Vuonna 2008 kehitettiin usean eri ammattikorkeakoulun ”Kolme askelmaa työelämäkumppanuuteen STEPIT”-yhteistyöprojektissa korkeakouluille toimintamalli alumnitoimintaan. Malli on sittemmin vakiintunut osaksi osaamisalan arkipäivää.

Sana ”alumni” tulee latinan kielestä ja tarkoittaa suojattia tai kasvattia. Alumnilla tarkoitetaan yleisesti alempaan tai ylempään ammattikorkeakoulututkintoon valmistunutta opiskelijaa, mutta osa korkeakouluista sisällyttää alumneihin myös sellaiset kumppanit ja sidosryhmät, joiden toiminnan tarkoituksena on edistää ja kehittää positiivisella mielellä korkeakoulun toimintaa.

Kaupan ja kulttuurin osaamisalalla alumnitoimintaa tehdään kahdella kampuksella, Rovaniemellä ja Torniossa. Alumnitoiminnan tarkoituksena on pitää yllä korkeakoulun työelämäyhteyksiä ja yhteistyötä ja sitä kautta myös vahvistaa alumnien osaamista ja verkottumista alueen eri toimijoiden kesken.

Ammattikorkeakoululaissa korkeakoululle säädettyihin tehtäviin kuuluu mm. aluevaikuttavuus eli oman alueen kehityksen vahvistaminen, yhteistyö elinkeino- ja muun työelämän kanssa, osaamisen kehittäminen ja elinikäisen oppimisen edistäminen. Alumnitoiminnan perusperiaate on hyödyttää kaikkia osapuolia: korkeakoulua, alumnia ja alueen työelämää.

Alumnit toimivat korkeakoulussa mm. opetussuunnitelmien suunnittelutyössä, mentorina korkeakoulun opiskelijoille, asiantuntijoina, avainasiakkaina, kumppanina tutkimus-, kehitys- ja innovointitoiminnassa, opiskelijoiden työharjoittelun ohjaajina, opinnäytetyön toimeksiantajina ja alumnit käyvät esittelemässä omia työpaikkojaan korkeakoulun opiskelijoille.

Kaksi kertaa vuodessa järjestämme alumni-illan, jossa tarkoituksena on tuoda alumneille tietoutta Suomen elinkeinoelämän eri osa-alueilta. Kutsumme elinkeinoelämän vaikuttajia vierailulle korkeakouluumme sekä kuulemme alumnien omia uratarinoita. Samalla alumneilla on hyvä tilaisuus verkostoitua muiden alumnien ja elinkeinoelämän vaikuttajien kanssa.

Alumneilla on myös mahdollisuus osallistua korkeakoulun järjestämiin koulutuksiin ja seminaareihin vuosittain. Kehitämme nyt myös International Ambassor -alumnitoimintaa kansainvälisten opiskelijoiden ja vaihto-opiskelijoiden kanssa.

Tutustuimme taannoin UMass Bostonin yliopiston alumnitoimintaan Yhdysvalloissa. Perinteisesti yliopistojen alumnitoiminta tähtää USA:ssa varainkeruuseen ja alumnien odotetaankin rahoittavan yliopistojen toimintaa. Tämä on tilanne myös UMass Bostonin yliopistossa, jossa alumnitoiminta pyörii alumniyhdistyksen kautta, jota rahoitetaan alumneilta kerättävillä lahjoituksilla.

Alumnit eivät varsinaisesti toimi yliopiston opiskelijoiden mentoreina, mutta ovat kyllä antamassa tukea vasta opintonsa aloittaville opiskelijoille. UMass Boston järjestää vuosittain alumnitapaamisen, johon osallistuu noin 100 alumnia elinkeinoelämän eri osa-alueilta. Alumnitoiminta on organisoitua ja järjestelmällistä ja kiinteä osa yliopiston toimintaa.

Alumnitoiminnan kehittämiseen ja yhteistyön tiivistämiseen on korkeakoulujen panostettava entistä enemmän.

Alumnien ja heidän yritystensä osaamista tulee sekä hyödyntää korkeakouluissa että kehittää eteenpäin yhteistyössä korkeakoulujen kanssa. Tällä tavalla taataan jatkossakin suomalaisen asiantuntijuuden kilpailukyky kansainvälisillä markkinoilla. Tiedon jakaminen aktiivisesti on nykypäivää ja verkostojen kautta tieto liikkuu ja jalostuu nopeasti. Alumnitoiminta on helppo väylä verkostoitumiseen ja asiantuntijuuden kehittämiseen.

Olemme Lapin ammattikorkeakoulussa kehittämässä uutta koulutusmallia, jossa lähihoitajan tutkinnon suorittaneet voivat opiskella sairaanhoitajiksi työskentelemällä Lapin eri kuntien perusterveydenhuollon yksiköissä, osittain erikoissairaanhoidon yksiköissä sekä ammattikorkeakoulun simulaatioympäristössä teoriaa ja käytäntöä yhdistämällä. Opiskelijat voivat hakeutua myös kansainväliseen vaihtoon.

Laadusta emme voi eikä tarvitse tinkiä, kiitos monimuotoisten oppimismenetelmien ja verkko-opiskelun mahdollisuuksien.

Sairaanhoitajakoulutusta on jo pitkään järjestetty monimuotoisena. Luonnollinen kehitysaskel on kehittää oppimista työelämän autenttisissa tilanteissa ja lähellä opiskelijan muuta elämää.

Mentori välittää hiljaista tietoa

Jokaisella opiskelupaikkakunnalla on kaksi mentoria, jotka koulutetaan tehtäväänsä. Koulutus käsittelee muun muassa motivaatiota, ohjaustaitoja, perehtymistä opetussuunnitelmaan ja pedagogiikkaan.

Mentori tukee opiskelijaa ammatillisessa kasvussa ja kehityksessä ja on reflektoinnin tukena opiskelijan oman kompetenssin kehittymisessä.

