Matkailu on Lapin alueelle kärkiala, joka osaltaan mahdollistaa hyvinvointia ja taloudellista kasvua pohjoisella alueella (Lappi-sopimus 2018-2021).
Lapissa on myös vahva perinne teollisuudessa; Meri-Lapissa sekä metsäteollisuus että terästeollisuus ovat jo vuosikymmeniä luoneet hyvinvointia ja työpaikkoja alueelle. Alueella on myös paljon pienempiä teollisuusyrityksiä erilaisilla toimialoilla. Teollisuusmatkailun konseptointi –hankkeessa pyritään luomaan kestävää yhteistyötä näiden alojen välille.
Matkailualan muutosten tuulet
Viimeisen kymmenen vuoden ajan Lapin matkailu on kasvanut eksponentiaalisesti aina alkuvuoteen 2020 saakka. Erityisen suurta kasvu on ollut kansainvälisen matkailun osalta. Talvikaudesta 2019 - 2020 odotettiin taas ennätystulosta, mutta maailmanlaajuinen koronakriisi lamaannutti matkailun keväällä 2020 (UNWTO 2020; Niestadt 2020).
Globaalina ja suhdanneherkkänä toimialana matkailuala on kärsinyt kriisissä paljon. Joidenkin ennusteiden mukaan matkailualan toipumiseen menee vuosia (UNWTO 2020; Niestadt 2020; Lapin matkailuelinkeinon liitto ja Lapin kauppakamari 2020).
Vaikka kriisin vakavuutta ei voi mitenkään vähätellä, hiljaisempi aika on antanut myös aikaa uusille, innovatiivisille ajatuksille matkailualan tulevaisuutta ajatellen.
Liikehdintä on ollut aaltomaista, kesäkuussa matkustusrajoituksia ja muita rajoituksia purettiin, jonka myötä matkailuala hieman piristyi. Elokuun alussa matkustusrajoituksia jälleen kiristettiin joidenkin maiden osalta (Business Finland 2020a). Eritoten kotimaan matkailu näyttää lisääntynee kesän 2020 aikana (Satokangas 2020).
Lapin ammattikorkeakoulu ja Lapin liitto ovat käynnistäneet EAKR-rahoitteisen, Vipuvoimaa EU:lta Lapin matkailun koronatoipumisen tilannehuone -hankkeen, jonka tavoitteena on koota, tulkita sekä jakaa tietoa matkailutoimijoille tietoa kriisistä toipumisen tueksi.
Matkailijoiden arvojen ja kulutuskäyttäytymisen muutosta koronanjälkeiselle ajalle on ennakoitu eri foorumeilla. On arvioitu, että kriisin jälkeen matkailijat arvostavat entistä enemmän “hyviä” arvoja edustavia matkakohteita, jotka noudattavat esimerkiksi kestävän ja vastuullisen matkailun periaatteita (Yle uutiset 2020).
Teollisuusmatkailu ja sen konseptoiminen vastuulliseksi ja elämykselliseksi matkailutuotteeksi voi olla yksi mielenkiintoinen kehittämisen kohde. Meri-Lapin alueella onkin jo upeita esimerkkejä teollisuusmatkailutuotteista. Kuvassa 1 on Kemin matkailun järjestämä elämysmatka matkailijoille Jäänmurtaja Sampolla.
Kuva 1. Jäänmurtaja Sampo. Lähde: Kemin Matkailu Oy / Experience365
Teollisuusmatkailu muualla maailmassa
Euroopassa teollisuuteen liittyvä matkailu on kasvattanut suosiotaan ja teollisuusmatkailupalveluita on kehitetty sekä olemassa oleviin kohteisiin että käyttämättömiin perintökohteisiin, esimerkiksi entisiin kaivoksiin.
