yrityksen tarvitseman osaamisen puutteena. Selvityksessä haastatelluissa yrityksissä on tunnistettu lukuisia tekijöitä, jotka koetaan esteeksi tai hidasteeksi osaavan työvoiman saamiselle. Tärkeänä tällaisena tekijänä yrityksissä pidetään perustyötä tekevien työntekijöiden puutetta.

Koulutus tukee osaamisen kehittämistä

Elintarvikealalle voi kouluttautua perustutkintotasolla, ammattitutkintotasolla sekä erikoisammattitutkintotasolla. Perustutkinto (laajuus 180 osp.) tuottaa laaja-alaiset ammatilliset perusvalmiudet elintarvikealan erilaisiin tehtäviin. Elintarvikealan perustutkinnossa suuntautumisvaihtoehdot ovat elintarviketeknologia, leipomoalan, liha-alan ja meijerialan osaamisala. Lisäksi valittavana ovat kalatalouden perustutkinto ja luonto- ja ympäristöalan perustutkinto. Edellä lueteltujen suuntautumisvaihtoehtojen osaamista opiskelija voi edelleen täydentää ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa. (e-Perusteet, 2022).

Ammattitutkinto (laajuus 120, 150 tai 180 osp.) tuottaa työelämän tarpeiden mukaisesti kohdennettua ammattitaitoa, joka on perustutkintoa syvällisempää sekä kohdentuu perustutkintoa rajatumpiin työtehtäviin. Ammattitutkinnoista opiskelija voi valita elintarvikejalostuksen, elintarviketeollisuuden, kalatalouden, leipomoalan, luontoalan tai ruokapalvelujen ammattitutkinnon (e-Perusteet, 2022).

Lisäksi erikoisammattitutkinnoissa (EAT, laajuus 160, 180 tai 210 osp.) on mahdollisuus edelleen syventää omaa osaamistaan vastaamaan työelämätarpeiden mukaisesti kohdennettua ammattitaitoa, joka on ammattitutkintoja syvällisempää ammatin hallintaa tai monialaista osaamista. Erikoisammattitutkinnoissa on vaihtoehtoina elintarvikealan, erityisruokapalveluiden, kalatalouden, leipomoalan sekä luontoalan erikoisammattitutkinnot. (e-Perusteet, 2022).

Toisen asteen koulutusta elintarvikealalle Lapissa ja pohjoisessa tarjoaa tällä hetkellä Saamelaisalueen koulutuskeskus Inarissa, Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Redu Rovaniemellä, Kemijärvellä ja Kittilässä, Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Torniossa, Tervolassa, Kemissä ja Muoniossa. Lisäksi Koulutus Nord tarjoaa opetusta Övertorneålla Ruotsissa.

Elintarvikealan toisen asteen oppilaitoksissa opiskelijamäärät jatkavat vähenemistä edelleen. Ravintola-alan koulutuksen houkuttavuutta heikensi huomattavasti koronapandemian myötä syntynyt yhteiskunnan sulkutila, jossa iso osa ruokapalvelualan toimijoista joutui supistamaan toimintojaan merkittävästi. Tämä vaikutti myös alan työttömyyteen sitä nopeasti nostaen, mikä puolestaan heikensi alan vetovoimaa. Vetovoiman heikennyttyä myös opiskelijamäärät alan koulutuksiin laskivat rajusti.

Elintarvikejalostus Lapissa

Enemmistö Lapissa tuotetuista elintarvikkeista ja luonnontuotteista jalostetaan maakunnan ulkopuolella. Lapissa tuotetuista elintarvikkeista täyden omavaraisuusasteen saavuttavat ainoastaan poro, lammas ja nauris, joiden osalta myös jatkojalostus tapahtuu Lapissa (Lapin elintarvikeohjelma 2017, s.10).

Lapissa on kaiken kaikkiaan lihaa ja lihatuotteita jalostavia yrityksiä nelisenkymmentä. Luonnonvarakeskuksessa tehtyjen selvitysten pohjalta on arvioitu, että Lapissa esimerkiksi naudanlihan osalta jää maakunnassa saamatta n. 6,5 miljoonaa euroa jalostusarvohyötyä (Lapin elintarvikeohjelma 2017, s.10). Maitoalalle löytyy vain yksittäisiä toimijoita, luonnontuotealan jalostustoiminta tapahtuu pienissä, alle 5 henkilöä työllistävissä yrityksissä.

Lapissa tuotettu ja pyydetty kala kattaa noin 60 prosenttia kulutuksesta (Lapin elintarvikeohjelma 2017, s. 22). Kalan elintarvikekäytön yksi iso haaste on logistiikka, sillä herkästi pilaantuvana elintarvikkeena kala asettaa isoja vaatimuksia mm. kylmäketjun ja välimatkojen osalta. Yritysten joukossa on myös kalasatamia. Kalasatamat ovat julkisella tuella kuntien merkittävien järvikalastusvesistöjen läheisyyteen rakennettuja laitoksia, joissa kalastajilla on mahdollisuus käsitellä, säilyttää ja varastoida pyydetty kalansaalis siihen saakka, kunnes se siirtyy kuljetettavaksi myyntipaikkaan.

Elintarvikealan työntekijöiden tilanne ja osaaminen Lapissa

Hankkeessa tehdyn selvityksen pohjalta on selvää, että vaikka yritykset ovat halukkaita laajentamaan toimintaansa, uusia työntekijöitä on haastava löytää. Suurimpina ongelmina yrityksissä nähdään olevan järjestettävän koulutuksen puute sekä yleinen mielikuva elintarvikealasta. Elintarvikeala ja erityisesti yritysten perustyö lihan- ja kalanjalostuksen sekä teollisen leivonnan osalta ei houkuttele uutta työvoimaa ja koulutuksen keskittyessä eteläisempään Suomeen myös työvoima valuu pois Lapista.

Suurin osa yrityksistä kokee, että elintarvikealan perustutkinto tarjoaa riittävän osaamistason työntekijöille, ja että jatkokouluttautumiselle on myös Lapissa ja Pohjois-Suomessa mahdollisuuksia. Enemmistö yrityksistä myös kouluttaa itse työntekijöitään vastaamaan tarpeitaan. Tarvetta lisäkoulutukselle on etenkin tuotekehityksen ja markkinoinnin osalta: kun yritykset havittelevat toiminnan laajentamista, markkinointiosaamisen merkitys korostuu.

Haastatteluissa nousi esille myös tarve prosessiosaamiselle, jonka merkitys etenkin isommissa tuotantolaitoksissa on suuri. Elintarvikkeiden valmistus koostuu lukuisista pienistä osaprosesseista, joiden kautta muotoutuu elintarvikkeen valmistusprosessi. Jokaisessa prosessivaiheessa on omat erityispiirteensä ja tarkoituksensa laadukkaan lopputuotteen saamiseksi, ja koko prosessin hahmotuskyky on työntekijälle tärkeä taito.
Poikkeuksen osaamisen ja työvoiman osalta tekevät leipomo- ja kala-alan yritykset, joissa on ollut haasteita saada osaavaa työvoimaa.

Sekä perus- että jatkokoulutuksen tai erikoisosaamisen hankkimisen osalta koulutustarjonta koetaan näillä aloilla riittämättömäksi. Nykyisten työntekijöiden osaaminen koettiin kyllä hyväksi, mutta uusia työntekijöitä on vaikea rekrytoida. Yritykset näkivät ongelmaksi nimenomaan koulutuksen puutteen alueella. Osalle nuoria lähteminen kotiseuduilta kauas opiskelemaan ei ole helppo vaihtoehto pohjoisen pitkien etäisyyksien ja haastavien kulkuyhteyksien vuoksi. Julkista liikennettä ei välttämättä ole tarjolla siten, että matkustaminen koettaisiin helpoksi ja vaivattomaksi. Liikkuminen lisää myös opiskelun kustannuksia huomattavan paljon.


Lapin alueen elintarvikealan yritykset ovat tilanteessa, jossa kasvuhalua ja kehittämisintoa olisi, mutta uusia työntekijöitä on vaikea löytää. Sinänsä nykyisen elintarvikealan peruskoulutuksen nähdään olevan riittävän laadukasta tarvittavan osaamisen kartuttamiseksi; ongelmaksi muodostuukin ensisijaisesti koulutuksen sijainti ja eri alojen painottuminen elintarvikealan koulutuksessa. Yritysten näkökulmasta koulutusta olisi tärkeää saada niille alueille, joissa alasta kiinnostuneita nuoria on. Näin saataisiin paremmin sitoutettua nuoria alueelle ja työllistymään Lapin alueen elintarvikeyrityksiin.

Lähellä sijaitseva toisen asteen koulutus vaikuttaa olevan yritysten kannalta tärkeintä. Harva yritys koki tarvitsevansa lisää korkeakoulutettuja työntekijöitä, ja näidenkin osalta tarve liittyi enimmäkseen myynnin, markkinoinnin, taloushallinnon ja johtamisen osa-alueille. Kun puhutaan yritysten perustoiminnasta, kuten lihan, kalan ja maitotuotteiden jalostamisesta, perustyötä tekevien työntekijöiden tarve on suuri ja yritykset myös kouluttavat näihin tehtäviin itse uusia työntekijöitä.

Aineiston perusteella yritykset näkevät kohtaanto-ongelman syinä koulutusmahdollisuuksien puutteen lisäksi elintarvikealan kehnon tunnettuuden nuorten parissa sekä epärealistiset odotukset alan töistä. Yritysten edustajat kuvasivat haluavansa työntekijöitä, joilla on ”asennetta”, motivaatiota, tai jopa synnynnäinen palo työhön. Tällä ehkä kuvataan sitä, että sinänsä koulutetuilla ja osaavilla työntekijöillä voi olla matala sitoutuminen alan töihin.

Oppilaitosten markkinointi ja mielikuvatyö alasta koettiin riittämättömiksi. Yrityksissä toivottaisiin, että oppilaitokset toisaalta pyrkisivät herättämään enemmän kiinnostusta alan opintoihin, mutta myös itse opinnoissa tuomaan alan päivittäistyön realiteetit esille. Työkokemuksen hankkiminen ja yrityksiin tutustuminen opiskelun aikana esimerkiksi harjoitteluiden kautta koettiin erityisen tärkeänä. Myös erilaiset opetuksen muodot, verkko-opetus ja hybridimuotoiset opinnot, nähtiin kehitettävänä osa-alueena elintarvikealan koulutuksen osalta.

Logokokoelma lapin elintarviketalo.jpg

Lapin elintarvikealan koulutuskartoitus -hankkeessa selvitetään Lapissa elintarvikealalle tarjolla oleva toisen asteen ja korkeakoulutason koulutus ja koulutusta antavien oppilaitosten tulevaisuuden suunnitelmat koulutuksen laajentamisen/supistamisen suhteen. Yritysten näkemyksiä koulutustarpeesta kerätään pääsääntöisesti yhteistyöhankkeista, mutta tätä tietoa täydennetään haastattelujen avulla tarpeen mukaan.

Saatuja tuloksia peilataan maakunnallisissa strategioiden ja ohjelmien (mm. Lapin elintarvikeohjelma, Lapin arktisen biotalouden kehittämisohjelma, Lapin maaseutuohjelma) tavoitteisiin. Kerätyn materiaalin ja maakunnallisten tavoitteiden pohjalta laaditaan visio elintarvikealan koulutuksen kehittämiselle. Hankkeen toteutusaika on 1.9.2021–31.12.2022 ja sitä rahoittaa Lapin liitto.


e-Perusteet. https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi. Viitattu 15.10.2022.
Lapin elintarvikeohjelma. https://issuu.com/lapinliitto/docs/elintarvikeohjelmaa4. Viitattu 29.10.2022.


> Siirry Pohjoisen tekijät -blogin etusivulle

Nokkosen viljely ja monipuoliset käyttötavat Euroopassa


Tapio Pyörälän kasvot.
Agrologi (AMK) Tapio Pyörälä työskentelee asiantuntijana Lapin ammattikorkeakoulun Tulevaisuuden biotalous -osaamisryhmässä.

Logokokoelma ARKNOKK II.JPG

Arktinen nokkonen (eli ARKNOKK) -hankkeessa  kehitetään ja luonnonmukaista nokkosen viljelyä olemassa olevien nokkostuotteiden raaka-aineeksi ja uusien tuotteiden kehittämistä varten. Lisäksi kartoitetaan harvinaisemman, poltinkarvattoman alalajin, pohjannokkosen viljely- ja hyödyntämismahdollisuuksia.

Suomalaiselle, erityisesti lappilaiselle, nokkosraaka-aineelle on markkinoilla kysyntää, mutta kustannustehokkaiden tuotantotapojen puuttuessa nokkosen viljely ei ole vielä saanut suurta suosiota. Osana nokkosen viljelyn kehittämistä selvitetään suomalaisten ja eurooppalaisten nokkosen viljelijöiden kokemuksia tuotannon haasteista ja mahdollisuuksista.

Kansainvälisesti tunnettu viljelykasvi

ARKNOKK-hankkeella on yhteistyökumppaneita muun muassa Ranskassa, jossa hanketyöryhmän oli tarkoituksen vierailla jo hankkeen alussa, mutta koronapandemian aiheuttamien rajoitusten vuoksi tutustumismatka jouduttiin siirtämään toistuvasti.

Rajoitusten viimein purkautuessa hanketyöryhmä pääsi vierailemaan Meurthe-et-Moselle ja Vosges alueiden nokkosen tuotantoon ja tutkimukseen. Roville-aux-Chênesin puutarhaoppilaitoksen sekä CESI Ecole d’Ingénieurs yhteistyökumppanit järjestivät mielenkiintoisia kohtaamisia alueen viljelijöiden, tutkijoiden ja jatkojalostajien kanssa.

Kansainvälisellä yhteistyöllä edistetään nokkosen tuotantoon ja jatkojalostukseen liittyvää tiedonvälitystä, jotta nokkosen tuotantoa saataisiin lisättyä, neuvontaa kehitettyä ja näin vastattua raaka-aineen kysyntään. Koronapandemian aikana yhteistyötä on tehty verkossa ja olemme saanut tärkeää tietoa erityisesti nokkosen taimituotantoon, joka on kustannustehokkain tapa perustaa nokkoskasvusto (Galambosi 2002).

Myös nokkosen alkuperävertailua on tehty ja vaikka kyseessä on sama laji, Urtica dioica ssp. Dioica, on kasvupaikalla ja olosuhteilla merkitystä siihen, miten kyseinen nokkonen viljelykasvina menestyy. Yhteistyön ansiosta lappilasta alkuperää olevaa nokkosta kasvaa myös Ranskassa ja Italiassa (Kuva 1).

Kuva 1 Pyörälä 2022.jpg
Kuva 1. Yhteistyön ansiosta lappilaista alkuperää oleva nokkonen kasvamassa Ranskassa

Nokkosesta rehua ja lannoitetta

Alueilla, joilla vierailimme, nokkosen tuotantoa on edistetty vuosia ja sitä viljellään useita hehtaareja pinta-alojen kasvaessa vuosittain. Merkittävin ero suomalaiseen tuotantoon on, ettei nokkosta viljellä lähtökohtaisesti elintarviketuotantoon. Kaupoista kyllä löytyy jonkin verran tuotteita, jotka sisältävät myös nokkosta, mutta alkuperästä ei välttämättä ole tietoa. Nokkosta tuotetaan joko eläinten rehuiksi, siitä valmistetaan nokkosvettä tai toimitetaan tekstiilitutkimukseen.

Nokkosen käyttö eläinten rehuna ulottuu ainakin 1700-luvulle saakka, jolloin nokkosta on suositeltu syötettävän niin lehmille, sioille, lampaille kuin kanoillekin. 1900-luvulla nokkosen käyttöä eläinten rehuna on tutkittu ympäri maailman ja sen on todettu parantavan eläinten hyvinvointia monipuolisesti. (Pyörälä 2019).

Nokkosvettä valmistetaan liottamalla tuoreita nokkosia vedessä muutamia päiviä, jonka jälkeen se on käytettävissä lannoitteena tai kasvinsuojeluaineena. Nokkosvesi sisältää runsaasti typpeä ja hivenravinteita. Lannoitteena sitä on käytetty vuosikymmeniä kotipuutarhoissa ja luomutuotannossa. Kasvinsuojeluaineena nokkosvesi tehoaa muun muassa useimpiin kirvalajeihin. (Galambosi, Kakriainen-Rouhiainen & Mattila 2006)

Ranskalainen rehuherkku

Ranskassa maatilat käyttävät nokkoset rehujen seassa, jonka myötä muun muassa teollisten kivennäisten ostotarve on vähentynyt huomattavasti. Näillä tiloilla on monipuolisesti myös muitakin viljelykasveja, joiden avulla rehujen ravintoarvoihin voidaan vaikuttaa, mutta viljelijöiden mukaan nokkonen on vähentänyt huomattavasti ostorehujen tarvetta.

