kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely / Ajankohtaista

LUKUKAUSI JAPANISSA

20.1.2021



IMG_20201220_223935_439.jpg


Ensimmäisenä opiskeluvuonna (2017) heräsi ensimmäisen kerran ajatus ulkomaille vaihtoon lähdöstä.

Japani on aina kiinnostanut minua matkakohteena sekä kulttuurillisesti. Sain houkuteltua luokkatoverini mukaan ja perehtyminen hakuprosessiin alkoi. Tässä kohtaa täytyy sanoa, että koskaan ei ole liian aikaista alkaa suunnitella vaihtoon lähtöä, sillä vaikka aloitimme haku prosessin jo 2018, pääsimme vaihto-opiskelemaan vasta 2019. Emme nimittäin olleet ainoita Japaniin Lapin AMKista suuntaavia. Itse hakuprosessi oli todella työläs kaikkine paperitöineen, mutta todellakin sen arvoinen!


Opiskelen liiketaloutta ja ainoa vaihtoyliopisto, joka hyväksyi alamme opiskelijoita, oli Akita University Pohjois-Japanissa. Alkuun hieman harmitti päätyä suurkaupunkien ulkopuolelle, mutta paikan päällä sai huomata, että nähtävää ja koettavaa löytyi ihan mielettömästi joka puolelta. Yliopisto järjesti myös paljon retkiä eri puolille Akita prefektuuria ja valtaosa reissuista oli myös maksuttomia.


Opiskelimme pääasiassa japanin kieltä ja kulttuuria ollessamme vaihdossa. Kurssivalikoimasta löytyi myös muutama markkinointiin liittyvä kurssi, mikä oli meille alan opiskelijoina oikein mukava yllätys. Toinen kursseista vei meidät myös opintoretkelle paikalliseen Geisha taloon, jolle suunnittelimme kurssilla esitteitä. Japanilaiseen kulttuuriin kuuluvat myös monenlaiset festivaalit, joihin pääsi osallistumaan monesti koulun kautta. Itse opiskelu Japanissa on hyvin erilaista, kuin mihin meillä on totuttu. Vaikka kansainvälisille opiskelijoille oltiin varmasti hieman helläkätisempiä, niin töitä joutui kyllä tekemään opintojen eteen rutkasti. Oli kuitenkin hienoa nähdä miten kielitaito voi oikeassa ympäristössä kehittyä jopa todella nopeastikin, kun sitä pääsee käyttämään. Myös englannin kielen taitoni kehittyi valtavasti. Englannin kieli ei ole ollut koskaan vahvuuteni, mutta ympäristössä, jossa se oli vain muutamalle vaihto-opiskelijalle äidinkieli, oli paljon helpompi uskaltaa puhua ja käyttää sitä.


Englanninkieltä olisi kuitenkin kaivannut matkaillessa. Akitan kaupunki on niin sanotusti maaseudulla ja englanninkielisiä opasteita ei juuri löytynyt, joten joka päivä oli uusi seikkailu ja jokainen uusi opittu japaninkielen sana auttoi kommunikoinnissa paikallisten kanssa. Haastavaksi ja toisaalta jännittäväksi tutkimusmatkamme teki se, ettei meillä ollut ensimmäiseen 4 kuukauteen mukana kulkevaa internettiä. Internet-yhteys oli nimittäin erittäin kallista Japanissa ja Wifi yhteydet yleensä rajalliset.


Vietimme talviloman Tokiossa, jossa matkailu oli huomattavasti helpompaa ilman japanin kielen taitoa. Nähtävää niin suuressa kaupungissa on kuitenkin niin paljon, että suosittelen erittäin lämpimästi matkasuunnitelman tekoa ja henkistä valmistautumista siihen, että kaikkea ei vain yksinkertaisesti ehdi näkemään ja kokemaan. Puoleen vuoteen mahtui paljon kokemuksia ja olisin voinut jäädä Japaniin pidemmäksikin aikaa. Akita yliopisto hoiti ensiluokkaisen hyvin kaikki ja apu löytyi aina kun sitä tarvitsi. Opiskeluympäristö ja kaikki ihmiset, joihin pääsimme tutustumaan, tekivät reissusta unohtumattoman.


Vaikka lähtö niin kauas hirvitti yhtä paljon kuin innosti, olen todella onnellinen, että uskalsin lähteä.
Äärimmäisen iloinen olen siitä, että luokkakaverini Maria lähti mukaani, sillä koen että saimme yhdessä lukuvuodesta paljon enemmän irti. Mikäli haluat kuulla lisää vaihto-opinnoistani Japanissa, yhteystietoni saa kv-toimiston kautta. Lisää reissukuviani ja tarinoita löytyy myös instagramista @anne_j_j ja sitäkin kautta saa olla yhteydessä.


Anne Jokelainen – liiketalouden opiskelija



Tästä tulee varmasti unohtumaton harjoittelu!

13.1.2021



VH henkilökuva kuvaaja Minna Malinen.JPG


Olen Vilma, kolmannen vuoden restonomiopiskelija.

Olin jo ennen opintojen alkua ollut kiinnostunut tapahtumien järjestämisestä. Jossain vaiheessa ajatus ehkä hieman hiipui, mutta syventävän harjoittelun tullessa ajankohtaiseksi kiinnostus heräili uudestaan, aloin miettiä, mitä tapahtumia Rovaniemellä ja lähialueilla järjestetään ja kiinnostaisiko jokin niistä minua.

Tammikuussa 2020, kun tulevaa harjoittelua täytyi alkaa miettiä tarkemmin, pohdin ääneen kotona mahdollisia tapahtumavaihtoehtoja. Poikaystäväni muisti kesällä 2020 järjestettävän Napapiiri-Jukolan ja tartuinkin ideaan saman tien. Otin yhteyttä tapahtuman pääsihteeriin, Sami Leinoseen, kysyäkseni mahdollisuuksistani suorittaa syventävää harjoittelua kyseisessä tapahtumassa ja sainkin myöntävän vastauksen. Sovimme helmikuun alkuun tapaamisen, jossa keskustelimme molempien ajatuksista ja toiveista harjoittelun suhteen. Pääsimme yhteisymmärrykseen ja jäin innolla odottamaan, mitä kevät ja kesä tuovat tullessaan.

Ne toivat koronaviruksen.