Mentori-Aktori (opiskelija) -suhde kestää koko koulutuksen ajan, ja se perustuu dialogiseen keskusteluun, jossa mentorin hiljainen tieto välittyy opiskelijalle. Kollegaryhmän muodostavat opiskelijan koko työyhteisön moniammatilliset jäsenet.

Mentorointi tuo ammatilliseen kasvuun elementin, jota tavanomaisessa sairaanhoitajakoulutuksessa emme pysty tarjoamaan. Mentorointi on yksi tapa varmistaa opetuksen laatua.

Hoitotyön perusta on hoitotiede, jonka yhtenä tiedon lajina on kokemuksellinen tieto. Mentoreiksi valituilla on pitkä kokemus hoitotyöstä, ja moni on hankkinut uransa varrella aktiivisesti erityisosaamista lisä- ja täydennyskoulutuksella.

Ryhmäytyminen ja yhteisöllisyys

Kun opiskelu tapahtuu pääasiassa kampuksen ulkopuolella, on syytä kiinnittää erityistä huomiota ryhmäytymiseen ja ryhmätyöhön. Meille on erityisen tärkeää, että opiskelijat tuntevat olevansa Lapin AMKin opiskelijoita.

Alkuvaiheessa tämä konkretisoitui ryhmäytymisohjelmassa, jonka aikana ryhmäläisille tarjoutui mahdollisuus tutustua tuutoreihin, mentoreihin, opettajiin ja e-oppimisen ja opintopalveluiden tukihenkilöihin.

Ryhmäytyminen toteutuu useita kertaa lukukaudessa myös työpajoissa, jotka järjestetään vuorotellen opiskelijoiden kotikunnissa. Samalla opiskelijoille avautuu mahdollisuus verkostoitua ammatillisesti keskenään ja vaihtaa kokemuksia käytännöistä työpaikoillaan.

Pitkien välimatkojen Lapissa on ensiarvoisen tärkeää osata hyödyntää edistyneitä sähköisiä välineitä kuten Googlen Gafe, Hangouts on air ja iLinc. Etäisyyksien hallinnan osaaminen on Lapin AMKin strateginen valinta. Se on myös osa lappilaisen sairaanhoitajan ammattitaitoa.

Teoria ja harjoittelu

Sairaanhoitajaksi kampusalueen ulkopuolella -hankkeen koulutuksessa opetusta säätelee – aivan kuten kaikkea sairaanhoitajakoulutusta - kansallisen lainsäädännön ohella EU-direktiivi.

Lapin AMKin opetussuunnitelma on osaamis- ja ongelmaperustainen. Opetussuunnittelun peruselementtinä toimivat yleiset työelämäkompetenssit sekä kansalliset sairaanhoitajakompetenssit.

Lappi asettaa joitakin alueellisia erityisvaatimuksia hoitotyölle, mitkä otetaan huomioon opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Näitä ovat muun muassa päätöksentekotaito ja asiakkaan kohtaaminen hänen omalla äidinkielellään, myös saameksi.

Teoreettinen opiskelu tapahtuu ongelmaperustaisen opetussuunnitelman mukaisesti tutoriaaleissa. Näihin kuuluvat itsenäinen tiedonhankinta, asiantuntijaluennot, seminaaripäivät, työpajatyöskentely, simulaatio-oppimisympäristöissä opiskelu ja opintokäynnit. Lapin sairaanhoitopiirin aluekoordinaattori on kerännyt työelämään liittyviä aiheita, jotka ovat turoriaalien työskentelyn pohjana.

Harjoittelujaksoja varten opiskelijat jättävät oman työpaikkansa ja harjoittelevat ohjatusti samoissa kohteissa kuin muutkin sairaanhoitajaopiskelijat joko Suomessa tai ulkomailla.

Opetus ja opiskelu ovat ympärivuotisia, koska kesälukukaudetkin ovat käytössä.

Koulutus toteutetaan osana Sairaanhoitajaksi kampusalueen ulkopuolella -hanketta, joka saa rahoitusta Euroopan sosiaalirahastosta

 

Sirpa Kaukiainen, lehtori, projektipäällikkö, Lapin AMK
Leena Välimaa, lehtori, Lapin AMK
Anne-Mari Savukoski, aluekoordinaattori, Lapin sairaanhoitopiiri

Saatat haluta lukea myös tämän:
Lapin AMKin uutinen 23.9.2015: Rajakuntien lähihoitajat aloittivat sairaanhoitajaopinnot kotikunnissaan

Taas tuli todistettua, että Suomi on hyvin erilaisten näkökulmien maa. Tämän saimme todeta Lampelan Martin ja Pekkarisen Eeron kanssa, kun olimme työstämässä ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin uudistamista opetus- ja kulttuuriministeriössä tällä viikolla.

Rahoitusmallin indikaattoreiden osalta näkökulmia löytyy lähes yhtä paljon kuin on korkeakouluja. Luonnollisesti jokainen tarkastelee asioita oman talon näkökulmasta ja ajaa juuri oman korkeakoulun etua rahoitusmallin kehittämisessä.

Uudessa pohjaesityksessä koulutukseen liittyvien mittareiden vaikutusta rahoitusmallissa esitetään pienennettäväksi. Pohjaesityksessä koulutusmittareiden osuus olisi 79 %, TKI-toiminnan osuus 15 % ja strategiarahoituksen osuus 6 %. Todellisuudessa muutos on kuitenkin painotusten osalta vähäinen, koska startegiarahaosuuteen siirtyisi erityisen kalliiden koulutusten kustannusvaikutusten kompensointi. Koulutukseen liittyvien mittareiden että TKI-toimnnan mittareiden painotuksiin ja osin myös laskentaperusteisiin esitetään muutoksia. Ja mielestämme oikeaan suuntaan.