Luulajassa sijaitseva Ruotsin pohjoisin tiedekeskus Teknikens Hus keskittyy alueen teollisuuteen. Siellä voi tutkia esimerkiksi terästeollisuutta, metsäteollisuutta sekä astronomiaa. Ruotsissa on myös muutamia kaivoskohteita, joissa voi vierailla. Taalainmaalla on Falunin kuparikaivokset ja LKAB:N rautamalmikaivos Kiirunassa, joissa molemmissa järjestetään ohjattuja kierroksia.
Saksassa lähellä Hannoveria sijaitsevassa Rammelsbergin kaivosmuseossa on myös mahdollista vierailla. Museossa esitellään kaivostyöläisten arkea alueella.
Meri-Lapin alueen teollisuusmatkailu - Mitä ja kenelle?
Meri-Lapin alueen matkailuun haetaan uusia ideoita Teollisuusmatkailun konseptointi -hankkeen avulla, jonka tavoitteena on kehittää alueen matkailua ja reagointikykyä muuttuvaan kuluttajakäyttäytymiseen. Hankkeen avulla voidaan hyödyntää kattavasti alueen potentiaalia yhdessä teollisuudessa ja matkailussa toimivien yrittäjien ja toimijoiden kanssa yli toimialarajojen.
Hanke käynnistyi Kemin kaupungin tarpeesta kehittää Meri-Lapin alueen matkailua. Hankkeessa Meri-Lapin alueelle on jo syntynyt monialainen verkosto, johon kuuluu matkailuyritysten edustajia, teollisuuden toimijoita, yhdistysten jäseniä sekä muita sidosryhmiä. Tässä verkostossa teollisuusmatkailun konseptia kehitetään yhdessä korkeakouluorganisaatioiden kanssa. Kuvassa 2 on esitetty hankkeen posteri.
Kuva 2. Teollisuusmatkailun konseptointi –hankkeen posteri.
Vastuullista teollisuusmatkailua kehittämässä
Teollisuusmatkailukonseptia kehitettäessä tulee huomioida vahvasti turvallisuus ja kestävä kehitys. Luonnon hyödyntäminen edellyttää toimintojen vastuullisuutta luontoa ja kulttuuriympäristöä kunnioittaen.
Meri-Lapin alueen elinkeinojen tasapainoinen kehitys ja kannattava liiketoiminta paranee entisestään, kun kestävän kehityksen käytännöt saadaan sisällytettyä vahvemmin yritysten kaikkiin toimintoihin.
Vastuullisuus on tulevaisuudessa yhä tärkeämpää sidosryhmille ja asiakkaille sekä pitkäjänteisen toiminnan takaamisen vuoksi. Asiakkaat ovat yhä enemmän tietoisia vastuullisuuden merkityksestä ja tällä hetkellä maailmaa muokkaavan koronaviruksen vaikutukset tulevat todennäköisesti lisäämään asiakkaiden kiinnostusta korkeaa laatutasoa kohtaan. (Business Finland 2020.)
Hankkeella edistetään etenkin uusien alueen teollisiin ominaispiirteisiin, kansainvälisesti tunnustettuihin kärkiosaamisalueisiin ja kulttuuriperintöön pohjautuvien laadukkaiden teollisuusmatkailupalveluiden syntymistä eri vuodenajoille. Teollisuusmatkailu mahdollistaa koko alueen näkemisen uudesta ja erilaisesta näkökulmasta ja tarjoaa paljon mahdollisuuksia. Hankkeessa ideoita ammennetaan alueen omista vahvuuksista esimerkiksi kulttuuriperintöön, arktiseen teollisuuteen ja matkailupalveluihin liittyen.
Teollisuusmatkailun kehittäminen edistää ympärivuotisten matkailupalveluiden tarjontaa ja antaa keinon laajentaa alueelle saapuvaa kansainvälistä asiakaspohjaa. (Lapin Yrittäjät 2020; Miettunen 2018.)
Verkostoista vauhtia kehitykseen
Hankkeen verkostossa valitut kehittämisen teemat ovat kulttuuriperintö, kiertotalous ja vastuullinen teollisuus sekä elintarviketeollisuus sisältäen maatilamatkailutyyppisen toiminnan. Näiden teemojen kautta tuodaan esiin alueen identiteettiä, historiaa ja alueen teollisuuden erikoisosaamista.
