KM, Tuovi Honkela toimii korkeakoulupalveluissa suunnittelijana ja KM, HTM, Niina Riihiniemi avoimen ammattikorkeakoulun koordinaattorina.
Väylien tavoitteena ovat opetus- ja kulttuuriministeriön Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman 2011–2016 sekä Sipilän hallituksen hallitusohjelman mukaisesti monipuolisemmat opiskelumahdollisuudet, joustavammat opintopolut, sujuvampi siirtyminen korkeakouluopintoihin sekä nopeampi valmistuminen ja työelämään siirtyminen. Samalla parannetaan koulutusjärjestelmän tehokkuutta ja vaikuttavuutta.
Lapin ammattikorkeakoulussa tarjottiin ensimmäisen kerran väyläopintoja lukuvuonna 2017–2018.
Väyläopintojen valmistelu
Lapin ammattikorkeakoulussa väylää toiselta asteelta ammattikorkeakouluun lähdettiin kehittämään keväällä 2016 yhteistyöoppilaitosten kanssa. Näitä ovat Ammattiopisto Lappia, Lapin ammattiopisto, Lapin matkailuopisto, Lapin urheiluopisto ja Saamelaisalueen koulutuskeskus.
Kehittämistyötä tehtiin koulutusalakohtaisissa valmisteluryhmissä. Valmisteluryhmissä avattiin ja verrattiin opetussuunnitelmien sisältöjä osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen näkökulmista. Tämän pohjalta määriteltiin ja päätettiin koulutuskohtaiset väyläopinnot (30op) sekä väyläopintoihin soveltuvat tutkinnot tai tutkinnon suorittaminen yhteistyöoppilaitoksessa.
Väyläopintojen ideana on, että ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen nopeutuu suoritettujen väyläopintojen ja ammatillisessa koulutuksessa hankitun osaamisen perusteella.
Väyläopinnot
Väyläopinnot on tarkoitettu soveltuvan ammatillisen toisen asteen perustutkinnon suorittaneille ja tutkintoa yhteistyöoppilaitoksissa opiskeleville. Opintojen avulla opiskelija voi kehittää osaamistaan ja ammattitaitoaan sekä aloittaa tutkintotavoitteisen opiskelun.
Ammatillisen tutkinnon suorittaneille väyläopintoja tarjotaan avoimen ammattikorkeakoulun opintoina ja yhteistyöoppilaitoksessa opiskeleville erillisopinto-oikeudella. Väyläopinnot ovat osa Lapin AMKin koulutusten ensimmäisen lukuvuoden opintoja (30 op) ja opintoja on tarjolla sekä päivä- että monimuoto-opintoina.
Suoritettujen väyläopintojen ja toisen asteen ammatillisen tutkinnon perusteella opiskelija voi hakeutua Lapin AMKin tutkinto-opiskelijaksi erillishaussa Opintopolku-järjestelmän kautta.
Ammatillisten oppilaitosten kanssa on asetettu tavoitteeksi väyläopintojen mallin käyttöönotto lukuvuonna 2018–2019. Väyläopinnot on kuitenkin avattu jo tälle lukuvuodelle, ja syksyllä 2017 Lapin ammattikorkeakoulun koulutuksissa väyläopinnot aloitti 9 opiskelijaa. Kysyntä näyttää lisääntyvän markkinoinnin myötä. Markkinointia tarvitaan lisää, joten haastammekin kaikki tämän blogin lukijat kertomaan väyläopinnoista eteenpäin.
Väyläopintojen kehittäminen
Väyläopintojen opiskelukokemuksista sekä opiskelijoiden ohjaamisesta tullaan keräämään palautetta. Palautteen pohjalta kehitetään luotuja väyläopintoja laatujärjestelmämme mukaisesti.
Lapin AMK on myös mukana juuri käynnistyneessä Erilaisia polkuja pitkin ammattiin eli EPPA-hankkeessa, jossa kehitetään muun muassa siirtymiä ammatilliselta toiselta asteelta työelämään ja jatko-opintoihin.
Väyläopinnot on kehitetty ammatillisen toisen asteen tutkinnon suorittaneille tai yhteistyöoppilaitoksessa tutkintoa suorittaville. Vuoden alusta on käynnistynyt Lukiosta korkeakouluun eli LUKKO-hanke, jonka tavoitteena on luoda lukiolaisille korkeakouluopintojen tarjotin, kehittää tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluita sekä luoda joustava väylä lukiosta korkeakouluun. Hankkeen tulosten pohjalta luodaan yhteistyömalli, jonka avulla toimintaa voidaan laajentaa kaikkiin Lapin lukioihin.
Lisätietoja väyläopinnoista Lapin ammattikorkeakoulun verkkosivuilla.