Suomessa on toistaiseksi vähän kansainvälisillä markkinoilla toimivia luovan alan yrittäjiä, toteaa TEMin Luovien alojen yrittäjyyden kehittämisstrategia vuodelta 2015. Voisiko tilanteeseen löytyä ratkaisu?
Tässä blogitekstissä nostan esiin Creative Momentum -projektissa toteutettavan Creative Hotspot –toimenpiteen, jonka tavoitteena on tuoda osallistuvien maiden luovia PK-yrittäjiä yhteen, ennalta valittuun tapahtumaan kussakin kumppanimaassa. Toimenpiteen avulla on pyritty madaltamaan kynnystä kv-verkostojen rakentamiseen tarjoamalla suoria kontakteja.
Projekti pyrkii ratkaisemaan osaltaan myös resurssikysymystä tarjoamalla yrittäjille matkat ja majoituksen kohteessa. Perifeeristen alueiden ollessa kyseessä tuodaan yhteen myös muita periferiassa toimivien yrittäjiä ja heidän haasteita.
Tähän mennessä tapahtumia on järjestetty Keski-Ruotsissa - Urkult –folk festivaaleilla, Pohjois-Irlannissa - Digital DNAssa sekä Rovaniemellä - Arctic Design Weekissä. Vastaavia tapahtumia järjestetään tekstin kirjoitushetkellä vielä Islannissa kesäkuussa 2017 (Vaka folk festivaalit) ja Irlannissa heinäkuussa 2017 (Galwayn elokuvajuhlat).
Hotspotit tukevat yrittäjien keskinäistä verkostoitumista
Ensimmäinen tapahtuma, Urkult –festivaalit järjestettiin elokuussa 2016. Mukaan Suomesta lähti rovaniemeläinen käsityöyrittäjä Annika Konttaniemi, SusiVillasta sekä torniolainen muusikkopariskunta Elina Söderström ja Esa Rautiainen Studio E-Citystä. Annika oli festivaaleilla yhdessä muiden partnerimaista tulleiden käsityöyrittäjien kanssa myymässä omia tuotteitaan.
Tapahtumassa hyödyllisimmäksi koettiin valittujen yrittäjien keskinäinen verkostoituminen, jota edesauttoi tiivis yhdessäolo tapahtuman aikana. Laajempi verkostoituminen paikallisten yrittäjien kanssa koettiin haastavaksi. Tapahtuman yhteydessä järjestettiin kaikille avoin PechaKucha –esitys. PechaKucha on kehitetty erityisesti luovan työn esittelyyn, ideana esitellä 20 kuvaa, jokaista tasan 20 sekunnin ajan (lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pecha_Kucha). Tämä koettiin hyväksi menetelmäksi, mutta se ei toiminut kyseisessä festivaalityyppisessä tapahtumassa.

Kuva 1. Annika Konttaniemi Urkultissa (kuvan ottaja: Henri Finström)
Syksyllä 2016 Pohjois-Irlannissa järjestetyn Digital DNAn osalta kokemukset vaihtelivat sen mukaan, miltä alalta yrittäjä oli. Tapahtumaa ei oltu suunnattu millekään spesifille luovan alan sektorille. Mukaan oli valittu oululaiset Soma media, EverWhatProductions ja rovaniemeläinen Julius Oförsagd Company. Tapahtuman sisältö oli seminaarityyppinen ja käsitteli yleisesti digitaalisutta. Verkostoituminen oli paljolti yrittäjän omalla vastuulla.
Tilaisuuden haasteena oli, että valitut yritykset tulivat kovin monelta luovan alan sektorilta. Oman kokemukseni mukaan yrittäjät pyrkivät lähtökohtaisesti verkottumaan saman alan edustajan kanssa, yhteisiä puheenaiheita on ainakin helpompi rakentaa. Tämä toki riippuu pitkälti siitä, mitä yritys hakee yhteistyökumppanilta. Selkeää suunnitelmaa kumppaneiden kartoittamiseksi on kuitenkin vaikea laatia, jos tilaisuuden osallistujat eivät ole ennakkoon tiedossa. Mukaan valituille yrittäjille koostettiin yritysbio, jotta he pääsevät tutustumaan toisiinsa ennakkoon. Seminaarin muihin osallistujiin eivät yrittäjämme päässeet tutustumaan.
Suomesta kyseisiin tapahtumiin on tähän mennessä osallistunut 6 yrittäjää. Islantiin ja Irlantiin on lähdössä vielä 5 yrittäjää. Ennen jokaista tapahtumaa järjestettiin avoin haku ja valinnat tehtiin yhteistyössä tapahtuman järjestävän organisaation kanssa. Järjestävän organisaation pääintressi oli saada osallistujia, jotka sopivat tapahtuman ideologiaan ja tematiikkaan. Esimerkkinä tästä Urkult -festivaalien tarkka linjaus, jonka mukaan käsityöyrittäjien tulee tuotteissaan suosia kestävää kehitystä. Urkult osoittautuikin todelliseksi hippi –festivaaliksi ja vegaanien paratiisiksi.