Harjoittelun aloittaminen alkoi tulla ajankohtaiseksi huhtikuun 2020 lähestyessä, mutta vallitsevan koronatilanteen vuoksi Napapiiri-Jukolaa päädyttiin siirtämään vuodella eteenpäin, kesään 2021. Tämän vuoksi luonnollisesti myös harjoitteluni siirtyi vuodella eteenpäin. Sovimme olevamme uudestaan yhteyksissä harjoittelun tiimoilta Napapiiri-Jukolan 2021 lähestyessä.

Syyskuussa 2020 sain kuitenkin mielenkiintoisen sähköpostin Samilta. Hän tiedusteli, haluaisinko ryhtyä Napapiiri-Jukolan talkoopäälliköksi ja empimättä tartuin tähän tarjoukseen.

Mitä talkoopäällikkö sitten tekee?

Minun vastuullani on Napapiiri-Jukolan talkootoiminnan kokonaisvaltainen koordinointi. Yksi tärkeimmistä tehtävistäni on pitää talkoolaiset ajan tasalla siitä, mitä Napapiiri-Jukolan järjestelyissä tapahtuu. Tämä hoituu esimerkiksi kuukausittaisten talkoolaiskirjeiden muodossa. Lisäksi viestin talkoolaisille kaikista tulevista talkootöistä, joissa talkoolaisten apua tarvitaan. Näitä talkoita on järjestetty jo syksystä asti ja tahti vain kiihtyy kesää kohti. Lisäksi olen keväällä järjestämässä talkoolaisten koulutusiltoja, joissa talkoolaiset koulutetaan sekä yleisiin toimintaohjeisiin että omien valiokuntien sisäisiin tehtäviin. Listaan varmasti tulee vielä lisäystä, kunhan päästään kevääseen.

Harjoittelu Napapiiri-Jukolassa tietysti vie opintojani eteenpäin harjoittelusta saatavien opintopisteiden muodossa mutta ennen kaikkea tämä harjoittelu auttaa minua verkostoitumaan ihan uudella tavalla. Saan melko poikkeuksellisesti harjoitella jo omalla tavallaan esimiestyötä. Ympärillä on turvallinen yhteisö, jossa on helppo kysyä apua ja ohjausta pulmatilanteissa. Pääsen myös toden teolla kehittämään organisointi- ja viestintätaitojani, koska ne ovat keskeisimpiä taitoja, joita tarvitaan talkoopäällikön tehtävissä.

Odotan innolla, mitä hienoja mahdollisuuksia kevät ja kesä tuovat tullessaan. Ja ennen kaikkea toivon, että pääsemme järjestämään Napapiiri-Jukolan suunnitelmien mukaan. Tästä tulee varmasti unohtumaton harjoittelu!

Napapiiri-Jukolassa on tarjolla erilaisia hommia laidasta laitaan eikä suurimpaan osaan tarvitse minkäänlaista suunnistuskokemusta (oma kokemuksenikin koostuu ainoastaan yläkoulun liikuntatunneista). Eikö olisikin mahtavaa olla mukana mahdollistamassa maailman arvostetuinta suunnistusviestiä? Jos vastasit kyllä, käy ilmoittautumassa talkoolaiseksi! Toivottavasti nähdään Napapiiri-Jukolassa 2021!

Vilma Hirvinen



Markkinointia oppii tekemällä

8.12.2020



Moikka! Olen Riika, 20-vuotias toisen vuoden myynnin ja markkinoinnin tradenomiopiskelija.

Riika Saastamoinen seisoo koivikossa ja katsoo kameraan.

Kun syksy 2020 alkoi markkinoinnin opiskelujen osalta, olin todella innoissani, vaikka tiesin että tämä syksy tulisi olemaan monilla tavoilla erilainen mitä olin ajatellut sen olevan. Täytyy kuitenkin myöntää, että olen sopeutunut etäopetukseen hyvin, vaikka aluksi tuntui oudolta olla vain kotona.

Etäopetus vaatii hieman erilaista aikataulutusta ja paljon motivaatiota. Tällä hetkellä toiveena olisi käydä koululla edes muutama viikko jossain vaiheessa, ennen kuin valmistun vuonna 2022.

Ensimmäinen tärkeä asia mitä tämä syksy on minulle opettanut, on ollut itseohjautuvuus. Kun opiskellaan etänä, opettajat eivät voi mitenkään nähdä sitä, jos jokin asia mietityttää tai jos tarvitsee jossain asiassa apua. Siispä on tärkeää kysyä esimerkiksi luennoilla tai sähköpostilla heti, jos jokin asia mietityttää.

Mutta sitten siihen itse asiaan; millaisia taitoja olen oppinut tämän syksyn aikana?

Tämä syksy 2020 on ollut mielestäni todella kattava ja se on sisältänyt mielenkiintoisia kursseja. Päällimmäisenä minulle on jäänyt mieleen ”oman asiantuntijabrändin kehittäminen” sekä ”markkinointitutkimus” kurssit.

Olen opiskellut paljon ryhmissä ja sen ansiosta ryhmätyötaidot ovat kehittyneet.

Osaan kuunnella nyt paremmin muita, ja jakaa myös töitä muille, etten itse ota niin paljon vastuuta ja tee yksin.

Toisena asiana haluan nostaa esille esiintymistaitojen paranemisen. Nykypäivänä, melkein kuka tahansa tarvitsee esiintymistaitoja työelämässä, joten koen niiden kehittämisen erittäin tärkeänä. Esiinnyn mielelläni ja pyrin saamaan kaiken irti esiintymistilanteista.

Tilanteet, joita ennen stressasin, ovat nykyään paremmin hallinnassa, sillä olen kehittänyt tietoisesti stressisietokykyäni käyttämällä enemmän aikaa esimerkiksi esiintymistilanteisiin valmistautumiseen.

Oman asiantuntijabrändin kehittäminen -kurssilla tavoitteena oli nimensä mukaisesti luoda itsestä brändi ja verkostoitua sosiaalisessa mediassa oman alan vaikuttajiin. Kurssin luennoitsijana toimi Kati Koivunen, jonka opetustyylistä olen pitänyt alusta asti ja luennot ovat olleet todella mielenkiintoisia. Tällä kurssilla loin omat kotisivut, joihin sisällytin blogin.

