Villiyrtit valtaavat Suomea ja luonnonkasvien käyttö on lisääntynyt huomattavasti viime vuosien aikana kasvien terveysvaikutuksista tehtyjen tutkimusten, luonnontuotteiden ekologisuuden sekä lähiruoan kiinnostavuuden kasvun myötä.
Elintarviketurvallisuuteen tähtäävä EU:n uuselintarvikeasetus asettaa kuitenkin tiettyjä ehtoja suomalaistenkin luonnonkasvien kaupalliselle hyödyntämiselle niin elintarviketuotannossa kuin esimerkiksi ravintola- ja leipomoaloilla.
Suomalaiset luonnonkasvit - perinteistä ravintoa vai uuselintarvikkeita?
Uuselintarvikeasetukseen (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 258/97 uuselintarvikkeista ja elintarvikkeiden uusista ainesosista) liittyy paljon epäluuloa ja väärinkäsityksiä, joista monet johtuvat tietämättömyydestä. Koko elintarvikelainsäädännön tavoitteena on, että kuluttajille tarjottavat tuotteet ovat turvallisia ja riskittömiä käyttää.
Elintarvikekäyttöön tulevien uutuustuotteiden (eli uuselintarvikkeiden) turvallisuus pyritään EU:ssa varmistamaan vuonna 1997 voimaantulleella uuselintarvikeasetuksella. Eräs elintarviketurvallisuuden arviointiperusteista on pitkä käyttöhistoria ihmisravintona, eikä perinteisiltä elintarvikkeilta edellytetäkään lainsäädännössä ennakkoarviointia tai hyväksyntää, sillä kuluttajat osaavat niitä hyödyntää ja käyttää oikein.
Monet suomalaiset luonnonkasvit, kuten esimerkiksi metsämarjat, nähdäänkin yleisesti tunnetun käyttöhistoriansa perusteella kuluttajille turvallisiksi tuotteiksi. Uuselintarvike vai elintarvike -rajaus ei kaikilla kasvilajeilla kuitenkaan ole yhtä selkeä.
Koulutusta tarjolla uuselintarvikekysymyksiin
Yritysten edellytyksiä villiruoan turvalliseen ja kasvavaan käyttöön edistetään nyt Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamalla selvitystyö- ja koulutuskokonaisuudella. Kevään 2016 aikana kootaan yhteen olemassa olevaa luonnonkasvien käyttöhistoriadokumentaatiota sekä järjestetään kolme luonnontuotealan uuselintarvikekysymyksiä käsittelevää seminaaria yhteistyössä alan hankkeiden kanssa.
Seminaareihin osallistumalla saa paitsi tietoa uuselintarvikeaihepiiriin liittyvistä oikeista toimintatavoista ja mahdollisuuksista, myös tilaisuuden verkostoitua ja pohtia kysymyksiä yhdessä muiden luonnontuotealan toimijoiden kanssa.
Jotta mahdollisimman moni pääsisi osalliseksi tilaisuuksien tietoannista, asiantuntijaluentoja voi seurata reaaliaikaisesti internetin välityksellä ja ne löytyvät myöhemmin myös tallennettuina Lapin ammattikorkeakoulun internet-sivuilta.
Tarkemmat seminaariohjelmat sekä linkit verkon välityksellä tilaisuuksiin osallistujille löytyvät osoitteesta http://www.lapinamk.fi/luonnontuotteet ja uuselintarvikkeet.
Yhteistyössä
Maa- ja metsätalousministeriö ja Lapin ammattikorkeakoulu
Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti & Luomumetsistä moneksi -hanke
Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti & Luonnontuotealan koordinaatiohanke Lumoa
Turun yliopisto & Lähiruoan koordinaatiohanke Yhdessä tehden parempiin tuloksiin
Ahlmanin koulun säätiö Sr & Parasta pöytään Pirkanmaalta –hanke
Arktiset Aromit ry & Luonnontuotteiden vientivalmiuksien ja matkailukytkennän kehittäminen 2016-2017 -hanke