Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Hakijalle / AMK-tutkinnot / Työelämälähtöistä opiskelua liikunnan parissa

Työelämälähtöistä opiskelua liikunnan parissa



Ville LIIVA.jpg
Olen aina halunnut tehdä liikunnasta ammatin itselleni, koska olen ollut liikunnallinen ja pitänyt liikunnasta. Rovaniemi oli paras vaihtoehto mahdollisista liikunnanohjaajan opiskelupaikoista, sen vuoksi hain liikunnanohjaajaksi nimenomaan Lapin AMKiin.

Opinnoissa meillä on käytössä ongelmaperustainen oppimistapa eli se tarkoittaa paljon tutoriaalityöskentelyä ryhmissä eikä juurikaan luentoja. Lisäksi opintoihin on kuulunut työelämälähtöisiä caseja, missä saadaan työelämästä toimeksiantaja, jonka jälkeen cese toteutetaan ryhmätyöskentelynä.

Työelämälähtöistä oppimista edesauttaa työharjoittelu, joita on 15 opintopistettä ensimmäisenä, toisena ja kolmantena vuonna. Neljäntenä vuonna on vielä 10 opintopistettä työharjoittelua. Itse olin ensimmäisenä vuonna päiväkodissa ja Sportisti Roi:lla ohjaamassa liikuntakerhoja, toisena vuonna lukiolla koordinoimassa liikuntaa ja nyt kolmantena vuonna olen Lapin Urheiluakatemialla valmentamassa jääkiekkoilijoita ja neljäntenä vuonna on vielä tulossa tapahtuman järjestäminen.

Oppimisympäristössämme Santasportilla, Olympic Training Centerillä on hyvä tilat, joten opiskelemme koko ajan lähellä urheilua. Meillä on loistava ryhmähenki luokan kesken sekä paljon yhteistä tapahtumia myös kaikkien liikunnanohjaajaopiskelijoiden kanssa. On ollut tosi mukavaa, kun on saanut uusia kavereita ja ollaan mm. perustettu jääkiekkojoukkue liivalaisten (liikunnan ja vapaa-ajan opiskelijoiden) kanssa ja luokkalaisten kanssa ollaan pelattu jalkapalloa ja salibandy harrastesarjoissa.

Rovaniemi on kaupunkina mukava paikka, vaikka ollaan aika pohjoisessa, niin kaupunki on urheilullinen. Rovaniemeltä löytyy eri lajeja ja seuroja, joiden pelejä voi käydä katsomassa ja saa yhdistettyä hyvin opinnot liikuntaan. Rovaniemellä on sekä yliopisto että ammattikorkeakoulu, joten opiskelijatapahtumiakin löytyy, jos haluaa sellaisissa rientää.

Opiskeluajalta on todella paljon hyviä muistoja, niin koulusta kuin vapaa-ajalta. Totta kai tulee urheiluharrastukset mieleen: jääkiekko, jalkapallo, salibandy ja koulusta sohvilla löhöily. Mieleenpainuvimpana ehkä kuitenkin toisena vuotena järjestetty vaellus-seikkailu tuolla Pyhä-Luostolla, missä pääsimme vaeltamaan hienoille tuntureille ja nukkumaan yöt teltassa, marraskuun lämmössä.

Kolmantena opiskelu vuonna erikoistuimme joko hyvinvointi- tai urheiluvalmennukseen, joista itse valitsin urheiluvalmennuksen, joten totta kai valmistumisen jälkeen olisi mukavaa päästä urheiluvalmennukseen töihin. Olen kuitenkin avoin kaikille liikunta-alan työpaikoille ja uusille haasteille. Yhtenä vaihtoehtonani on myös jatkokouluttautuminen esim. liikunnanopettajaksi.

- Ville Suojärvi, liikunnanohjaajaopiskelija

 



Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää evästeistä. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK