kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Hakijalle / AMK-tutkinnot / Unelmani olisi kehittää Lapin matkailua erilaisissa hankkeissa

Unelmani olisi kehittää Lapin matkailua erilaisissa hankkeissa



Hanna opiskelijatarina 400x300.jpg
Valmistuin lukiosta vuonna 2018 ja sen jälkeen opiskelin Lapin koulutuskeskus Redussa vuoden matkailualan perustutkintoa, ennen kuin pääsin Lapin AMKiin restonomiksi opiskelemaan. Sain Redussa kipinän matkailualaa kohtaan. Hyvä ystäväni oli aloittanut vuotta aiemmin restonomin opinnot, ja sain häneltä hyviä suosituksia tälle alalle hakemisesta. Itseäni kiinnostava ala löytyi juuri Lapin AMKista, enkä halunnut muuttaa pois Rovaniemeltä, kun kotikaupungissakin oli mahdollista opiskella omaa alaa. Lisäksi Lapin AMKin restonomiopinnot painottuvat pohjoiseen matkailuun, mikä kiinnostaa minua eniten.

Haluan asua ja opiskella Lapissa, koska Lapissa on ihmisen hyvä olla. Rovaniemi on minulle juuri sopivan kokoinen kaupunki, ja täältä löytyy hyvin palveluita ja työmahdollisuuksia. Luonto löytyy lähellä ja siellä tykkään viettää vapaa-aikaani. Rovaniemi on talvisin sopivan kansainvälinen ja vilkas, mutta luonto ja rauha löytyvät lyhyen matkan päästä. Opiskelu Rovaniemellä on mukavaa, koska tapahtumia ja aktiviteetteja järjestetään opiskelijoille paljon (tämän hetkistä poikkeusaikaa lukuun ottamatta) ja täällä asuu paljon samanhenkisiä ihmisiä. Rovaniemi on myös todella hyvä kaupunki opiskella matkailua, sillä täällä on paljon matkailualan yrityksiä, jotka voivat tarjota harjoittelupaikkoja.

Opiskelu on tähän asti ollut todella mielenkiintoista ja vaihtelevaa, sillä olemme opiskelleet ensin kampuksella ja nyt etänä. Ensimmäisenä opiskeluvuonna perehdyimme pohjoisen matkailun erityispiirteisiin, ja opiskelimme viestintää, henkilöstöosaamista ja markkinointia. Opiskelimme myös englantia sekä ruotsia, ja itse kävin myös espanjankielen alkeiden opintojakson. Ensimmäisen vuoden syksyllä kävimme Pohtimolammella opintomatkalla. Toisena vuotena olemme opiskelleet projektimaista työskentelyä, tuoteosaamista ja työyhteisössä toimimista. Perusharjoittelun aika on syyslukukauden lopussa.

Jokaiseen opintojaksoon on sisältynyt vaihteleva määrä luentoja, toisilla opintojaksoilla on enemmän luentoja ja toisilla itsenäisempää opiskelua ryhmissä. Työharjoittelua sisältyy jokaiselle opiskeluvuodelle, ja monilla opintojaksoilla työskentely on ollut projektimaista. Olemme kehittäneet uudenlaisia matkailutuotteita ja -palveluita, joita toimeksiantajamme ovat voineet hyödyntää. Ensimmäisen vuoden syksynä kehitimme esimerkiksi Lapland Hotels -ketjulle talvimatkailutuotteen, ja tällä hetkellä olen eräässä projektissa kehittämässä Kelkkamessujen kuluttajaturvallisuutta.