Nokkossadosta valmistetaan myös suuria määriä nokkosvettä, jota käytetään muun muassa viinitiloilla kasvuston kastelussa samalla saaden käyttöön nokkosveden lannoitus ja tuholaistorjunta hyödyt. Nokkosvettä voidaan tarjota myös tuotantoeläimille juomavetenä.

Nokkosen tuotanto nokkosveden valmistukseen sekä rehu- ja tekstiiliteollisuuden tarpeisiin perustuu pääasiassa siihen, ettei tuotetun raaka-aineen tarvitse olla niin laadukasta, kuin mitä sen tulisi olla elintarvikekäytössä. Näin myös kasvuston perustaminen, rikkakasvien torjunta ja koneellinen sadonkorjuu ja käsittely onnistuvat helpommin.

Tätä ajattelua tulisi myös meillä Suomessa edistää, jotta nokkosen viljelyalojen lisääminen olisi helpompaa ja käyttö monipuolistuisi. Myöhemmässä vaiheessa elintarvikelaatuisen nokkosen tuottaminen olisi mahdollista osaamisen karttuessa.

Kuva 2 Pyörälä 2022.jpg
Kuva 2 Nokkonen annetaan kasvaa rauhassa rikkakasvien kanssa. Tällä peltolohkolla kasvoi nokkonen ja sinimailanen. Sato käytetään nautojen rehuissa.

Nokkosen viljelymenetelmiä kehitetään edelleen aktiivisesti Ranskassa, koska ilmas-tomuutoksen myötä sääolosuhteet kuivattavat ja tiivistävät alueen savimaita hidastaen nokkosen kasvua. Nokkoselle optimaalinen kasvualusta olisi kuohkea ja multava maaperä suojaisella peltoalueella, joka ei näillä alueilla ole kovin mahdollista. Lisäksi näillä alueilla on yleistä, että taimet istutetaan tasamaalle, jolloin kasvusto on yhä alttiimpi sään vaihteluille.

Rikkakasvien torjuntaan ja sadonkorjuuseen kehitettävää teknologiaa halutaan uudistaa, jotta eri jatkojalostustarpeisiin tuotettavan raaka-aineen kysyntään pystytään vastaamaan. Esille nousi mielenkiintoinen kysymys, miten sadosta saataisiin koneellisesti korjattua lehtimassa siten, että varret voitaisiin jättää kasvamaan tekstiiliteollisuuden tarpeisiin.

Nokkonen jätevesien puhdistustöissä

Ranskassa nokkosen tuotantoon, viljelypinta-alan kasvuun ja tutkimuksen monipuolistamiseen on myös poliittinen tahotila. Meurthe-et-Moselle -alueella on selvitetty nokkosen mahdollisuuksia jätevesien puhdistuksessa ja alueella onkin useita jätevesien puhdistamoita pienien kylien laitamilla, joiden puhdistusaltaissa kasvaa muun muassa nokkonen (Grimaud 2021).

Tälle tutkimukselle ja toiminnalle on ympäristökuntien vahva tuki ja rahoitusosuudet. Alueen kasvintuotantotilan yhteyteen oli perustettu myös nokkosnäyttely, jossa oli tietoa nokkosesta ja johon oli kerätty eri nokkoskantoja Ranskasta.

Kuva 3 Pyörälä 2022.jpg

Kuva 3 Nokkoselle perustettu näyttely, johon on kerätty eri nokkoskantoja ympäri Ranskaa. Ympärillä oli myös infotauluja nokkosesta.

Jätevesijärjestelmän täsmällisiä piirustuksia emme nähnyt, mutta systeemi muistutti meillä suomessa haja-asutusalueilla käytettäviä jätevesienkäsittelymenetelmiä: jätevedet johdetaan ensin saostussäiliöihin, jossa kiintoaines painuu säiliön pohjaan ja selkeytynyt jätevesi pumpataan kasvualtaisiin.

Altaiden pohjalla on maa-aineskerros, johon on istutettu nokkosta tai järviruokoa. Kasvit käyttävät tarvitsemansa ravinteet ja suodattunut jätevesi pumpataan toisen säiliön kautta seuraavaan altaaseen, josta jälleen suodattunut vesi lasketaan maahan ja puhdistuminen jatkuu maakerroksissa päätyen pohjavesivyöhykkeelle. (Jätevesiopas 2022)

Kuva 4 Pyörälä 2022.jpg

Kuva 4 Jätevesipuhdistamon kasvatusaltaissa kasvaa nokkonen. Kasvuston hoitotoimenpiteet ja sadonkorjuu ovat haastavia, eikä sadon hyödyntämismahdollisuuksistakaan ole varmaa tietoa.

Tämä on erittäin mielenkiintoinen ja paikallisten asiantuntijoiden mukaan hyvin toimiva menetelmä, joskin suodattuneen veden laboratorioanalyyseja emme päässyt tarkastelemaan. Haasteena on myös altaissa kasvavien nokkosten hoitotoimenpiteet ja korjuu altaan syvyyden ja putkistojen vuoksi, eikä soveltuvuudesta jatkojalostukseen ole tietoa. Ainoana mahdollisuutena nähdään kuitutuotanto, mutta tätä ei ole kunnolla tutkittu.


Nokkosen viljelypinta-alat ovat kasvussa niin Suomessa kuin Euroopassakin, mutta haasteeksi koetaan erityisesti osaamisen, neuvonnan ja tuotantoon soveltuvien koneiden puute (Honkanen 2022). Myös elintarviketeollisuuteen menevän nokkosen laatuvaatimukset ovat haaste useimmille tuottajille. Suomalaiset nokkosen tuottajat ovat pääasiassa puutarha- ja kasvintuotantotiloja, joilla on kohtalaiset edellytykset laadukkaan nokkosen tuotantoon niin osaamisen kuin teknologian osalta.

Suomessa nokkosen tuotanto keskittyy pääosin elintarviketeollisuuteen, mutta mielenkiinto nokkoskuidun hyödyntämismahdollisuuksiin tekstiiliteollisuudessa on viime vuosina lisääntynyt merkittävästi. Nokkosta voidaan käyttää myös muun muassa eläinten rehuissa ja lannoitteena, joten nokkosesta on moneksi. Yksi haaste nokkosen viljelylle on juuri se, että siitä on moneksi, koska eri raaka-aineiden valmistukseen joudutaan käyttämään erilaisia tuotantomenetelmiä.

Suomessa, kuten muuallakin maailmassa, nokkonen nähdään vielä hyvin vahvasti rikkakasvina ja nokkosen tuotantoon suhtaudutaan epäilevästi. Usein pelkona on nokkosen leviäminen muualle kasvustoon ja miten kasvusto saadaan tarpeen vaatiessa tuhottua. Leviämistä pystytään kuitenkin hallitsemaan viljelyteknisillä toimilla ja tuottoisaa nokkospeltoa ei yleensä ole tarpeen edes tuhota. Viljeleminen kannattaa aloittaa maltilla ja kasvattaa pinta-alaa pikkuhiljaa.

Suomen viljelymaat soveltuvat erinomaisesti nokkosen viljelyyn ja erityisesti Pohjois-Suomessa olosuhteet ovat otolliset. Meillä on paljon pienehköjä multavia viljelysmaita metsäkaistaleiden suojassa, jossa nokkosella on hyvä kasvaa ja kukoistaa. Raaka-aineelle löytyy ostajia, koska tällä hetkellä kysyntä on suurempaa kuin tuotanto.

Viljelijöille suosittelen vakavasti harkitsemaan nokkosen viljelyä edes koemielessä. Arktinen nokkonen -hankkeen työryhmältä saa lisätietoa nokkosen tuotannosta ja käyttömahdollisuuksista sekä neuvontaa viljelyn aloittamiseen. Yhteystiedot ja lisätietoa hankkeesta löytyy mm. www.arktinennokkonen.fi sivustolta.

Kuva 5 Pyörälä 2022.jpg

Kuva 5 Arktinen nokkonen hankkeen työryhmästä mukana olivat Aki Ranta, Tapio Pyörälä sekä Françoise Martz. Yhteistyökumppani Laurent Dervaux esittelemässä nokkosen taimituotantoa. (Matin 2022)


Galambosi, B. 2002. Nokkosen viljely ja sen kriittiset pisteet. Maa- ja elintarviketalou-den tutkimuskeskus.

Galambosi, B., Kakriainen-Rouhiainen, S. & Mattila, H. 2006. Nokkonen monipuolinen hyötykasvi. Maa- ja elintarvetalouden tutkimuskeskus.

Grimaud, F-X. 2021. Portes de Meuse: l’ortie a bien des vertus même de traiter les eaux usées. L’est Republicain. Viitattu 10.6.2022. https://www.estrepublicain.fr/environnement/2021/01/25/portes-de-meuse-l-ortie-a-bien-des-vertus-meme-de-traiter-les-eaux-usees

Honkanen, H. 2022. Nokkosen viljely Suomessa. Lapin ammattikorkeakoulu Oy. Agrologikoulutus. Opinnäytetyö.

Pyörälä, T. 2019. Nokkosen viljelyn kehittäminen. Lapin ammattikorkeakoulu Oy. Agrologikoulutus. Opinnäytetyö.

Suomen vesiensuojeluyhdistysten liitto ry 2022. Vesiensuojeluopas Viitattu 10.6.2022. https://vesiensuojelu.fi/jatevesi/jateveden-kasittely/kiinteiston-omat-jarjestelmat/

Vosges, M. 2022. La culture des orties, convoitée jusqu’en Finlande. L’est Republician. Viitattu 10.6.2022. https://www.vosgesmatin.fr/economie/2022/04/28/la-culture-des-orties-convoitee-jusqu-en-finlande

> Siirry Pohjoisen tekijät -blogin etusivulle

Kotimaisuus, kestävyys ja terveellisyys – ruokatrendit esillä Helsingin Kevätmessuilla


Henna Kukkosen kasvot.
KM Henna Kukkonen työskentelee asiantuntijana Lapin ammattikorkeakoulun Tulevaisuuden biotalous -osaamisryhmässä.

Helsingin Messukeskuksessa järjestettiin 7.-10. huhtikuuta 2022 Lähiruoka ja luomu sekä Lautasella -tapahtumat, joissa tuotiin esille niin vastuullista suomalaista ruoantuotantoa kuin erilaisia erikoisruokavalioitakin. Tapahtumien teemat ja tuotteet myötäilivät tämän hetken vahvimpia ruokatrendejä.

Kuva 1 H Kukkonen 2022.jpg

Kuva 1. Lähiruoka ja luomu sekä Lautasella -tapahtumat järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa osana huhtikuisia Kevätmessuja.

Kotimaisuus ja paikallinen tuotanto

Fennopromon strategiajohtaja Jukka-Pekka Inkisen (2022) mukaan elintarvikealan kehittämisen kolme keskeistä teemaa ovat tällä hetkellä kestävyys, vastuullisuus ja läpinäkyvyys, jotka tulevat monin tavoin esiin elintarviketuotannon arvoketjuissa.

Näitä kolmea avainsanaa on käytetty paljon myös kotimaisen ruoan markkinoinnissa, sillä ovathan lähiruoan alkuperän sekä tuotantoprosessien laatu muualta tuotuihin elintarvikkeisiin nähden kiistatta paremmin todennettavissa (Kalervo 2015:15). Muita paikallisen ruoan etuja ovat esimerkiksi pienemmät ympäristövaikutukset sekä tuotannon merkittävät hyödyt aluetaloudelle.

Lähiruoka ja luomu -tapahtumassa perinteiseen suomalaiseen käsityöläisajatukseen pohjautuvat artesaaniruokatuotteet olivat esillä monen näytteilleasettajan pöydässä. Pientuottajia oli saapunut paikalle eri puolilta Suomea ja heidän tuotevalikoimiinsa kuului muun muassa marjajauheita, -mehuja ja -hilloja, leivonnaisia, lihajalosteita sekä käsin tehtyjä makeisia ja suklaita.

Kuva 2 H Kukkonen 2022.jpg

Kuva 2. Lapin edustus hoitui tänä vuonna yhden tuottajan voimin: Lapin kaamosliha porotuotteineen oli ainoa lappilainen yritys Lähiruoka ja luomu -tapahtumassa. Poronlihatuotteiden lisäksi kemijärveläisen Wild from Arcticin vaahtokarkkeja oli saatavilla erään toisen näytteilleasettajan osastolta.

Terveellisyys ja hyvinvointi

Terveellisyys ja hyvinvointi ovat nousseet yhdeksi voimakkaimmista trendeistä elintarvikealalla niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Terveellisyyden korostaminen sekä prosessoitujen ja teollisten raaka-aineiden välttäminen ovat kasvattaneet merkittävästi erilaisten erikoisruokavalioiden suosiota. (Inkinen 2022; Isokangas 2015:28.) Samoin esimerkiksi gluteenittomien tuotteiden ja kasvisproteiinien menekki vähittäiskaupassa on noussut huimasti viime vuosien aikana (Häkli 2017:12).

Myös Lähiruoka ja luomu sekä Lautasella -tapahtumissa terveellisyysteemat olivat esillä monen näytteilleasettajan toimesta. Trendikkäät raaka-aineet, kuten hamppu ja erilaiset kasviproteiinit sekä niin sanotut ”free from” -tuotteet (esim. gluteeniton, laktoositon, sokeriton) näkyivät kaikki messujen tuotelistalla.

Kuva 3 H Kukkonen 2022.jpg

Kuva 3. Terveys ja hyvinvointi olivat vahvasti esillä Lautasella-tapahtumassa, joka oli kokonaan omistettu kasvisruokailulle sekä muille erityisruokavalioille.

Kuva 4 H Kukkonen 2022.jpg

Kuva 4. Trendikästä hamppua oli saatavana monessa muodossa: niin siemeninä, öljynä, rouheena kuin näkkileipänäkin.

Kuva 5 H Kukkonen.jpg

Kuva 5. Pakuri ja muut sienet kiinnostavat terveellisyyttä, luonnonmukaisuutta sekä super foodia arvostavia asiakkaita.


Välipalakulttuurin nousu

Viime vuosien aikana erilaisten nopeiden välipalojen suosio on kasvanut merkittävästi erityisesti USA:ssa, mistä on-the-go-trendi on pikku hiljaa rantautumassa myös suomalaiseen ruokakulttuuriin. (Inkinen 2022).

Välipalakulttuurin vahvistuessa myös välipalojen sisältämiin ravintoarvoihin kiinnitetään entistä enemmän huomiota (Isokangas 2015:28). Sokeristen ja suolaisten snacksien rinnalle on tullut Helsingin messukeskuksessakin esillä olleita kuivaliha-, vihannes- ja hedelmävälipaloja (Kuva 6).

Kuva 6 H Kukkonen 2022.jpg

Kuva 6. Kuvassa suolaisia välipaloja valkosipulista, merilevästä ja herneistä. Muita uusia tuttavuuksia olivat esimerkiksi uppopaistetut linssit sekä paahdetut hampun siemenet. Kaikki tuotteista olivat hyvänmakuisia ja vetivät vertoja tavallisille sipseille ja suolapähkinöille.

Vastuullisuus ja ympäristö

Kestävä kehitys on noussut terveellisyyden ohessa yhdeksi merkittävimmistä elintarvikealaan vaikuttavista trendeistä viime vuosien aikana. Esimerkiksi parhaillaan uudistettavat pohjoismaiset ravitsemussuositukset sisältävät ensimmäistä kertaa myös ilmastonäkökulman: suositusten tavoitteena on saavuttaa ympäristöystävällinen ruokajärjestelmä ja ruoankulutus Pohjoismaissa (Erkkola, Schwab & Männistö 2021).

Vastuullisuus ja kestävyys ovat koko elintarvikealaa läpileikkaavia trendejä, joiden seurauksena on syntynyt kokonaan uudenlaisia innovaatioita. Näistä hyvänä esimerkkinä toimivat erilaiset sivuvirtaelintarvikkeet, kuten olutmäskeistä valmistetut sipsit tai kaakaonkuorijuoma, joita on ollut esillä Euroopan kansainvälisillä elintarvikemessuilla. (Inkinen 2022.)

Mitään näin eksoottisia tuotteita ei esitelty Lähiruoka ja luomu tai Lautasella -tapahtumissa. Sen sijaan vastuullisuus ja ympäristöstä huolehtiminen kulkevat luontevasti käsikädessä paikallisen luomu- ja pientuotannon kanssa.

