Kanadan kauniilla luonnonsuojelualueella Kalliovuorten sylissä Banff’ssa (kuva 1.), pidettiin toukokuun alussa 7. Kansainvälinen hoitotyön koulutuksen konferenssi NETNEP.
Kuva 1. Eräs Banff’n lukuisista vuorista
Konferenssin järjestää joka toinen vuosi hoitotyön koulutuksen arvostetut julkaisut Nurse education today (IF 2.533) ja Nurse education in practice (IF 1.314) ja järjestelytoimikunnassa on Australian, Brittien, Yhdysvaltojen ja Kanadan menestyksekkäimpiä tutkijoita. Suomesta konferenssissa oli mukana Oulun, Itä-Suomen ja Turun yliopiston edustajia, post-doc-tutkijoita ja jatko-opiskelijoita Lapin AMK:n, Savonia AMK:n ja DIAK:n opettajista.
Konferenssin aiheet oli jaettu viiteen teemaan
- Opettaminen, oppiminen ja arviointi
- Oppiminen käytännössä
- Uusi teknologia, simulaatiot ja sosiaalinen media opetuksessa ja käytännössä
- Ammatillinen kehitys ja johtaminen
- Tutkimus, apuraha ja arviointi
Yli 150 mielenkiintoisesta luennosta oli vaikea valita itselleen sopivimmat ja hyödyllisimmät, joihin olisi aikataulun puitteissa mahdollisuus mennä. Päädyin keskittymään uusien ideoiden hankkimiseen ja olemassa olevien käytäntöjen vahvistamiseen opetuksen, osaamisen ja arvioinnin aihepiireistä.
Esittelen seuraavassa muutamia mielenkiintoisimpia luentoja.
Australialaisen tutkijan Tracy Levett-Jonesin moniammatillisen vuorovaikutuksen luennolla kuvattiin hoitotyön-, farmasian- ja lääketieteen opiskelijoiden tietoisuutta toistensa ammateista. Selvisi, että he eivät tienneet toistensa tehtäviä, mutta arvostivat silti toistensa ammattitaitoa ja työtä.
Tästä johtui mieleeni, että olisi hienoa edelleen vahvistaa eri alojen yhteistyötä Lapin AMK:ssa erilaisten tapahtumien ja yhteistyön merkeissä. Ja kampusten yhdistymisten myötä tätä varmasti voidaankin kehittää.
Tänä päivänä meillä niin ajankohtainen digitalisaatio ja pelillistäminen ovat ajankohtaisia myös maailmalla. Eräs mieleenpainuvin luento oli kanadalaisten Brenda Queryn ja Kristen Gulbransenin tutkimusmenetelmien opettamisesta pelin avulla. ”Kaikkihan me pelaamme” –lausahduksella alkoi pelien puolesta puhuva luento – pasianssia, lautapelejä, lottoa, arpoja, konsolipelejä tms.
Peliä puolustettiin haasteiden antajana, uteliaisuuden herättäjänä ja kollektiivisen älykkyyden kasvattajana. 3D Gamelabin avulla oli laadittu online-peli, joka vei tutkimusmenetelmien oppimisen tasolta tasolle edeten perusasioita vaikeampiin, osittain opiskelijoiden oman ideoinnin avulla, ja näin tutkimusmenetelmällinen osaaminen kehittyi siinä sivussa. Tästä tuli vahvasti mieleeni nuori konsolipelien natiivi -sukupolvi, joka varmasti viihtyisi tällaisen opetuksen parissa.
Voin hyvin kuvitella nuorisoa tavoittelemaan yhä laajempia tutkimuksen pelikenttiä ja parempia ominaisuuksia (esimerkiksi artikkelin kirjoittamisen taitoja ja suurta julkisuutta) hahmolleen… Mutta onko meillä opettajilla osaamista tehdä pelistä hyvin etenevä ja looginen kokonaisuus? Tässäkin tarvittaisiin eri alojen taitajien voimien yhdistämistä!
Nykyään opiskelusta halutaan tehdä hauskaa, jännittävää ja uudenlaista; VJ Gibbins Kanadasta kertoi tutkimuksestaan, jossa oli kehitellyt murhamysteeri-simulaation sisätauti-kirurgiselle kurssille.
Mysteeri lähti liikkeelle nimensä mukaisesti murhasta; potilas oli kuollut (kuva 2.). Tapausta lähdettiin selvittämään pala palalta peruuttaen, mitkä kaikki toimet olivat menneet pieleen, kun potilas oli kuollut – eli mitä valintoja olisi pitänyt tehdä oikein potilaan hengen pelastamiseksi. Sairaanhoitajan työhän on usein kuin salapoliisin työtä, joten mikseipä tällainen mysteeri-simulaatio toimisi meillä Skandinaviassakin.