Kursseista erityisesti mieleen on jäänyt ruoka- ja juomakulttuurien opintojakso, sillä sen aikana olemme päässeet kaikista eniten tekemään asioita konkreettisesti. Meillä oli viinitastingeja, tutustuimme syvemmin viinien valmistukseen ja erilaisiin ruokakulttuureihin. Myös henkilöstöosaamisen opintojakso jäi mieleen, sillä siinä oli todella mahtavat opettajat ja luennot, joissa opin esimiestyöstä ja johtamisesta. Tämän kurssin aikana myös sain suuntaa siihen, mihin haluaisin esimerkiksi tulevissa työharjoitteluissa suuntautua, sillä henkilöstöhallinto kiinnostaa minua aiheena erityisen paljon. Parasta opinnoissa on tähän asti ollut mukavat opettajat, koulukaverit ja kehittävät oppimistehtävät. Olen verkostoitunut monenlaisten ihmisten kanssa, niin omalta kuin muiltakin aloilta ja vanhemmilta vuosikursseilta. Opintojen lisäksi tutuksi on tullut opiskelijajärjestötoiminta, johon lähdin ensimmäisenä opiskeluvuotenani mukaan ja se on antanut minulle paljon hyviä kokemuksia ja itsevarmuutta.

Rovaniemellä pidän Lapin AMKin Jokiväylän kampuksesta, sillä se on moderni, viihtyisä, ja siellä on mukava esimerkiksi kokoontua ryhmätöitä tekemään. Kouluruoka on hyvää ja uusi Lumen-kahvila on aivan mahtava. Opinnoissani eniten pidän monipuolisesta kurssivalikoimasta, ja olenkin saanut nopeutettua opintojani valinnaisilla opintojaksoilla ja seuraavien vuosikurssien opintojaksoilla. Peppi-järjestelmä on todella selkeä ja auttaa hahmottamaan, missä vaiheessa opinnot etenevät. Itselleni etäopetus on sopinut todella hyvin, sillä pystyn paremmin keskittymään koulutehtäviin kotona omassa rauhassa, omassa tahdissa ja yhdistämään helpommin työnteon opintojen oheen. Lähiopetusta ja ihmisten näkemistä kasvotusten kuitenkin kaipaan.

Valmistumisen jälkeen voi työskennellä ravintola-, vastaanotto-, henkilöstö-, markkinointi- ja projektipäällikkönä, yrittäjänä… Nimikkeiden kirjo on laaja, mikä on mielestäni vahvuus restonomikoulutukselle. Harjoitteluiden avulla voi suuntautua siihen, mikä itseä eniten kiinnostaa. Työelämä on ollut läsnä suurimmassa osassa opintojaksojamme. Olemme saaneet erilaisia toimeksiantoja yrityksiltä ja päässeet oikeasti tekemään niiden kanssa yhteistyötä. Yritykset ovat myös tulleet esittäytymään meille ja tarjonneet harjoittelumahdollisuuksia.

Valmistumisen jälkeen haluaisin jatkaa oman alan töissä työskentelyä ja kehittyä koko ajan eteenpäin vastuullisempiin työtehtäviin. Suunnitelmissa olisi joko suorittaa YAMK-tutkinto tai jatkaa yliopistoon matkailututkimusta opiskelemaan, kun työkokemusta on ensin hankittuna. Unelmani olisi työskennellä jonkin yrityksen henkilöstöpäällikkönä tai kehittää Lapin matkailua erilaisissa hankkeissa. Jos Lapista löytyy kiinnostavia ja sopivia työpaikkoja, niin minulla ei ole suunnitelmissa lähteä täältä.

Opinnot ovat opettaneet verkostoitumisen tärkeyden, ja olemme päässeet tekemään yhteistyötä monien yritysten kanssa, mikä tulee varmasti auttamaan tulevassa työelämässä. Opintojen aikana on myös oppinut hyviä työskentelytapoja niin itsenäiseen kuin ryhmän kanssa työskentelyyn. Unohtamatta tietoperustaa, joka on kasvanut suuresti opintojen aikana. Lapin AMK on viihtyisä ja monipuolinen korkeakoulu, josta löytyy monipuolisesti useita koulutusaloja ja ammattitaitoisia opettajia. Lapin AMKissa pääsee verkostoitumaan monien eri tahojen kanssa ja kehittämään omaa osaamistaan tulevaa työelämää varten. Restonomikoulutusta suosittelen, sillä opinnot antavat hyvän pohjan matkailu- ja ravitsemisalan esimiestehtäviin, ja täällä on hyvä tekemisen meininki.

Hanna Hautajärvi, restonomiopiskelija, Rovaniemi