Maailman matkailujärjestö uutisoi viime tammikuussa vuoden 2019 olleen globaalin matkailun ennätysvuosi ja ennakoi kasvun jatkuvan myös kuluvana vuonna. Suunta muuttui kuitenkin nopeasti koronan muodossa ilmaantuneen mustan joutsenen myötä.
Matkailu on alana kokenut turbulenssia aikaisemminkin ja osoittanut joustavuutta ja ketteryyttä haastavissakin tilanteissa. Matkailun asiantuntijuudelle, kehittämiselle ja tuelle on nyt tarvetta; ala tuottaa työllisyyttä ja elinvoimaa työllistäen erityisesti nuoria ja naisia (ks. esim. Harju-Myllyaho, Hakkarainen & Vähäkuopus 2020; García-Rosell 2020). Myös García-Rosell (2020) näkee matkailualan tukemisen Covid-19-kriisin aikana vastuullisuustekona. Hän toteaa monien maiden ja alueiden olevan taloudellisesti riippuvaisia matkailusta.
Matkailualan kokonaisvaltainen muutos?
Kriisin aikana monilla matkailualan foorumeilla on käyty keskustelua alan tulevaisuudesta ja myös matkailukoulutuksessa on pohdittu mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Monet tutkijat ovat esittäneet kriisin tarjoavan matkailualalle tilaisuuden transformaatioon. (esim. Prideaux, Thompson & Pabel 2020; Ioannides & Gyimóthy 2020).
Monissa keskusteluissa on aprikoitu, josko Covid-19 saisi aikaan matkailualan uudistumisen entistä kestävämpään suuntaan (esim. Cheer 2020). Edelheim (2020) puolestaan pohtii arvopohjaista matkailukoulutusta. Hänen mukaansa menneisyys ja nykyisyys muovaavat aina sitä, kuinka suunnittelemme tulevaisuuttamme, mutta Covid-19-kriisi on hämärtänyt mahdollisuuksiamme ennakoida tulevia tapahtumia.
Edelheim näkee, että nyt voisi olla tilaisuus matkailun korkeakoulutuksen muutokselle, jonka myötä opiskelijat valmistuisivat muutososaamisella varustettuna. Myös Higgings-Desbiolles (2020, 2) toteaa, että Covid-19-kriisin seurauksena akateemisissa keskusteluissa on ollut esillä matkailun mahdollisuus transformaatioon ja toisaalta mahdollisimman nopea palautuminen aiempaan kasvun aikaan.
Vaikka alan osalta ei koettaisi mullistavaa muodonmuutosta, koronakriisiä edeltänyt tarve vastuullisen matkailun kehittämiselle ei ole kriisin myötä hävinnyt. Kehitystarpeet ovat saaneet uusia muotoja, joissa yhtenä tärkeänä ulottuvuutena korostuu turvallisuus.
Koronakriisi voidaan nähdä häiriötilana ja vaikka tilanne on haastava, matkailua tulee olemaan myös jatkossa. UNWTOn (2020a) mukaan palautuminen tasolle ennen koronaa vie matkailualalta jonkin aikaa ja luottamus rakentuu alaan hiljalleen.
Matkailukoulutus elää mukana alan muutoksissa
Olipa alan tulevaisuus millainen tahansa, matkailukoulutus on kiinteä osa tätä tulevaisuutta. Kun huomioidaan alan kehitys ennen koronaa, koronan aikana ja mahdollinen kehitys pandemian jälkeen, muutamia seikkoja voidaan pitää jokseenkin varmoina.
Ensinnäkin matkailun tutkimukselle, kehittämiselle ja asiantuntijuudelle on suuri tarve myös tulevaisuudessa. Tarvitaan tietoa monista eri näkökulmista, monilla eri tasoilla ja erilaisilla foorumeilla; erityisesti tarvitaan ennakointitietoa, tietoa tulevaisuuden näkymistä matkailuun vaikuttavista muutosvoimista. Lapin ammattikorkeakoulun ja Lapin liiton Lapin matkailun koronatoipumisen tilannehuone on yksi niistä toimenpiteistä, joilla tuetaan päätöksentekoa ja tiedon liikkumista eri tahojen välillä.
Lapin matkailuelinkeinojen liiton hallinnoimassa hankkeessa puolestaan tuotetaan Lapin matkailuskenaariot, jotka auttavat valmistautumaan ”mitä jos”-kysymyksiin ja pohtimaan tulevaisuuden mahdollisuuksia.
Toiseksi, alan kestävien käytäntöjen eteen tehtävä työ nousee entistäkin merkittävämpään rooliin. Kuten sanottua, matkailun kestävyys ja elinkeinon resilienssi kriisitilanteissa on ollut hyvä ja tässä häiriötilanteessa tuosta innovointikyvystä ja joustavuudesta on hyötyä (ks. esim. UNWTO 2020b).
Matkailun turvallisuus tulee olemaan kiinteä osa vastuullista matkailutoimintaa, mikä tullee näkymään tähän liittyvän asiantuntijuuden kysynnän kasvuna. Lisäksi ne haasteet ja mahdollisuudet, jotka koettelivat matkailua jo ennen koronaa, odottavat siellä myös kriisin jälkeen.
Osaavaan työvoimaan liittyvät haasteet, ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat pirulliset ongelmat sekä digitaalisuuden lisäämät mahdollisuudet ovat esimerkkejä näistä. Näitä teemoja viedään eteenpäin niin koulutuksessa kuin TKI-toiminnassa.
Kolmanneksi, vaikka matkailun korkeakoulutus ei kokisi suurta mullistusta, tiettyjen taitojen tärkeys korostuu: taito ennakoida, varautua muutoksiin ja tehdä tulevaisuutta proaktiivisesti, kyky toimia itsenäisesti ja asiantuntevasti muuttuvassa maailmassa sekä kyky huomioida vastuullisuuden eri näkökulmat omassa toiminnassa.
Näiden lisäksi toimijoiden tuntemus, käytännön kehittämismenetelmien hallinta ja verkostoituminen auttavat kehittämään alaa eteenpäin leveämmin hartein.
Lähteet:
Cheer, J. M. (2020). Human flourishing, tourism transformation and COVID-19: a conceptual touchstone, Tourism Geographies, DOI: 10.1080/14616688.2020.1765016
Edelheim, J. (2020). How should tourism education values be transformed after 2020?, Tourism Geographies, DOI: 10.1080/14616688.2020.1760927
García-Rosell, J. (2020). Five reasons why supporting the tourism industry in times of COVID-19 is an act of responsibility. Haettu 19.9.2020 osoittesta: https://www.jcgarciarosell.com/post/five-reasons-why-supporting-the-tourism-industry-in-time-of-covid-19-is-an-act-of-responsibility?utm_content=buffer482eb&utm_medium=social&utm_source=linkedin.com&utm_campaign=buffer
Freya Higgins-Desbiolles (2020) The “war over tourism”: challenges to sustainable tourism in the tourism academy after COVID-19, Journal of Sustainable Tourism, DOI: 10.1080/09669582.2020.1803334
Prideaux, B., Thompson, M. & Pabel, A. (2020). Lessons from COVID-19 can prepare global tourism for the economic transformation needed to combat climate change, Tourism Geographies, DOI: 10.1080/14616688.2020.1762117
UNWTO (2020a). Covid-19 and tourism. Impact of covid-19 on global tourism made clear as UNWTO counts the cost of standstill. Haettu 19.9.2020 osoitteesta https://www.unwto.org/news/impact-of-covid-19-on-global-tourism-made-clear-as-unwto-counts-the-cost-of-standstill.
UNWTO (2020b). Unwto to harness the power of a.i to link tourism workers with jobs. Haettu 2.10.2020 osoitteesta https://www.unwto.org/news/unwto-to-harness-the-power-of-ai-to-link-tourism-workers-with-jobs
Pohjoisen tekijät -blogin etusivulle