Nykyisessä mallissa olevat alakohtaiset kustannuskertoimet esitetään poistettavaksi. Tämä keskustelutti kovasti. Vanhassa rahoitusmallissa koulutusten erilaiset kustannukset tulivat huomioitua. Uuden pohjaesityksen mukaisesta kustannuskertoimien poistamisesta kärsisivät kalliita koulutuksia antavat ammattikorkeakoulut eli käytännössä ne AMKit, joissa on runsaasti tekniikan koulutusta. Keskustelussa myös epäiltiin startegiaperusteilla myönnettävän rahoituksen tarpeellisuutta. Me Lapin AMKin edustajat olimme sillä kannalla, että strateginen rahoitusosuus on tarkoituksenmukainen, kunhan kriteerit rahanjaossa ovat riittävän pitkäjänteisiä, läpinäkyviä ja oikeudenmukaisia.

Tutkintoleikkurin tulo rahoitusmalliin on välttämätön kansallisen korkeakoulutuksen määrällisten ohjauksen näkökulmasta - tästä oltiin kutakuinkin yksimielisiä. Muutokset 55 op:n laskentaperusteiden osalta saivat laajan kannatuksen. Ilolla otettiin vastaan myös muutosehdotus kv-indikaattorin osalta siirtyä vaihtojen määrällisestä mittaamisesta tulosten mittaamiseen.

Eniten keskustelua aiheutti TKI-rahoituksen laskentaperuste, jossa maantieteelliset ambitiot nousivat esille. Etelän korkeakoulut protestoivat TKI-rahoituksen epätasapainoisuutta erityisesti EU-rahojen laskennan osalta. Epäiltiin myös, että indikaattoria voidaan manipuloida keräämällä muiden organisaatioiden hankkeita ammattikorkeakoulujen hallinnoitavaksi.

Muissakin yksityiskohdissa näkemyserot korkeakoulujen välillä ovat suuria. Vääjäämättä tuli mieleen, että koska ammattikorkeakoulut eivät kykene muodostamaan yhtenäistä näkemystä, ne tarjoavat päätöksenteon rahoitusmallin lopullisesta muodosta muualle.

Lopputulosta uudesta rahoitusmallista on vaikea arvailla. Näen kuitenkin pienetkin korjausliikkeet ja sisällölliset muutokset positiivisina ja uskon, että niillä saamme vuoden 2017 alusta käyttöön entistä paremman laskentamallin.

Kansallinen koulutuksen arviointikeskuksen KARVIn yhteydessä toimiva koulutuksen arviointineuvosto laatii syksyllä 2015 esityksen koulutuksen arviointisuunnitelmaksi vuosille 2016–2019. Suunnitelman laatimisen tueksi KARVI järjestää alueellisen kuulemiskierroksen. Lapin koulutuksen toimijoille suunnattu kuulemistilaisuus pidettiin Rovaniemellä 4.6.2015 yhteistyössä Lapin Aluehallintoviraston (AVI) kanssa. Karvi keräsi tilaisuudessa sidosryhmien näkemyksiä tulevista koulutuksen arviointitarpeista ja arviointitiedon hyödynnettävyydestä. Samalla esiteltiin uuden viraston toimintaa.

Lapin amkilaiset olivat hyvin edustettuina kuulemistilaisuudessa. Paikalla oli yhteensä kymmenkunta amkin edustajaa. Keskustelu työpajassa uuden arviointisuunnitelman painopisteistä oli vilkasta. Kuulemiskierros jatkuu 17.6.2015 asti, jonka jälkeen alueellisten työpajojen tulokset kootaan yhteen. Seuraamme mielenkiinnolla miten lappilaisten toimijoiden ääni näkyy uudessa koulutuksen arviointisuunnitelmassa. KARVIn toiminnasta voi antaa palautetta erillisen kyselyn avulla, joka löytyy täältä.

KARVI on itsenäinen virasto, joka vastaa opetuksen ja koulutuksen kansallisesta arvioinnista. Sen arviointitoiminta kattaa koko koulutusjärjestelmän varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen, mikä tekee KARVIsta aika lailla ainutlaatuisen kansainvälisessä koulutuksen arviointitoimijoiden verkostossa. KARVIn ainutlaatuisuus näkyy arviointitoiminnan laajuudessa: se tekee tällä hetkellä esimerkiksi perusopetuksen ja ammatillisen koulutuksen oppimistulosten arviointeja, korkeakoulujen laatujärjestelmien auditointeja ja erilaisia teema-arviointeja. Lisäksi osallistutaan aktiivisesti myös kansainväliseen arviointia koskevaan toimintaan. KARVI auditoi Lapin ammattikorkeakoulun laatujärjestelmän keväällä 2017. KARVIn toimintaan voi tutustua tarkemmin osoitteessa www.karvi.fi.

Suomalaisten korkeakoulujen toimintaa koskeva lainsäädäntö edellyttää korkeakouluilta säännöllistä osallistumista toimintansa ulkoiseen arviointiin. Meillä koulutuksen arviointitoiminnan painopiste on kehittävässä arvioinnissa, mitä varsinkin tilivelvollisuutta painottaviin arviointijärjestelmiin tottuneissa maissa on joskus vaikea ymmärtää. Tämä näkyy esimerkiksi kansainvälisessä koulutusyhteistyössä akkrediointien ja laatuleimojen penäämisenä. Kansainvälistyvät koulutusmarkkinat ja erityisesti koulutuksen maksullisuus tuovat muutenkin mukaan mielenkiintoisia piirteitä koulutuksen laadun arviointiin. Esimerkiksi Ruotsissa opiskelija haastoi korkeakoulun oikeuteen, koska koulutuksen laatu ei vastannut opiskelijan odotuksia.