Blogin kirjoittaminen on ollut minulle salainen haave jo useiden vuosien takaa ja nyt pääsin sitä toteuttamaan ja testaamaan. Kurssilla pääsin tutustumaan myös LinkedInin ihmeelliseen maailmaan ja täytyy myöntää, että sen käytössä minulla on vielä paljon harjoittelemista. Koen, että nykypäivänä erilaisten ohjelmien/sovellusten käyttäminen on myös vahvuutta tulevaisuuteen.

Markkinointitutkimuskurssilla tehtiin yhteistyötä Rovaniemen kaupunkikeskustan kehittäminen -hankkeen kanssa. Tällä kurssilla luennoitsijana toimi Marko Korkeakoski, jonka opetustyylistä oli hyvin mukaansa tempaava ja innostava. Hankkeessa tavoitteena on Rovaniemen kaupunkikeskustan elinvoimaisuuden parantaminen sekä Rovaniemen kaupungin ja yritysten välisen yhteistyön kehittäminen.

Kurssilla opin käytännössä, kuinka hyvä markkinointitutkimus tehdään ja mitä esimerkiksi hyvään kyselyyn kuuluu.Koen, että digitaaliset taidot ovat kehittyneet hyvin paljon. Osaan käyttää paljon oman alani erilaisia sovelluksia ja ohjelmistoa, mistä on varmasti hyötyä minulle tulevaisuudessa.

Digitaalisen markkinoinnin opintojaksolla suoritin myös erilaisia digitaalisten markkinointiympäristöjen käyttöön liittyviä sertifikaatteja, joista koen olevan hyötyä tulevaisuudessa, sillä ne olivat hyvin opettavaisia.

Lopuksi haluan vielä kertoa yhden piirteen itsessäni, missä olen huomannut muutoksia tämän syksyn aikana. Minusta on tullut rohkea.

Olen aina ollut hieman ujo, mutta näiden opintojen ansiosta olen rohkaistunut ja paljon.

En enää pelkää epäonnistumista ja sen takia uskallan kokeilla nyt paljon enemmän uusia asioita.

Tiedän jo nyt, että tulevaisuudessa rohkeudesta tulee olemaan hyötyä.

Riika Saastamoinen


Opiskelijablogin etusivulle

Opiskelusta, identiteetistä ja teollisuusmatkailusta

3.12.2020



Teollisuusmatkailulla tarkoitetaan kulttuurimatkailua, jossa vieraillaan asiakasta syystä tai toisesta kiinnostavissa teollisuuskohteissa tai tutustutaan teolliseen kulttuuriperintöön esimerkiksi museoissa.

Lapin ammattikorkeakoulun toisen vuoden restonomiopiskelijoiden tehtäväksi matkailuliiketoimintakonseptien johtamisen monimuotokurssille saatiin tänä syksynä toimeksianto Meri-Lapin alueella tehtävästä Teollisuusmatkailukonseptien kehittämishankkeesta.

Pienryhmällemme tarkentui näkökulmaksi kulttuuriperintö ja aiheeksi Kemin satamateollisuus.

 

Tiimityötä

Ryhmätyöskentely on parhaanankin päivänä haastavaa. On uusia ja vanhoja tuttuja, erilaisia taustoja ja ikäeroja useita vuosikymmeniä. Kun yhden flunssa loppuu toisen mahatauti alkaa, kolmannen lapsi lähetetään koulusta kotiin koronakaranteeniin ja neljännen pomo heittää ylitöihin. Samaan aikaan ryhmän tehtävänantoon tulee tarkennusta ja kaikki pitää pyöräyttää ympäri.

Muistilappuja ja kyniä pöydällä.

Kun ensimmäisen kerran kuulimme, että matkailuliiketoimintakonseptien johtamisen kurssilla tulisimme tekemään oppimisprojektia teollisuusmatkailun konseptointihankkeeseen, tunnelmat olivat vähintäänkin hämmentyneet. Mieleen putkahteli lähinnä lapsuuden sellunhajuisia traumoja. Onneksi tuosta ensijärkytyksestä päästiin ja työ alkoi hahmottua. Kuva: Iina Miettunen

Ryhmän jäsenistä jollain on jo useampi korkeakoulututkinto taskussa ja toiset vasta opettelevat opiskelemista ja yhteistä työkieltä. On ADHD:ta, työuupumusta ja muuttuvia perhetilanteita kriiseineen. Niin ja tietysti tämä maailmalaajuinen pandemia.

Mutta kaikesta tästä selvitään, viestit kulkevat tiuhaan eri alustoilla ja välillä puretaan turhautumista puhelimitse. Lopputulokseen ollaan tyytyväisiä ja maaliin lopulta päästään.

 

Teollisuusmatkailusta

Nyt päättyvällä lukukaudella eteemme tuli matkailuliiketoimintakonseptien johtamisen kurssilla toimeksianto Lapin korkeakoulukonsernin ja Lapin liiton Teollisuusmatkailun konseptointi -hankkeesta. Sen tavoitteena on muun muassa kehittää Meri-Lapin ympärivuotista matkailua ja hakea teollisuusmatkailun puitteissa uusia innovaatioita, verkostoja ja asiakassegmenttejä matkailutoimijoille alueella.

Teollisuusmatkailulla tarkoitetaan kulttuurimatkailua, jossa vieraillaan asiakasta syystä tai toisesta kiinnostavissa teollisuuskohteissa tai tutustutaan teolliseen kulttuuriperintöön esimerkiksi museoissa. Sen puitteissa voidaan tarjota alueen matkailijoille tietoa paikallisesta kulttuurista ja arjesta, historiasta, teollisuudesta arktisissa oloissa ja myöskin tulevaisuuden innovaatioista.

Mikä se identiteettiprisma sitten on?

Se on muun muassa brändiin ja markkinointiin erikoistuneen professori Jean-Noel Kapfererin luoma brändinhallinnan työkalu.

Identiteettiprismassa kuvataan brändättävän kohteen, meidän tapauksessamme Kemin satamateollisuuden ominaisuuksia, jotka erottavat sen muista samalla kentällä kilpailevista toimijoista. Se jakautuu kahteen toisiaan peilaavaan puoleen, joista yhdellä kerrotaan siitä, millainen kuva kohteella on itsestään ja toisella siitä, millaista asiakasmielikuvaa yritys tavoittelee.

