Opiskelu on ollut mukavaa. Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan opintoihini sisältyi kaikille pakollisia kursseja muun muassa matematiikka, fysiikka, mekaniikka ja lujuusoppi sekä esimerkiksi infrarakentamisen ja talonrakentamisen peruskurssit. Valinnaisia kursseja oli muun muassa suunnittelusta, talonrakentamisesta, infrarakentamisesta sekä talotekniikasta.
Opiskelu koostui monipuolisesti luennoista, harjoitustöistä, projekteista ja työharjoittelusta. Olemme hyödyntäneet Lapin AMKin oppimisympäristöjä opinnoissa ja ne ovat todella hyviä. Parasta opinnoissa on käytännön ja teoriatiedon yhdistäminen. Työelämä on myös läsnä opinnoissa ja moni alan yritys on tullut tutuksi opintojen kautta.
Muutin Rovaniemelle Ranualta. Rovaniemi on mielestäni hyvä opiskelijakaupunki ja eniten pidän Lapissa rauhallisuudesta ja luonnosta.
Aiempaa työkokemusta itselläni on kirvesmiehen tehtävistä eri työmailla. Valmistumisen jälkeen on mahdollista työskennellä laajalti alalla, esimerkiksi työnjohdontehtävissä ja suunnittelun parissa. Tällä hetkellä suunnitelmissa olisi opintojen jatkaminen.
Lapin AMKilla on tarjolla useita suuntautumisvaihtoehtoja ja siksi suosittelenkin Lapin AMKia opiskelupaikaksi. Väyläopintoja suosittelen muillekin ammattiopistossa opiskeleville, koska niiden kautta pääsee opiskelemaan korkeakouluopintoja jo perustutkinnon aikana. Lisäksi väyläopinnoissa näkee, onko tämä se mitä haluaa oikeasti tehdä. Väyläopinnot myös vähensivät stressiä jatko-opintopaikan suhteen, sillä ammatillisten väyläopintojen kautta on mahdollista päästä suoraan jatkamaan opintoja ammattikoulusta AMKin tutkinto-opintoihin. On hyvä, kun pääsee yhdistelemään ammattikoulussa opittua käytäntöä ja sitten AMKissa vähän syvempää teoriaa.
Hanna-Maija Hiltula, rakennus- ja yhdyskuntatekniikan insinööri, Rovaniemi