Suomalainen koulutusjärjestelmä perustuu lakiin ja valtionrahoitukseen, ja tämä erottaa suomalaisen koulutusjärjestelmän monista muista. Maissa, joissa koulutuksen järjestäjä ja tutkinnon myöntäjä voi olla myös yksityisellä rahoituksella toimiva taho, joka voi periä koulutuksistaan maksuja, akkredioinnit ovat lähestulkoon ainoa vaihtoehto varmistaa kansallisella tasolla tutkintojen vertailtavuus ja taso. Lisääntyvä kansainvälinen yhteistyö onkin lisännyt paineita akkreditoinneille, ja monet suomalaiset korkeakoulut ovatkin liittyneet erilaisia laatuleimoja myöntäviin verkostoihin ja akkreditoineet koulutuksiaan ja toimintaansa. KARVIn toteuttamat arvioinnit ovat kuitenkin erinomainen tapa kehittää toimintaa korkeakoulun omista lähtökohdista ja tavoitteista käsin. KARVIn toteuttamat arvioinnit ja erilaisten järjestöjen tai verkostojen akkreditoinnit eivät siis ole toisiaan poissulkevia, vaan ennen kaikkea toisiaan täydentäviä.

Erilaisia arvioinnin malleja

Ammattikorkeakouluissa avoin ammattikorkeakouluopetus ja kesälukukauden tehokas hyödyntäminen nostavat rooliaan tutkintokoulutuksen nopeuttajina. 

Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) mukaan korkeakoulujen tulee panostaa ympärivuotiseen opetukseen ja opiskeluun. Tämän lisäksi tulee lisätä korkeakoulujen yhteistä opetustarjontaa, jotta osaamistaso nousee. Myös Valtioneuvoston koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011-2016 halutaan lyhentää opiskeluaikoja ja parantaa koulutusten läpäisyä.

Ammattikorkeakoulujen rahoituksen kaksi tärkeintä mittaria ovat suoritetut ammattikorkeakoulututkinnot ja vähintään 55 opintopistettä lukuvuotena suorittaneet. Näiden perusteella määräytyy 70 prosenttia rahoituksesta.

Avoin ammattikorkeakouluopetus ja erilliset opinnot muodostavat oman, neljän prosentin suuruisen, osuutensa kokonaisrahoituksesta.

Avoin AMK-opetus ja kesälukukauden hyödyntäminen nopeuttavat tutkintoon valmistumista.

Tutkintoihin kuuluvat opinnot ovat luonnollisesti opintojen tärkeintä sisältöä, mutta välillä raja-aitoja on mahdollista kaadella. Jotkut aiheet kiinnostavat yli alojen ja niihin tulee opiskelijoilla olla mahdollisuus osallistua.

Kesäopiskelua pitäisi lisätä, mikä vaatii panostuksia sekä korkeakouluilta että opettajilta. Erilaiset toteutustavat, yhteistyö ja läsnäolo tulevat uuteen pohdintaan. Pakollisien opintojen yhdistäminen kesäopintoihin vaatii erilaisia ponnisteluja. Pelkästään vapaasti valittavien opintojen tekeminen kesällä ei riitä, sillä vapaasti valittavien osuus tutkinnosta on pieni ja täyttyy nopeasti jo aiemmista opinnoista tai esimerkiksi kieli- ja kansainvälisten vaihto-opintojen myötä.

Yleinen heikko taloustilanne voi vähentää kesätyömahdollisuuksia. Kesäopinnot ja kesäopintotuki voi olla yksi mahdollisuus rahoittaa opiskelijan elämää kesän aikana. Opintotukikuukausien käytössä tulee tosin olla huolellinen ja opintojen tulee edistyä.

OKM:ssä halutaan myös sujuvoittaa ja monipuolistaa opintopolkuja. Yksi keino on laajentaa avoimen korkeakouluopetuksen tarjontaa niin, että saatavilla olisi enemmän työllistymisen ja osaamisen kehittämisen kannalta merkityksellisiä opintoja sekä joustavia opintopolkuja laajempiin osaamiskokonaisuuksiin tai korkeakoulututkintoon. (Monipuoliset ja sujuvat opintopolut, OKM 2013)

Korkeakoulut haluavat motivoituneita opiskelijoita. Avoimen AMKin polun kautta tutkintoon tulevat opiskelijat ovatkin mitä mainioin esimerkki motivaatiotestin läpikäyneistä opiskelijoista, jotka tutkinto-opiskelijoiksi tullessaan tuovat mukanaan aimo annoksen jo valmiiksi tehtyjä opintopisteitä.

Jatkuva oppiminen ja tarjonnan joustavoittaminen korostuvat tutkintojen tahkoamisen kilvassa entisestään. Avoimen AMKin polkuopiskelijoiden lisäksi on hyvä muistaa myös toinen avoimen tärkeä asiakaskunta, ammattitaidon kehittäjät ja työelämässä jo olevat. Heille tarjonnan monipuolistaminen tarjoaa myös hyviä opintopolkuja osaamisensa kehittämiseen.

Lapin ammattikorkeakoulussa pidetään valtakunnallisen avoimen AMK kehittämisverkoston strategian tavoin tärkeänä, että monipuolisia ja alueen ja työelämän tarpeisiin vastaavia opintoja on tarjolla kaikille iästä ja koulutustausta riippumatta.

Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen on näinä niukkuuden aikoina varsin haasteellista. Erillistarjontaan ei ole ylenpalttisesti rahaa, joten olemassa olevaa tarjontaa pitäisi pystyä hyödyntämään nykyistä paremmin. On tärkeää ottaa nykyresurssit tehokkaaseen käyttöön.

Ajatus, että raha palautuu tuloksellisuutena aikanaan takaisin, tuntuu entistä houkuttelevammalta. Yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi olisikin yhä tärkeämpää tehdä yhteistyötä niin alojen kuin eri toimijoidenkin kesken.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuvitelkaa kyläkoulu jossain suomalaisessa kunnassa, kaukana taajamista ja pienellä asukaspohjalla. Lapsiperheitä on vain muutamia ja lapset jotka käyvät koulua voidaan laskea kahden käden sormilla, tai korkeintaan kahden käden sormilla ja varpailla. Enempää niitä ei ole – tuttu kuva kaikille, eikö vain? Koulukiinteistöt vaativat ylläpitoa; virastomestareineen, keittiöineen, lämpökustannuksineen, opetusmateriaaleineen, sekä opettajineen ne lasketaan yksinkertaisesti menoiksi. Vaihtoehtona on että lasketaan keskuskoulun ”tehokkuutta”, sekä koulukyytien kustannusta ja kestoa.