Messuilla ympäristönäkökulmasta mielenkiintoisimman innovaation esitteli sisätilaviljelyratkaisuja tarjoava Green Team Finland Oy (ks. kuva 7). Sisätila- tai vesiviljely on nopea ja tuottoisa kasvatusmenetelmä, joka mahdollistaa kasvien tuotannon ilman torjunta-aineita vuoden jokaisena päivänä. Se tarjoaakin varmasti varteenotettavan ja kestävän vaihtoehdon ruoantuotannolle tulevaisuudessa.

Kuva 7 H Kukkonen 2022.jpg

Kuva 7. Sisätilaviljely mahdollistaa nopean sadon ympärivuotisesti vettä ja energiaa säästäen.

Elintarvikealan tulevaisuudennäkymät

Huolimatta koronakriisin jälkimainingeista ja Ukrainan sodan aiheuttamista uhkakuvista ruokajärjestelmän kestävyydelle, elintarvikeviennin asiantuntijat uskovat edelleen kansainvälisten ruokatrendien jatkuvuuteen sekä suomalaisten erikoistuotteiden menestykseen vientimarkkinoilla (Inkinen 2022; Yle Uutiset 2022).

Kaiken kaikkiaan Lähiruoka ja luomu sekä Lautasella -tapahtumat antoivatkin hyvin osviittaa tämän hetken trendeistä ja alan tilannekuvasta. Tapahtumille varatut messuosastot eivät olleet suunnattoman laajoja, mutta valikoimat tarjosivat kuitenkin monipuolisesti näkymiä elintarvikealaan.

Tulevaisuuden suhteen toiveena on, että viime aikoina koetut kriisitilanteet johtaisivat päättäjiä huomaamaan suomalaisen tuotannon merkityksen niin aluetalouden kuin huoltovarmuudenkin kannalta. Suomalaisen elintarvikealan menestys vaatii myös yrittäjiltä aktiivista markkinointia sekä trendien seuraamista ja hyödyntämistä.


Erkkola, M., Schwab, U. & Männistö, S. 2021. Pohjoismaiset ravitsemussuositukset uudistuvat.
https://www.ruokavirasto.fi/teemat/terveytta-edistava-ruokavalio/uutiset/vrnn-blogi/ [luettu 22.4.2022]

Häkli, E. 2017. Erityisruokavaliot ja kasvisruokabuumi vahvistuvat. Kehittyvä elintarvike (1), 12–13.

Inkinen, J. 2022. Ruokatrendit maailmalla – mitä on odotettavissa Suomeen? -webinaari 16.3.

Isokangas, A. 2015. Ruokatrendit nyt ja tulevaisuudessa. Kehittyvä elintarvike (5), 28–29.

Kalervo, M. 2015. Ruokatrendit ja elintarvikekaupan vastuullisuus. Kehittyvä elintarvike (5), 15.

YLE Uutiset 2022. Kriisien koettelema ruoka-ala uskoo yhä suomalaisten laatutuotteiden
menestykseen maailmalla. https://yle.fi/uutiset/3-12363892 [luettu 23.3.2022]


> Siirry Pohjoisen tekijät -blogin etusivulle

Lainsäädäntö kiertotalouden ja resurssiviisauden edistäjänä – Missä mennään?


Kirjoittajan kasvot.
DI Henri Saarela työskentelee asiantuntijana Lapin ammattikorkeakoulun Uudistuva teollisuus -osaamisryhmässä kiertotalouteen liittyvissä hankkeissa.

Kiertotalouden ja resurssiviisauden edistämiselle on olemassa monenlaisia keinoja ja yhtä lailla myös haasteita. Yksi kokonaisuus, joka ohjaa vihreää kehitystä on lainsäädäntö. Suomen lainsäädäntö perustuu monilta kohdin EU:n lainsäädäntöön, joka pitää sopeuttaa kansalliseen lainsäädäntöön. Aina tämä ei ole ihan yksinkertaista.

Esittelen tässä kirjoituksessa jätteitä koskevan lainsäädännön keskeisimpiä viime- ja lähiaikojen muutoksia, jotka ovat tulleet esille SERI-hanketta toteuttaessani.

Jätelain muutos 2021

Uusi jätesäädöspaketti astui voimaan 19.7.2021. Uuden lain taustalla on vuonna 2018 EU:ssa hyväksytyn jätesäädöspaketin toimeenpano Suomessa. EU:n jätesäädöspaketin keskeiset tavoitteet liittyvät kiertotalouden perusasioiden edistämiseen: jätteen määrän vähentämiseen sekä uudelleen käytön ja kierrätyksen lisäämiseen. (Ympäristöministeriö 2021a)

Jätesäädöspaketti sisältää jätelain lisäksi myös uudistetut ympäristönsuojelu- ja kemikaalilait. Jätelakia täydennetään eri asetusten muutoksilla ja ne valmistellaan vaiheittain vuosien 2021 ja 2022 aikana. Laissa on mukana myös siirtymäaikoja eri kohtien käyttöönoton takarajoille. (Levinen & Kauppila 2021)

Yksi uuden jätelain keskeisimmistä asioista on erilliskeräysasteen (=eri jätelajien lajittelun, keräyksen ja hyödyntämisen tätä kautta) kasvattaminen. Yhdyskuntajätteellä tarkoitetaan kotitalouksissa syntyvää, tuotteiden loppukäytöstä aiheutuvaa jätettä tai tuotannossa (erityisesti palvelualoilla) syntyvää kotitalousjätteisiin verrattavia jätteitä (Tilastokeskus 2021a).
Erotuksena yhdyskuntajätteelle on taas teollisuusjäte, johon luetaan myös energiantuotannon ja kaivostoiminnassa syntyvät jätteet (Tilastokeskus 2021b).

Kaaviossa 1 on esitetty yhdyskuntajätteen tähän mennessä toteutuneita kierrätysprosentteja ja EU-pohjaiset tavoitteet lähitulevaisuudelle. EU-pohjainen tavoite kierrätysasteelle vuodelle 2020 oli 50 prosenttia, mutta joulukuussa 2021 päivitetty jätetilasto vuodelta 2020 osoitti kierrätysasteen olleen 42 prosenttia.
Pylväsdiagrammi kuvaan yhdyskuntajätteen kierrätyksen kehittymisen.

Kaavio 1. Yhdyskuntajätteiden toteutuneet kierrätysasteet (oranssilla) ja EU-pohjaiset tavoitteet (vihreällä). Mukaillen Levinen & Kauppila 2021 ja Tilastokeskus 2021c.

Keinoja jätelain tavoitteiden saavuttamiseksi

Tavoitteiden saavuttamiseksi uuteen jätelakiin on kirjattu asian edistämistä lisääviä toimia, jotka koskettavat eri tavoin sekä yksittäisiä kuluttajia, kuntia sekä alalla jätehuoltoalalla toimivia yrityksiä.
Uuden jätelain myötä jätteet pitää lajitella seitsemänä eri jätelajina (sekajäte, biojäte, paperi, kartonkipakkaukset, muovipakkaukset, lasipakkaukset sekä metallipakkaukset) kaikissa taajama-alueen asuinkiinteistöissä, joissa on vähintään 5 huoneistoa. (Levinen & Kauppila 2021; Finncont 2021)

Siirtymäajaksi uuden lain mukaiseen lajitteluun ja erilliskeräyksen aloittamiseen on biojätteen osalta asetettu heinäkuu 2022 ja muille jakeille 2023 (Levinen & Kauppila 2021). Biojätteellä on nähty olevan suurin kierrätyspotentiaali ja sen keräyksessä on ollut paljon alueellista vaihtelevuutta.

Jätelakiin onkin kirjattu, että vuoden 2024 heinäkuusta lähtien biojäte tulee lajitella ja kerätä erikseen kaikissa yli 10 000 asukkaan taajamissa sijaitsevista kiinteistöistä, eli siis myös esim. omakotitaloista. (Lampinen T. 2021) Laissa on kuitenkin huomioitu myös mahdollisuus biojätteen hyödyntämiseen omassa käytössä ja tällöin erilliskeräysvelvoite poistuu. Lain soveltamiseen tällä tavoin riittää ilmoitusmenettely (Ympäristöministeriö 2021b).

Kaksoiskuljetusjärjestelmän ongelmallisuus

Uusi jätelaki muodostui poliittisesti kuumaksi aiheeksi erityisesti niin sanotun kaksoiskuljetusjärjestelmäkysymyksen takia. Se on ollut jo pitkän aikaa jätehuoltoalan toimijoiden mielipiteitä jakanut ja riitoja aiheuttanut asiakokonaisuus, johon liittyviä asioita on selvitelty myös oikeudessa.

Kaksoiskuljetusjärjestelmällä tarkoitetaan järjestelyä, jossa jätteiden keräys on voitu järjestää kahdella tapaa: joko kunnan järjestämänä ja kilpailuttamana tai vaihtoehtoisesti kunta on voinut määrätä jokaisen kiinteistön hoitamaan asian itsenäisesti. Kaksoiskuljetusjärjestelmä on mahdollistanut tilanteen, jossa samalla asuinalueella on saattanut kiertää useita eri jätehuoltotoimijoiden ajoneuvoja keräämässä jätteitä, mikä ei ympäristömielessä ole tietenkään järkevää.

Kaksoiskuljetusjärjestelmän poistamisen kannattajat ovatkin enimmäkseen kuntien sekä jäteyhtiöiden edustajia. Säilyttämisen kannattajat ovat taas enimmäkseen yrityksien ja niiden etujärjestöjen edustajia, joista osa näkee pelkona muun muassa keskitettyjen kilpailutusten aiheuttamat haasteet kilpailutuksessa pärjäämiseen etenkin pienemmille kuljetusalan yrityksille. (Uusiouutiset 2020)

Uudessa laissa kaksoiskuljetusjärjestelmästä on nyt luovuttu osittain: kaikki muut kiinteistöistä kerättävät jätejakeet siirtyvät kunnan vastuulle, mutta sekajätteen kuljetuksesta jätetään edelleen mahdollisuus kiinteistönhaltijan päättää itse (Rusanen 2021).

SUP (Single-Use plastics) -direktiivi eli kertakäyttömuovidirektiivi

Oletko miettinyt, miksi muovisia kertakäyttöruokailuvälineitä tai muovipinnoitteisia paperilautasia ei tahdo enää löytyä kaupoista? Kertakäyttökuppeihin on ilmestynyt pahoinvoivan kilpikonnan kuvan sisältävä varoitusmerkki, joka ilmaisee tuotteen sisältävän muovia. Kyse on EU-pohjaisesta SUP-direktiivistä, eli kertakäyttömuovidirektiivistä, jonka ensimmäiset kohdat astuivat voimaan kesällä 2021.

Direktiivin voimaan astumisen jälkeen muun muassa yllämainittuja tuotteita (muoviset kertakäyttöruokailuvälineet, muoviset kertakäyttölautaset / muovipinnoitteiset paperilautaset) ei saa enää saattaa markkinoille, mutta varastot saadaan käyttää loppuun.

Tiettyihin muovia sisältäviin tuotteisiin pitää lisätä joko itse tuotteeseen (kertakäyttöpahvimukit) tai tuotteen pakkaukseen yllä kuvattu varoitustarra tai painatus. (Lampinen N. 2021; Vainikainen & Tammivuori 2021) SUP-direktiivin ”tavoitteena on vähentää muoviroskan määrää ympäristössä, etenkin merenrannoilla sekä edistää kiertotaloutta ja yhtenäistää tuotesääntelyä EU:n sisämarkkinoilla.” (Ympäristöministeriö 2021c).

Direktiiviin pohjautuvia tulevia muutoksia kuluttajan kannalta

Vuonna 2024 direktiivissä astuu voimaan kohta, jonka mukaan kertakäyttöisiksi määriteltyjen muovisten juomapakkausten korkin pitää pysyä pullossa kiinni silloinkin, kun ne eivät ole pullon suulle kierretty. Tavoitteena on estää muovisten korkkien päätymistä luontoon.

Kertakäyttöisen muovisen juomapakkauksen koon ylärajaksi on määritetty direktiivissä kolme litraa. Asiaan on Suomessa jo alettu valmistella alan toimijoiden kesken teknistä standardia, jotta lain vaatimat tekniset muutokset pakkauksiin ja palautusjärjestelmiin saadaan toteutettua mahdollisimman helposti. (Ympäristöministeriö 2021c)

Lisäksi elintarvikepuolella pyritään vähentämään vuoteen 2026 mennessä kertakäyttöisiä pakkauksia. Elintarvikkeissa kertakäyttöisyydellä tarkoitetaan sellaisten yhden annoksen sisältävien ruokien pakkauksia, joiden sisältämä ruoka on tarkoitettu nautittavaksi sellaisenaan ilman mitään jatkojalostusta. (Ympäristöministeriö 2021c)

Onko 300 gramman jogurttipurkki sellainen? Tai 300 gramman nakkipaketti? Entä lämpökaapista napattu reilun puolen kilon painoinen lämmin lasagne? Toisaalta laki ei kuitenkaan kosketa kertanautittavaksi tarkoitettuja tuotteita, jos ne myydään osana monipakkausta (Ympäristöministeriö 2021c).

Betonin End-of-Waste -asetus

Jäte on termi, jota arkikielessä käytetään kuvaamaan jotain, joka on hyödyntämiskelvotonta. Tämän lisäksi jäte on myös lainsäädännöllinen termi. Jäte on laissa määritelty seuraavasti: ”jätteellä tarkoitetaan ainetta tai esinettä, jonka sen haltija on poistanut tai aikoo poistaa käytöstä taikka on velvollinen poistamaan käytöstä" (Finlex 2021a). Kun jokin aine tai esine on lainsäädännöllisesti määritelty jätteeksi, koskevat sitä tiukemmat vaatimukset (esim. ympäristölupa) jatkohyödyntämisen suhteen, kuin ilman jätestatusta (Salminen 2020).

Ja juuri tähän betonille kaavailtu End-of-Waste -asetus nimensä mukaisesti tähtääkin: jätebetonin jätteeksi luokittelun päättymiseen lainsäädännöllisestä näkökulmasta. Jätebetonilla tarkoitetaan yleensä rakennusten purkamisesta syntyvää betoniainesta sekä betonin tuotannossa ja työmailla syntyvää ylijäämäbetonia (Huurtomaa 2021).

Nykyisellään jätebetonia käytetään yleisesti maarakennuksessa niin sanotun MARA-asetuksen (Valtioneuvoston asetus eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa) nojalla: tämän kaltaisessa jätebetonin hyödyntämisessä ei tarvita erillistä ympäristölupaa, vaan ilmoitusmenettely riittää, kunhan asetuksen tietyt edellytykset käytölle täyttyvät (Ympäristö.fi 2021) MARA-asetus astui voimaan vuonna 2018 ja sen päätarkoituksena on edistää eräiden jätelajien, mukaan lukien betoni, hyödyntämistä maarakentamisessa (Finlex 2021b).

Asetuksella lisää mahdollisuuksia jätebetonin hyötykäyttöön

Betonille tulossa olevan End-of-Waste asetuksen voidaan ajatella olevan ikään kuin jatkumoa kiertotalouden edistämiselle tässä suhteessa. Kun jätebetonilta poistetaan jätestatus, sitä voidaan kohdella samoin kuin mitä tahansa ei-jätepohjaista tuotetta (Salminen 2020).

Tällöinkin jätepohjaisen betonin pitää tuotteena täyttää samat laadulliset vaatimukset kuin ei-jätepohjaisen betonin (Salminen 2020). Erityisesti End-of-Waste -asetuksen on ajateltu edistävän jätebetonin hyödyntämistä uusiobetonin raaka-aineena luonnonkiviaineksen tilalla, mikä on tähän mennessä ollut Suomessa vähäistä. Jätebetonin hyödyntämisestä uusiobetonin raaka-aineena on kuitenkin tehty tutkimuksia ja tulokset ovat olleet lupaavia (Huurtomaa 2021).

Esimerkiksi Saksassa uusiobetonin käyttöä on pilotoitu paljon ja joissakin julkisissa rakennushankkeissa jo edellytetään uusiobetonin käyttöä (Asp 2020). Betonin End-of-Waste asetus on tällä hetkellä EU-komission ennakkonotifiointimenettelyssä ja sen on tarkoitus astua voimaan Suomessa keväällä 2022 (Ympäristöministeriö 2021d).


Yllä oleva oli hyvin tiivis paketti isoimmista lähi- ja viimeaikojen muutoksista jätteisiin liittyvän lainsäädännön osalta. Kuten tekstistä käy ilmi, jätelainsäädäntöön liittyvät asiat eivät aina ole yksinkertaisia tai yksiselitteisiä.