Kohteen omasta kuvasta kertovia ovat persoonallisuus, fyysiset ominaisuudet ja toiminnan kulttuuri. Asiakasmielikuvasta puolestaan kertovat asiakkaan omakuva, asiakkaan kuva palvelusta ja sen käyttäjistä sekä suhde asiakkaaseen.

Infograafi teollisuusmatkailusta.

Identiteettiprismamme posterimuodossa. Yläosan jäälohkareet kuvaavat mahdollisia yhteistyökumppaneita ja alaosan isommilla lautoilla seilaavat näkemyksemme Kemin ja sen satama-alueen identiteetistä. Kuva: Ekaterina Niattieva

Kemin kohdalla esiin nousivat ennen kaikkea työläisaate, meri, satamakuttuuri, arktinen luonto sekä rouheus, rohkeus ja rehtiys.

Rouheutta, rohkeutta ja rehtiyttä tarvittiin myös tänä syksynä, että oppimisprojekti saatiin kunnialla loppuun. Vaikka kaikki ei ihan mennytkään niin kuin siellä toisessa läntisessä rannikkokohteessa, niin satamaan lopulta päästiin onnellisesti ilman suurempia karilleajoja.

Tekijät: Collan Saara, Koivumaa Katja, Miettunen Iina, Niattieva Ekaterina, Palo Maria, Valjakka Taru

#kotimaanmatkailu #teollisuusmatkailu #lapinamk #restonomit #teollisuusmatkailukonseptointi #MTILapland #restonomikoulutus #merilapinmatkailu #Merilappi #identiteetti #lkeminsatamateollisuus #EAKR #Lapinliitto #euroakehiin



Opiskelun antia

27.8.2020



Blogi Restokisat.jpg
Kirjoittelen tätä postausta oman työpisteen ääreltä Lapin ammattikorkeakoulussa ja tuntuupa hienolta sanoa noin! Elokuussa 2020 alkoi markkinoinnin harjoittelu Lapin AMKissa ja toimi jatkuu joulukuuhun asti. Odottavaisin ja toiveikkain mielin lähden tähän syksyyn, vaikka moni asia etsii uomaansa tämän erikoisen kaikille tutun pandemiatilanteen takia.

Harjoittelu käynnistää kolmannen syksyni, eli restonomiopintoni alkavat lupaavasti olla voiton puolella. Tarkoitukseni olisi valmistua keväällä 2021.

Opiskeluelämääni on mahtunut monenlaista rikasta kokemusta. Kerronpa siis lyhykäisyydessään nyt, mitä tähtihetkiä ja mietteitä restonomiopintoihini on sisältynyt.

Fuksivuosi 2018- 2019

Kaikki alkoi syksyllä 2018, jolloin suuri ryhmä restonomitutkintoa havittelevia opiskelunnälkäisiä ihmisiä kokoontui Viirinkankaan auditorioon. Alku oli orientaatiota, tutustumista ja ryhmäytymistä ja sitten PADAM opiskelu alkoi täydellä teholla yhteistyössä Lapland Hotels -ketjun kanssa. Muutaman vuoden työssäolon jälkeen, opiskelu ja koulun penkki tuntuivat unohtuneen kokonaan, mutta alkukankeuden jälkeen pääsi kyllä vauhtiin. Opiskelun avainsanoja ovat alusta alkaen olleet työelämälähtöisyys, ryhmätyöskentely ja itsenäisyys. Opiskeluun on sisällytetty projekteja, joita tehdään lähtökohtaisesti aina yhdessä lapin matkailualan yrittäjien kanssa ja ryhmätyönä. Opettajat antavat raamit projekteille, mutta vastuu on opiskelijoilla itsellään.

Keväällä 2019 sähköposti täyttyi erilaisista tapahtumista, joihin osallistumalla oli mahdollisuus kerryttää opintopisteitä. Minulla oli vahva halu kokeilla ja olla kaikessa mukana ja, joten haalin tutkintoon kuuluvien perusopintojeni lisäksi vapaasti valittavia-opintoja -projekteja itselleni. AMKissa opiskelu on vaativampaa ja vie huomattavasti enemmän aikaa ja puhtia, kuin mitä lukujärjestykseen merkatut tunnit näyttävät. Priorisointi ja oman jaksamisen miettiminen on tärkeää. Kevään 2019 mainittavia projekteja olivat Porocup 2019 Rovaniemellä ja Pohjois-Suomen Erämessut Oulussa. Tapahtumatyötä riitti myös kesällä, sillä suoritin tutkintoni projektiopinnot osallistuen Tankavaaran SM- ja MM kullanhuuhdontakilpailuihin Sodankylässä. Tapahtumat ovat olleet erityisen rikastuttavia kokemuksia opintopolullani.

Opiskeluvuosi 2019-2020

Syksyn opinnoista mieleenpainuvin oli ”Elämysten tuottaminen ja elämänhallintataitojen kehittäminen”, joka tehtiin yhdessä liikunnan ohjaajaksi opiskelevien opiskelijoiden kanssa. Tämä oli yksi vapaasti valittavista opintojakoista, joka sisällöllään korvasi yhden perusopinnoistani. Teimme yhteistyötä majoitus- ja elämyspalveluita tuottavan District Rovaniemi Oy:n kanssa ja vietimme seikkailuviikon Pyhätunturin maisemissa marraskuun tarjoamassa keliolosuhteissa. Yövyimme puolijoukkueteltassa ja teimme erilaisia tehtäviä maastossa opintojaksoon liittyen. Tämä on ollut yksi suosikkiopintojaksoistani.

Syksyyn sisältyi perusopintojen lisäksi oleellisena osana perusharjoittelu, jonka suoritin työsopimuksessa työpaikallani. Hain mukaan myös kevään 2020 RESTO-kilpailuihin, johon tulin valituksi osana kolmen hengen joukkuetta. Kevät 2020 käynnistyi ja mieleenpainuvin osuus oli RESTO-kilpailut, eli restonomien SM-kilpailut, jotka järjestettiin tuolloin Helsingissä. Maalikuun 10. matkasimme Helsinkiin mittelemään Suomen parhaan restojoukkueen tittelistä ja 12.3. lunastimme sen! Onnenkyyneleet vierivät poskilla, kun saimme joukkueen kanssa hypätä lavalle pokaalia hakemaan. RESTO-kisat olivat hieno, opettava ja antoisa kokemus.

