“Psykiatrisen sairaalan vastaanotto-osastolle saapuu B1-lähetteellä itsetuhoinen Elli Mirja Saarelainen. Elli on 57-vuotias perheellinen peruskoulun opettaja.” Tämä on lähtötilanne yhteen case-simulaatioon, joita simulaationäyttelijät luovat eläväksi mielenterveys- ja päihdehoitotyön Case-työpajoissa.
Lapin ammattikorkeakoulussa on ansiokkaasti koulutettu simulaationäyttelijöitä jo vuodesta 2015. Yhteensä koulutus on järjestetty kolme kertaa, joista viimeinen ryhmä on valmistunut vuonna 2017.
Koulutuksen aloittajina ja vetäjinä ovat toimineet lehtorit Paula Yliniemi Rovaniemeltä ja Raimo Vähänikkilä Kemistä. Heidän ja kollegani lehtori Hannele Pietiläisen jalanjäljissä olen itse tutustunut simulaationäyttelijöihin ja case-simulaation käyttöön mielenterveys- ja päihdehoitotyön opetuksessa.
Tähän kirjoitukseen haastattelemani simulaationäyttelijä ja Hengitysliiton kokemustoimija Eeva-Liisa Peltosen nuoruuden ammattihaaveita oli mm. näyttelijä. Elämä vei kuitenkin häntä eri suuntaan, kunnes vuonna 2016 Lapin AMK:n itsepintainen radiomarkkinointi simulaationäyttelijäkoulutuksesta tavoitti Eeva-Liisan, ja hän haki koulutukseen.
Simulaatiot kampuksella
Lapin ammattikorkeakoulun Kemin kampuksen vastaremontoidut simulaatio-oppimisympäristöt luovat hienot puitteet hoitotyön kliinisten taitojen harjoittelulle. Kliiniset taidot tarkoittavat mielenterveys- ja päihdehoitotyössä vuorovaikutustaitojen harjoittelua.
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön opetuksessa olemme käyttäneet case-simulaatiota opetusmenetelmänä jo useita vuosia. Simulaatiossa luodaan mahdollisimman aito tilanne, ja täydentämään opiskelijan kokemusta aidosta asiakaskohtaamisesta, olemme käyttäneet rooliharjoituksissa simulaationäyttelijöitä mm. asiakkaan, omaisen ja huolestuneen ystävän rooleissa.
Simulaatioharjoitukset, joissa näyttelijät ovat mukana tekemässä roolia, ovat kokemuksen ja opiskelijapalautteen mukaan parasta ja käytännönläheisintä oppimista erilaisten asiakastilanteiden kohtaamiseen. Myös useat tutkimukset ovat osoittaneet simulaatioiden tärkeyden potilasturvallisuuden lisääjänä osana sosiaali- ja terveysalojen koulutusta (Aura 2017; Korvenoja 2019).
Aktiivisia simulaationäyttelijöitä on pieni ydinryhmä, joka tekee simulaatioita heidän elämäntilanteidensa niin salliessa. He tekevät samoja rooleja eri miehityksillä, ja saavat toisiltaan ideoita rooleihin ja niiden toteuttamiseen.
”Toisten roolisuoritusten seuraaminen on oman kehityksen kannalta tärkeää”, kertoo Eeva-Liisa Peltonen.
Kuva 1. Perheessä ei taida olla kaikki hyvin (Kuva: Sinikka Myllyoja)
Simulaation eteneminen
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön osaaminen perustuu asiakkaan arvostavaan ja avoimeen kohtaamiseen. Case-simulaatioissa harjoittelemme ja sovellamme mm. Länsi-Pohjan alueella kehitettyä ja maailmallakin tunnettua Avoimen Dialogin hoitomallia, Motivoivaa haastattelua, ja opiskelijat voivat turvallisessa ympäristössä kokeilla erilaisia lähestymistapoja asiakaskohtaamisessa simulaation turvin. He saavat kokemuksen siitä, miten avoimet kysymykset saavat asiakkaan avautumaan ja kertomaan tarinaansa eri tavalla kuin suljetut kysymykset.
