Opiskelin Oulussa merkonomiksi kahdessa vuodessa, jonka jälkeen pidin kaksi välivuotta töissä käyden. Päädyin opiskelemaan Lapin AMKiin siten, että laitoin sen kevään haussa yhdeksi hakuvaihtoehdoiksi sen kummemmin asiaa ajattelematta, kun halusin nähdä mihin pääsisin opiskelemaan. Tarkoituksena oli päästä Ouluun, mutta sainkin paikan täältä Rovaniemeltä ja päätin lähteä katsomaan, että miten opiskelu täällä sujuisi.
Valitsin tämän koulutusohjelman, koska haluaisin jonain päivänä luultavasti kauppiaaksi, joten koen että tällä koulutuksella on siihen hyötyä. En myöskään kokenut mitään muuta alaa omaksi, ja koen että tradenomeilla on niin monia eri mahdollisuuksia alalla, että täältä kyllä löytää oman juttunsa.
Opiskelijakaupunki
Muutin Rovaniemelle, koska tänne oli helppoa muuttaa ja pidän luonnonläheisyydestä. En myöskään koe, että viihtyisin kovin etelässä. Rovaniemi on mielestäni hyvä opiskelukaupunki, sillä täällä on mahdollisuuksia moniin vapaa-ajan harrastuksiin sekä kaunis luonto tuo viihtyisyyttä. Rovaniemi on mielestäni sopivan kokoinen kaupunki, jonka oppii helposti tuntemaan ja täällä viihtyy hyvin
Päiväopinnot
Opiskelu on ollut mielestäni melko helppoa tähän asti. Koulua on ollut sopivasti ja kivaa vaihtelua tuo se, että välillä on etäluentoja. Tähän mennessä kursseja on ollut mm. liiketalouden juridiikka, myynti ja markkinointi, työvälineosaaminen, liikeviestintä, kestävä talous ja ideasta liiketoimintaa. Opiskelu on koostunut luennoista sekä siitä että pyöritämme kuvitteellista yritystä Napalaakso -ryhmissä, tästä voi käydä katsomassa lisää Napalaakson omalta IG-tilitä. Opiskelen tradenomiksi päiväopintoina ja päiväopinnot mahdollistavat minulle mukavan arkirytmin. Parasta tähän asti on ollut se, että on päässyt kunnolla jyvälle opinnoista ja siitä, mitä tämä ala pitää sisällään. Tulevaisuudessa voin työskennellä monissa erissä työtehtävissä. Esim. palkanlaskijana, vakuutusneuvojana, yrittäjänä, esihenkilönä, markkinoinnin parissa yms. Oma urasuunnitelmani on lähteä kauppiaskoulutukseen ja edetä siitä kauppiaaksi. Suosittelen Lapin AMKia laadukkaan opetuksen ja oppimisympäristöjen ansiosta.
Kolme hyvää syytä opiskella Lapin AMKissa:
- Hyvät puitteet opiskeluun
- Kauniissa ympäristössä
- Yksilöllistä ohjausta saa helposti tarvittaessa
Miia-Maaria Ronkainen, tradenomiopiskelija (Rovaniemi)