Kevät 2020 muuttui yhtäkkiä, kun etäopiskelu tuli kuvioihin ja kaikki ihmiskontaktit ja liikkuminen minimoitiin. Etäopiskelu ja -työskentely on tuonut omat haasteensa motivaation ylläpitämisessä, mutta olen kiitollinen, kuinka nopeasti ja hyvin Lapin AMKin opettajat ja muu henkilökunta reagoi tilanteeseen ja sai opinnot pyörimään etänä. Työtä on ollut varmasti paljon. Kevät on ollut hyvä opetus ja herätys, että kaikkea voi tulla työ- ja opiskeluelämässä vastaan ja elämä jatkuu silti.

Vuosi 2020-2021

Takaisin tähän hetkeen. Syventävä harjoitteluni on siis juuri alkanut ja Lapin AMK on nyt, sekä työnantajani, että kouluni tämän syksyn. Markkinoinnin ja viestinnän tehtävät ovat minulle uutta valtausta, joten oppimista riittää! Syksy ja tuleva vuosi tuo tullessaan viimeisiä perusopintoja mm. matkailun johtamiseen ja kehittämiseen liittyen. Tasapainoilen opintojeni ja harjoitteluni kanssa ja mietin opinnäytetyön aihetta, sillä se on ensi kevään projekti.

Haluaisin toivottaa kaikki uudet aloittavat opiskelijat tervetulleiksi! Tehkää opintopolustanne omanäköisenne. Mahdollisuuksia siihen on tarjolla. Otetaan tämä syksy vastaan, etäisesti, tai läsnä, avoimin mielin, toisiamme kannustaen ja pysytään terveenä!

Terveisin Susanna Restonomiopiskelija, markkinoinnin harjoittelija



Taloussuhdanteiden vaikutus organisaatioihin ja johtamiseen

5.6.2020



Johtaminen alati muuttuvissa taloustilanteissa. Yritysten välinen kilpailu on kiristynyt entisestään muun muassa taloussuhdanteiden vaikutuksesta ja nykyaikaisen kvartaalitalousjohtamismallin vuoksi.

 Kiristyvissä kilpailutilanteissa tehokkuutta haetaan usein erilaisilla säästöohjelmilla, jotka voivat sisältää muun muassa hankintojen sekä toimintojen yhdistämisiä, ulkoistamistoimia ja joskus jopa suoria henkilöstövähennyksiä. Kaikkien näiden edellä mainittujen toimien jälkeen yrityksen on usein muutettava toimintatapojaan ja tehtävä jotain eri tavalla pärjätäkseen kilpailussa.

Muutoksia voi tulla nopeassa tahdissa ja muutoksen läpivieminen vaatii aina toimenpiteitä sekä resursseja toteuttaa muutos.

Käytettävissä olevista resursseista, organisaatiorakenteista ja aikaisemmista toimintamalleista riippuen muutos voidaan viedä läpi monin erilaisin keinoin ja tavoin.

Johtamista ja muutosta vaativa tilanne voi olla, esimerkiksi tätä mediatiedotetta kirjoittaessani maailmalla jylläävä koronaepidemia tilanne.

Yleisimmin johtamista vaaditaan erilaisissa muutostilanteissa, ihmissuhteiden välisissä riita- ja erimielisyystilanteissa sekä motivaation ja sitoutumisen kehitystilanteissa. Johtamistyylejä ja -menetelmiä on monenlaisia, joiden erilaiset ominaisuudet toimivat ja loistavat tietyissä tilanteissa, mutta eivät sovellu kaikkiin tilanteisiin.

Toisinaan paras tapa johtaa voi olla eri tyylien ja menetelmien yhdistelmä. Tässä opinnäytetyössä suoritettiin laadullinen toimintatutkimus, minkä tavoitteena oli selvittää, millä tavoin muutosjohtaminen ja uusien toimintamallien sekä johtamismenetelmien jalkauttaminen voitaisiin menestyksekkäästi toteuttaa. Osallistavan toimintatutkimuksen toimintasyklien jälkeen tutkimuksen johtopäätöksenä todettiin seuraavaa.

Johtamistavat osallistaminen ja valmentaminen ovat tehokkaita menetelmiä tutkimuksen kohteena olevan organisaation muutosjohtamiseen ja soveltuvat siksi hyvin sekä ylimmän johdon, keskijohdon että myös esimiesten kenttätyökaluiksi.

Toimintatutkimuksen toimintavaiheeseen osallistuneissa kohteissa valmennettiin henkilöstö osallistumaan muutoksen vaiheisiin ja samalla termit osallistaminen ja valmentaminen tulivat tutuksi ja käyttöönotetuksi tutkimukseen osallistuneiden kesken. Ymmärrystä lisäämällä ja riittävät resurssit mahdollistamalla on johtamistapojen osallistaminen ja valmentaminen soveltaminen muissakin toimeksiantajan yksiköissä mahdollista.

Yleisimmät ja edelleen käytetyimmät byrokraattiset johtamismenetelmät eivät tutkimusten mukaan enää nykyisin toimi niin hyvin kaikissa tilanteissa, mikä on nähtävissä etenkin pohjoismaisten työntekijöiden käyttäytymisessä. Muun muassa edellä mainittujen seikkojen vuoksi on kannustettavaa käyttää tai ainakin kokeilla osallistavia ja valmentavia johtamistapoja ja kenttätyökaluja myös muissa vastaavissa organisaatiorakenteissa eri teollisuuden aloilla.

Muutoksien taustalla on pyrkimys parempaan tilaan ja siksi suhdannevaihteluista ja välillä rajuistakin muutoksista huolimatta, on muistettava, että aurinko nousee aina, antaen voimaa ja mahdollisuuden parempaan huomiseen ja kehitykseen.

Juusola, J. 2020. Muutosjohtaminen käsittelylinjoilla. Opinnäytetyö. Tekniikan ala, Teollisuuden verkostojohtaminen, Insinööri (YAMK). Kemi: Lapin Ammattikorkeakoulu.

Jani Juusola




Etäisesti läsnä

22.4.2020



Etäopiskelu.jpg
Kun maaliskuun puolivälissä sähköposteihin alkoi tupsahdella tietoa siitä, ettei seuraavasta arkipäivästä lähtien enää järjestetä kontaktiluentoja vallitsevan poikkeustilanteen takia, vaan koko opetus siirtyy etäopetukseen, uskallan väittää, etten varmasti ollut ainoa, joka ajatteli: mitäs nyt sitten?