Useimmiten koulut lakkautetaan, lapset kuskataan, kiinteistöt myydään pilkkahinnalla pois, perheet muuttavat jos vain pystyvät lähemmäksi keskustaajamaa, tai pois seudulta. Uudet perheet löytävät kotinsa kunnan keskustasta.

Entäpä jos kyläkouluja ei nähtäisi pelkästään kustannuserinä, vaan ne nähtäisiin dynamoina – energiaa ja valoa tuottavina yksikköinä, joiden ansiosta voidaan kulkea pilkkopimeällä polulla. Kyläkouludynamo varmistaa olemassaolollaan, että kunnassa on veronmaksajia jatkossakin. Kun veronmaksajat ovat muuallakin kuin keskustassa, kylän tiet aurataan ja tietoliikenneverkot ylläpidetään. Lisäksi nuoret uusasukkaat voivat valita kodin, jossa on tilaa luovalle elämälle.

Matkailualojen asiantuntijoiksi mielivät niin monet joilla ei ole aavistusta siitä mitä alat todellisuudessa ovat. Yritetään painaa matkailun monimuotoisuutta samoihin tiukkoihin muotteihin joihin tehtaat ja toimistot tungetaan – lasketaan yhteen ja puhutaan henkilötyövuosista, verotuloista ja investoinneista.

Toki, syntyyhän sellaista – mutta paljon enemmän on kyse todella pienestä toiminnasta. Siitä että henkilö työllistää itsensä ja ehkä perheensä – saavat elantonsa, maksavat lainansa, pystyvät asumaan vaikka pystymetsässä. Voivat toimia itsenäisesti. Voivat lähettää jälkipolvensa samaan kouluun mitä itse kävivät lapsena. Voivat olla mukana vapaaehtoistoiminnassa ja tukea muita pienyrittäjiä. Pystyvät joustavasti tarttumaan sesonkien vaihteluiden tarjoamiin työmahdollisuuksiin; marjat ja sienet otetaan talteen, metsähoitoa, poroelinkeinoa ja lohenkalastusta. Voivat parhaimmillaan jopa yhdistää näitä matkailuelinkeinoonsa ja vieraanvaraisesti näyttää muualta tuleville mitä eläminen luonnon keskellä tarkoittaa. Voivat unohtaa tarkat päivärutiinit ja kalenteriin merkityt loma-ajat. Ne ovat teollisuusyhteiskunnan keksintöjä. Välillä vaikka 18 tuntia työtä, kun niin tarvitaan ja välillä 24 tuntia lepoa – aivan omavalintaiseen aikaan eikä lomahakemuksien kautta.

Dynamon lailla matkailuyritykset polkevat virtaa silloin kuin sitä tarvitaan, eivätkä jää odottamaan, että valot sytytetään ja sammutetaan muualla tuotetulla energialla.

Meillä kouluttajilla on suuri vastuu. Hartioillamme on valmistautuminen tulevaisuuteen ja uuteen yhteiskuntaan, joka ei ole vain teollisuuden massatyöllistettyjen paikka. Se on myös paikka, missä rikkaus on oman leivän leipominen ja paistaminen.

Jotta voimme tätä viestiä viedä eteenpäin, meidän pitää ensin katsoa sitä diskurssia mitä meille syötetään ja minkä mukaan teemme päivittäiset päätöksemme: rahoitusmallit, aloituspaikkojen leikkaukset, lähiopetustunnit ja opetussuunnitelmat – sisäiset vuokrat jne. Meitä ohjataan tulossopimuksilla ja tuotamme numeraalisia tuloksia, tutkintoja, opintopisteitä, julkaisuja, henkilövaihtoja. Meidän on ymmärrettävä miten varmistetaan tulokset unohtamatta kuitenkaan sitä vastuuta mitä meille on annettu.

Tulevaisuuden luojina voimme varmistaa, että kun jäävuoria näkyy horisontissa, aletaan tehdä suunnanvaihtoa, eikä vain puhuta siitä.

Nyt on se aika jolloin ammattikorkeakouluun ja yliopistoon pyrkivät valmistautuvat pääsykokeisiin. 

Hakijan on hyvä varmistaa koulutuspaikka tulevalle syksylle. Miten on hyvä toimia, jos on laittanut yhteishaussa ensimmäiselle sijalle yliopiston ja toiselle tai kolmannelle sijalle ammattikorkeakoulun koulutuksen?

Vaikka ykköstoive olisikin yliopisto, on opiskelupaikkaa hakevan viisasta käydä myös ammattikorkeakoulun pääsykokeissa varmistaakseen opiskelupaikan tulevalle syksylle. Haaveet ovat hyväksi, mutta on hyvä tiedostaa myös se, että yliopistoon on usein vaikeaa päästä ensimmäisellä yrityskerralla.

Ammattikorkeakoulun ja yliopiston välillä puntaroiva voi miettiä, haluaako hän suuntautua teoriapainoitteiseen tutkimukseen- tai asiantuntijatyöhön vai esimerkiksi elinkenoelämän tarpeita vastaaviin työtehtäviin tai haluaako mahdollisesti jossain vaiheessa perustaa oman yrityksen.

Yliopisto-opiskelija saa valmiudet tieteeseen ja tutkimukseen, jossa usein erikoistutaan lisää uran edettäessä. Ammattikorkeakoulu taas tarjoaa ammatti- ja työelämäpohjaista laaja-alaista koulutusta, jossa teoria ja käytäntö yhdistyvät.

Ammattikorkeakoulut soveltavat olemassa olevaa tietoa ja tekevät kehityshankkeita ja soveltavaa tutkimusta elinkeinoelämän ja yritysten tarpeisiin ja yhdessä niiden kanssa.

Työntekijöiltä vaaditaan yhä enemmän monipuolisuutta, sosiaalisia taitoja, muuntautumiskykyä, kielitaitoa, avoimuutta muutoksille, riskinottokykyä ja valmiutta siirtyä nopeasti työstä toiseen.