Kuva 2. VJ Gibbinsin murhamysteeri
Sitten osaamisen kehittymisen arviointiin: suomalainen Satu Kajander-Unkuri, post-doc-tutkija Turun yliopistosta ja opettaja Savonia AMK:sta (kuva 3.), tekee tutkimusta osaamisen kehittymisestä opiskelijoiden itsearvioinnin perusteella.
Kuva 3. Satu Kajander-Unkuri Suomesta
Osaamista tutkittiin 73-osaisella sairaanhoitajan osaamisen mittarilla (R. Meretoja) 1., 2., 3. ja 4. vuoden opiskelujen jälkeen. Neljännen lukuvuoden opiskelijat arvioivat osaamistaan merkittävästi paremmaksi, kun ensimmäisen lukuvuoden opiskelijat. Heille osaamista oli eniten kehittynyt auttamisen roolissa ja vähiten terapeuttisissa interventioissa, ja osaaminen oli parempaa sellaisilla opiskelijoilla, joille oli kertynyt hoitotyön työkokemusta ennen sairaanhoitajan koulutusta.
Tästä tutkimuksesta saadaan hyödyllistä tietoa siitä, miten osaaminen kehittyy ja mihin osa-alueisiin olisi tärkeää kiinnittää huomiota koulutusta suunniteltaessa.
Osaamista voi kehittää myös luovasti. Irlantilaiset Katherine Rogers ja Maggie Bennet aloittivat luentonsa jakamalla kuulijoille lampaanvillaa.
Ensimmäinen ajatukseni oli, että he olivat käyttäneet lampaanvillan hypistelyä opiskelijoiden stressin poistoon, mutta seuraava kuva kertoikin aivan muuta. Irlantilais-pedagogit olivat kehitelleet luovan ja epätyypillisen tavan opiskella lääkehoitoa.
Heillä kipulääkkeiden, vatsansuojalääkkeiden, sydänlääkkeiden ym. vaikutuksiin keskityttiin tekemällä villasta kuva lääkkeen vaikutusmekanismista (kuva 4.). Teoria kulki käsi kädessä luovan toiminnan kanssa ja lopputuloksina opiskelijoilla oli ryhmätyö, joka esitteli huovutetun taulun lääkkeestä. Tässä käytettiin hoitotyön opettajan ja käsityön taitajan yhteistyötä.
Kuva 4. Aspirin lampaanvillasta
Eräs näkökulma opiskelijan osaamisen arvioinnista oli uusiseelantilaisen Sally Dobbsin tutkimus hylätyn arvosanan antamisen vaikeudesta kliinisessä harjoittelussa. Hän toi esille sen näkökulman, että ”hylkääminen on välittämistä”. 14 hoitotyön opettajan haastattelun perusteella ei ollut helppoa hylätä opiskelijaa harjoittelusta, kun taas esseen hylkäämistä pidettiin paljon helpompana.
Miksi hylkääminen sitten on välittämistä?
Opettajan on tärkeää välittää opiskelijan osaamisen kehittymisestä ja tulevien ammattilaisten ammatillisen osaamisen varmistamisesta. Opiskelijalle voi Dobbsin mukaan olla vaikeaa kohdata alaston potilas, soveltaa aiemmat kokemukset uusiin tilanteisiin ja sosiaalistua hoitotyön ammattilaisten kenttään. Nämä tilanteet voivat aiheuttaa sellaista, mikä johtaa opiskelijan puolelta epäsuotuisaan käyttäytymiseen ja ohjaajalta harkintaan harjoittelun hylkäämisestä.
Tämä muistuttaakin meitä opettajia siitä, että opiskelijat ovat kaikki yksilöitä ja ottavat uudet, hoitotyössä vastaan tulevat tilanteet eri lailla. Mielestäni on tärkeää huomioida opiskelijat yksilöinä ja kuunnella heidän kokemuksiaan harjoittelusta, sillä Sally Dobbsin kuvailemat seikat voivat hätkähdyttää yhtä lailla meidän Lapin AMK:n opiskelijoita.
Tätä kirjoitusta kirjoittaessani palaan mielikuvissani upeiden luentojen lisäksi henkeä salpaavien, liki neljän kilometrin korkeuteen ulottuvien Kanadan Kalliovuorten maisemiin. Olen enemmän kuin kiitollinen mahdollisuudesta päästä tähän hienoon konferenssiin kuulemaan hoitotyön opetuksen uusia tuulia ison kansainvälisen tutkijakunnan esittelemänä.
Konferenssissa kuultiin myös ensimmäisiä tuloksia (kuva 5.) omasta väitöstutkimuksestani Valmistumisvaiheessa olevien hoitotyön opiskelijoiden gerontologisen hoitotyön osaaminen. Tästä on hyvä jatkaa tutkimusta ja opetuksen kehittämistä.
Kuva 5. Posterini äärellä