Lopettelen näillä näppäimillä toisen vuoden liiketalousopintoja Lapin ammattikorkeakoulussa Rovaniemellä. Yhden välivuoden jälkeen päädyin tradenomiopiskelijaksi, koska sillä nimikkeellä voi työllistyä periaatteessa melkeinpä mihin vain. Se sopi minulle, joka ei vielä ollut satavarma, miksi haluaisi isona ryhtyä.

Mitä etäopiskeluun tulee, onnekseni voin todeta sen olevan jo entuudestaan tuttua. Ennen kuin opinnot varsinaisesti alkoivat, meille kuului orientoiviin opintoihin tutustua juuri kyseisiin etäopiskelutyökaluihin. Aikaisemmin opinnoissamme olemme pitäneet muutamia luentoja verkon välityksellä esimerkiksi Skypessä tai Adobe Connectissa. Ja nyt toisen vuoden syksynä kävimme yhden opintojakson melkein kokonaan verkossa. Verkkoluentovälineet ovat tuttuja, mutta siitä huolimatta tämän poikkeustilanteen aiheuttamat olosuhteet ovat kuitenkin täysin erilaisia kuin se, että lukujärjestykseen olisi merkitty muutama etäluento pääsääntöisten kontaktiluentojen väliin. Nyt kun etäopiskelua on takana noin kuukauden päivät, on se muovautunut jo rutiininomaiseksi osaksi arkirytmiä. Avaan läppärin ja menen meille varattuun AC-luokkatilaan hetki ennen luennon alkua, ihan kuin saapuisin konkreettiseen luokkaankin. Pari eroa mainitakseni aiempaan, tavalliseen koulupäivään, sanon, että saa nukkua piirun verran pidempään ja taukokahvin saa juoda mustavalkoisen pahvimukin sijaan juuri siitä lempparimuumimukista. Kuitenkin alitajuntaisesti rytmitän päivän periaatteessa samalla tavalla kuin olisin kampuksella: jos luentoja on useampi peräkkäin, pidän lounastauon samoihin aikoihin kuin se on lukujärjestykseenkin merkitty. Vaatiihan verkko-opinnot huomattavasti enemmän skarppausta, koska näissä olosuhteissa on suuri todennäköisyys, että jokin muu aktiviteetti vetää puoleensa paremmin kuin menossa oleva luento. Tunnustan, että olen samaan aikaan luennon kanssa pessyt pyykkiä tai järjestellyt tavaroita.

Tässä tilanteessa on vahvistunut huomattavasti WhatsAppin merkitys yhteydenpidossa kurssikavereihin. Ennen poikkeusolosuhteita meillä ei ollut pelkästään taloushallinnon opiskelijoille tehtyä ryhmää siellä, mutta nyt sellainenkin on tehty, jossa on mukana opettajatkin, joilta voi kysyä tarvittaessa apua ja neuvoja. Meillä on nyt menossa muutamia ryhmätöitä, joten on melkoinen sumpliminen aina, että saadaan miitingit suhteutettua kaikkien aikatauluihin. Uutena välineenä etäopiskeluun on tullut Microsoft Teams, jossa pystyy näppärästi kokoontumaan ilman opettajaakin. Järjestimme esimerkiksi viikonloppuna yli neljän tunnin puhelun tilintarkastustoimeksiannostamme, jotta saimme hommia eteenpäin.

En kiellä, ettenkö välillä kaipaisi lähiluentoja ja luokkakavereita, joille näyttää vaikka se tyhmin ja hauskin meemi kesken luennon. Nyt täytyy tyytyä jakamaan se etänä tai tirskumaan itsekseen. Olen kuitenkin tiiviisti yhteydessä luokkakavereihini, varsinkin niihin, joiden kanssa on menossa jokin ryhmätehtävä. Lisäksi soittelemme kavereiden kanssa esimerkiksi videopuheluita ihan ilman mitään koulujuttuakin, eli yhteyttä tulee pidettyä ja kuulumisia vaihdettua tästä tilanteesta huolimattakin. Välillä olo tuntuu hieman mökkihöperöltä, koska saattaa mennä useampiakin päiviä, kun seurana on vain Spotify tai Netflix, mutta samalla salaa nauttii siitä, ettei aina tarvitse olla sosiaalinen ja jutella jollekin. Lisäksi saa huoletta olla kotivaatteissa, eli liian suuressa hupparissa ja verkkareissa.

Opiskelijakunta Rotko on myös hienosti ottanut kopin kaikista etämahdollisuuksista, koska he ovat järjestäneet muun muassa erilaisia tietovisoja ynnä muita aktiviteetteja verkossa. Myös tiedotus toimii aktiivisesti näistä tapahtumista ja mahdollisuuksista, joten välistä jättämisen syynä tuskin voi kenelläkään olla se, ettei ole huomannut kyseisen tapahtuman olemassaoloa. Itse en vielä ole ottanut osaa mihinkään näihin, koska loppukevään viimeiset koulurutistukset vievät sen verran paljon aikaa. Laitan sen kuitenkin kaiken muun lisäksi omalle To Do -listalleni ennen kuin olemme saaneet tämän lukukauden pakettiin ja saa siirtyä niin sanotusti kesälaitumille.

Vielä tämän loppukevään agendaan meillä kuuluu pari tenttiä, jotka on tietenkin tarkoitus toteuttaa etänä. Onnekseni voin todeta myös verkkotenttien olevan tuttuja, koska jo ennen poikkeusoloja meille on järjestetty niitä Moodlessa. Osa valvottuina luokkatilassa, osa omalla ajalla kotona. Aion valmistautua näihin tentteihin täysin samalla tavalla kuin silloin, jos ne järjestettäisiin ihan konkreettisina paperitentteinä. Vähän huolestuneisuutta aiheuttaa se, että mitä jos laitteisto ei kotona toimikaan, niin luulevatko opettajat sitten, että on jäänyt vaan lusmuilemaan tentistä? Koulussa ollessa asian olisi pystynyt todistamaan, mutta etäältä ei. Niin kuin kolikolla, myös etäopiskelulla on kaksi puolta, hyvät ja huonot.