SUP-direktiivi on saanut kritiikkiä erityisesti pakkausalan toimijoilta: direktiiviä on arvosteltu muun muassa sen huonosta valmistelusta sekä siitä, että asiaan liittyviä sidosryhmiä ei ole kuunneltu tarpeeksi direktiivin valmistelussa. Direktiivin perimmäisiä päämääriä pidetään kuitenkin hyvinä ja tärkeinä. (Säilä 2021; Välimäki 2021)

Eri osapuolien kuunteleminen on tärkeää ja lakien valmisteluihin on syytä käyttää tarpeeksi aikaa, jotta laeista saadaan tarkoituksenmukaisia suhteutettuna siihen, mikä niiden perimmäinen tarkoitus on. Vuorovaikutuksen tärkeyttä eri sidosryhmien välillä ei voi tässäkään asiassa korostaa liikaa: se on avainroolissa, kun Suomea viedään kohti hiilineutraaliutta vuodeksi 2035.

SERI - Resurssiviisas Meri-Lappi -hanke

Lainsäädännön muutokset heijastuvat myös SERI - Resurssiviisas Meri-Lappi -hankkeen teemoihin. Hankkeen tarkoituksena on kehittää Meri-Lapin aluetta resurssiviisauden ja vähähiilisyyden teemoilla tarkoituksena muodostaa alueesta näiden teemojen edelläkävijäseudun. Hanke on keskittynyt erityisesti elintarvike- ja rakennusalan resurssiviisauden, vähähiilisyyden ja kiertotalouden kehittämiseen.

Hankkeen kokonaisbudjetti on 353 690 €, josta Lapin liiton myöntämän EAKR-rahoituksen osuus on 282 952 euroa. Hankkeen kesto on 1.1.2020-30.4.2022. (Lapin ammattikorkeakoulu 2021) Hankkeen toteutuksessa isossa roolissa ovat olleet Meri-Lapin toimijoiden kanssa toteutetut pilotit, joissa on toteutettu hankkeen teemojen mukaisia kehitystoimenpiteitä.

Rakennusalan SERI-piloteissa on noussut esille erityisesti betonin End-of-Waste -asetus, joka voi tarjota purkubetonille uusia hyödyntämiskohteita ja näin edesauttaa sen paikallista, resurssiviisasta hyödyntämistä. Elintarvikealan resurssiviisauden ja kiertotalouden kehitystä edistää omalta osaltaan muovipakkausten erilliskeräyksen laajeneminen taajama-alueella kaikkiin vähintään viiden huoneiston asuinkiinteistöihin.

Yritykset voivat omalta osaltaan olla mukana edistämässä asiaa suunnittelemalla pakkaukset helposti kierrätettäväksi ja vähentämällä muovien käyttöä SUP-direktiivin mukaisesti. Meri-Lapin alueella Rönkä on ollut edelläkävijä asiassa: se muutti muovipakkauksensa täysin kierrätettäväksi vuonna 2019 (Rantamartti 2019).

Kemin kaupunki palkitsi yhtiön myöntämällä sille Vihreä teko -tunnuksen, joka myönnetään erityisen ympäristöystävällisestä ja kestävän kehityksen mukaisesta toiminnasta (Rantamartti 2019) Toivotaan, että jatkoa seuraa myös muiden yritysten osalta, kun kierrätyksestä tehdään lainsäädännön kautta entistä helpompaa kansalaisille.

Hankkeen kuvastoa ja rahoittajien logot.
Kuva 1. SERI - Resurssiviisas Meri-Lappi -hanke.


Asp, E. 2020. Uusiobetonin käyttö rakentamisessa. Tampereen yliopisto. Saatavilla: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/119173/AspEmmi.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Huurtomaa, S. 2021. Betonin uusi elämä. Xamk Read. Saatavilla: https://read.xamk.fi/2021/metsa-ymparisto-ja-energia/betonin-uusi-elama/

Finncont. 2021. Uusi jätelaki – miten voit valmistautua?. Finncont. Saatavilla: https://www.finncont.com/fi/ajankohtaista/kaikki/274-uusi-jaetelaki-miten-voit-valmistautua

Finlex. 2021a. Jätelaki. Finlex. Saatavilla: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20110646

Finlex. 2021b. Valtioneuvoston asetus eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa. Saatavilla: https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2017/20170843

Lampinen, N. 2021. SUP-DIREKTIIVI – Miten se tulee muuttamaan asiakkaidemme arkea. Pamark. Saatavilla: SUP-DIREKTIIVI – Miten se tulee muuttamaan asiakkaidemme arkea - Pamark

Lampinen, T. 2021. Ajantasainen jätelaki – tämä sinun tulisi tietää. Molok.com. Saatavilla: https://www.molok.com/fi/blogi/ajantasainen-jatelaki

Lapin ammattikorkeakoulu. 2021. Lapin AMKin hanketietokanta. SERI – Resurssiviisas Meri-Lappi. Saatavilla: https://www.lapinamk.fi/fi/Yrityksille-ja-yhteisoille/Lapin-AMKin-hankkeet?RepoProject=4206000065

Levinen, R. & Kauppila, J. 2021. Jätelainsäädännön muutoksia. Ympäristöministeriö. Saatavilla: https://jatehuoltoyhdistys.fi/wp-content/uploads/2021/10/T1_1-2021-Riitta-Levinen-ja-Jussi-Kauppila.pdf

Rantamartti, T. 2019. Kemi myönsi Vihreä teko -tunnukset muovin kierrätykseen panostaneille yrityksille. Yle. Saatavilla: https://yle.fi/uutiset/3-11060057

Rusanen, J. 2021. Jätelakiuudistuksen pääasiallinen sisältö kunnallisen jätehuoltoyhtiön näkökulmasta. Salpakierto Oy.

Saatavilla: https://docplayer.fi/217940959-Tervetuloa-tulevia-jatekuljetusten-hankintoja-koskevaan-markkinavuoropuhelutilaisuuteen-tilaisuus-alkaa-klo-14.html

Salminen, J. 2020. Betonijätteen EoW-asetus. CIRCVOL-hanke. Saatavilla: https://circvol.fi/wp-content/uploads/2020/05/Salminen_010420_esitysmateriaali.pdf

Säilä, A. 2021. SUP-direktiivi, pakkaukset ja lainsäädännön muutos. Suomen Pakkausyhdistys ry. Saatavilla: https://jatehuoltoyhdistys.fi/wp-content/uploads/2021/10/T4_1_-Antro-Saila-SUP-direktiivi-pakkaukset-ja-lains%C3%A4%C3%A4d%C3%A4nn%C3%B6n-muutos.pdf

Tilastokeskus. 2021a. Yhdyskuntajäte. Tilastokeskus. Saatavilla: https://www.stat.fi/meta/kas/yhdyskuntajate.html

Tilastokeskus. 2021b. Teollisuusjäte. Tilastokeskus. Saatavilla: https://www.stat.fi/meta/kas/teollisuusjate.html

Tilastokeskus. 2021c. Jätetilasto. Tilastokeskus. Saatavilla: http://www.stat.fi/til/jate/tie.html

Uusiouutiset. 2021. Hallitus: kuljetusten kaksoisjärjestelmä säilyy. Uusiouutiset. Saatavilla: https://www.uusiouutiset.fi/hallitus-kuljetusten-kaksoisjarjestelma-sailyy/

Vainikainen, A & Tammivuori, H. 2021. Kertakäyttömuoveja ehkäisevä direktiivi voimaan heinäkuussa. Kehittyvä elintarvike. Saatavilla https://kehittyvaelintarvike.fi/artikkelit/teemajutut/lainsaadanto/kertakayttomuoveja-ehkaiseva-direktiivi-voimaan-heinakuussa/

Välimäki, M. 2021. SUP-direktiivin toimeenpano etenee – lisää velvoitteita vielä tulossa. Saatavilla: https://verkkolehti.rinkiin.fi/sup-direktiivin-toimeenpano-etenee-lisaa-velvoitteita-viela-tulossa#401e0acc

Ympäristöministeriö. 2021a. Jätesäädöspaketti. Saatavilla: https://ym.fi/jatesaadospaketti

Ympäristöministeriö. 2021b. Usein esitetyt kysymykset jätteiden erilliskeräyksestä kiinteistöillä. Saatavilla: https://ym.fi/-/usein-esitetyt-kysymykset-jatteiden-erilliskerayksesta-kiinteistoilla

Ympäristöministeriö. 2021c. Usein kysyttyjä kysymyksiä tiettyjen muovituotteiden ympäristövaikutusten vähentämistä koskevasta direktiivistä. Saatavilla: https://ym.fi/tiettyjen-muovituotteiden-ymparistovaikutusten-vahentamista-koskeva-direktiivi-ukk

Ympäristöministeriö. 2021d. Betonimurskeen jätteeksi luokittelun päättyminen etenee. Saatavilla: https://ym.fi/-/betonimurskeen-jatteeksi-luokittelun-paattyminen-etenee

Ympäristö.fi. 2021. Jätteiden hyödyntäminen maarakentamisessa. Ympäristö.fi. Saatavilla: https://www.ymparisto.fi/fi-fi/asiointi_luvat_ja_ymparistovaikutusten_arviointi/luvat_ilmoitukset_ja_rekisterointi/ysln_kertaluonteisen_toiminnan_ilmoitusmenettely/Jatteiden_hyodyntaminen_maarakentamisessa


> Siirry Pohjoisen tekijät -blogin etusivulle

Vihreän talouden hyvät käytänteet Lapissa


Kirjoittajien kasvokuvat.
Henna Kukkonen (KM) ja Kalle Santala (metsätalousinsinööri, YAMK) työskentelevät asiantuntijoina Lapin ammattikorkeakoulun Tulevaisuuden biotalous -osaamisryhmässä.

Vihreä talous tarkoittaa yhteiskunnan toimintamallia, joka mahdollistaa samanaikaisesti taloudellisen vaurauden lisääntymisen sekä ympäristökuormituksen vähentämisen (Ympäristöhallinnon yhteinen verkkopalvelu, 2022).

Taloudellisen ja ekologisen näkökulman lisäksi vihreän talouden rakenteet tukevat sosiaalista kestävyyttä ihmisten toimeentulon parantamisen sekä varallisuuden oikeudenmukaisen ja vastuullisen jakamisen kautta (Antikainen, R., Lähtinen, K., Leppänen, M. & Furman, E. 2013:11).

Euroopan komission mukaan keskeisimpiä keinoja ympäristöystävällisemmän talouden toteuttamisessa ovat uusiutuvien luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen sekä esim. vesi- ja jätepolitiikan kehittäminen. Lisäksi kestävä kulutus ja tuotanto sekä vihreiden innovaatioiden tukeminen ovat vihreän talouden keskeisiä edellytyksiä. (Euroopan komissio 2022b.)

Toteutimme Green Rural Economy eli GRUDE-hankkeen puolesta Lapissa yrittäjä- ja kuntatoimijahaastatteluita kevään 2020 ja kesän 2021 välillä. Haastatteluissa halusimme ensinnäkin kuulla, millaisia vihreän talouden hyviä käytänteitä lappilaisissa yrityksissä sekä kunnissa jo on käytössä. Toiseksi selvitimme, millaisia haasteita ja pullonkauloja käytänteiden toteuttamisessa on, ja kolmanneksi, millaisia toimenpiteitä kunnissa täytyisi tehdä, jotta vihreä talous edistyisi Lapissa mahdollisimman tehokkaasti.

Haastateltavat valikoituivat mukaan kunnista, jotka olivat GRUDE-hankkeen käynnistysvaiheessa ilmaisseet halunsa olla mukana hankkeen toiminnassa. Yrityskentältä haastattelimme muun muassa lämpöyrittäjää, kalastusyhteisöä, matkailutoimijaa ja hirsirakentajaa. Kunnissa haastattelut taas kohdentuivat keskuskeittiön esihenkilöön, energiantuotannon toimijaan ja kalastusbrändityöstä tietävään tahoon.

Vastuullisuus, vihreät innovaatiot ja yhteistyön merkitys yrityksissä

Yrityksen yhteiskuntavastuu tarkoittaa sitä, että yritys on taloudellisen vastuun lisäksi osaltaan vastuussa toimintapiirissään olevien ihmisten sekä ympäristön hyvinvoinnista. Kestävän kehityksen perusajatuksen mukaan resursseja tulee hyödyntää siten, että myös tulevilla sukupolvilla on edellytykset hyvään elämään ja omien tarpeidensa tyydyttämiseen. (Harmaala, M. & Jallinoja, N. 2012.)

Tutkimusorganisaatioiden lisäksi myös yrityksillä on tärkeä rooli ekoinnovaatioiden eli resurssitehokkaampien toimintatapojen ja prosessien kehittämisessä sekä käyttöönotossa (Euroopan komissio 2022a.)

Hirsirakentaminen on eräs esimerkki vihreän talouden mukaisesta resurssitehokkaasta toimintamallista. Rakennuksiin käytetty hirsi sitoo hiiltä kymmeniksi tai jopa sadoiksi vuosiksi. Puu on uusiutuva rakennusmateriaali, joka voidaan rakennuksen käyttöiän lopuksi hyödyntää energiantuotannossa.

Lisääntyneet sisäilmaongelmat erityisesti julkisissa rakennuksissa ovat motivoineet kuntia rakentamaan muun muassa kouluja ja päiväkoteja hirrestä. Haastattelemamme hirsirakennusyrittäjä uskookin, että hyvät kokemukset tähän mennessä toteutetuista kohteista vaikuttavat hirsirakentamisen suosion kasvuun myös tulevaisuudessa.

Vihreän talouden toimenpiteiden edellytyksiä yrityksissä

Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen julkisin varoin on yksi merkittävistä keinoista ekoinnovaatioiden, kestävän kulutuksen ja tuotannon tukemisessa sekä vihreiden ratkaisujen valtavirtaistamisessa (Euroopan komissio 2022a; Harmaala, M. & Jallinoja, N. 2012.) Haastattelemamme kalastusyhteisön edustaja toikin esille hanketoiminnan hyödyllisyyden alueellisen kalastustoimialan kehittämisessä.

Hankkeiden kautta kalastajayhteisöön oli saatu houkuteltua lisää kalastajia ja näin saatu turvattua yhteisön jatkuvuus sekä riittävät tuotantovolyymit. Uudet kalastajat oli otettu mukaan yhteisön toimintaan ja heille oli jaettu kalastukseen liittyvää ammattitietoutta esimerkiksi kalapaikoista, liikkumisesta ja tuotteiden jalostamisesta. Haasteena kalastuselinkeinon jatkuvuudelle yhteisön edustaja näki ammattikalastukseen liittyvän yleisen tietoisuuden heikon tason.

Myös hakelämpöyrittäjän näkemys korostaa julkisen hallinnon toimenpiteiden merkitystä vihreän talouden edellytysten luojana (ks. Antikainen, R. ym. 2013: 16).

Yrittäjä nosti haastattelussa esille käytänteen, jossa kuntien omistamia kiinteistöjä, kuten kaukolämpöverkon ulkopuolella sijaitsevia kouluja, muutetaan öljylämmityksestä yrittäjävetoiseen hakelämmitykseen. Yrittäjän mukaan hakelämmitys lisää työllisyyttä kunnan alueella, parantaa huoltovarmuutta ja omavaraisuutta, vähentää riippuvuutta fossiilisista polttoaineista ja on kokonaistaloudellisesti yhteiskunnalle kannattavaa.

Pullonkaulana toiminnan yleistymiselle yrittäjä näki kuntapäättäjien tietämättömyyden hakelämmitykseen siirtymisen mahdollisuuksista ja aluetaloudellisista vaikutuksista.

Kilpailuetua vastuullisuudesta

Yritys voi hyötyä monin tavoin maineestaan vastuullisena yrityksenä. Maineen avulla on mahdollista muun muassa lisätä palveluiden ja tuotteiden kysyntää, houkutella osaavaa työvoimaa sekä sitouttaa henkilöstöä. (Harmaala, M. & Jallinoja, N. 2012.) Matkailuyrittäjän tapauksessa yritys onkin päättänyt hyödyntää kyläyhteisöstä löytyvää ammattitaitoa osana matkailupalveluidensa tuotantoa.

Yritys on kartoittanut kylässä olevaa osaamista ja muuta yritystoimintaa, ja heidän tavoitteenaan on hyödyntää paikallisia tuotteita ja palveluita oman palveluvalikoimansa täydentämisessä. Tällä tavoin yrityksessä pystytään keskittymään paremmin omaan ydinliiketoimintaan majoituspalveluiden tuottajana. Laaja yhteistyö muiden alueen toimijoiden kanssa parantaa matkailutoimijan mielestä heidän asemaansa yhteisössä ja tekee yrityksen liiketoiminnasta kannattavampaa.