Opiskelijat on alettu mieltää eräänlaisina yrittäjinä, jotka toimivat omien päämääriensä mukaisesti ja samalla kasvattavat taloudellisessa kilpailussa hyödynnettävää tieto- ja osaamispääomaa. Yrittäjyys on todellinen vaihtoehto yhä useammalle korkeasti koulutetulle. AMK-tutkinto antaa tähän käytännöllisiä valmiuksia.

Ammattikorkeakouluissa panostetaan opinto-ohjaukseen. Lapin AMKissa jokaisella vuosikurssilla on tutor-opettaja, joka seuraa opintojen edistymistä. Opinto-ohjaaja on myös auttamassa yksilöllisen opintosuunnitelman tekemisessä. Opinnäytetyö on monelle haaste, minkä vuoksi opiskelijalle on määrätty ohjaaja, joka varmistaa myös opinnäytetyön etenemisen ja samalla valmistumisen.

Ohjaukseen panostamisella annetaan opiskelijalle mahdollisuus suunnitella yksilöllisesti opintoja ja valmistua voi jopa kolmessa vuodessa.

Harvassa ovat nykyään ne työpaikat, jossa kansainvälisyys ja kansainvälistyminen eivät tavalla taikka toisella tulisi vastaan. Vaihto-opiskelukohteensa opiskelijat valitsevat mieluiten koulumme tutuiksi ja turvallisiksi koetuista yhteistyökorkeakouluista.

AMK-tutkinnon myötä avautuu väylä jatkaa saman tien yliopistojen maisteriohjelmissa tai kolmen vuoden työkokemuksen jälkeen ylemmän AMK:n koulutuksessa.

Valitessaan ammattikorkeakoulun yliopiston sijaan hakijalla on paremmat mahdollisuudet aloittaa opiskelut heti valitsemallaan suuntautumisvaihtoehdolla ja hankkia vahvat ammatillisen osaajan tiedot ja taidot.

Opiskelun aikana syntyvä yhteistyöverkosto parantaa mahdollisuuksia sijoittua työelämään ja avaa uusia teitä selviytyä tulevaisuuden työelämässä.

Ammattikorkeakoulu elää ajassa. Kiinteä työelämäyhteys on opiskelijantyön suunnittelussa ja toteutuksessa elinehto. Tähän me olemme sitoutuneet Lapin ammattikorkeakoulussa ja tarjoamme tulevalle opiskelijalle niitä tietoja ja taitoja, joita hän tarvitsee tulevaisuuden elinkeinoelämässä ja työmarkkinoilla.

lehtori Satu Valli

Olen pitänyt konttoria reilun vuoden huoneessa C 440. Huoneeni on pitkän, harmaasävyisen käytävän päässä, C rakennuksen ylimmässä kerroksessa. En tiedä johtuuko siitä, että ruuhkaksi asti opiskelijoita tai henkilökuntaa ei ole kynnyksen yli pyrkimässä. Ero on kieltämättä suuri verrattuna edelliseen työhuoneeseen, joka oli ison ja paljon käytetyn neuvotteluhuoneen vieressä. Omaa vuoroaan odottelevaa kokousväkeä oli huoneessani aikaa tappamassa siinä määrin, että joskus olisi voinut perustellusti jakaa jonotusnumeroita.

Kun näppituntuma talon arkeen ohenee, niin siinä pakkaa maailmankuva vääristymään. Olin 17.4. Kemissä Rikasta pohjoista -seminaarissa. Hieno tilaisuus kaikin puolin. Itselleni todellinen silmienaukaisija oli energinen nuorimies Kevitsan kaivoksesta, joka esitteli seuraavan henkilöstöryhmien ongelmatietoisuutta koskevan havainnon:

Kaivosmaailman keskeiset tuotantoon vaikuttavat ongelmat ovat tuttuja

• 100 % työntekijöille
• 74 % työnjohdolle
• 9 % keskijohdolle
• 4 % ylimmälle johdolle

  

Aika pelottava lista. Varsinkin tuo keski- ja ylimmän johdon tietämättömyys arjen ongelmista on häkellyttävää tasoa. Kaivosmaailma toki poikkeaa lainalaisuuksiltaan suuresti korkeakouluista. Kaivoksissa tehdään tyypillisesti vuorotyötä ja alihankkijoilla on suuri rooli tuotannossa. Eroista huolimatta pahoin pelkään, että ainakin samansuuntaisia ovat vastaavat luvut Lapin AMKissakin. Ihmisluonteeseen vaan kuuluu, että hyvät uutiset tavoittavat johdon ripeästi, huonot uutiset hitaasti tai ei ollenkaan. Siinä käy helposti niin, että johdon kuva omasta organisaatiosta muotoutuu ylipositiiviseksi.

Olen jo toivoni siinä suhteessa menettänyt, että istumalla omassa konttorissani tuntuma talon toimintaan säilyy. Vaan eipä hätää, vielä minä osaan konttoristani ulos ilman opaskoiraa. Meinaan ennen kesälomia kierrellä talossa selvästi enemmän kuin tähän asti. Toivottavasti kiertely jalostuu tietämykseksi.

Olli-Pekka Moisio ja Sara Heinämaa ottivat kantaa Helsingin Sanomien Vieraskynä-kirjoituksessaan ”Opiskelijat eivät osaa arvioida opetuksen laatua” kandipalautteen merkitykseen yliopistojen uudessa rahoitusmallissa. He nostivat esille mielenkiintoisen asian, mutta kritiikki osuu väärään maaliin. Opiskelijat osaavat arvioida opetuksen ja oppimisen laatua; ongelmaksi muodostuvat korkeakoulujen käyttämät määrälliset opetuksen laadunarvioinnin työkalut. Valtaosa korkeakouluista kerää edelleen palautetta opiskelijoiltaan ensisijaisesti erilaisten kyselyiden avulla, vaikka niiden vaikuttavuudesta opetuksen laadun kehittämiseen kiistellään. Aikaa tuntuu riittävän erityisesti väittelyyn siitä, mitä ja miten pitäisi kysyä. Sen sijaan aikaa tulosten analysointiin ja kehittämistoimenpiteistä sopimiseen ei tunnu löytyvän.

