Tradenomiopinnot antoivat oivat eväät tulevaisuuteen
Tradenomiksi päätyminen oli täysin monen sattumuksen summa. En missään vaiheessa nuorempana ajatellut päätyväni opiskelemaan enää ammattikoulun jälkeen yhtään mitään, mutta koska elämästä ei koskaan tiedä, päädyinkin sitten jonkin päähän pistoksen myötä kuitenkin vielä opiskelemaan. Matkani tradenomiksi päätymisestä lähtikin siis silkasta päähän pistosta.
Keväällä 2021 asuessani jo Rovaniemellä, hain ihan huvin vuoksi yhteishaussa kouluun sillä ajatuksella, että käyn katsomassa millaiset pääsykokeet ovat, ja voisinko hevostenhoitajan papereilla päästä opiskelemaan. Muistelin tuolloin, että entinen työnantajani hevostenhoitajan ajoilta oli kertonut olevansa tradenomi. Tällä perusteella lukaisin pikaisesti läpi, mitä koulutus pitää sisällään ja päädyin hakemaan vain ja ainoastaan tradenomiopintoihin Lapin ammattikorkeakouluun. Olin jo kevään aikana unohtanut hakemisen, kunnes sain muutama päivä ennen pääsykokeita tiedon, että pääsin todistusvalinnan kautta opiskelemaan. Hiukan shokkihan se oli, koska mitään oikeaa intressiä opiskelemiseen ei ollut.
Kesän vietin sitten Ruotsissa hevosten parissa pohtimassa, mitähän sitä tuli tehtyä. Kävin silloisen työnantajani kanssa hyviä keskusteluita opiskelun hyvistä puolista - sainpa myös kuulla monista muista hevosalalla olevista tradenomeista sekä muistakin tradenomin tutkinnon mahdollistamista töistä. Siitäpä innostuneena sitten päätin, että opiskelen, sillä osaamista voisi varmasti hyödyntää sitten melkeinpä missä vain, jos elämä heittelehtii vielä myöhemmin. Syksyllä 2021 palasin Rovaniemelle opiskelemaan päiväpuolelle tradenomiksi, mutta 3,5 vuoden opiskelu ei edelleenkään houkuttanut, joten päätin heti kättelyssä nipistää vuoden pois opiskeluajasta. Koko opiskeluaikani tein myös töitä, joka antoi hyvää vastapainoa opiskelulle, mutta myös syvensi valtavasti osaamistani. Ilman aiempaa työkokemusta sekä työelämässä olemista en varmastikaan olisi saanut opinnoista niin paljoa irti kuin loppujen lopuksi sain.
Onneksi Lapin AMK tuki kovasti tavoitettani ja mahdollisti omanlaisen polun kulkemisen opiskeluiden osalta. Opiskelin niin päiväpuolella, monimuodossa kuin CampusOnlinen kautta. Ilman saamaani henkilökohtaista tukea opintojen suunnittelussa, en varmastikaan olisi onnistunut valmistumaan tuossa tavoittelemassani 2,5 vuodessa. Opiskelut tuntuivat läpi opiskeluajan tarpeeksi haastavilta, mutta ei liian haasteellisilta. Opinnoissa parasta oli huomata se, kuinka osasin tuoda osaamistani myös käytäntöön sekä yhdistää jo olemassa olevaa osaamistani sekä mielenkiinnon kohteita opintoihini. Tradenomin tutkintohan antaa laajan kattauksen erilaisia mahdollisuuksia, sillä liiketalousosaamista tarvitaan ihan joka paikassa yritysmaailmassa. Minäkin kerkesin opiskeluiden aikana työskentelemään muun muassa pankissa sekä kirjanpitäjänä, jossa myös jatkoin valmistumiseni jälkeen jonkin aikaa. Lisäksi päädyin perustamaan myös oman yrityksen.
Koska sydäntäni lähellä ovat hevoset sekä raviurheilu, halusin valmistumiseni jälkeen päästä takaisin työskentelemään hevosalalla ja hyödyntämään osaamistani siellä. Toivottavasti tulevaisuudessa pääsen työskentelemään raviurheilun saralla myös vaativimmissa hallinnollisissa tehtävissä, sekä kantamaan korteni kekoon lajin tulevaisuuden ja kehittymisen osalta. Nyt minulla on siihen ainakin oivat eväät.
Suosittelen aidosti ja vilpittömästi haastamaan itseäsi, ja tarttumaan tradenomiopintojen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Lapin ammattikorkeakoulua suosittelen erinomaisen henkilökohtaisen ohjauksen sekä tuen ja aidon välittämisen vuoksi. Päätös opiskelusta on se, jota et tule katumaan!
Linda Marttinen - tradenomi (AMK), taloushallinnon asiantuntija & hevosenhoitaja