Olemme yhdessä Hannele Pietiläisen kanssa luoneet mielenterveys- ja päihdeongelmiin kohdistuvia asiakastapauksia, joihin opiskelijat valmistuvat ennakkoon tekemällä pienryhmissä teoriatietoon pohjautuvan kirjallisen tehtävän. Simulaatiotilanteessa samat opiskelijat ovat hoitajien rooleissa ja heidän potilaansa alkaa elää simulaationäyttelijän ansiosta. Asiakas voi tulla vastaanotolle yksin tai yhdessä esim. puolisonsa kanssa tai tilanne voi olla kotikäynti, jossa yhdessä perheen kanssa mietitään heidän haasteitaan, ongelmiaan ja voimavarojaan moniammatillisesti. Vastaanottotilanteessa asiakas voi käyttäytyä haasteellisesti, olla masentunut ja sulkeutunut, tai hän voi salailla omaa riippuvuusongelmaansa.
“Simulaatio on intensiivinen tapahtuma ja ihailenkin opiskelijoiden rohkeutta heittäytyä omiin rooleihinsa. Meidän pitää olla omissa rooleissamme hereillä koko ajan, valmiina heittelemään täkyjä tai lisätä haastetta”, kuvailee Eeva-Liisa.
Rooliharjoituksen jälkeen on tärkeää purkaa roolihahmot ja palata omaksi itseksi. Kokemusta reflektoidaan ja näin asiaan saadaan uusia erilaisia näkökulmia. Reflektoinnin avulla pyritään vahvistamaan aikaisempaa olemassa olevaa tietoa ja luomaan uusia ymmärryksiä asiasta.
Koko opiskelijaryhmää osallistetaan oppimiskeskusteluun, jossa yhdessä pohdimme, mitä näimme “näyttämöllä”. Usein tässä tilanteessa herää hoitajan rooleissa olleilla monia kysymyksiä; olisiko pitänyt toimia toisin, saiko asiakas minulta mitään, missä onnistuin. Tätä keskustelua käydään turvallisessa ja rakentavassa hengessä. Voimme kysyä simulaationäyttelijältä, miltä joku esitetty kysymys tuntui roolihahmosta siinä tilanteessa tai miten hän koki potilaan roolissa tilanteen –saiko hän tunteen siitä, että oli tullut kuulluksi, miten asiakkaan omainen tilanteen koki.
Simulaation kulkua kuvaa hyvin kuvio Auran tutkimuksesta (2017).
Kuvio 1. Simulaation kulku (Lähde: Aura 2017, 9)
“Casen purku on mielestäni tärkein osa simulaatiota ja olenkin iloinen, että saamme simulaationäyttelijöinä olla niissä mukana. Puruissa opettajat tuovat hyvin esille pienetkin toivon kipinät, joita asiakas viestittää ja jotka pitää huomata. Voimme kertoa myös roolista käsin miltä tuntui olla asiakkaana. Purkutilanteissa saan myös vinkkejä omaan tekemiseeni, koska opettajat ja opiskelijat tuovat tärkeitä näkökulmia esiin. Olemme päässeet tekemään rooleja laajalla skaalalla. Meidän tehtävämme on tuoda hetki ihmisen elämää opiskelijoiden eteen”, Eeva-Liisa toteaa ja jatkaa:
”Päivän aikana voi olla yhdestä kolmeen roolia. Käytän roolia vaihtaakseni peruukkeja, erilaisia meikkaustyylejä, vaihdan vaatteita ja asusteita. 57-vuotias peruskoulun opettaja Elli pukeutuu ja käyttäytyy eri tavalla kuin 28-vuotias Jonna, jolla on päihteiden kanssa ongelmaa. Rooleihin valmistautuminen alkaa jo kotona. Roolien ympärille olen rakentanut taustatarinat. Saamme vapaasti toteuttaa roolimme, kunhan pysymme meille annetussa raamissa.”
Simulaatiot jatkuivat etäopetuksessa
Keväällä 2020 hoitotyön koulutus vietiin aika lailla kokonaisuudessaan verkkoon, vain välttämättömimmät kädentaitotyöpajat voitiin toteuttaa kampuksella. Päätimme näin ollen toteuttaa mielenterveys- ja päihdehoitotyön case-työpajat etänä verkossa. Tässä tilanteessa ensimmäisen kerran kokeilimme etäsimulaatiota.