Rovaniemen muotoiluviikot osana Suomen hotspottia
Creative Hotspot järjestettiin viime helmikuussa myös Rovaniemen Arctic Design Weekissä. Mukana ei ollut suomalaisia yrittäjiä, koska emme järjestäneet hakua Pohjois-Suomessa. Vierailevia yrittäjiä oli kuitenkin ennätysmäärä, noin kaksikymmentä. Vieraita tilaisuudessa oli lisäkseni isännöimässä liiketalouden lehtori Jorma Mölläri.
Jorman kanssa olimme yrittäneet saada vieraillemme mahdollisimman hyvän kosketuspinnan lappilaisiin design-yrityksiin järjestämällä mini-designkävelyn ympäri Rovaniemen keskustaa. Design-kävely on järjestetty aiempina vuosina designviikkojen toimesta ja siitä on olemassa karttapohja verkossa. Valitsimme mielenkiintoisimmat kohteet aloittaen Tiedekeskus Pilkkeestä ja päätyen Kahvila Kauppayhtiöön päivälliselle.
Designviikkojen toimesta järjestettiin iltatapahtumana Matchmaking –verkostoitumistapahtuma. Olin jo aiemmin keskustellut festivaalien organisaattorin Julius Oförsagdin kanssa mahdollisuudesta saada yrittäjiämme verkostoitumaan paikallisten toimijoiden kanssa. Julius itse osallistui aiemmin Digital DNA tapahtumaan, joten hänellä oli omakohtaista tietoa siitä, mikä toimii ja mikä välttämättä ei toimi. Ensimmäisen illan aikana pyrittiin panostamaan kutsuttujen yrittäjien keskinäiseen verkostoitumiseen.

Kuva 2. Thanks fo visiting Lapland – ryhmäpotretti Arctic Design Weekiltä (kuvan ottaja: tuntematon)
Haussa uusia kansainvälisiä markkinoita – onko Creative Hotspot siihen vastaus?
Creative Hotspotin taustaideana on niin luovien alojen yrittäjien verkottaminen paikallisten toimijoiden kanssa kuin omien tuotteiden markkinointi kansainvälisillä foorumeilla. Myös rahoittajia haetaan. Tästä esimerkkinä Galwayn elokuvajuhlat, joissa valitut leffaproduktion pääsevät kansainvälisille areenoille tapaamaan elokuva-alan keskeisiä rahoittajia. Kumppaneita haetaan myös yhteistuotantoihin. Odotukset ovat tämän osalta korkealla. Galwayn elokuvajuhlilla tapaavat ensimmäistä kertaa suomalainen ja irlantilainen tuottaja mielessään kansainvälinen yhteistuotanto. Nämä suunnitelmat on pistetty alulle jo hetki sitten, Creative Momentum –projektin vertaismentoroinnissa.
Tähän mennessä kokemukset ovat varovaisen positiivisia, yhteistyö on virinnyt osallistuvien yrittäjien välillä, mutta konkreettisia tuloksia on vielä vaikea näyttää toteen. Tämä edellyttäisi pidempiaikaista seurantaa, yli projektin toiminta-ajan.
Haasteena on löytää erilaisille luovien alojen edustajille sopivia foorumeita. Pohjoisen periferian alueella sopivia tapahtumia on rajoitetusti ja ne voivat olla hankalien ja kalliiden kulkuyhteyksien päässä. Jokainen yrittäjä on hyvin yksilöllinen omine tarpeineen ja toiveineen. Vaikka kielellisiä esteitä ei ole ilmennyt, vaatii toimivan yhteistyön luominen paljon yhteistä tahtoa. Hyvin alkanut yhteistyö voi kuivua helposti kokoon arkipäiväisen kiireen ja pitkien etäisyyksien vuoksi.
Creative Momentum –projekti tarjoaa aloittaville ja olemassa oleville luovien alojen yrityksille tukea kansainvälistymiseen Euroopan harvaanasutuilla alueilla eli Pohjois-Suomessa, Keski-Ruotsissa, Irlannissa, Islannissa ja Pohjois-Irlannissa. Rahoitus tulee Pohjoisen Periferian ja Arktisen ohjelmasta. Projekti on käynnissä vuoden 2018 kevääseen.
Lähteet:
Luovien alojen yrittäjyyden kehittämisstrategia:
http://ktm.elinar.fi/ktm_jur/ktmjur.nsf/All/0816ED955B37BECBC22572AC001C5AAC/$file/jul10elo_2007_netti.pdf
Linkit:
http://www.urkult.se
https://digitaldna.org.uk
https://arcticdesignweek.fi/
http://www.thjodlist.is/
http://www.galwayfilmfleadh.com