Kuntien rooli vihreän talouden edistämisessä

Luonnonvarojen kestävään käyttöön pohjautuvan liiketoiminnan tukeminen kuntatasolla nopeuttaa vihreää siirtymää koko yhteiskunnassa. Julkisen hallinnon tehtävänä on toimia ennen kaikkea edellytysten luojana ja ohjata tuotantoa ja kulutusta vihreän talouden tavoitteiden suuntaan esimerkiksi strategisten uudistusten kautta. Konkreettisia esimerkkejä vihreän talouden mukaisista käytänteistä ovat muun muassa kestävyysnäkökulman huomiointi julkisissa hankinnoissa, uusiutuvan energian hyödyntäminen sekä alueen elinvoimaisuuden lisääminen uusien työpaikkojen kautta. (Antikainen, R. ym. 2013: 16–18.)

Ekologisia ratkaisuja Lapin kunnista

Osa Lapin kunnista on ottanut tavoitteekseen lähiruoan osuuden kasvattamisen julkisessa ruoantuotannossa. Haastattelemamme ruokapalvelupäällikkö toi esille kilpailutusosaamisen merkityksen lähiruoan hankinnassa.

Hän kertoo, ettei hankintalaki suinkaan pakota valitsemaan rahallisesti edullisinta tarjousta raaka-ainetoimituksissa, vaan valinnassa voidaan soveltaa myös muita kriteerejä, joiden kautta lähiruoan käyttöä voidaan kuntien keskuskeittiöissä lisätä. Haasteena lähiruoan lisäämiselle ovat hänen mukaansa hankintaosaamisen puute kunnissa sekä saatavilla olevien paikallisten raaka-aineiden vähyys.

Toinen esimerkki julkisen puolen kiertotalouden ratkaisuista on kaukolämmön tuotannossa käytettävän metsähakkeen poltosta syntyvän tuhkan hyödyntäminen metsien lannoituksessa. Kaukolämpöverkkoihin tuotetaan lämpöä etupäässä metsähakkeella. Metsähake on uusiutuvaa energiaa, jonka tuotannolla on työllistäviä vaikutuksia paikallistalouteen.

Energiantuotannon sivutuotteena syntyy tuhkaa, joka vihreän talouden käytänteiden mukaisesti jalostetaan rakeistamossa muotoon, joka on helppo levittää metsään. Haastattelemamme energiantuotannon kuntatoimijan mukaan tuhkalla on hyvä kysyntä ja sen palauttaminen takaisin metsään vähentää kaatopaikkaläjityksestä aiheutuvia kustannuksia. Lannoitekäyttöä rajoittavat lähinnä tuhkan sisältämät raskasmetallit, joiden pitoisuuksiin voidaan kuitenkin vaikuttaa oikean polttotekniikan avulla.

Vastuullinen kuntaimago lisää alueen elinvoimaa

Vihreän talouden näkökulmat kannattaa huomioida myös kunnan imagon kehittämisessä. Ennakoivuus ja oma-aloitteisuus vastuullisten toimintatapojen kehittämisessä lisäävät sekä julkisen puolen että yritysten tapauksessa markkinaetua suhteessa kilpailijoihin (Antikainen, R. ym. 2013: 7, 16; Harmaala, M. & Jallinoja, N. 2012).

Eräs haastattelemistamme kuntatoimijoista toikin esille brändityön merkityksen paikallisen liike-elämän kannalta. Kunnan taitavasti rakentama brändi voi houkutella alueelle monenlaista liiketoimintaa, joka vastavuoroisesti kiihdyttää kuntabrändin tunnettuutta ja kiinnostavuutta sekä lisää alueen elinvoimaa.

Vihreä talous edellyttää laajaa asiantuntemusta ja rohkeaa päätöksentekoa

Haastatteluissa tuotiin esiin monipuolisesti vihreän talouden hyviä käytänteitä sekä kunnista, että yrityskentältä. Esimerkkejä saatiin sekä taloudellisen, ekologisen, että sosiaalisen kestävyyden osa-alueilta. Huomionarvoista on, että useimmissa esimerkeissä vihreän talouden toimenpiteiden positiiviset vaikutukset vaikuttivat ulottuvan laajasti yritys- ja aluetalouden eri osa-alueille.

Sekä kuntapäättäjien, että yrittäjien haastatteluissa nähtiin myös, että erityisesti tiedon puute aiheuttaa haasteita vihreän talouden eteenpäin viemiselle Lapissa, mikä kestävän kehityksen tavoitteiden laajuus huomioiden onkin varsin ymmärrettävää.

Aihepiirin moniulotteisuus sekä laajat syy-seuraussuhteet ovat omiaan vaikeuttamaan vihreään talouteen liittyvän tutkimustiedon tulkintaa ja ymmärrettävyyttä. Vihreä talous edellyttääkin toimintatapojen muuttamista koko yhteiskunnan ja kaikkien tuotantosektorien tasolla, mikä väistämättä tekee siitä pitkäjänteisen prosessin (Antikainen, R. ym. 2013: 19, 26, 28).

Vihreän talouden toimintamallien käyttöönotto vaatii myös rohkeita päätöksiä kunnissa ja yrityksissä. Päätösten tueksi tarvitaan osaamista ja kokemuspohjaista tietoa hyväksi havaituista vihreän talouden käytännöistä. Niitä olemme koonneet Pohjois-Suomen, -Ruotsin ja -Norjan alueilta GRUDE-hankkeen verkkosivuille osoitteeseen: www.grudeproject.eu.


Antikainen, R., Lähtinen, K., Leppänen, M. & Furman, E. 2013. Vihreä talous suomalaisessa yhteiskunnassa. Ympäristöministeriön raportteja 1/2013.

Euroopan komissio. 2022a. Innovaation hyödyntäminen.
[luettu 4.1.2022]

Euroopan komissio. 2022b. Ympäristö.
[luettu 3.1.2022]

Harmaala, M. & Jallinoja, N. 2012. Yritysvastuu ja menestyvä liiketoiminta. Almatalent Oy.

Ympäristöhallinnon yhteinen verkkopalvelu – Ympäristö.fi. 2022. Vihreä talous.
https://www.ymparisto.fi/fi-fi/kartat_ja_tilastot/ympariston_tilan_indikaattorit/Vihrea_talous [luettu: 3.1.2022]


> Siirry Pohjoisen tekijät -blogin etusivulle

Alkutuotannon turvaaminen pohjoisissa olosuhteissa


Kirjoittajan kasvot.
Agrologi (AMK) Hanna-Mari Romakkaniemi työskentele projektisuunnittelijana Lapin ammattikorkeakoulun Tulevaisuuden biotalous -osaamisryhmässä.

Maaseutu ja sen elinkeinot ovat jatkuvien haasteiden edessä. Partasen (2021) mukaan ilmastonmuutoksen yhtenä merkittävänä osasyynä pidetään alkutuotantoa ja peltoviljelytoimia, kuten maanmuokkausta ja lannoitusta, sekä näiden aiheuttamaa maanpinnan tiivistymistä ja ravinnehuuhtoumia.

Myös laiduntava karja saatetaan nähdä uhkana luonnon monimuotoisuudelle. Virkajärven (2021) mukaan, kun laidunnus toteutetaan ’terapialaidunnuksena’ pienillä pinta-aloilla, alueet tallaantuvat ja tiivistyvät helposti. Näin käy myös isoilla laumoilla ja hyvin hoidetuilla peltolohkoilla, kun sadontuoton maksimoimiseksi ojanvarsipusikoiden ja metsäsaarekkeiden määrä on minimoitu.

Kansallinen omavaraisuus kuitenkin edellyttää vahvaa, monipuolista ja toimivaa alkutuotantoa yrittäjineen, toimijoineen ja liitännäiselinkeinoineen. Elintarviketeollisuusliiton (2021) mukaan maaseutuelinkeinojen työllistävä vaikutus ulottuu tuhansia työllistävästä elintarviketeollisuudesta aina pakkaamiseen, logistiikkaan ja kauppaan saakka. Eikä sovi unohtaa alkutuotannon suoraa työllistämisvaikutusta.

Kasvilajivalikoiman laajentaminen

Taloudelliset reunaehdot määrittävät merkittävästi tilakohtaisia ratkaisuja. Joonan (2021) mukaan hiilensidonnan ja monimuotoisuuden turvaaminen edellyttää myös laajoille peltoalueille monenlaisia kasvu- ja elinympäristöjä. Kasvilajivalikoiman laajentaminen tarjoaa mahdollisuuksia niin viljelykierron monipuolistamiseen, jossa useat eri kasvit vuorottelevat esimerkiksi viiden vuoden kierrossa, kuin myös erikoiskasvien kasvattamiseen.

Laajentamalla kasvilajivalikoimaa viljelykierrossa, tarjotaan samalla myös maan pieneliöstölle monipuolisemmin ravintoa (Myllys, ym. 2015.) Joonan (2021) ja Myllyksen (2015) mukaan erityisesti syväjuuristen ja monivuotisten kasvien viljelyllä on suotuisia vaikutuksia maaperän pieneliöstölle.

Monimuotoisuus kasvattaa lajirunsautta ja tarjoaa erilaisille hyönteis- ja eliölajeille, kuten myös muille peltoluonnon eläinlajeille, enemmän ravintoa ja elinpaikkoja, kuin liian yksipuoliset ja vain yhteen kasviin keskittyvät ja isoalaiset kokonaisuudet. (Joona, 2021, Myllys, ym. 2015).

Kun isoilla tiloilla laajat, yli 10 hehtaarin peltolohkot antavat mahdollisuuksia useiden lajien palsta- tai kaistaviljelyyn, tarjoavat vastaavasti pienten tilojen kymmenistä aareista koostuvat tilkut kirjavuutta pienialaisten kasvustojen kautta. Peltojen lohkorakenne voi siten koostua yhtä lailla useista erilaisista kasvilajeista vuorotellen avomaanviljelystä puutarhatuotantoon kuin isoilla lohkoillakin. Ison lohkon muovautuvuus erilaisille viljelytekniikoille maalajien vaihtumisen myötä on tunnistettava jo perustamisvaiheessa, mikä helpottaa oikean kasvilajin valintaa. (Hakala, 2021).

Pohjoisen mahdollisuudet hiilineutraaliin tuotantoon

Hakalan (2021) mukaan hiilineutraali tuotanto edellyttää kattavaa ymmärrystä käytännön tasolla turvemaiden luokituksesta ja merkityksestä hiilen kannalta. Hakala pohjustaa keinovalikoimaa, joka meillä on käytettävissä turvemaiden viljelyn hiilikatoa alentamaan ja tavoitellessa nollapäästöistä alkutuotantoa. Hän nostaa keskiöön monivuotiset ja syväjuuriset, satotason hyvin säilyttävät kasvilajit sekä vedenpinnan noston. Se on paras keino vähentää hiilikatoa, mutta käytännössä nykyajan maatilojen koneet ja kalusto ovat niin isoja, ettei niiden kanssa märkiä alueita kyetä korjaamaan. Apuna voisivat olla erilaiset salaojitustekniikat, kuten säätösalaojitus suurilla tasaisilla lohkoilla.

Lapin vahvuus turvemailla kytkeytyy monivuotisten, syväjuuristen ja kosteikkokasvien tuotantoon. Tulevaisuuden mahdollisuudet lämpenevän ilmaston myötä tulee kyetä tunnistamaan ja tuomaan esille myös tavalliselle tuottajalle sekä kuluttajalle vahvuuksina. Tässä työssä tarvitaan koulutusta kaikille osapuolille tuottajat mukaan lukien.

Valio on mukana kattavan yritysjoukon kanssa Baltic Sea Action Groupissa (BSAG), jonka tärkein tehtävä on vauhdittaa Itämeri-työtä etsimällä ja kokoamalla yhteen Itämeren pelastamiseen tarvittavat yritykset, tutkijat, poliitikot sekä muut tarvittavat tahot (Baltic Sea Action Group, 2021). Järjestö tarjoaa myös koulutusta laaja-alaisesti kaikille Itämeren kuntoon vaikuttaville sektoreille. BSAG:n uudistavan viljelyn opisto tarjoaa maksutonta verkkokoulutusta, jossa yhdistyvät maanviljelyn kannattavuuden parantaminen ja käytännön ympäristötyö.

Kohonnut lämpösumma laajentaa kasvivalikoimaa

Hannukkalan (2021) mukaan kasvanut lämpösumma pohjoisessa on vaikuttanut suotuisasti nurmien satotasoihin. Vaikutukset ulottuvat positiivisina myös muiden kasvilajikkeiden kasvu- ja viljelyoloihin. Viljelyolojen parantuessa myös kasvien menestyminen paranee.

Hannukkala (2021) korostaa talven merkitystä Lapissa, joka turvaa monivuotisia kasvustoja pakkasvaurioilta. Paksun lumipeitteen ansiosta routa ei joka vuosi yllä kovin syvälle, mikä aikaistaa usein kevään kasvuun lähtöä.

Kohonnut lämpösumma monipuolistaa myös meillä kasvilajivalikoimaa, ja tämä antaa mahdollisuuksia laajentaa alkutuotannon viljelykasvien lajikevalikoimaa. Sama asia pätee niin eläinrehuksi kasvatettaviin kasveihin kuin pellolta pöytään kasvatettaviin elintarvikkeisiin. Kesän valoisuus on säilynyt pohjoisessa ennallaan, mikä luo hyvät olosuhteet nopealle kasvulle.

Louen maaseutuyrittäjyyden osaamiskeskittymä

Ammattiopisto Lappian maaseutuyrittäjyyden osaamiskeskittymä Tervolan Louella toteuttaa toiminnassaan todella kattavasti ja monipuolisesti niin alkutuotantoa tukevaa yritysyhteistyötä kuin maaseudun elinkeinoja kehittävää tutkimus, kehitys ja innovointitoimintaa. Louen esimerkit vahvistavat uskoa ja luottamusta siihen, että aidosti yhteistyöhaluisia toimijoita löytyy Lapista.

Yrityksille on tärkeää löytää myös koulutusyhteistyötä oman toiminnan rinnalle, jolloin alan uusien osaajien koulutus voisi tapahtua mahdollisimman sujuvasti, vaikka työn ohessa ja erilaisia oppimispolkuja yhdistellen. Saariniemen (2021) mukaan Louella toimii tällä hetkellä maidonjalostukseen keskittynyt jäätelöyritys ja lihanjalostamiseen keskittynyt toimija. Koulutilalla viljellään myös yrttejä tervolalaisen elintarvikealan toimijan käyttöön, tyrniä torniolaisen ja tervolalaisen yrityksen käyttöön sekä humalaa torniolaisen yrityksen käyttöön. Osaamiskeskittymässä on runsaasti tilaa myös uusille yrittäjille ja yrityksille.

Luonnonvarakeskus (Luke) on huomioinut Lappian tarjoamat vahvuuden ja monipuoliset kehitysmahdollisuudet ja siirtänyt osan kasvigeenivaraohjelmaan kuuluvista kasveista Lappian pelloille viljely- ja kasvukokeisiin. Luonnonvarakeskus on ollut mukana Lapin yliopiston ja Lappian kanssa Lappari -hankkeessa, jonka tarkoitus on löytää omaleimaisia keinoja hyödyntää lapinlehmien maitoa.

Hanke on päättynyt 2018, mutta aiheen ympärille on käynnistynyt uusi hanke, jonka puitteissa tarjotaan esimerkiksi koulutuksia lapinlehmien maidon jatkojalostukseen. Louen sijainti ja vahva ammattitaito alan toimijana ovat omiaan tukemaan myös Luken toimintaa pohjoisessa Suomessa.

Saariniemen (2021) mukaan maaseutuyrittäjyyden osaamiskeskittymä Louella haluaa olla myös vahvana toimijana Lapin alueella sekä Meri-Lapissa kehittämässä ja viemässä eteenpäin erilaisia vaihtoehtoja löytää parantavia ja eheyttäviä kokonaisuuksia mielenterveyskuntoutujien tueksi.

Nokkosta elintarvikkeeksi resurssiviisaasti

SERI – Resurssiviisas Meri-Lappi -hankkeessa toteutettujen pilottien pohjalta nousi esille nokkoseen liittyviä monipuolisia mahdollisuuksia alkutuotannon rikastamiseksi. Nokkonen tunnetaan heikosti elintarvikkeena, vaikka kasvi on ravintosisällöltään erittäin monipuolinen. Nokkonen sopii esimerkiksi leipätuotteisiin, jälkiruokiin ja teehenkin. SERI-hanke järjesti yhteistyössä Arktinen nokkonen -hankkeen (ARKNOKK) projektiopäällikön Tapio Pyörälän kanssa webinaarin edistämään nokkostietoutta Lapin alueella (Kuva 1).

