Pohjois- ja Itä-Suomen naisyrittäjien verkostoitumista, uuden oppimista ja liiketoiminnan kehittämistä edistetään Karelia-ammattikorkeakoulun koordinoimassa W-Power-verkostossa.
Verkostossa on jo lähes sata naisyrittäjää Euroopan pohjoisosista Suomesta, Ruotsista, Islannista, Skotlannista ja Irlannista, ja mukaan toivotaan yhä lisää.
Koulutusta ja verkostoitumista
Vertaistuen merkitys on tullut selkeästi esiin, kun naisyrittäjien hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä on selvitetty. Alueellisesti järjestetään verkostoitumistilaisuuksia ja koulutuksia sekä työpajoja, joissa yrittäjät voivat tavata toisiaan, saada tukea liiketoimintansa kehittämiseen ja ideoida uutta.
Koulutusta on toistaiseksi järjestetty sosiaalisen median käytöstä, ja suunnitteilla on mm. hyvinvointiin ja työn hallintaan sekä markkinointiin ja juridiikkaan liittyviä koulutuksia.
Hankkeessa valitaan jokaisesta maasta muutamia naisyrittäjiä mukaan osallistumaan kansainvälisiin koulutus- ja verkostoitumistapahtumiin, joita järjestetään hankkeen toteuttajamaissa.
Lisäksi hanke käynnistää syksyllä 2019 yrittäjien kansainvälisen vertaismentorointiohjelman jonka hakuohjeet julkaistaan lähiaikoina.
Parhaillaan on käynnissä liikeideakilpailu, jossa haetaan innovatiivisia kehittämisideoita harvaan asuttujen pohjoisten alueiden naisyrittäjyyden edistämiseen. Kisan voittajatiimeille on luvassa rahapalkinnon lisäksi sparrausta idean jatkokehittämiseen.
Kehittämisideoita Skotlannista
Kesäkuussa 2019 rovaniemeläinen Pirkko Sirviö osallistui W-Powerin verkostoitumis - ja opintomatkalle Skotlantiin. Pirkko tarjoaa hyvinvointipalveluja, shiatsuhoitoja ja intialaista päähierontaa Tmi Perhosensiipi -yrityksessään. Lisäksi hänellä on pitkä kokemus englanninopettajan työstä sekä matkailualalta ja hän tekee useita töitä eri toimeksiantajille.
Matkalle Pirkko lähti verkostoitumaan, hakemaan ideoita oman yritystoiminnan kehittämiseen ja vertailemaan hyvinvointikäsityksen kansainvälisiä eroja. Pirkko kertoo, että Skotlannin vierailu antoi hänelle sekä uutta inspiraatiota että konkreettisia kehittämisideoita.
Pirkon suunnitelmissa on seurata uusien kontaktien vinkkejä ja kehittää liikeideoitaan "liikkuvampaan" suuntaan sekä etsiä mahdollisia yhteistyökumppaneita. Hän suosittelee W-Power-hanketta lämpimästi kaikille Lapin alueen naisyrittäjille.
W-POWER -hanke edistää harvaan asuttujen alueiden naisyrittäjyyttä
Naiset ovat harvemmin yrittäjiä kuin miehet. Esimerkiksi Suomessa naisyrittäjien osuus on Suomen Yrittäjänaisten etujärjestön mukaan noin 30 prosenttia, eikä luku ole kasvanut viimeiseen kymmeneen vuoteen.
Naisten yritykset ovat myös keskimääräistä useammin yhden hengen yrityksiä, jolloin yrittäjyyteen liittyy haasteita esimerkiksi perhe-elämän yhteensovittamisessa ja yritystoiminnan kasvattamisessa.
W-Power -hankkeeseen on valikoitunut osallistujamaista mukaan alueita, joilla on samankaltaisia haasteita harvaan asutun alueen elinvoimaisuuden säilyttämisessä.
Hankkeen suunnitteluvaiheessa on todettu, että naisyrittäjyyden edistämisellä on merkittävä vaikutus alueiden elinvoimaisuuteen. Jos alue ei pysty tarjoamaan työpaikkoja naisille, nämä muuttavat kasvukeskuksiin tai eivät palaa opintojen jälkeen kotiseudulleen. Tämän seurauksena alueen elinvoimaisuus laskee, kun perheitä ei enää synny.
Naisten yrittäjyyden tukeminen esimerkiksi osaamisen kehittämisellä ja yrittäjyyden esteitä poistamalla lisää harvaan asuttujen alueiden elinvoimaisuutta luomalla perheille elinkeinomahdollisuuksia maaseudulla.
Empowering Women Entrepreneurs in sparsely populated Northern communities -hanketta toteuttaa Pohjois-Suomessa Lapin ammattikorkeakoulu, joka tekee yhteistyötä mm. Rovaniemen yrittäjänaisten kanssa ja etsii lisää yhteistyökumppaneita. Hanketta hallinnoi Karelia AMK ja sen rahoittaa EU:n Pohjoisen periferian ja arktisen ohjelma vuosina 2018-2021.
Lisätietoja hankkeesta löydät W-Power verkkosivulta sekä Facebook-sivuilta.

Kuva 1. W-Power-verkoston toinen kansainvälinen tapaaminen järjestettiin Skotlannissa kesäkuussa 2019. Yrittäjä Pirkko Sirviö Tmi Perhosensiivestä (kuvassa oikealla) oli tyytyväinen matkalla syntyneisiin kehittämisideoihin ja vertaistapaamisten antiin.