kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely / Ajankohtaista / Ilon tuulahduksia geronomiopiskelijoiden kevään harjoitteluista

Ilon tuulahduksia geronomiopiskelijoiden kevään harjoitteluista

12.6.2020



Sari Arolaakso ja Anne Jokelainen
TtM Sari Arolaakso työskentelee lehtorina ja sosionomi (AMK), AMO Anne Jokelainen tuntiopettajana Osallisuus- ja toimintakyky -osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa.

POIKKEUS blogikuva.jpg

Koronakevät muutti geronomiopiskelijoiden harjoittelusuunnitelmia

Kevät oli monella tapaa poikkeuksellinen opiskelijoille, mutta myös meille opettajille. Haasteellinen se oli ennen kaikkea vanhuspalveluita tuottaville organisaatioille ja vanhuspalveluissa toimiville työntekijöille.

COVID-19-pandemia muutti kertaheitolla kaikkien työtä ja toimintatapoja. Vanhuspalveluiden yksiköissä kiellettiin ulkopuolisten vierailut niin läheisiltä kuin muiltakin ulkopuolisilta. Tämä tarkoitti sitä, että monen geronomiopiskelijan kevään harjoittelu peruuntui.

Opettajina suunnittelimme ja järjestelimme harjoittelun korvaavia suorituksia ja mietimme uusia mahdollisuuksia harjoittelun toteuttamiseksi. Jo alkuvuodesta käynnistynyt yhteistyön suunnittelu Oulunkaaren Seniorikammarin toimintaan liittyen sai pandemiatilanteessa uutta potkua ja yhteistyö käynnistettiinkin todella nopealla aikataululla.

Seniorikammari tarjoaa videopalveluiden kautta ikääntyneille mahdollisuuden osallistua erilaisiin ryhmätuokioihin. Tarve tuottaa toimintaan uuttaa sisältöä kasvoi koronatilanteessa, ja tähän tarpeeseen lähtivät vastaamaan eri koulutusten opiskelijat Lapin ja Oulun ammattikorkeakoulusta.

Yhteistyöpyyntö tuli Oulunkaarella kehittämisasiantuntijana toimivalta Eeva Patokoskelta, joka on Lapin ammattikorkeakoulusta valmistunut geronomi. Kevään aikana geronomiopiskelijat ovat suunnitelleet ja toteuttaneet Seniorikammariin sisältöä yhteistyössä Lapin ammattikorkeakoulun fysioterapiaopiskelijoiden sekä Oulun ammattikorkeakoulun toiminta- ja fysioterapiaopiskelijoiden kanssa.

Kotikaranteenia viettäville ikäihmisille sekä palveluasumisyksiköihin tarjottiin näin entistä monipuolisempia aktiviteetteja ja sisältöä arkeen. Lisäksi toiminta linkittyy Arki lähemmäs -hankkeeseen.

 

Kokemuksia toteutuneista harjoitteluista

Monella geronomiopiskelijalla harjoittelu kuitenkin toteutui suunnitellun mukaisesti. Kevään harjoitteluiden ohjaustilanteissa olemme opettajina saaneet kuulla todella hyvää palautetta geronomiopiskelijoiden harjoitteluiden toteutumisesta.

Opiskelijat ovat rohkeasti ja aktiivisesti lähteneet kehittämään ja luomaan uudenlaisia toimintatapoja asukkaiden osallistamiseksi arjen toimintoihin. Arki asumisyksiköissä on muuttunut, koska ulkopuolisten vierailut eivät ole olleet koronatilanteen vuoksi mahdollisia, minkä opiskelijat kertoivat näkyvän asukkaiden alakuloisessa olemuksessa.

Tilanne on saanut opiskelijat ideoimaan ja ottamaan asukkaat mukaan arjen toimintaan. Tämä on tuonut sisältöä asukkaiden arkeen, ja ilo ja riemu on kertoman mukaan näkynyt asukkaiden kasvoilta. Pienet arjen suoritukset, kuten omien liinavaatteiden vaihto ja omien ruokailuastioiden laittaminen astianpesukoneeseen ovat tuoneet tekemistä arkeen.

Työyhteisöissä geronomiopiskelijoiden ideat ja kehittäminen on otettu hienosti vastaan, ja työyhteisöt ovat lähteneet myös tarkastelemaan omia toimintatapojaan.