Seminaarin ohjelma.
Kuva 1. Alkutuotannon turvaaminen pohjoisissa olosuhteissa -webinaari toteutettiin toukokuussa.

Pyörälän (2021) mukaan nokkonen sopii käytettäväksi sekä elintarvikkeena että monissa muissa tuotteissa. Pitkäikäisenä ja satoisana kasvina nokkosta hyödynnetään myös hiilen sidonnassa sekä eläinten ruokinnassa (Kuva 2). Nokkosyrittäjä Matti Veijola Ärmätti Oy:stä on kehittänyt Ärmätin tilalla nokkosentuotannossa käytettävät koneet ja laitteet. Yritys tuottaa, jalostaa ja myy erilaisia nokkostuotteita niin kuluttajille kuin isommillekin liikkeille aina eläimille tarjottaviin tuotteisiin saakka.

Jos Ärmätti on tässä onnistunut, miksei joku lappilainenkin yrittäjä voisi onnistua tuottamaan lappilaista nokkosta paikallisten elintarvikealan toimijoiden valikoimiin eri muodoissa. Ehkä kehittämään myös omat tuotesarjat lemmikkien hyvinvointia turvaamaan ja vaikka pellettiin puristettuna hevosten ja porojen ruokintaa monipuolistamaan.

Ärmätille nokkosen tuottaminen on ammatinvalintakysymys, jossa tuotantokasvi vaihdettiin kaikkialla viihtyvään ja kiehtovaan nokkoseen vaativan ryvässipulin tilalle. Nokkonen on osoittautunut haasteineen heille juuri oikeaksi kasvivalinnaksi. Ärmätti Oy panostaa voimakkaasti viljelytekniikoiden kehittämiseen sekä koneiden ja laitteiden kehitystyöhön, mikä on osoittautunut oikeaksi valinnaksi. Resurssiviisaus näkyy Ärmätillä esimerkiksi siinä, että omaa tilaa ja sen viljelyä ja tuotantoa halutaan kehittää ja viedä eteenpäin kokonaisuutena, jossa jokainen tuotannon osa-alue on tarkoin mietitty.

Leppäkerttu nokkosen lehdellä.
Kuva 2. Nokkonen on syväjuurinen ja pitkäikäinen kasvi, jonka satopotentiaali on kova. (Kuva: Tapio Pyörälä).

Lapissa nokkosta kasvaa ’joka mutkassa’. Nokkosen hyvä talvenkesto on osoitettu jo kauan aikaa sitten ja nokkoselle joutilasta peltoa on vapaana runsain määrin. Nokkonen viihtyy samalla pellolla jopa yli kymmenen vuotta ilman uusimistarvetta säilyttäen satoisuutensa.

Vahvajuurisena kasvina se on hyvä hiilensitoja, joka samalla sitoo maaperän paikoilleen vahvan juuriston avulla. Virkajärven (2021) mukaan vahvajuurisilla kasveilla on iso merkitys tavoitellessa maaperästä huuhtoutuvien ja vesien mukana kulkeutuvien ravinnehuuhtoumien alentamista.

Veijolan (2021) mukaan elintarviketuotantoa varten kasvatettavan nokkosen lannoitus on tarkkaa puuhaa. Karjanlantaa voidaan hyödyntää perustamisvaiheessa, mutta se on mullattava maan sisään. Karjanlannan lannoittava vaikutus säilyy pellossa useita vuosia lannoitemäärästä riippuen. Jatkossa on typpi annettava rakeistettuna lannoitteena, jotta raaka-aineen elintarvikekelpoisuus saadaan turvattua koko satokauden ajan.

Haasteista maaseudun elinvoimaisuuden kulmakiviksi

Runsaslumisten talvien ja pitkien valoisien kesäöiden rinnalla säilyvät myös haasteet. Runsas sadanta tarkoittaa toisinaan runsasta ja pitkää sadekautta kasvukauden aikana joko keväällä, kesällä tai syksyllä. Tämä viivästyttää keväisin kevättöiden alkua, haastaa kesäistä kasvua ja sadonkorjuuta ja syksyisin se vaikeuttaa niin sadonkorjuuta kuin kasvien talveen valmistautumista.

Seisova vesi pelloilla tietää isoja haasteita niin kevätpelloilla kuin syksyisin talveen valmistautuvilla kasvustoillakin.
Toisaalta, talvinen lumipeite usein turvaa kasvustoja pakkasjaksojen yli samalla kun kylmä tappaa taudinaiheuttajia. Tästä voi tulevaisuudessa muodostua suuri etu verrattuna Etelä-Suomen kasvukauden haasteisiin.

Kotieläintuotannon väheneminen on valitettavaa, toisaalta perustetaan isoja tilakokonaisuuksia. Sitä kautta myös pientiloilta vapautuvan peltomaan saaminen isojen tilojen kasvintuotantoon ja edelleen osaksi hiilensidontaan luo vakautta pohjoiselle kotieläintuotannolle.

Hiilivuon hidastaminen turvepelloilta edellyttää sekä hyvää pellon peruskuntoa että myös ammattitaitoa ja koulutusta viljelijöille niistä keinoista, joita heillä on käytettävissään tässä työssä. Tämä tarkoittaa, että pohjoisessa tulee tarjota laadukasta koulutusta myös tulevaisuudessa, jotta tarjotaan työkaluja myös suurenevien tilojen haasteisiin kuten johtamiseen. Eikä pitkien välimatkojen pohjoisessa tule unohtaa infran, eli tiet – kulkuväylät – yhteydet, kuntoa ja niiden ylläpitoa.

SERI-hanke on toteuttanut pilottivaiheessaan erityisesti alueellista yhteistyötä ja pyrkinyt vahvistamaan resurssiviisaus-termin jalkauttamista. Lapin ammattikorkeakoulun SERI – Resurssiviisas Meri-Lappi –hankkeen tavoitteena on ollut kehittää Meri-Lapin alueen vähähiilisyyttä ja resurssiviisautta hankeaikana (Kuva 2.). Hankkeen toimintakausi sijoittuu ajalle 1.1.2020 - 31.12.2021. Hankerahoituksen kokonaisbudjetti on 353 690 euroa, josta Lapin liiton myöntämän EAKR-rahoituksen osuus on 282 952 euroa. (Lapin ammattikorkeakoulu 2021).

Kuva 3. SERI - Resurssiviisas Meri-Lappi -hanke.


Baltic Sea Action Group. 2021. (Viitattu 9.8.2021) https://www.bsag.fi/fi/

Elintarviketeollisuusliitto. 2021. Viitattu 9.8.2021. https://www.etl.fi/elintarviketeollisuus/vastuullisuus/taloudellinen-vastuu/tyollisyys.html.

Hakala, T. 2021. Asiantuntija. Hiilineutraali maitoketju, Valio. Webinaarin esitysmateriaali. (Viitattu 9.8.2021.)

Hannukkala, A. 2021. Tutkija. Webinaarin esitysmateriaali. (Viitattu 9.8.2021.)

Joona, J. 2021. Ratkaisuja nautojen aiheuttamien päästöjen ja ympäristörasituksen vähentämiseen: Regeneratiivisen, hiiltä sitovan viljelyn käytännöt. Naudat, ilmasto ja ympäristö. 2021. Seminaari -tallenne. Viitattu 20.8.2021. https://www.youtube.com/watch?v=HxwIOzU1j0Q.

Kanniainen, H. 2021. Asiantuntija, OSK Ärmätti. Webinaarin esitysmateriaali. (Viitattu 9.8.2021.)
Lapin ammattikorkeakoulu. 2021. Lapin AMKin hanketietokanta. SERI – Resurssiviisas Meri-Lappi. Viitattu 6.9.2021 https://www.lapinamk.fi/fi/Yrityksille-ja-yhteisoille/Lapin-AMKin-hankkeet?RepoProject=4206000065.

Myllys, M., Gustafsson, K., Koppelmäki, K., Känkänen, H., Palojärvi A. & Alakukku, L. 2015. Juuristotietopaketti – Juuret maan rakenteen parantajina. Uudenmaan ELY -keskus. RaHa – Ravinnehuuhtoumien Hallinta -hankkeen loppuraportti. Viitattu 20.8.2021. https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/103454/ely%20juuristotieto_LR.PDF?sequence=2&isAllowed=y.

Naudat, ilmasto ja ympäristö. 2021. Seminaari -tallenne. Asikainen, A., Partanen, A-I., Maanavilja, L., Virkajärvi, P., Regina, K., Joona, J., Hänninen, A., Kantoniemi, J., Luostarinen, S., Lidauer, M. ja Rinne, M. Luonnonvarakeskus (järjestäjä). Viitattu 20.8.2021. https://www.youtube.com/watch?v=HxwIOzU1j0Q.

Nieminen, A. 2021. Pienipeltoalaisen maaseudun aluekehitys. Lapin AMK. (Viitattu 20.8.2021.) https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/498168/Nieminen_Ari.pdf?sequence=2

Partanen, A-I. 2021. Ilmatieteen laitos. Kasvihuonekaasupäästöjen vähennystavoitteet. Naudat, ilmasto ja ympäristö. 2021. Seminaari -tallenne. Viitattu 20.8.2021. https://www.youtube.com/watch?v=HxwIOzU1j0Q.

Pyörälä, T. 2021. Projektipäällikkö, Lapin AMK. Webinaarin esitysmateriaali. (Viitattu 9.8.2021.)

Saariniemi, J. 2021. Toimipaikkapäällikkö, Ammattiopisto Lappia. Webinaarin esitysmateriaali. (Viitattu 9.8.2021.)

Virkajärvi, P. 2021. Luonnonvarakeskus. Naudat, ilmasto ja ympäristö. 2021. Seminaari -tallenne. Viitattu 20.8.2021. https://www.youtube.com/watch?v=HxwIOzU1j0Q.


> Siirry Pohjoisen tekijät -blogin etusivulle

Lähituotteesta paikallisen kaupan vetovoimatekijäksi


Kirjoittajan kasvot.
DI Anni Hamari työskentelee projekti-insinöörinä Uudistuva teollisuus -osaamisryhmässä ja agrologi (AMK) Hanna-Mari Romakkaniemi projektisuunnittelijana Tulevaisuuden biotalous -osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa.


Kauppias osaa arvostaa lähituottajia

Valtaosalle tavallisia kuluttajia lähituote tai -palvelu tarkoittaa laadukasta tuotetta, ja sen takana on ammattitaitoinen ja tunnettu paikallinen toimija. Kuluttajien keskuudessa on virinnyt halu tukea ja kannustaa paikallisia yrittäjiä ja palveluntarjoajia. Tällä tavalla turvataan myös paikallisten tuotteiden ja palveluiden saatavuutta.

Nivan ym. (2018) mukaan kuluttajatutkimuksissa kuluttajien arvostuksiin kotimaisen ja ulkomaisen ruoan välillä vaikuttavat myös laatuun, terveellisyyteen, turvallisuuteen ja hintaan liittyvät käsitykset. Paikallisten tuotteiden ja palveluiden merkitys korostuu erityisesti pohjoisessa, jossa kaupat sijaitsevat kaukana. Pitkä kauppamatka aiheuttaa myös yksittäiselle kuluttajalle kasvavaa hiilijalanjälkeä sekä kohonneita polttoainekustannuksia.

Paikallisen tuotannon monipuolisuus ja tuotteiden saatavuus läheltä voivat muodostua ajan- ja kustannussäästöjen kautta mielekkääksi. Samaan aikaan, kun maaseudulla suositaan kotimaisia elintarvikkeita, ulkomaista alkuperää olevien elintarvikkeiden arvostus on kaupungeissa kasvanut. Tämä trendi saattaa pidemmällä aikavälillä haastaa kotimaista elintarviketuotantoa entisestään, vaikka kotimainen tuotanto nähdään myös tärkeänä kulttuuriperinteen muodostajana (Niva, Peltoniemi & Aalto 2018.).

Kuluttajan kannalta lähituotetta tulisikin olla riittävästi tarjolla helpon saatavuuden lisäksi myös kohtuuhintaisena, jotta asiakas innostuu tuotteen säännöllisestä käytöstä. Tässä kohden on paikallisen päivittäistavarakaupan vuoro astua esille ja tarjota paikka oman alueen tuotteille osana paikallisen kaupan valikoimaa.

Kaupan on tunnettava lähituottajat. Avoin ja rehellinen viestintä, laadukas kommunikaatio ja molemminpuolinen sitoumus edistävät kaupan ja tuottajan välisen symbioosin syntymistä. Arvostus on olemassa ja se pitää tuoda näkyvästi esille.

Tuotteen esilletuontia helpottamaan on kehitetty Kuukauden lähituote- tai palvelu -toimintamalli. Toimintamallin avulla arvostusta voidaan tuoda selkeämmin esille (Kuva 1), ja tehostaa yhden tuottajan tuotteiden markkinointia kaupalla.

Parhaimmillaan toimintamalli rohkaisee uusia tai aloittelevia tuottajia toimittamaan tuotteitaan myyntiin, kun arvostus lähituottajia kohtaan näytetään selkeästi.

Kaupan sisätila jossa on kyltti kuukauden lähituote.

Kuva 1. Tervolalaisen Juha Jankkilan puikulaperuna oli ensimmäinen tuote Kuukauden lähituote -toimintamallin toteutuksessa kaupalla.

Lähituote on kauppiaalle menestystekijä. Näin uskoo K-Market Tervolan kauppias Pia Palokangas. "Meillä on halu siihen, että Tervola pärjää, ja jos sitä pystymme omalla työllämme edistämään, niin onhan se mahtavaa. Lähituottaja on tuttu ja turvallinen, jolta saa laadukkaita tuotteita. Kuntalaiset myös arvostavat paikallisia tuotteita."

Eteenpäin vie suurena voimana kotiseuturakkaus. Pia on asunut 30 vuotta Tervolassa ja kauppias Jukka Palokangas on myös kotoisin Tervolasta.

Kuukauden lähituote tai -palvelu -toimintamalli

Lapin ammattikorkeakoulun hallinnoimassa SERI - Resurssiviisas Meri-Lappi -hankkeessa tehdään työtä alueen resurssiviisauden, kiertotalouden ja vähähiilisyyden teemoissa. SERI-hankkeessa toteutettujen pilotointien avulla Lapin ammattikorkeakoulu on vahvana alueellisena toimijana edistämässä resurssien viisasta käyttöä, sekä tuomassa lukuisia hyviä toimintatapoja alueen vähähiilisyyttä eteenpäin vievään työhön.

SERI-hankkeessa pilotoitiin myös Kuukauden lähituote tai -palvelu -toimintamalli. Vaikutus on ensisijaisesti paikallinen ja kasvattaa alueen elintarviketuotteiden liiketoimintaa, jolla voidaan taata alueen elinvoimaisuus myös vähähiilisemmässä tulevaisuudessa.

Käytetty toimintamalli on monistettavissa elintarvikekauppojen lisäksi muiden kaupan alan yrityksiin, joiden valikoimissa voidaan kasvattaa lähituotteita. Toimintamallia voidaan käyttää myös paikallisia palveluja tarjoavien yritysten näkyvyyden kasvattamiseen.

Toimintamalli edistää vähähiilisyyttä, kun pitkien kuljetusmatkojen ja lämmitettyjen välivarastointien tarve poistuu. Nykytilassa käytössä oleva logistiikkaketju toimii siten, että Lapissa tuotettu tuote kuljetetaan Helsinkiin ja varastoidaan keskusvarastoon, josta se kuljetetaan takaisin Lappiin.

Lapissa tuotettujen tuotteiden ei tarvitse käydä logistisesti turhaa lenkkiä Helsingin keskusvarastolla, vaan ne saadaan suoraan tuottajalta kaupan hyllylle. Myös asiakas saa tällöin tuoreemman tuotteen käyttöönsä. Kauppakin hyötyy mallista, sillä tyypillisen 3 - 5 päivän toimitusajan sijaan voidaan tuotteet saada hyllyyn jo samana iltana tuottajan joustavuudesta ja ketteryydestä osittain riippuen.

Lähituote- tai lähipalvelutoimintamallin kehittäminen

Toimintamalli on suunniteltu siten, että sen perustaminen ei vaadi paljoa taloudellisia resursseja. Toimintamalli on helppo käynnistää tuttujen tuottajien kanssa ja tavoitteena on luoda yhteiset rutiinit toteutukselle. Toimintamallin avulla tuodaan yhteen neuvottelupöytään tuottajat ja kaupat, joiden tahtotilana on edistää lähituotteiden käyttöä yhteistyössä.