Sama ilmiö on nähtävissä ammattikorkeakoulujen rahoitusmalliin sisällytetyn opiskelijapalautteen kohdalla: ammattikorkeakoulut ovat panostaneet ensisijaisesti vastaajamäärien maksimointiin valmistuneiden antaman palautteen laadullisen analysoinnin sijaan. Tulosten laadullinen analysointi voidaan kokea jopa turhana, koska erot ammattikorkeakoulujen välillä näyttävät olevan osin marginaalisia. Toisaalta vastausten laadullinenkaan analysointi ei välttämättä anna oikeaa kuvaa opetuksen tasosta, koska indikaattorin pistelaskenta on kummallinen: valmistuvan antama vastaus ”täysin eri mieltä” vaikkapa kyselyn väittämään ”Opetus ammattikorkeakoulussa on ollut asiantuntevaa ja korkeatasoista” tuottaa pistelaskussa korkeakoululle yhden pisteen ja on näin arvokkaampi kuin vastaamatta jättäminen, josta pisteitä ei kerry. Indikaattorin näkökulmasta opiskelijoita kannattaa siis kannustaa vaikka lounaslipukkeella tai lahjakortilla vastaamaan kaikkiin kysymyksiin, vaikka he eivät kykenisikään arvioimaan väittämän paikkaansa pitävyyttä oman oppimisensa kannalta. Vuoden 2015 alusta käyttöön otettu uusi lomake tuskin poistaa tätä ongelmaa, vaan uusintaa vastaajamäärää korostavaa käytäntöä.

Moision ja Heinämaan väite siitä, että opiskelijat eivät osaa arvioida opetuksen laatua on kuitenkin epäreilu opiskelijoita kohtaan. Esimerkiksi korkeakoulujen laatujärjestelmien auditointien yhteydessä toteutettavat haastattelut ovat erinomaisia näyttöjä opiskelijoiden kyvystä arvioida opetuksen ja oppimisen laatua. Opiskelijat ovat kiinnostuneita oman osaamisensa kehittämisestä ja osaavat myös ilmaista huolensa, jos opetus ja ohjaus eivät tue heidän oppimistaan. Haastattelut antavat myös erinomaisen kuvan siitä, mikä opiskelijoiden asema ja vaikutusmahdollisuus opetuksen laadun kehittämiseen on. Vastausten perusteella asema vaihtelee ”alaikäistävästä” ja opiskelijoiden näkemyksiä väheksyvästä asenteesta opiskelijoiden yhdenvertaiseen ja kollegiaaliseen kohteluun. Opiskelijoiden vastausten perusteella opetuksen ja oppimisen laadun kehittäminen näyttää valitettavasti jäävän nopeasti marginaaliin uuden rahoitusmallin myötä: laatua ei ehditä tekemään, koska se vaatisi aikaa ja panostusta muun muassa opetushenkilöstön osaamisen kehittämiseen. Laadun tekeminen edellyttäisi myös opiskelijoiden kuuntelemista, aktiivista vuoropuhelua ja ohjausta, mutta siihen indikaattorikilpajuoksussa tuntuu olevan yhä vähemmän aikaa.

Rahoitusmalliin sisältyvän indikaattorin heikkouksista ja kyselyiden vaikuttavuuteen liittyvästä väittelystä huolimatta opetuksen ja oppimisen laadunarviointia ei pidä monopolisoida opetushenkilöstön yksinoikeudeksi, sillä palaute on missä tahansa tekemisessä olennaista oppimisen ja kehittymisen kannalta. Toivottavasti korkeakoulujen opetushenkilöstö ei siis ole vaatimassa opetuksen laadunarvioinnin osalta diplomaattista koskemattomuutta, vaan osallistuu entistä aktiivisemmin vuorovaikutteisen ja opiskelijoiden ääntä kuuntelevan palautekulttuurin kehittämiseen, ja on myös itse valmis oppimaan uutta ja kehittymään opiskelijoiden antaman palautteen perusteella.

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön edistäminen on ollut viimeisten vuosien aikana vahvasti esillä poliittisissa linjauksissa. Valtioneuvoston periaatepäätöksessä 5.9.2013 linjattiin, että korkeakoulut ja tutkimuslaitokset muodostavat asteittain osaamisen keskittymiä, joita ovat mm. yhteiset kampusalueet, yhteiset tutkimusinfrastruktuurit (laboratoriot, tutkimuslaitteet), yhteistyö ja työnjako tutkimuksessa ja opetuksessa sekä aineistojen ja osaamisen yhdistämistä ja yhteistä henkilökuntaa.

Tarkoitusta varten on perustettu eri ministeriöiden yhteinen KOTUMO-hanke, jonka tarkoituksena on konkretisoida yhteistyötä, etsiä keinoja yhteistyön esteiden poistamiseen sekä hakea kokonaisohjausta yhteistyön edistämiseksi. Hankkeessa on rakennettu tiekartta, jossa linjataan yhteistyön tavoitteita, haetaan kannusteita yhteistyölle sekä selvitetään esteiden poistamista. Tiekartassa on lueteltu paljon erilaisia esteitä, jotka joko estävät tai hidastavat yhteistyön kehittämistä.

VTT teki tutkimuksen vuonna 2014 korkeakoulujen yhteistyöstä ja erityisesti yhteistyön esteistä. Tutkimuksessa todettiin, että yhteistyötä tehdään aika laajasti. Tutkimus koski ainoastaan neljää korkeakoulu/tutkimuslaitosta, joten otos on varsin pieni. Keskeisiksi ongelmiksi nostettiin asenteet, toisten toiminnan tuntemattomuus, kilpailu rahoituksesta, erilaiset kustannus- ja rahoitusrakenteet, toiminnan erilainen suuntautuminen sekä tavoitteiden ja tulosmittareiden erilaisuus. Voinemme itse kukanenkin tunnistaa ja hyväksyä nämä esteet tyypillisiksi ja siinä mielessä yleistettäviksi.