Opiskelijoille oli suunniteltu kaksipäiväinen case-webinaari, jossa ensimmäisenä päivänä opiskelijat kertoivat ja esittelivät tekemänsä case-tehtävät muun muassa Powerpointein ja toiseen päivään oli kutsuttu simulaationäyttelijät mukaan. Palaute opiskelijoilta oli selvä; simulaatiopäivä antoi heille paljon enemmän, ja webinaari oli huomattavasti enemmän vuorovaikutteinen, mikä on tärkeä osa mielenterveys- ja päihdehoitotyön opintoja.
Eeva-Liisan mielestä simulaatiot toimivat myös etänä: “Korona-aika toi uuden haasteen simulointiin. Opettajat toivat esille oman rohkeutensa, sillä simulaatiot vietiin verkkoon. Omasta paikkakunnan vaihdoksesta johtuen tämä sopii minulle oikein hyvin. Simulointi toimii myös verkossa, vaikka teknisiä haasteitakin on ollut. Etävastaanotot alkavat olla tätä päivää, joten niitä on hyvä harjoitella myös opiskeluissa.”
Kuva 2. Simulaationäyttelijän eläytyminen roolinsa etäopetuksessa (Kuvat: Eeva-Liisa Peltonen)
Simulaationäyttelijöiden työnohjaus
Simulaatiot ovat niin henkisesti kuin fyysisestikin haastavia tilanteita näyttelijöille. Heidän toiveestaan olemme aloittaneet työohjauksellisten purkutapaamisten järjestämisen heti simulaation jälkeen ja myös erillisinä tapaamisina säännöllisin väliajoin.
Eeva-Liisan ajattelee, että työnohjauksella on paikkansa: “Olemme aloittaneet simppojen työnohjauksen Hannele Pietiläisen ohjaamana. Siellä saamme purkaa omia tuntojamme, keskustella haastavista rooleista. Minulle on suuren haasteen tuonut 21-vuotiaan skitsofrenian ennakko-oireisen Erjan rooli, jostakin syystä pääsen helpommin ahdistuneen 14-vuotiaan Tiinan mielenmaisemaan kuin Erjan. Työnohjauksessa rooli avautui minulle aivan uudella tavalla, enkä malta odottaa, että saan olla Erja.”
“Simulaatiopäivän jälkeen lähden koirineni pitkälle lenkille. Ravistan viimeiset rippeet rooleista lenkkipolulle. Ilta menee sohvalla vaaka-asennossa. Päivät ovat fyysisesti ja henkisesti haastavia. Koen simulaationäyttelemisen olevan oma tapansa tehdä kokemustoimintaa. Toivon, että tulevat sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset saavat simuloinneistamme eväitä haastaviin ammatteihinsa”, toteaa Lapin AMK:n simulaationäyttelijä Eeva-Liisa Peltonen.
Lähteet:
Arnkil, T. & Seikkula, J. 2014. Nehän kuunteli meitä. Dialogeja monissa suhteissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tampere: Juvenes Print - Suomen yliopistopaino Oy.
Aura, S. 2017. Simulation-based Pharmacotherapy Learning: Assessing Educational Effectiveness in Radiographers’ Continuing Education
https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/18156/urn_isbn_978-952-61-2501-5.pdf
Korvenoja, M. 2019. Moniammatillinen simulaatio-oppiminen sosiaali- ja terveysalalla. Pro gradu -tutkielma.
Hoitotiede Terveystieteiden opettajankoulutus, Itä-Suomen yliopisto
https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/21715/urn_nbn_fi_uef-20190691.pdf?sequence=-1
Lapin Kansa. 2017.
https://www.lapinkansa.fi/lapin-ammattikorkeakoulu-kouluttaa-simulaationaytt/108584
Peltonen. E-L. 2021. Simulaationäyttelijä ja Hengitysliiton kokemustoimija. Haastattelu 05/2021.
Vaajoki A & Saaranen T. 2018. Simulaatio-oppiminen. Teoksessa Koivula M, Wärnå-Furu C, Saaranen T, Ruotsalainen H & Salminen L (toim.) Terveysalan opettajan käsikirja. Tietosanoma, Tallinna, 122-132.
Kuvat: Eeva-Liisa Peltonen ja Sinikka Myllyoja
> Siirry Pohjoisen tekijät -blogin etusivulle