Kehittämällä teollisuusmatkailuun liittyviä palveluita säilytetään palanen historiaa; historian esiintuonti matkailijoille edesauttaa matkailijoiden kiinnostusta aluetta kohtaan (Meri-Lapin Kehittämiskeskus 2020). Matkailijoille halutaan tarjota elämyksiä ja historian havinaa. Teollisuusmatkailukonsepti on onnistunut silloin kun saadaan historia ja nykyisyys kohtaamaan mielenkiintoisella tavalla.
Teollisuusmatkailusta voi kehittyä Meri-Lapin alueelle yksi tulevaisuuden matkailualan vetonauloista. Matkailijat haluavat innovatiivisia ja autenttisia matkailuelämyksiä. Kehitettyjä konsepteja voidaan hyödyntää hankkeen jälkeen myös muualla Suomessa. Alueen yritykset, toimijat ja teollisuudenalat haluavat vastata tarpeeseen kehittämällä omia palveluitaan yhdessä muiden toimijoiden kanssa.
Hankkeen tavoitteista ja tuloksista viestitään hankkeen aikana monipuolisesti eri kanavissa. Perinteisen median lisäksi käytössä on digitaalisen median kanavia kuten LinkedIn, Lapin AMKin verkkosivut sekä hanketoimijoiden muut viestintäkanavat. Tavoitteena on saavuttaa Meri-Lapin alueen toimijat ja yritykset. Hankkeen Kick Off –tilaisuudesta on kirjoitettu tiedote Lapin AMKin sivuille ja paikallislehtiin.
Teollisuusmatkailun konseptointi –hanke on rahoitettu Lapin liiton myöntämällä Euroopan aluekehitysrahaston, Vipuvoimaa EU:lta tuella (276 853 €), kokonaisbudjetin ollessa 346 069 euroa. Hanke on alkanut 8/2019 ja päättyy 12/2021. Hankkeen päätoteuttajana on Lapin ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajana Lapin yliopisto.
Lähteet
Business Finland 2020. Kestävyys matkailuvalttina. Haettu osoitteesta 18.5.2020 https://www.businessfinland.fi/suomalaisille-asiakkaille/palvelut/matkailun-edistaminen/vastuullisuus/kestava-matkailu-lyhyesti/
Lapin Yrittäjät 2020. Haettu osoitteesta 20.5.2020. https://www.yrittajat.fi/lapin-yrittajat/a/blogit/teollisuusmatkailu-matkailun-seuraava-megatrendi
Lappi-sopimus 2018-2021. Hankittu osoitteesta 25.5.2020 http://www.lappi.fi/c/document_library/get_file?folderId=3589265&name=DLFE-32814.pdf
Meri-Lapin Kehittämiskeskus. 2020 Haettu osoitteesta 20.5.2020 http://www.meri-lappi.fi/fi/asuminen/historia/alueen-teollisuuden-historia/
Miettunen, M. 2018. Meri-Lapin Teollisuusmatkailu -esiselvitys.
Niestadt, M. 2020. European Parliamentary Research Service. Haettu osoitteesta 19.5.2020. https://www.europarl.europa.eu/RegData/etudes/ATAG/2020/649368/EPRS_ATA(2020)649368_EN.pdf
Satokangas, P. 2020. Pohjoisen tekijät blogi. Lapin ammattikorkeakoulu. Haettu osoitteesta 14.8.2020. https://www.lapinamk.fi/blogs/Kesa-lievensi-matkailun-korona-ahdinkoa---syksy-ja-talvi-ratkaisevan-tarkeita/40628/5403550e-4877-44ab-b5ea-f315e43ff2a3
UNWTO 2020. World Tourism Barometer. 18 (2). Haettu osoitteesta 19.5.2020. https://www.unwto.org/market-intelligence
Pohjoisen tekijät -blogin etusivulle