Kuten jo ylempänä mainitsin, verkko-opiskelu vaatii huomattavasti enemmän motivaatiota, koska ainakin itse aluksi ajattelin helposti, että onpa ihana herätä aamulla vapaapäivään. Ja niinhän ei todellisuudessa ollut, vaan lukujärjestykseen merkitty luento. Nyt kuitenkin siihen on jo sen verran hyvin orientoitunut, ettei enää kuvittele jokaisen päivän olevan vapaapäivä. Hyviä puolia mainitakseni totean, että on tullut liikuttua ja ulkoiltua huomattavasi enemmän, koska tuijottaa läppäriä niin paljon, ettei ole suurikaan kynnys lähteä ulos luentojen jälkeen. Kaiken kaikkiaan tämä tilanne on meille jokaiselle vieras ja uusi. Haluan tähän loppuun toivottaa kaikille kanssaopiskelijoilleni tsempit loppukevään rupiamaan. Kohta helpottaa, kun pääsee viettelemään kesälomaa. Lisäksi kiitän Lapin ammattikorkeakoulun henkilökuntaa ja erityisesti opettajia nopeasta reagoinnista esimerkiksi muutoksilla opintosuunnitelmiin, ei varmasti ole ollut helppoa muuttaa kaikki yhtäkkiä lennosta etämuotoon. Pitäkää itsestä ja toisista huolta ja ennen kaikkea, pysykää terveenä!

Hyvää loppukevättä ja kesänodotusta!

Keväisin terveisin, Hanna, liiketalouden opiskelija

 



Millaista on olla markkinointituutori

20.4.2020



kuva.JPG
Heippa, Olen Elisa ja opiskelen tradenomiksi toista vuotta. Suuntauduin opinnoissani liiketoiminnan talousosaamiseen, eli taloushallintoon.

Toimin koulussa tuutorina ja olen suuntautunut tuutoroinnissa markkinointiin. Markkinointituutorina toimiminen vaikutti mielenkiintoiselta, koska siinä pääsee tapaamaan ihmisiä ja kehittämään omia taitojaan. Markkinointituutorin tehtävänä on luoda kuvaa siitä, millainen Lapin ammattikorkeakoulu on ja millaista siellä on opiskella. Sen lisäksi olla auttaa rekrytoimaan uusia opiskelijoita Lapin ammattikorkeakouluun.

Markkinointituutorointiin kuuluu käydä siihen liittyvä koulutus, joka opetti meitä toiminaan markkinointituutorin tavoin. Koulutuksessa käytiin läpi, mitä tulee osata kertoa messuilla ja miten neuvoa hakijoita oikean henkilön luo, jos itse ei osaa kertoa siinä tilanteessa oikeaa vastausta. Koulutuksesta oli paljon hyötyä, koska pääsi kuulemaan muiden opiskelijoiden kokemuksia, joita osasi sitten kertoa messuilla hakijoille. Erilaisten messujen lisäksi markkinointituutori käy oppilaitosvierailuilla ympäri Suomea, osallistuu erilaisiin tapahtumiin/tempauksiin sekä esittelee omaa koulutusta vierailijoille ja toisen asteen opiskelijoille.

Markkinointituutoriksi kannattaa alkaa, vaikket tulisikaan työskentelemään markkinointialan tehtävissä. Koska opit varmasti kehittämään omia vuorovaikutustaitoja (ainakin itse kehityin tässä), joita tarvitaan varmasti jokaisessa työtehtävässä. Työpaikkaa hakiessasi sinun tulee osata markkinoida oma osaamistasi työnantajalle ja mitä tulet oppimaan markkinointituutorina. Tämän lisäksi tulet verkostoitumaan uusiin ihmisiin, joista voit saada uusia kavereita.

Kun messuilla ja tapahtumissa tulee käytyä, niin oma esiintymistaito pääsee kehittymään. Ennen jännitin hirveästi esiintymistä, mutta tässä tehtävässä pääsin esiintymään useasti, joten jännittäminen jäi vähemmälle. Esiintymistä helpotti se, että oli tutustunut tarkasti, mitä koulutusvaihtoehtoja on tarjolla ja osasi kertoa niistä jonkin verran. Eniten sitä osasi kertoa omasta koulutuksesta. Markkinointituutorointi on monipuolista ja mukavaa hommaa. Tuutorina sekä markkinointituutorina saat valmistumisen jälkeen hyvän merkinnän ansioluetteloon, jolla on positiivista vaikutusta työtä hakiessa. Tämä antaa työnantajalle kuvan siitä, että pystyt toimimaan vastuullisissa tehtävissä, sekä työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa. Suosittelen lämpimästi ryhtymään markkinointituutoriksi.

Aurinkoista kevätpäivää!

Elisa, tradenomiopiskelija.    



Harkkakuulumisia

17.3.2020



studia.png
Moikka, Olen Jenna ja opiskelen kolmatta vuotta tradenomiksi. Opinnoissa olen suuntautunut asiakaslähtöiseen palveluliiketoimintaan eli toisin sanoen myyntiin ja markkinointiin.

Päiväopinnoissa olen opiskellut pääasiassa Rantavitikan kampuksella, mutta Lapin AMKilla on hyvät työkalut etäopiskeluun, sillä esimerkiksi luentoja voi seurata kätevästi AC:n avulla kotisohvalta käsin. Myöhemmin AC:n luentotallenteet ovat Moodlessa, jolloin niitä voi katsoa uudestaan. Tällä hetkellä opintoni ovat hyvällä mallilla ja valmistuminen olisi loppukevään aikana. Tällä hetkellä suoritan vielä opintoihin kuuluvaa harjoittelua Lapin AMKin markkinoinnissa.

Toisena opiskeluvuotena aloin pohtia harjoittelupaikkaa ja selailin paljon ilmoituksia. Harkkapaikan valintakriteerinä oli monipuoliset työtehtävät. Viime keväänä sain sähköpostiin ilmoituksen harjoittelupaikasta Lapin AMKille. Tehtäväkuvaus vaikutti mielenkiintoiselle ja päätin hakea. Harjoitteluni alkoi marraskuun alussa ja pääsin samantien tutustumaan messutyöskentelyyn Julian ja Henriikan kanssa, jotka suorittivat myös harjoitteluaan. SantaParkissa järjestettiin Sulla on Talenttii -messut, jossa oli mahdollisuus päästä tutustumaan Lapin alueen työ- ja koulutustarjontaan. Joulukuussa olimme myös mukana Studiassa ja se oli myös yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista, sillä ne ovat Suomen suurimmat koulutusmessut. Pääsin myös mukaan toteuttamaan Mätsis-rekrytointimessuja, sekä järjestelemään koulutusesittelyjä.

