kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Hakijalle / AMK-tutkinnot / Tradenomitutkinto on hyvä väylä lähteä kokeilemaan uusia asioita

Tradenomitutkinto on hyvä väylä lähteä kokeilemaan uusia asioita



IMG_4633.jpg
Opintoni alkoivat vuonna 2016, kun muutin kotipaikkakunnaltani Rovaniemelle. Olin edellisenä keväänä valmistunut matkailupalvelujen tuottajaksi, jonka jälkeen kaipasin uusia haasteita ja polkuja uralleni. Siispä päätinkin hakea Lapin Ammattikorkeakouluun, joka oli erittäin hyvä päätös.

Olin aikaisemmin työskennellyt jo useamman vuoden ajan matkailualan yrityksessä ja suorittanut myös työharjoitteluja samalla alalla. Vaikka pidin työstä, kaipasin jotain erilaista ja halusin kokeilla uutta. Sen vuoksi päätin hakeutua opiskelemaan tradenomiksi, joka antaisi minulle hyvän pohjan lähteä miettimään urapolkuani. Kokonaisuudessaan 3,5 vuoden mittaiset tradenomiopinnot ovat menneet todella nopeasti ja sujuvasti.

Opiskelun ensimmäisinä vuosina sain hyvät eväät taloushallintoon ja markkinointiin liittyvistä asioista. Olin kuitenkin koko ajan tiennyt, että haluan suuntautua opinnoissani taloushallintoon. Erilaiset työt numeroiden ja lukujen parissa ovat aina kiinnostaneet minua. Syksyllä 2018 menin työharjoitteluun tilitoimistoon, jossa olin työharjoittelun lisäksi myös töissä hetken aikaa, kunnes päätin jatkaa keskittymistä opintojen loppuun suorittamiseen.

Keväällä 2019 hain työpaikkaa Rovaniemen Kelasta, jonne myös pääsin. Samalla polulla olen edelleen, ja toivon mukaan myös vielä pidemmän aikaa. Olen tehnyt myös opinnäytetyöni Kelalle. Joulukuussa 2019 valmistuin opinnoistani ja jatkoin työskentelyä Kelassa myös valmistumisen jälkeen. En ole sulkenut pois ajatusta siitä, että jonain päivänä jatkaisin opintojani myös YAMK:n puolella. Tällä hetkellä haluan kuitenkin keskittyä työelämään.

Ulla Särkelä, Ratkaisuasiantuntija, Tradenomi


Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää evästeistä. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK