kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely / Ajankohtaista / Vieraskynäkirjoitus: Verkostoitumista korkeakoulujen alumnitoiminnalla

Vieraskynäkirjoitus: Verkostoitumista korkeakoulujen alumnitoiminnalla

9.10.2015



Mattila_Katja rajattu.jpg
Lapin ammattikorkeakoulun kaupan ja kulttuurin osaamisalalla on ollut alumnitoimintaa jo seitsemän vuoden ajan. Alumnitoiminnan mahdollisuuksista kirjoittaa assistentti Katja Mattila.

Vuonna 2008 kehitettiin usean eri ammattikorkeakoulun ”Kolme askelmaa työelämäkumppanuuteen STEPIT”-yhteistyöprojektissa korkeakouluille toimintamalli alumnitoimintaan. Malli on sittemmin vakiintunut osaksi osaamisalan arkipäivää.

Sana ”alumni” tulee latinan kielestä ja tarkoittaa suojattia tai kasvattia. Alumnilla tarkoitetaan yleisesti alempaan tai ylempään ammattikorkeakoulututkintoon valmistunutta opiskelijaa, mutta osa korkeakouluista sisällyttää alumneihin myös sellaiset kumppanit ja sidosryhmät, joiden toiminnan tarkoituksena on edistää ja kehittää positiivisella mielellä korkeakoulun toimintaa.

Kaupan ja kulttuurin osaamisalalla alumnitoimintaa tehdään kahdella kampuksella, Rovaniemellä ja Torniossa. Alumnitoiminnan tarkoituksena on pitää yllä korkeakoulun työelämäyhteyksiä ja yhteistyötä ja sitä kautta myös vahvistaa alumnien osaamista ja verkottumista alueen eri toimijoiden kesken.

Ammattikorkeakoululaissa korkeakoululle säädettyihin tehtäviin kuuluu mm. aluevaikuttavuus eli oman alueen kehityksen vahvistaminen, yhteistyö elinkeino- ja muun työelämän kanssa, osaamisen kehittäminen ja elinikäisen oppimisen edistäminen. Alumnitoiminnan perusperiaate on hyödyttää kaikkia osapuolia: korkeakoulua, alumnia ja alueen työelämää.

Alumnit toimivat korkeakoulussa mm. opetussuunnitelmien suunnittelutyössä, mentorina korkeakoulun opiskelijoille, asiantuntijoina, avainasiakkaina, kumppanina tutkimus-, kehitys- ja innovointitoiminnassa, opiskelijoiden työharjoittelun ohjaajina, opinnäytetyön toimeksiantajina ja alumnit käyvät esittelemässä omia työpaikkojaan korkeakoulun opiskelijoille.

Kaksi kertaa vuodessa järjestämme alumni-illan, jossa tarkoituksena on tuoda alumneille tietoutta Suomen elinkeinoelämän eri osa-alueilta. Kutsumme elinkeinoelämän vaikuttajia vierailulle korkeakouluumme sekä kuulemme alumnien omia uratarinoita. Samalla alumneilla on hyvä tilaisuus verkostoitua muiden alumnien ja elinkeinoelämän vaikuttajien kanssa.

Alumneilla on myös mahdollisuus osallistua korkeakoulun järjestämiin koulutuksiin ja seminaareihin vuosittain. Kehitämme nyt myös International Ambassor -alumnitoimintaa kansainvälisten opiskelijoiden ja vaihto-opiskelijoiden kanssa.

Tutustuimme taannoin UMass Bostonin yliopiston alumnitoimintaan Yhdysvalloissa. Perinteisesti yliopistojen alumnitoiminta tähtää USA:ssa varainkeruuseen ja alumnien odotetaankin rahoittavan yliopistojen toimintaa. Tämä on tilanne myös UMass Bostonin yliopistossa, jossa alumnitoiminta pyörii alumniyhdistyksen kautta, jota rahoitetaan alumneilta kerättävillä lahjoituksilla.

Alumnit eivät varsinaisesti toimi yliopiston opiskelijoiden mentoreina, mutta ovat kyllä antamassa tukea vasta opintonsa aloittaville opiskelijoille. UMass Boston järjestää vuosittain alumnitapaamisen, johon osallistuu noin 100 alumnia elinkeinoelämän eri osa-alueilta. Alumnitoiminta on organisoitua ja järjestelmällistä ja kiinteä osa yliopiston toimintaa.

Alumnitoiminnan kehittämiseen ja yhteistyön tiivistämiseen on korkeakoulujen panostettava entistä enemmän.

Alumnien ja heidän yritystensä osaamista tulee sekä hyödyntää korkeakouluissa että kehittää eteenpäin yhteistyössä korkeakoulujen kanssa. Tällä tavalla taataan jatkossakin suomalaisen asiantuntijuuden kilpailukyky kansainvälisillä markkinoilla. Tiedon jakaminen aktiivisesti on nykypäivää ja verkostojen kautta tieto liikkuu ja jalostuu nopeasti. Alumnitoiminta on helppo väylä verkostoitumiseen ja asiantuntijuuden kehittämiseen.



Kommentit

Lisää kommentti

Ei kommentteja