📚Liikunta-alan asiantuntijuus on vahvan teoreettisen tutkimustiedon päälle rakentunutta kykyä yhdistää omaa ajattelua ja kertyneitä kokemuksia niin, että on ymmärrystä kuinka asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi osataan navigoida ja tehdä valintoja eri vaihtoehtojen välillä turhia riskejä välttäen mutta silti riittävän rohkeasti, eettisesti ja vastuullisesti.
🤓Liikunta-ala on laaja ja asiantuntijuuden käsite myös. Liikunnanohjaaja (AMK) -tutkinnon suorittaneella on valmiudet toimia ja työskennellä vastuullisissa tehtävissä liikunnan, hyvinvoinnin ja urheilun toimialoilla, koska hän on alansa asiantuntija.
🌟Omissa opinnoissani lapinamk
Liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelmassa on opittu paljon fysiologiasta, anatomiasta, biomekaniikasta, liikuntapedagogiikasta, oppimisesta ja motoriikasta, liikunta- ja urheilupsykologiasta, valmennuksesta ja tutkimus- ja kehitystyöstä....näin muun muassa.
Tämä on sisältänyt myös kaikki personal trainerin (PT) opintoihin kuuluvat sisällöt, mutta syvyyttä on tullut lisää.
🧑🏻 🎓Harmittaa hiukan tutkintonimikeemme yleisluontoisuus, se on helppo yhdistää lyhyempiin liikunnan ohjaukseen valmistaviin tutkintoihin, mutta kyllä 210 opintopistettä kerryttää jo hyvää, syvää osaamista - joka jatkaa edelleen kehitystä loputtomiin käytännön tasolla sekä alan jatkuvan tutkimuksen kehittymisen myötä.
Juuri nyt itseäni kiinnostaa erityisesti ihmisten yksilöllisyys ja sen ohjaaminen, monella tavalla.
🕵🏻 ♀️Näkökulma kasvaa ja kehittyy koko ajan. Se, miten joskus ennen saatoin ajatella että jokaisen tulisi joskus kokeilla lajia x, on muuttunut paljon avarampaan suuntaan ja ymmärrys hyvästä lähtötilanteen ja moninaisten yksilöllisten vaikuttimien ymmärtämisestä on vahvistanut.
Vielä ei ole tutkintopaperit plakkarissa mutta hyvää vauhtia kohti maalia ollaan menossa. Tämmöiselle kestävyyslajien sekakäyttäjälle ja monenlaista liikuntamahdollisuuksista innostuvalle aiemman kaupan alan AMK-tutkinnon (tradenomi) päälle liikunnanohjaaja AMK -opinnoista kehkeytyy melkoisen hyvä paketti. 🔥💎🤩
#liikunnanohjaajaamk #liikunnanohjaaja #lapinamk #personaltrainer #pt #liikunnanilo #yksilöllisyys #hyvinvointinavigaattori® #hyvinvointi #wsa