Kulunut vuosi oli meille Lapin AMKissa onnistumisten vuosi. Osoitimme, että me pystymme todellakin rakentamaan uuden ammattikorkeakoulun Lappiin. Se on ainutlaatuinen saavutus koko Suomenmaassa. Kiitos siitä kuuluu Lapin AMKin upealle henkilökunnalle ja ainutlaatuisille opiskelijoille.
Saavutukset eivät jää tähän. Uuden ammattikorkeakoulun vetovoima hakijoiden joukossa oli parempi kuin sen edeltäjien. Lapin AMKin brändi sai tunnustusta ja henkilöstökyselyn mukaan oma väkikään ei ollut ihan tyytymätöntä toimintaamme. Myös toiminnalliset tulokset kestävät vertailun: rahoituksen kannalta keskeisessä tutkintojen määrässä ylsimme uuteen ennätykseen, ja 55 opintopisteen kertymä kasvoi selvästi aikaisempaan tasoon verrattuna.
Katseemme on suunnattu eteenpäin. Uusi ammattikorkeakoululaki astuu voimaan vuoden 2015 alusta. Se tekee ammattikorkeakouluista entistä itsenäisempiä toimijoita, mikä lienee ministeriön ammattikorkeakoululain uudistuksen tavoite. Lakimuutoksen myötä ammattikorkeakoulun ylin hallinto uudistuu vuoden alusta. Jatkossa meillä on enää vain yksi hallitus. Toimielimistä edelleen jatkaa tutkintolautakunta, joka käsittelee opiskelijoiden opintoja koskevia oikaisuvaatimuksia. Muut vaatimukset menevät joko hallituksen tai rehtorin käsittelyyn.
Joensuussa Arenen ja OKM:n kokouksissa kävi selvästi ilmi, kuinka moninaisten muutosten edessä koko korkeakoulumaailma on. Kuulostaa siltä, että korkeakouluja on liikaa. Lapissa on tehty hyvää työtä korkeakoulujen rakenteellisen uudistamisen eteen, joten en usko tänne kohdistuvan radikaaleja muutoksia. Me jatkamme jo aloitettua uudistustyötä. Nyt on toisten vuoro tehdä perustavia rakenteellisia ratkaisuja.
Vuosi 2015 on haasteellinen meille kaikille. Jatkamme tärkeimpien oppimiseen ja TKI-toiminaan liittyvien prosessien ja toimintatapojen rakentamista Lapin AMKin malliin. Siinä työssä me tarvitsemme jokaisen lapinamkilaisen panosta, muuten muutos ei onnistu. Työlistalla on lisäksi opetussuunnitelmien kehittämistä, laatujärjestelmän rakentamista (auditointi 2017), johtamisen kehittämistä ja paljon muuta. Sidosryhmämme ovat osallistuneet kiitettävästi opetussuunnitelmatyöhön ja jatkamme kehittämistyötä yhdessä. Opetussuunnitelmat tulee laittaa työelämän kriittisen tarkastelun kohteeksi. Näin me täytämme sen tehtävän, jonka yhteiskunta meille asettaa.
Joulu on aikaa rauhoittua yhdessä perheen ja läheisten kanssa. Se meidän jokaisen pitää suoda itsellemme rankan vuoden päätteeksi.
Toivotan henkilökunnallemme, opiskelijoillemme ja yhteistyökumppaneillemme rauhallista joulua ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!
Martti