Parasta harjoittelussa on ollut, kun on päässyt tutustumaan muihin opiskelijoihin, sekä tekemään yhteistyötä muiden kanssa. Lisäksi monipuoliset ja kiinnostavat työtehtävät ovat lisänneet omaa osaamista, mutta silti minulla on vielä paljon opittavaa. Myöhemmin haaveissa olisi opiskella graafista suunnittelua ja kenties perehtyä enemmän taloushallintoon.

Voin lämpimästi suositella Lapin AMKia opiskelupaikan lisäksi myös harjoittelupaikaksi, koska täällä olen saanut hyviä oppeja työelämään. Lisäksi työskentely on ollut joustavaa, sillä olen voinut pitää etäpäiviä. Silloin on sovittu etukäteen työtehtävät, jotka ovat olleet esimerkiksi erilaisia kirjoittamiseen liittyviä tehtäviä. Tarpeen vaatiessa on ollut mahdollisuus pitää vapaapäiviä, jolloin olen voinut perehtyä omiin opintoihin. Harjoittelu on ollut kokonaisuudessaan antoisa ja olen kovasti tykännyt työskennellä täällä.

Mukavaa kevään odotusta kaikille!

Jenna Juutinen, tradenomiopiskelija

 



Mukana Arctic Design Week -tapahtumaviikon järjestelyissä

12.3.2020



Paula Laine.jpeg
Hei! Olen Paula Laine, opiskelen Lapin Ammattikorkeakoulussa matkailua englanniksi, Degree Programme in Tourism -koulutuksessa. Opintojeni osana olen ollut mukana Arctic Desing Week -tapahtumien järjestämisessä.

Olemme opiskeluryhmän kanssa suorittaneet vuonna 2019 opintojakson, jossa Arctic Design Week toimi toimeksiantajana. Tarkoituksena oli oppia toimimaan useiden yhteistyökumppaneiden ja toimijoiden kanssa tapahtumaviikon järjestelyissä. Nyt tämä sama projekti on meitä seuraavalla opintoryhmällä. Osallistuin 2019 muotoiluviikolla Keskiviikko Karnevaalin ja muotoilufoorumeiden järjestämiseen. Kiinnostuin aiheesta ja halusin jatkaa tapahtumaviikon tekemistä ja kehittämistä.

Teen opinnäytetyötä Arctic Design Week -tapahtumaan liittyen. Opinnäytetyössäni selvitän, mikä yrityksiä motivoi tai ei motivoi osallistumaan muotoiluviikkoon. Tein toisen harjoitteluni, joka päättyi vuoden vaihteessa, myös muotoiluviikolle. Opintoni ovat opinnäytetyötä vaille valmiit ja tarkoitus on valmistua nyt keväällä 2020. Tällä hetkellä autan tuottaja Taina Torvelaa käytännön asioissa ja verkkopalveluiden tuottamisessa.

Mukavinta on se, että tässä tapahtumassa taide, kulttuurit ja matkailu yhdistyvät monipuolisesti. Olen päässyt mukaan rovaniemeläiseen työkulttuuriin ja toimimaan erilaisten paikallisten tahojen kanssa. Teen paljon asioita ensi kertaa ja opin valtavasti uutta. En ole alun perin rovaniemeläinen, joten tämä on auttanut myös sopeutumaan paikkakunnalle. Välillä työ on haasteellista minulle ensikertalaisena, mutta pystyn silti tekemään asioita myös itsenäisesti. Pääsen ilmaisemaan mielipiteitäni ja minua kuunnellaan. Täällä toimistolla en keittele vain kahvia, vaikka sitäkin voi halutessaan tehdä. Suunnittelu ja kehittäminen kiinnostaa eniten työnä ja se on osa tapahtumien järjestelyä. Tavoite on kansainvälistyä ja matkailijoiden huomioiminen on osa ammattitaitoa.

Uskon, että verkostoituminen auttaa myös tulevaisuudessa, käytännön kokemus on varmaankin se isoin juttu mitä tästä hyödyn. Voi sanoa, että olen saanut jo kokeilla tapahtuman järjestämistä. Olen nyt esimerkiksi työskennellyt ensimmäistä kertaa Wordpress-alustan ja verkkosivujen kanssa sekä saanut oppia paljon markkinoinnista, ohjelmatuotannosta, kontaktoinnista sekä budjetteihin ja ohjeistuksien luomiseen liittyen. Tapahtumien käytännön järjestelyissä on monenlaisia pieniä muistettavia asioita. Olen harjoitellut myös ihmisten motivaatioiden ja arvojen tunnistamista ja soveltamista tapahtumien luomiseen sekä käytännössä saanut toteuttaa tehtäviä, joita on harjoitellut aiemmin koulussa ja muualla.

Yritysten ja kaupungin kanssa keskusteleminen, kommunikointi ja heidän haastattelemisensa auttaa ymmärtämään erilaisia yrityskulttuureja. Business Rovaniemen toimistolla on monia eri alojen ammattilaisia ja asiantuntijoita, joiden kanssa voin tehdä töitä, samoin eri yhteistyökumppanit sekä opiskelijat tuovat väriä työpäiviin. Uskon, että kaikki kokemus on hyödyllistä, mutta tarkemmin hyödyt näkyvät jälkikäteen. Muotoiluviikon rakentamisen ohella olen tällä hetkellä töissä Arinalla ja siellä voin hyödyntää jo osaamaani ainakin kommunikoinnissa, markkinoinnissa sekä muussa arjen työskentelyssä, vaikka työtehtävät ovat hyvin erilaisia. Toivon, että voisin jatkaa myös Arctic Design Weekin sekä Arktista Vimmaa ohjelmiston parissa tulevaisuudessa; taiteen, asiakaspalvelun sekä matkailun keskellä.

Kuva on otettu viime vuoden Keskiviikko Karnevaali -tapahtumassa. Kehykset lainasimme tapahtumaan kuvausrekvisiitaksi yrityksestä Taidekehystämö Hyvärinen.



Edellinen 1 2 3 4Seuraava