Mielenkiintoista kummassakin asiakirjassa oli yhteistyön esteiden pienuus ja osin jopa turhamaisuus. Oman tulkintani asiakirjoihin perehdyttyäni on, että keskeiseen rooliin nousevat ihmisten asenteet ja niistä kumpuava tietynlainen yhteistyöhaluttomuus. Olemme Lapissa tehneet varsin pitkälle menevää yhteistyötä korkeakoulujen kesken ja voin hyvin tunnistaa nyt esille nostetut esteet käytännön tasolla merkityksellisinä ja jopa yhteistyön etenemisen kannalta ratkaisevina. Tästä näkökulmasta niin tiekartassa kuin VTT:n tutkimuksessa esille nostetut esteet ovat relevantteja ja vaativat toimenpiteitä.

Verohallinto on parhaillaan tekemässä korkeakouluille verotusohjetta, johon helmikuun puolivälissä pyydettiin korkeakouluiltakin lausuntoa. Jäin kuitenkin ihmettelemään, miksi edellä mainituissa prosesseissa ei noussut esille verotusongelma, jota itse pidän yhtenä keskeisimpänä ja vaikeimmin ratkaistavana esteenä syvemmälle yhteistyölle ja yhteistyörakenteiden kehittämiselle. Ohjeluonnoksessa ei myöskään huomioida korkeakoulujen keskinäistä yhteistyötä koulutuksen ja T&K-toiminnan osalta eikä myöskään opetusta ja T&K-toimintaa tukevaa yhteistä palveluiden tuottamista.

Kun korkeakoulut toteuttavat lakisääteisiä tehtäviään yhdessä ja korvaavat toisilleen aiheutuneita kustannuksia, törmätään verotuksen tulkintojen osalta todelliseen ongelmakokonaisuuteen. Tällaisia ovat mm.

1. Yhteisten työntekijöiden käyttäminen
   Korkeakouluilla voi olla ja tulisi olla yhteistä asiantuntijuutta ja yhteisiä asiantuntijoita. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että henkilölle maksetaan palkka toisesta korkeakoulusta ja yhteistyökorkeakouluun perustetaan ns. 0-toimi, joka oikeuttaa tekemään työtä kummankin korkeakoulun nimissä. Korkeakoulut laskuttavat keskenään työkustannukset tehdyn työn mukaan. Lakisääteisen koulutuksen osalta tulkinta on verotonta toimintaa, mutta avoimeksi jää tulkinta esimerkiksi perustoimintaan liittyvän T&K-toiminnan tai perustoimintaan liittyvien tukipalveluiden tuottamisen osalta.
   
   
2. Yhteisten koulutusta ja T&K-toimintaa tukevien toimintaympäristöjen hyödyntäminen lain mukaisten tehtävien osalta.
   Ohjeistuksessa ei oteta lainkaan kantaa yhteisten oppimis-, kehittämis- ja tutkimusympäristöjen yhteiseen hyödyntämiseen, mikä kuitenkin on keskeinen korkeakoulujen yhteistyön muoto.
   Tulkinta veromenettelystä joudutaan joka kerta hakemaan erillisellä verottajan ennakkopäätöksellä. Tulkinta on aina korkeakoulukohtainen, useimmiten määräaikainen ja ainoastaan yhtä verovuotta koskeva eikä välttämättä johdonmukainen tai ennakoitavissa.
   
   
3. Yhteisten koulutusta ja T&K-toimintaa tukevien tukipalvelujen tuottaminen.
   Ohjeistuksessa ei oteta lainkaan kantaa tukipalveluiden yhteiseen tuottamiseen ja keskinäisen laskutuksen verokohteluun.
   Kokonaistaloudellisuuden ja tehokkuuden näkökulmasta korkeakoulujen tulisi kehittää koulutusta ja T&K-toimintaa tukevia palveluita yhdessä. Nämä ovat puhtaasti korkeakoulujen sisäisiä palveluita. Tällaisia palveluita ovat mm. opiskelijapalvelut, kirjastopalvelut, viestintäpalvelut, kansainvälistymiseen liittyvät palvelut ja it-tukipalvelut. Näissäkin toiminnoissa korkeakoulut joutuvat hakemaan verohallinnolta verokohtelun ennakkopäätöksen, jos haluavat saada varmuuden menettelynsä oikeellisuudesta

 

Esitetty ohjeistus selkiyttää osaltaan korkeakoulun toimintojen verokohtelua, mutta ei ratkaise asioita, jotka ovat estämässä korkeakoulujen yhteistyön tarkoituksenmukaista kehittämistä lakisääteisten tehtäviensä osalta. Tästä näkökulmasta verotusmenettelyä tulisi tarkastella ennen kaikkea koulutuksen lainsäädännön näkökulmasta ja hakea ratkaisu, jossa yksinkertaistetaan korkeakoulujen välisen yhteistyön ja yhteisten toimintojen verokohtelu siten, että yhteistyö käytännössä mahdollistuu tehokkaalla, tarkoituksenmukaisella ja tuloksekkaalla tavalla. Tarkastelussa tulisi korkeakoulujen lakisääteiset ja yhteistyönä toteutetut tehtävät määritellä siten, että ne eivät ole liiketoimintaa. Samoin korkeakoulujen yhteistyönä toteutetut lakisääteiset tehtävät ja niihin liittyvät tukipalvelut tulee määritellä arvonlisäverottomaksi toiminnaksi.

Kun poliittinen linjaus on edistää ja tehostaa korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyötä, tulisi tehdä myös poliittinen linjaus tämän vaikeimman yhteistyöesteen poistamiseksi lainsäädännön kautta. Heittäisin tämän myös haasteeksi KOTUMO-projektille.