Kaupalla esitettävän markkinointimateriaalin voi tarvittaessa tulostaa itse, painattaa ekologisessa painotalossa tai julkaista digitaalisesti esimerkiksi sosiaalisen median kanavilla. Digitaalisen materiaalin ympäristövaikutus on pienempi, mutta käsiin tuntuvalla materiaalilla tavoitetaan asiakkaat paremmin. Painetun markkinointimateriaalin avulla tuote on mahdollista saada näkyvämmin esille kaupalla.

Toimintamallin käynnistymisvaiheessa huomiota tulee kiinnittää siihen, että aloitusvaiheessa tavoitettaisiin alueen tuottajat mahdollisimman kattavasti. Toimintamallin toteutuksen aikana voidaan markkinoida kaupalla kahta pientuottajaa samanaikaisesti, tällä turvataan myös kuluttajalle tuotteen varmempi saatavuus kampanja-aikana. Tällöin kysynnän kasvu ei muodostu yksittäiselle elinkeinonharjoittajalle tai elintarviketuottajalle kohtuuttoman suureksi painolastiksi, kun tuotteiden tarjoajia on useita.

Tuottaja tai toimija voi myös toimia yksittäin koko toimintamallin toteutuksessa, kun tuotteiden ja palveluiden tarjonta riittää kasvaneeseen kysyntään. Usein toimintamalli käynnistetään sitä markkinoivan yrityksen toimesta, mutta aloitteentekijänä voi aivan hyvin olla myös yrittäjät tuotteiden ja palveluiden takana.

Meri-Lapin alueelle mahtuu uusia tuottajia

Meri-Lapin alueella on suhteellisen vahvaa liha- ja maitoalan tuotantoa. SERI-hankkeen ja Tervolan kunnan yhteistyössä järjestämän Lähiruokaa resurssiviisaasti Meri-Lapissa -webinaarisarjan perusteellakin oli selvää, että Meri-Lappiin kaivataan kovasti esimerkiksi puutarhavihannesten viljelijöitä.

Pia Palokangas tietää kertoa, että esimerkiksi tervolalaiselle luomulaatuiselle valkosipulille kysyntä on niin kovaa, että enemmänkin otettaisiin myyntiin, jos vain olisi saatavilla. Lähiruokaa resurssiviisaasti Meri-Lapissa -webinaarit pidettiin Teams -alustalla tammi – maaliskuussa ja kokoava päätöswebinaari 23.3.2021.

Kauppiaat eivät ole ainoita, jotka janoavat lähituotteita tarjottavaksi kuntalaisille. Myös keskuskeittiöille toimittavalla perunan ja juuresten viljelijälle voisi olla kysyntää. Sopimukseen kuuluisi toimittaa raaka-aineet kuorittuina ja pakattuina. Multaista perunaa kyllä saisi ehkä helpomminkin, mutta sen käsittely nykyisissä tiloissa keskuskeittiöillä ei onnistu puhtaus- ja hygieniasyistä.

Peruna menestyy hyvin Meri-Lapin alueella, mikäli omia viljelykokemuksia on uskominen. Joka vuosi satoa on tullut, ja maakellarissa varastoituna peruna kestää parhaimmillaan seuraavaan kesään saakka.

Kuluttajatuotteilla mitattuna omavaraisuus täyttyy ainoastaan poronlihalla, nauriilla ja lampaanlihalla (Kuha, Hallikainen & Hannukkala 2018), joten kehitettävää löytyy. Kuhan ym. (2018) mukaan "Lappi on nollatuotantoaluetta useilla sellaisilla maatalouden tuotteilla joiden tuottaminen Lapin maakunnassa olisi täysin mahdollista".

Totta kai meidän kannattaisi ensisijaisesti syödä Meri-Lapissa sitä, mitä täälläkin voi tuottaa, kuten Meri-Lappilaista perunaa. Riisiä ja avokadoja täällä ei sen sijaan vielä kannata alkaa viljelemään, mutta Lapissa menestyvien vaihtoehtojen kartoitus kotimaisen kasviproteiinin lähteeksi voisi olla mielenkiintoinen avaus.

Hyvä suunnittelu on avain onnistumiseen

SERI – Resurssiviisas Meri-Lappi -hanke käynnisti pilotin kauppiasparin kanssa hyödyntäen etäpalaverien mahdollisuutta. Kauppiaan into kehittää aluettaan sekä idearikkaus olivat toteutuksen ehdoton suola, tällöin myös toteutus muodostui mielekkääksi ja eteni suunnitellusti kohti päämäärää. Tässä pilotissa kauppiasparilla oli lähes valmiina lista tuottajista, joiden kanssa käytiin vuoropuhelua Kuukauden lähituote -toimintamalliin osallistumisesta.

Tuottajien kontaktoinnit hoidettiin kauppiasparin ja Lapin ammattikorkeakoulun hanketyöntekijöiden kanssa yhteistyössä, ja tuottajille tarjottiin heidän niin halutessaan myös apuja kaupalle toimitettavan markkinointimateriaalin suunnitelussa ja ulkoasussa. Tuottajien osalta laadittiin lista neljälle kuukauden ajanjaksolle valmiiksi alkaen huhtikuulta, kenen tuote minäkin kuukautena pääsee esille. Lisäksi suunniteltiin alustava lista elokuusta seuraavan vuoden maaliskuulle kattavaksi, ketä vaihtoehtoisia tuottajia alueella voisi olla.

Kokonaisuutena Kuukauden lähituote -toimintamallin lanseeraus tähän kohteeseen toimi erittäin hyvin. Osa tuottajista halusi vastaanottaa tarjottua apua materiaalien suunnitteluun, osa teki suunnittelutyön kaupan kanssa sopien. Tuottajat osoittivat olevansa erittäin yhteistyökykyisiä ja kykeneviä toimittamaan tuotetta myös hyvin lyhyillä toimitusajoilla siten, että parhaillaan uusi tuote-erä saatiin kauppaan jo samana iltana. Kun alkuun on päästy, on tämän toimintamallin laajennus vaikka koko vuoden kattavaksi tai tietyin väliajoin toistuvaksi vaivatonta ja antaa paikallisille tuotteille mahtavan aitiopaikan oman kylän kaupan hyllyllä.



SERI – Resurssiviisas Meri-Lappi -hanke on toteuttanut pilottivaiheessaan erityisesti alueellista yhteistyötä ja pyrkinyt vahvistamaan resurssiviisaan -termin jalkauttamista. Lapin ammattikorkeakoulun vetämän hankkeen tavoitteena on ollut kehittää Meri-Lapin alueen vähähiilisyyttä ja resurssiviisautta hankeaikana (Kuva 2.).

Hankkeen toimintakausi sijoittuu ajalle 1.1.2020-31.12.2021. Hankerahoituksen kokonaisbudjetti on 353 690 €, josta Lapin liiton myöntämän EAKR-rahoituksen osuus on 282 952 €. (Lapin ammattikorkeakoulu 2021).

Kuva 2. SERI – Resurssiviisas Meri-Lappi -hanke.


Kuha, R., Hallikainen, V. ja Hannukkala, A. 2018. Aito arktinen maatalous: Lapin maatalouden nykytilanteen ja tulevaisuuden analysointia. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 12/2018.

Lapin ammattikorkeakoulu. 2021. Lapin AMKin hanketietokanta. SERI – Resurssiviisas Meri-Lappi. Viitattu 6.9.2021 https://www.lapinamk.fi/fi/Yrityksille-ja-yhteisoille/Lapin-AMKin-hankkeet?RepoProject=4206000065.

Luonnonvarakeskus, Helsinki. 80 s. Viitattu 15.7.2021 https://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/541549/luke-luobio_12_2018.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Niva, M., Peltoniemi, A ja Aalto, K. 2018. Turvallista, ympäristöystävällistä ja kulttuurisesti tärkeää? Kotimaisuuden merkitys ruoan valinnassa. Suomen Maataloustieteellisen seuran tiedote nro 35. Viitattu 31.8.2021. https://journal.fi/smst/article/view/73214/35077


> Siirry Pohjoisen tekijät -blogin etusivulle

Pelasta pöperösi -ruokahävikkiviikko sosiaalisessa mediassa


Anna-Maija Tapojärvi, Katja Kankaanpää ja Suvisatu Särkikangas.
KTM Anna-Maija Tapojärvi työskentelee markkinoinnin opettajana, tradenomi YAMK Katja Kankaanpää liiketalouden lehtorina ja Suvisatu Särkikangas työharjoittelijana Lapin ammattikorkeakoulun Digitaaliset ratkaisut -osaamisryhmässä.

Ruoka on jokaiselle meistä osa päivittäistä elämää. Ruoka herättää mielipiteitä, keskustelua ja tunteita, ja niin tekee myös ruokahävikki. Ruokahävikki on ruokaa, joka olisi vielä syömäkelpoista, mutta päätyy syystä tai toisesta hävikiksi, eli biojätteeseen, tai pahimmassa tapauksessa sekajätteeseen tai jopa vessanpönttöön.

Jos näin käy, kaikki ruoan tuotannossa ympäristöä kuormittavat päästöt ovat syntyneet turhaan. Lisäksi väärin lajiteltu ruokahävikki kuormittaa jätteenkäsittelyä, kun oikein lajiteltuna ruokahävikkiä voisi vielä hyödyntää eri tavoin.

Ruokahävikkiä tulee vuosittain Suomessa noin 400–500 miljoonaa kiloa. Eniten hävikkiä tulee kotitalouksista, toisen sijan paikkaa pitää ravitsemuspalvelut.

Jätteiden lajittelu ja niiden jatkojalostus ovat kiertotalousajattelussa tärkeää ja tavoitteellista. Elintarvikkeiden lajittelu biojätteisiin pidentää tuotteen elinkaarta omilta osin muun muassa polttoaineena. Biojäte mädätetään tai kompostoidaan. Mädätettävästä jätteestä syntyy biokaasua, jota voidaan käyttää polttoaineena. Kompostoidusta jätteestä saadaan multaa. Jos biojätteet päätyisivät kaatopaikalle, syntyisi haitallisia kasvihuonekaasuja, joten siitäkin syystä biojätteiden kierrätys on tärkeää. Ensisijainen tavoite kuitenkin on, että biojätettä tulisi mahdollisimman vähän. Kuluttajien tietoisuuden lisääminen ruokahävikistä ja sen vaikutuksista ehkäisee ylimääräistä hävikkiä ja rahan tuhlausta. Ruoka roskiin on yhtä kuin raha roskiin. (Luonnonvarakeskus 2020.)

Infograafi ruokajätteen määristä.
Kuva 1. Ruokahävikin määrä Suomessa (Kuluttaja 2021.)

Ruokahävikki Meri-Lapissa

Kierto10-hankkeen tavoitteena on vahvistaa Meri-Lapin kuntalaisten kiertotaloustietoutta sekä ilmastomyönteistä asennetta nopeiden kokeilujen ja paikallisten tapahtumien avulla. Kokeilujen ja tapahtumien avulla lisätään myös alueen yritysten tietoisuutta uusista kiertotalouden liiketoimintamahdollisuuksista ja muuttuvista kuluttaja-arvoista.

Korona haastoi etsimään uusia tapoja verkkotapahtumien järjestämiseen. Kierto10-hanke toteutti Pelasta pöperösi -ruokahävikkiviikon hankkeen sosiaalisen median kanavissa Instagramissa ja Facebookissa 30.11.- 4.12.2020.

Ruokahävikkiviikon tarkoituksena oli jakaa ruokahävikkitietoutta kaikille ruoan syöjille sekä antaa vinkkejä ja ideoita ruokahävikin vähentämiseksi eri näkökulmista: sinkkutalous, lapsiperheet, etätyöntekijä, päiväkotien ja koulujen ruokailut, suurtalouskeittiöt sekä ruokakaupat ja ravintolat.

Ruokahävikkitapahtumassa tehtiin haastatteluja, joiden tavoitteena oli kartoittaa ruokahävikin tilannetta Meri-Lapissa ja jakaa tietoa ruokahävikistä merilappilaisille. Lisäksi kuluttajille vinkattiin ResQ-sovelluksesta, jonka kautta kuluttajat voivat ostaa ravintoloiden ylijäämäruokaa halvemmalla ja näin estää ruoan päätymistä hävikiksi. Ruokahävikkitietoutta jaettiin myös kuvin ja tekstein sekä liveruokahävikkikokkauksen merkeissä.

Tapahtuman seuraajia aktivoitiin omien hävikkiruokareseptien ja -ideoiden jakamiseen. Koulutuskuntayhtymä Lappian ravintoloihin Kemiin ja Tornioon tehtiin pöytäkolmiot sekä seinäjulisteita. Näiden sisältämien tietoiskujen tarkoituksena oli saada ravintoloiden ruokailijat pohtimaan mm. oman ruoka-annoksensa kokoa, jottei ruokaa päädy hävikiksi.

Yhteistyökumppanimme Martat antoivat omia ideoitaan ruokatähteiden jatkokäyttöön kotitalouksissa; esimerkiksi puurontähteitä voi käyttää sämpylätaikinaan ja nahistuneet hedelmät sopivat hyvin smoothieen.

Kuvakaappaus sosiaalisen median viestivirrasta.
Kuva 2. Ruokahävikkivinkkejä Instagramista ja pöytäkolmio. (Kierto 10)

Ruokahävikki suurtalouskeittiössä ja koulussa

Meri-Lapin kuntapalvelut tuottavat ruokapalveluita eli aterioita omistajiensa Keminmaan ja Simon kuntien, Kemin kaupungin sekä sairaanhoitopiirin päiväkoteihin, kouluihin, sairaalaan ja vanhusten hoitolaitoksiin.

Ruokapalvelupäällikkö Tarja Rousun mukaan ruokahävikkiä syntyy myös suurtalouskeittiöissä, vaihtelevasti toimipaikoittain. Tällä hetkellä kertaalleen tarjotun ruoan hävikki päätyy biojätteeseen. Tarjoamaton ylijäämäruoka jäähdytetään ja tarjotaan vaihtoehtona myös seuraavana päivänä. Lisäksi Kemin kaupungissa on otettu käyttöön toiminta, jossa tarjoamatonta ruokaa myös pakastetaan ja annetaan sairaalasta kotiutuville vanhuksille, jotta heillä on valmis ateria kotiin päästyään. (Rousu, haastattelu, 5.11.2020.)

Ruokahävikin minimoimisen eteen on tehty määrätietoisesti työtä ja ruokahävikkiä on pystytty vähentämään. Hävikin minimoimisen taustalla ovat toimivat ruokalistat sekä ruoan menekin mahdollisimman tarkka arviointi.

Arpelan alakoulun opettaja Pauliina Kolmosen käsityksen mukaan ruokahävikin määrä on melko vähäinen hänen koulullaan. Ruokaa tilataan sen mukaan, mitä sitä aiemmin on mennyt. Ruokalistat tehdään kuuden viikon periodeilla ja ruokahävikin määrää tarkastellaan ennen seuraavaa tilausta. Suurin osa oppilaista maistaa ja syö kaikkea. Nykyään ei enää pakoteta syömään, vaan rohkaistaan ja kannustetaan maistamaan ruokaa useamman kerran. Salaatin ottamisesta välillä muistutellaan. (Kolmonen, haastattelu, 26.11.2020.)

Kestävä kehitys ja kestävä elämäntapa tulevat osaksi opetusta kuudennella luokalla, jossa yksi osa-alue on ruokailu ja ruokahävikin vähentäminen. Tiedottaminen ruokahävikistä on tärkeää; otetaan ruokaa vain sen verran kuin syödään ja ruokaa voi hakea lisää. Ruokahävikin minimoiminen näkyy suoraan rahansäästönä, jolloin parhaita ruokahävikin pienentäjätoimipaikkoja voidaan palkita esimerkiksi ylimääräisellä jälkiruoalla. (Kolmonen, haastattelu, 26.11.2020.)

Ruokahävikki päivittäistavarakaupassa – K-market ja S-ryhmä

Hävikkiviikolla haastattelimme kahta päivittäistavarakaupan ketjua siitä, miten näissä kaupoissa/ketjuissa pyritään ennaltaehkäisemään ruokahävikkiä, ja mitä syntyneelle ruokahävikille tehdään. K-market Kirsikan kauppiaan Kimmo Juntin mukaan ruokahävikkiä syntyy Kirsikassa vuosittain noin 2 % liikevaihdosta eli käytännössä laatikkokaupalla viikoittain. Se koostuu pääasiassa tuoretavarasta: hedelmistä, vihanneksista, leivistä ja maitotaloustuotteista. (Juntti, haastattelu, 18.11.2020.) Ryhmäpäällikkö Katja Savilakson mukaan S-ryhmässä ruokahävikkiä syntyy 0,5–10 % myynnistä, vaihdellen myymäläkohtaisesti (Savilakso, haastattelu, 13.11.2020).