“Työyhteisö on avoin kehittämiselle, lähteä vain tekemään”

“Onni ja ilo on näkynyt asukkaiden kasvoilla”

Harjoittelun turvallisuus virusepidemian keskellä puhututti alkuun todella paljon. Hyvillä ohjeilla ja perehdytyksellä päästiin kuitenkin eteenpäin. Harjoittelupaikoissa on toimittu yleisten ohjeistusten mukaisesti ja esimerkiksi pienienkin oireiden ilmaantuessa opiskelija on ohjattu jäämään kotiin, kunnes oireilu on helpottunut.

Yllättävää kyllä, haastavasta keväästä saadut positiiviset kokemukset ovat luoneet jälleen uskoa siihen, että yhdessä selviämme tästäkin eteenpäin. Onnistuneet harjoittelukokemukset niin opiskelijoille kuin harjoittelupaikoillekin ovat loistava osoitus siitä, kuinka luovasti eri tahot ovat toimineet.

Harjoitteluista saatu palaute on ollut erittäin positiivista. Harjoittelupaikoista kerrotaan, että opiskelijoista on tässä tilanteessa ollut iso apu työyhteisölle. Opiskelijoiden tuomat ideat ovat olleet tervetulleita erilaisia ratkaisuja pohdittaessa. Myös konkreettinen osallistuminen ohjauksen ja esimiestyön eri työtehtäviin on ollut avuksi työpaikoilla.

”Kyllähän se tämä korona on vaikuttanut kaikkeen, mutta onneksi meillä on ollut opiskelija täällä apuna!”

”Me emme olisi selvinneet, ellei opiskelija olisi ollut täällä meillä nyt. Teknologia on tuottanut ongelmia, opiskelija on ratkaissut nekin ongelmat. Uusia ideoita on saatu ja opiskelijasta on ollut valtava apu päivittäisessä työssä ja tässä tilanteessa.”

 

Lopuksi

Harjoittelujen onnistuminen on vaatinut luovuutta niin meiltä opettajilta, harjoittelun järjestäjiltä kuin opiskelijoiltakin. Harjoittelupaikat ovat muun muassa joustaneet harjoitteluiden toteutumisen aikatauluissa. Uusien toimintatapojen kehittäminen on innostanut kaikki osapuolia kumpaakin tahoa luovuuteen ja ennakkoluulottomuuteen. Yhteisissä ohjauskeskusteluissa on ollut innostava ja iloinen kehittämisen meininki.

”Asioita voidaan haluttaessa toteuttaa monella eri tavalla ja kaikesta opitaan.”

Haasteellisesta keväästä on siis myös paljon positiivisia kokemuksia. Kevään aikana on saanut monesti kuulla, että kriisi on usein mahdollisuus kehittymiselle ja näin vaikuttaa tapahtuneen ainakin geronomiopiskelijoiden harjoittelukokemuksia kuunnellessa.

Otetaan tästä oppia ja ammennetaan rohkeutta tehdä asioita toisella tavalla myös poikkeusolojen jälkeen. Kevään kokemukset antavat uskoa tulevaan ja vahvistavat edelleen yhdessä oppimisen merkitystä.

Iloisia tuulahduksia tulevaan ja aurinkoista kesää geronomikoulutuksesta!

 

Pohjoisen tekijät -blogin etusivulle



Kommentit

Lisää kommentti

Ei kommentteja

Asian äärellä tiistaisin

Pohjoisen tekijät on asiantuntijablogi, jossa julkaistaan Lapin AMKin toimintaa ja toimintaympäristöä käsitteleviä ajankohtaisia kirjoituksia.

Kirjoitukset perustuvat työntekijöidemme tekemään asiantuntija- tai tutkimustyöhön. 

Blogin tarkoituksena on yleistajuisen tiedon levittämisen lisäksi laatia tilannekuvaa ja analysoida erityisesti Lapin kehitystrendejä: onnistuessaan myös nostaa uusia teemoja yleiseen keskusteluun.

Kirjoituksia julkaistaan viikoittain. Julkaisupäivä on pääsääntöisesti tiistai.

Blogin toimituskunnan muodostaa Lapin AMKin julkaisutyöryhmä.

Tervetuloa lukijaksi!

Opiskelijoiden blogi
Opiskelijoiden blogikirjoituksia julkaistaan Lapin AMKin opiskelijablogissa.
Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää evästeistä. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK