Työn tekijä, työn antaja ja yhteistyö - arkisia sanoja, joita käytämme päivittäin työssämme sen kummemmin ajattelematta. Mitä ne tarkoittavat, ja mitä olettamuksia niissä on? Erikseen kirjoitettuna sanat näyttävät hyvin erilaisilta ja niiden etymologinen tausta nousee esille.
Lähes joka päivä tulee vastaan uutisten välityksellä muistutuksia siitä, että yhteiskuntaamme on muuttumassa rajusti. Niin sanottuja ”YT-neuvotteluja” käydään lähes kaikilla aloilla, niin myös meidän uudessa ammattikorkeakoulussa. Meille median kautta välittyvä viesti on, että ”YT:t” ovat pohjimmiltaan negatiivisia.
En väitä etteikö monien YT-neuvottelujen lopputulos olisi ollut erittäin masentava, ja että monet hyvät osaajat ympäri maatamme ovat joutuneet rakentamaan uraansa ja elämänsä uudestaan muutosten seurauksena. Mutta se mihin haluan kiinnittää huomiota, on itse sana, johon lyhenne ”YT” viittaa. YT eli yhteistyö on perimmiltään mielettömän kaunis ja arvokas sana ja olisi surullista, jos me aina näkisimme sen negatiivisessa valossa.
Yhteistyöneuvotteluja käydään, jotta voimme yhteisesti voidaan sopia millä tavalla meidän pitää muuttaa työympäristömme vastaamaan tulevaisuutta. Mukana neuvotteluissa on työntekijöiden ja työantajien edustajia. Polarisoidusti voisi ajatella, että nuo kaksi ryhmää ovat eri ihmisiä. Mutta sana yhteistyö alleviivaa sen, että olemme yhtä ryhmää. Edustamme vain erilaisia näkemyksiä. Sen media usein näyttää unohtavan.
Pitää muistaa, että yhteiskuntaamme ei rakennu polarisoitumiseen. Se rakentuu yhteistyöhön! Aivan liian usein kirjoituksissa, puheissa ja ajatuksissa ilmaistaan virheellisesti, että olemme jakautuneet kahteen leiriin. Mistä tämä johtuu? Tutkitaan tätä ajatusmatkan kautta, joka alkaa ulkomailta ja toisesta aikakaudesta.
Rene Descartes oli 1600-luvulla elänyt ranskalainen matemaatikko ja filosofi. Vuonna 1637 hän julkaisi teorian, josta hänet muistetaan tänäänkin, ja jonka myötä länsimaalainen ajattelu muokkautui vuosisadoiksi eteenpäin.
Descartes seurasi kiinnostuneena tieteen tuloa maailmaan, missä uskonto ja kirkko olivat siihen menneessä määränneet miten asioista pitää ajatella ja mitä asioita voidaan pitää totuutena. Yhtäkkiä oli olemassa mahdollisuus, että asiat olisivatkin toisin kuin aikaisemmin oli oletettu: maapallo pyörii auringon ympärillä eikä toisin päin. Luonnonlait alkoivat saada selityksiä, jotka eivät suoraan liittyneet enää Raamatun luomistarinaan.
Descartes suoritti kokeilun päästäkseen täyteen varmuuteen siitä, mikä ei voi olla toisin. Hän asetti kyseenalaiseksi kaiken, mitä oli aikaisemmin pitänyt varmana kysyen: “Voiko tämä olla toisin?”
”Voiko olla niin, että aurinko ei nouse huomenna?” – ”Kyllä voi, se on noussut joka aamu tähän menneessä. Mutta ei ole olemassa mitään, mikä ennalta vahvistaisi, että se tulee nousemaan huomenna.”
Lopulta hän esitti kysymyksen, jonka vastaus ei voinut olla toisin: ”Olenko itse olemassa?” Koska olisi järjenvastaista, että joku muu kuin olemassa oleva olento miettii omaa olemassa oloaan, hän oli todistanut olevansa olemassa: ”Cogito ergo sum” (Ajattelen, siis olen).
Tämä kuuluisan lauselma on merkityksellinen monesta syystä: se johti tiedemaailman muuttamaan peruskysymyksiään. Induktiivisen teorian rakentaminen muuttui deduktiiviseksi. Sen sijaan, että totuus määritellään olettamuksilla, vaadittiin, että jokainen tiedeprosessi lähtisi varmoista asioista, joiden seuraukset pystyttiin todentamaan. Siksi opiskelijammekin tekevät tutkimusta; jotta he voisivat vahvistaa olettamuksiensa totuudellisuuden viittaamalla muihin tutkimuksiin.
Tämä lauselma erotti myös mielen ja henkilön toisistaan: on olemassa sekä ajatteluprosessi, että joku joka ajattelee. Tämä oli perusta dualismille eli kaksinaisuudelle. Kaksinaisuus on yksinkertaistettuna vastakohtien löytämistä – polarisoituminen. Kylmän vastakohta kuuma löytyy helposti. Niin myös vastapareissa nainen–mies, heikko–vahva, laiska–työläs ja niin edelleen.
Kaksinaisuus itsessään ei ole varallista, kun sillä tarkoitetaan vain vastakohtia. Vaara syntyy sitten, kun muodostuu ajatusketjuja, jossa joitakin vastakohtia laitetaan yhteen: vahvan työlään miehen vastakohta on silloin tietysti heikko laiska nainen. Ongelmallista, eikö vain? Mieli ja ruumis toimivat myös vastakohtina. Tätä voi usein nähdä yksinkertaisissa argumenteissa: ”Ei hän ole sairas, hän vain kuvittelee”.
Näiden ajatusten taustalla ovat viime viikolla pohtimani sanat ”työnantaja” ja ”työntekijä”. En ollut aikaisemmin miettinyt sanojen taustaa: niihin sisältyy ajatus, että työtä on ja joku sitä tekee, ja että joku antaa työtä sitä tekeville tehtäväksi.
Minä olen tietysti asemassani työantajan edustaja, en henkilökohtaisesti se antaja. Mutta kuka sitten on se antaja, jota edustan?
Esimieheni ammattikorkeakoulun rehtori ei myöskään ole antaja. Hän on samalla tavalla kuin minä työantajan edustaja. Arjen tasolla me kaikki olemme työntekijöitä. Tekeminen on vain erilaista tehtävistä riippuen.
Myöskään organisaatio ei viimekädessä ole työantaja. Organisaatio on vain yhteenliittymä, jolle on annettu tiettyjä tehtäviä. Työantajan täytyy siis olla Suomen yhteiskunta, joka on päättänyt, että koulutus on tärkeätä ja että sitä pitäisi järjestää tietyllä tavalla. Jokainen äänestäjä ja jokainen veronmaksaja on työnantaja. Heidän päätöksensä ja varansa tekevät koulutustehtävämme mahdolliseksi.
Te, rakkaat lukijani, olette minun työnantajani. Minä olen tässä ekvaatiossa teidän edustajanne tehdessäni tätä työtä.
Henkilökohtaisella tasolla voisi väittää, että olemme itse omia työnantajiamme: tietokoneelle ajatukseni siirtävät sormeni ovat työntekijöitä ja näitä ajatuksia pohtivat aivot ovat työnantaja, eikö vain?
Tässä nousee esille sama ajatus mistä aloitin: Cogito ergo sum ja siihen perustuva kaksinaisuus. Eihän mikään mieli toimi ilman ruumista. Ei ole olemassa ajatusta, joka on ilman jonkinlaista määränpäätä. Olemme kaikki töissä organisaatioissa, jolle on annettu tietty tehtävä. Organisaation sisällä tämä tehtävä jakautuu meille työtehtävinä, jotka yhdessä varmistavat lopullisen tuloksen.
Valtiovalta on muuttanut, tai on muuttamassa, Suomen koulutuksen rahoitusmalleja. Meille annetut tehtävät ovat aina vain tiiviimmin kytköksissä tuloksiin. On toki meidän kaikkien veronmaksajien etu, että veroeuroillamme maksettu työ tehdään mahdollisimman hyvin.
Kaksinaisuus voi olla vaaraksi, jos työntekijä ja työnantaja nähdään vastakohtina. Siitä seuraa vastakkainasettelua, mikä ei ole eduksi kenenkään työlle. Yhteistyö tarkoittaa, että työtä tehdään yhdessä organisaation päämäärien toteuttamiseksi. Työnantajamme, Suomen yhteiskunta, voi luottaa siihen, että me työntekijät teemme meille annetun työn niin hyvin kuin osaamme.