K-market Kirsikassa pyritään ennaltaehkäisemään ruokahävikin syntymistä monin tavoin:

• tuotteita myydään edullisemmin ennen parasta päivää

• pidetään huolta siitä, että on oikeanlaisia tuotteita myynnissä ja tuotteita tilataan oikea määrä. Keskon järjestelmät auttavat osaltaan hallitsemaan hävikkiä valikoimien ja tilausmäärien osalta.

• kuljetuslämpötilat ovat oikeat, jolloin tuotteet säilyvät paremmin.

Katja Savilaakson mukaan S-ryhmässä ruokahävikin minimoiminen lähtee myös myymälähenkilökunnan oikeasta toimintavasta tilaustarkkuuden suhteen. S-ryhmässä tuotteet, joiden parasta ennen -päiväys lähenee, laitetaan myyntiin -30 % alennushinnalla lukuun ottamatta hedelmiä ja vihanneksia. Lisäksi S-ryhmällä on käytössä viimeisen aukioloajan tupla-alennus, jolloin jo alennetut tuotteet myydään -60 % alennuksella.

Kimmo Juntin mukaan K-market Kirsikassa ennaltaehkäisytoimenpiteistä huolimatta syntynyt ruokahävikki lahjoitetaan suurimmaksi osaksi hyväntekeväisyyteen seurakunnan diakoniatyöhön. Myös S-ryhmässä myymättä jääneet syömäkelpoiset, mutta ei myyntikelpoiset tuotteet, lahjoitetaan muun muassa SPR:lle. Myymälöillä voi olla omiakin ruokahävikkiyhteistyökumppaneita, esimerkiksi Kemin Prisma lahjoittaa syömäkelpoiset tuotteet Kemin kaupungille, jossa hävikkiin päätyneistä elintarvikkeista tehdään aterioita.

Suurin osa hävikistä tulee kotona (Luonnonvarakeskus 2020.). Sekä Kimmo Juntti että Katja Savilakso vinkkaavatkin jokaista suunnittelemaan ruokaostosten määrää ja hyödyntämään ylijääneen ruoan muussa ruoanlaitossa ruokahävikin minimoimiseksi.

Kaupan hedelmähyllyjä.
Kuva 3. K-Market Kirsikka (Kierto10)

Kuluttajien kokemuksia ruokahävikistä

Ruokahävikkiin liittyviä kokemuksia kerättiin myös kuluttajilta. Koronan vuoksi etätöihin siirtynyt Marjo Jussila (haastattelu, 22.11.2020) kertoi, että huolellisesta suunnittelusta huolimatta ruokahävikkiä syntyy jonkin verran. Ruokaostokset suunnitellaan vähintään viikoksi kerrallaan. Myös ruokakaupan verkkokauppaa voi hyödyntää. Lisäksi ostoslistan suunnittelu on tärkeää, se on hyvä keino minimoida heräteostoksia.

Lasten kanssa ruokaillessa ruoan menekkiä voi olla haastava ennakoida, ja aterialta jää usein ruokaa yli. Marjo syö usein näitä tähteitä työpäivän aikana lounaaksi. Ruokaa voi pakastaa pieninä annoksina kiireisten päivien varalle. Biojätteeseen päätyy kuitenkin jonkin verran ruokaa, useimmiten leivän ja hedelmän paloja.

Marjo kertoi etätyön vähentäneen jonkin verran ruokahävikkiä. Hän kuitenkin kokee, että tähteistä koottu ja yksin nautittu ateria ei useinkaan ole yhtä monipuolinen ja virkistävä kuin työkavereiden seurassa nautittu työpaikkalounas. (Jussila, haastattelu, 22.11.2020.)


Suomalainen yritys ResQ Club tarjoaa ravintoloille, kahviloille ja ruokakaupoille sovelluksen, jossa voi myydä ylijäänyttä ruokaa kuluttajille edullisemmin. Sovelluksen käyttäjäksi, ruoan myyjäksi tai ostajaksi voi liittyä nopeasti ja helposti.

Ruoan myyjä ilmoittaa sovellukseen ylijääneen ruoan myytäväksi. Ostaja tilaa ja maksaa ruoan sovelluksessa. ResQ Club -yritys ottaa osansa myyntihinnasta, mutta suurin osa rahasta jää ruokapalvelun tuottajalle. ResQ-sovelluksen kautta tilattu ruoka on aina take away -ruokaa. (ResQ Club 2021.)

Kemiläisen ravintola Sataman Krouwin yrittäjä Olli Ahosen (haastattelu, 27.11.2020) mukaan asiakkaat ovat ottaneet ResQ-sovelluksen hyvin vastaan ja ruokahävikki on pystytty minimoimaan lähes täysin.

Torniossa yksin asuva opiskelija on viime aikoina herännyt pohtimaan omaa kulutuskäyttäytymistään etenkin ruokaan liittyen. Hän on huomannut, että ruokahävikkiä syntyy eniten jääkaapin perukoille unohtuneista suunnittelemattomasti ostetuista elintarvikkeista.

Hän kertoo kuitenkin taistelevansa ruokahävikkiä vastaan ostamalla punalaputettuja alennustuotteita ja käyttämällä ResQ -sovellusta. Näin hän onnistuu opiskelijabudjetista huolimatta noudattamaan monipuolista ruokavaliota ja satunnaiset ravintolasta ostetut annokset tuovat vaihtelua aterioihin.

Kännykkää pitelevä käsi.
Kuva 4. ResQ sovellus (Kierto10)


Järjestetty ruokahävikkiviikko oli kaiken kaikkiaan onnistunut ja oiva esimerkki tapahtuman nopeasta sopeuttamisesta koronatilanteessa. Tapahtuma tavoitti monipuolisesti eri-ikäisiä ihmisiä laajalta alueelta, ja tapahtumasta saatu palaute oli positiivista.

Tapahtuman aikana tavoitettiin 630 tiliä. Kasvua tavoitettujen tilien määrässä oli seitsemän päivän ajalla +384,6 %. Sisällön vuorovaikutukset kasvoivat 2 019 %. Seuraajien määrä kasvoi seitsemän päivän aikana +49,3 %. Sijaintitiedot paljastavat, että Meri-Lapin alueelta tavoitettiin hyvin seuraajia. Seuraajista 82 % oli naisia ja 18 % miehiä. Yhteensä tapahtuma tavoitti 10 934 henkilöä.

Instagramin Stories osiossa toteutettuun kyselyyn vastanneista kaikki olivat sitä mieltä, että tapahtumaa oli mukava seurata ja että videot olivat kiinnostavia. Vastaajista 75 % oli seurannut livekokkauksia. 60 % vastaajista sai uutta tietoa ruokahävikkiin liittyen.

Tapahtuma tuki Kierto10-hankkeen tavoitteita eli sen avulla vahvistettiin Meri-Lapin alueen kuntalaisten kiertotaloustietoutta ruokahävikin näkökulmasta. Tapahtuman avulla selvitettiin myös alueen eri organisaatioiden näkemyksiä ruokahävikistä osana kiertotaloutta.


Ahonen, O. 2020. Sataman Krouwi. Yrittäjän haastattelu 27.11.2020

Juntti, K. 2020. K-Market Kirsikka. Kauppiaan haastattelu 18.11.2020

Jussila, M. 2020. Lapin ammattikorkeakoulu. Etätyöntekijän haastattelu 22.11.2020

Kuluttaja 2021. Tietoa ruokahävikistä. Viitattu 22.1.2021. https://havikkiviikko.fi/tietoa-ruokahavikista/

Luonnonvarakeskus 2020. Ruokahävikki ja ruokajärjestelmän kiertotalous. Viitattu 22.1.2022 https://www.luke.fi/wpcontent/uploads/2020/03/12487_Luonnnonvarakeskus-Luke_web.pdf

ResQ Club. Viitattu 20.11.2020 https://www.resq-club.com/fi/

Rousu, T. 2020. Meri-Lapin Kuntapalvelut. Ruokapalvelupäällikön haastattelu 5.11.2020

Savilakso, K. 2020. S-ryhmä. Prisma johtajan haastattelu 13.11.2020


> Siirry Pohjoisen tekijät -blogin etusivulle

Ruokaturvaa ja ruokaturvallisuutta joka päivä


Timonen_Maarit neliö.jpg
Agrologi (AMK) Maarit Timonen työskentelee lehtorina Tulevaisuuden biotalous -osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa.

POIKKEUS blogikuva.jpg

Yhdistyneiden kansakuntien eli YK:n määritelmän mukaan ruokaturva on taattu, kun ihmisellä on mahdollisuus hankkia riittävästi hyvälaatuista ja ravitsevaa ruokaa joko kasvattamalla itse tai ostamalla sitä.

Ruoka on veden ja lämmön ohella ihmisen perustarpeita, joita ilman ihminen ei selviydy. Tästä syystä niin ruuan kuin vedenkin saaminen päivittäin, ja saannin turvaaminen myös tulevaisuudessa, ovat ensiarvoisen tärkeitä.

Suomessa tuotettujen elintarvikkeiden laatu on kansainvälisestikin arvioituna huippuluokkaa, mutta ravinnossa voi silti olla terveyttä uhkaavia tekijöitä. Elintarvikkeiden turvallisuutta voivat heikentää niin fysikaaliset, mikrobiologiset kuin kemiallisetkin seikat. (Ruokaturvallisuus pysyy hyvänä pienin teoin

Ruokaturvallisuus on siis tuotetun ruuan turvallisuutta ja laatua, jota Suomessa valvoo entinen Elintarviketurvallisuusvirasto eli Evira. Nykyisin se on Ruokavirasto.

Erityinen, koko EU-aluetta koskeva yhteinen periaate on, että elintarvikealan toimija vastaa itse tuottamiensa elintarvikkeiden turvallisuudesta kuluttajille. Viranomaisten tehtävänä puolestaan on varmistaa, että yrittäjä ymmärtää vastuunsa ja osaa toimia sen mukaan.

Ruokaturva uhattuna

Tärkeimpiä ruuan saatavuuteen vaikuttavia tekijöitä maailman mittakaavassa ovat viljelymaan saatavuus ja sen tuotantopotentiaali eli laatu sekä väestön määrä. Lisäksi vaikuttavat merkittävästi maan omistusolosuhteet, elintaso ja ruuantuotannon osaaminen tavallisten kansalaisten keskuudessa.

Tuotantoa tehostavia tekijöitä ovat olleet 1950-luvulta alkaen mm. kemialliset lannoitteet, torjunta-aineet, ojitus, keinokastelu, uusien alueiden ruuantuotantoon ottaminen ja koneiden määrän kasvu, mutta samalla ne ovat lisänneet merkittävästi ruuantuotannon ympäristövaikutuksia. Näistä merkittävimpiä ovat luonnon monimuotoisuuden väheneminen niin lajistossa kuin elinympäristöissäkin, valumavesien mukana vesistöihin huuhtoutuvat lannoitteet ja torjunta-aineet sekä tehomaatalouden kasvihuonekaasupäästöt.

Ruokaturva ei toteudu tänä päivänä monissa osissa maailmaa. Maailmassa tuotetaan kyllä tarpeeksi ruokaa kaikille ihmisille, mutta ruuan jakautuminen on epätasaista. Länsimaissa eletään yltäkylläisyydessä ja ruokaa heitetään pois valtavia määriä, vaikka samaan aikaan esimerkiksi monissa Afrikan maissa kärsitään jatkuvista ja toistuvista nälänhädistä muuttuvan ilmaston ja ihmisen ahneuden takia.

Eroosio, maan köyhtyminen ja saastuminen, puhtaan veden tai ylipäätään veden puute, lisääntyvät jäteongelmat, raaka-aineiden välinpitämätön ryöstökäyttö, väestön kasvu erityisesti maailman köyhimmissä maissa ja pisteenä iin päälle koko maapallon toimintaan vaikuttava ilmaston lämpiäminen ovat isoja tulevaisuuden haasteita maailman ruokaturvalle ja myös maailman rauhalle. Enteitä on jo nähtävissä Euroopan rajoilla, kun elintaso- ja - mikä huolestuttavampaa - nälkäpakolaiset ovat lähteneet liikkeelle hakemaan parempia elämän edellytyksiä yhä kauempaa pohjoisesta.

Suomessakaan tilanne ei ole tällä hetkellä kehuttava. Tästä ovat todisteena muun muassa kaupunkien leipäjonot, Hurstin jouluruokailut ja seurakuntien erilaiset keräykset ja ruuan jakelut vähäosaisille. Kaikilla suomalaisillakaan ei ole varaa ostaa riittävästi ruokaa.

Ruokaturvallisuuden uudet haasteet

Ruokaturvallisuuden perinteisinä haasteina ovat olleet erilaiset epidemiat kuten ruuan ja veden mukana kulkeutuvat taudit ja taudinaiheuttajat, joista tunnetuimpia lienevät salmonella ja EHEC. Lisäksi uutena uhkana ovat maan rajoista piittaamattomat erilaiset taudit ja tuholaiset kuten afrikkalainen sikarutto, joka kulkeutuu niin eläinten kuin ihmisten mukana hyvin helposti sekä koloradonkuoriainen, joka voi tuhota koko perunasadon paikallisesti useammaksi vuodeksi iskeytyessään perunapeltoon.

Liikkuvuus tuo lisää vastuuta liikkuville ihmisille ja heidän lemmikeilleen. Taudit liikkuvat myös heidän mukanaan joko heissä itsessään tai heidän mukanaan kuljettamissa tuotteissa kuten elintarvikkeissa.

Oma lukunsa ovat villieläimet, jotka kontrolloimattomasti kuljettavat mukanaan myös taudinaiheuttajia ja saattavat myöskin luoda uusia uhkia ruokaturvallisuudelle, maataloustuotannolle ja esimerkiksi riistataloudelle. Tästä esimerkkinä Suomeenkin laajalle levittäytynyt tulokaslaji, supikoira, joka ulosteissaan saattaa levittää ekinokokki -heisimatoa (ks. Henttonen 2018) ja Venäjältä Suomeen tulleet villisiat, jotka voivat olla sikaruton kantajia.

Myös erilaiset kemialliset jäämät elintarvikkeissa ovat tämän päivän uusia haasteita. Varsinkin tuontielintarvikkeissa on löytynyt ihmiselle myrkyllisiä määriä esim. elohopeaa, lyijyä ja arseenia. Nämä kertyvät elimistöön ja aiheuttavat mm. syöpää.

Huoltovarmuus osana suomalaista ruokaturvaa

Normaaliolosuhteissa Suomen tilanne on ruokaturvan kannalta hyvä (Huoltovarmuuskeskus). Pystymme tuottamaan ja jalostamaan tarvittavat elintarvikeraaka-aineet kansamme tarpeisiin eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta kuten kahvi ja eräät hedelmät.

Maamme ruuantuotanto on kuitenkin tällä hetkellä erittäin riippuvainen ulkomailta tuotavasta energiasta. Sota, pienempikin konflikti tai kansallinen hätätila saattaisi aiheuttaa tilanteen, jossa Suomen energiansaanti vaarantuisi ja se puolestaan näkyisi ruuantuotannossa.

Vastaava tilanne koettiin noin 70 vuotta sitten, kun elintarvikkeet olivat kortilla ja elintarvikkeita jatkettiin parhaaksi katsomalla tavalla mm. petulla, jäkälällä, oljella ja erilaisilla luonnonkasveilla.

Haasteita luonnonvara-alan koulutukselle ja hankkeille

Ruokaturva ja siihen liittyvä ruokaturvallisuus koskettavat meitä jokaista joka päivä syödessämme. Siksi ei ole ihan sama, miten niitä hoidetaan nyt ja tulevaisuudessa niin meillä Lapissa kuin muualla Suomessakin.

Tulee vielä aika, jolloin meidän lappilaista - jonkun mittapuun mukaan arktista - maa- ja ruokatalouden erityisosaamista arvostetaan maailman laajuisesti. Tämä luo tulevaisuuden haasteita myös Lapin AMK:n maa- ja porotalouden, mutta myös metsätalouden luonnon monikäytön koulutukselle sekä erilaisille hankkeille. Me olemme valmiina uusiin haasteisiin!


Henttonen, Heikki. Tauteja luonnosta. 2018. Metsäkustannus.

Edellinen 1 2 3 ... 36 37 38Seuraava