kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Esittely / Ajankohtaista / Terveydenhuollossa käsipelitiedosta digitietoon reilussa 40 vuodessa

Terveydenhuollossa käsipelitiedosta digitietoon reilussa 40 vuodessa

16.6.2020



Raija Seppänen
TtT, KT Raija Seppänen toimii yliopettajana Tulevaisuuden terveyspalvelut -osaamisryhmässä Lapin ammattikorkeakoulussa.

Johdanto

Tässä kirjoituksessa muistelen ennen eläkepäiviäni, miten tietotekniikka on muuttanut yhteiskuntamme toimintoja, erityisesti terveydenhuoltoa ja sen tuottamia palveluja. Näin koronainfektion keväänä 2020 olemme tehneet myös uudenlaisen virtuaalisen etätyön teon hyppäyksen jälleen uudemmalle tasolle myös terveydenhuollossa ja alan opetuksessa sekä oppimisessa.

Terveydenhuollossa tietotekniikan ilmaantuminen alkoi esivaiheessa 1970–980 -luvuilla. Teknologian kehittyessä varsinainen hyppy toteutui suomalaisessa ja kansainvälisessä teknologian kokeilujen vauhdittuessa 1990-luvun aikana. Soveltaminen vauhdittui 2000-luvulla ja varsinainen käyttöönotto on toteutunut 2010-luvun aikana.

Minkälainen tulee olemaan syvällisempi tietoteknologian soveltaminen ja tietosuoja kaikilla yhteiskunnan sektoreilla 2020 – 2030 -luvuilla, myös sosiaali- ja terveydenhuollossa, palveluissa, koulutuksessa ja hallinnossa?


1970–1980 -luvuilla alkoivat ensimmäiset digitekniset kokeilut

Aloitin opinnot Oulun yliopistossa luonnontieteellisessä tiedekunnassa pääaineinani matematiikka, kemia ja fysiikka. Tuolloin kiinnostuin myös itselleni uusista tietotekniikan opinnoista, joita aloitettiin 1970-luvun puolivälissä. Kävin tutustumassa tietotekniikan perusopetukseen ja ihmettelin reikäkorttikoneita, jotka tuottivat tietoa reikänauhoina.

Siirryin kuitenkin Oulun terveydenhuolto-oppilaitokseen kliinisen diagnostiikan oppiin, joihin sisältyi myös harjoittelua sairaaloissa ja terveyskeskuksissa sekä yksityisissä hoito- ja tutkimusyrityksissä. Harjoitteluni aloitin Oulun yliopistollisen sairaalan keskuslaboratoriossa, joka jakaantui erilaisiin erikoistumisaloihin keväällä 1978. Koko kevään kestävään harjoitteluun sisältyi mm. automaatiolaboratorioharjoittelu.

Tuolloin terveydenhuollossa digijärjestelmien suunnittelu oli käynnistynyt erityisesti yliopistollisten sairaaloiden, kuten Oulun yliopistollisen sairaalan kliinisissä laboratorioissa. Näin, mitä yhdessä suuressa laboratoriotilassa tapahtui tietotekniikan avulla. Jättimäiset, huoneenkokoiset analyysikoneet, jotka olivat teknisen edistymisen ylpeyden aihe, tuottivat potilaiden tutkimustuloksia.

Automaatiolaboratorion laboratoriohoitajat saivat aikaan diagnostista tietoa hoitopäätöksiä varten silloisen käsityksen mukaan tiuhaan tahtiin läpi vuorokauden suuressa monen tuhannen potilaan sairaalassa. Heillä oli käytössä myös ns. lerppukoneet, jotka olivat ensimmäisiä ns. raahattavia kirjoittavia tietokoneita. Ne korvasivat perinteisen mekaanisen tai sähköisen kirjoituskoneen sairaalan laboratorioissa tuohon aikaan.

Erikoistuin 1980-luvun alkupuolella. Olin jälleen harjoittelemassa samassa yksikössä. Muutos muutamassa vuodessa oli melkoinen. Huoneenkokoiset analysaattorit olivat pienentyneet ja sopivat jo pöydille, vaikka kokoa niillä oli edelleen. Tiedonkulku oli myös edennyt. Nyt kliinisestä laboratoriosta voitiin välittää tulokset ns. lankoja myöten hoito-osastoille. Se nopeutti ja helpotti potilaiden hoitopäätöksiä.

Sairaanhoidon opettajakoulutuksen hankin 1984–1985 Oulussa. Tuolloin oli tietotekniikka jälleen edennyt. Nyt kotona oli käytössäni sähkökirjoituskone. Tämän lisäksi hankin ensimmäisen ompelukonelaatikon kokoisen tietokoneen, joka ei tuntenut vielä kuvakkeita, vain kirjainyhdistelmät. Parasta: en tarvinnut tietokonekirjoitusten korjaamiseen ns. töppölakkaa. Näiden laitteiden avulla kirjoitin opiskelutehtäviäni. Oulun yliopistollisen sairaalan tietotekniikan kehitys eteni myös hoito-osastoilla potilastietojen käsittelyssä, mikä edisti potilaiden hoitoa.


1990-luvun edetessä tietokoneiden, kännyköiden ja internetin huumaa

1990-luvulle tultaessa oltiin edistytty niin, että Kainuun terveydenhuolto-oppilaitokseen saatiin ns. atk-luokka hoitotyön opetukseen. Luokka varustettiin 20 tietokoneella, joiden avulla hoitotyön opiskelijat opettelivat uusia atk-taitojaan. Tuohon aikaan siis jälleen palasin tietotekniikan pariin. Silloinen AKH, ammattikasvatushallitus, järjesti atk-opettajakoulutusta. Kiinnostustani kysyttiin ja hakeuduin jälleen sekä Oulun yliopistoon että Oulun terveydenhuolto-oppilaitokseen atk-opettajan silloiseen oppiin. Noilta ajoilta on jäänyt jonkinlainen ”haju” asiaa kohtaan.

Vuodet vierivät, EU-aika alkoi ja 1990-luvun aikana saimme ensimmäiset kehittyneemmät kannettavat tietokoneet myös omaan käyttöön. Uudella kannettavalla tietokoneellani kirjoitinkin kaikki hoitotieteen maisterin opintotehtävät pro gradua myöten vuoden 1996 alkuun
mennessä.

Samoihin aikoihin myös ensimmäiset tietokoneet oli osin jo uusittu terveydenhuollon oppilaitosten atk-luokissa ja luokkiin lisättiin niin laitteita kuin uusia ohjelmistojakin. Oppilaitosten opettajahuoneisiin hankittiin ensin yksi yhteinen tietokone ja myöhemmin jokaiselle oma. Niillä sitten tuotettiin oppimateriaalia ja suunniteltiin erilaisia EU-hankkeita 1995 vuoden jälkeen. Tuolloin tulivat tutuksi muutkin tiedontallennusvälineet kuten korput ja lopulta cd-levyt.

Meille opettajille alettiin hankkia myös ensimmäisiä kännyköitä, mikä mullisti tiedonkulun niin opettajien kuin opiskelijoiden välillä lankapuhelinaikaan verrattuna.

Lerppujen aika oli historiaa, puhumattakaan reikänauhoista tai raahattavista atk-koneista. Mihin niiden sisältämä informaatiotieto jäi, olen pohtinut useaan kertaan, koska niitä käyt- tävät koneet eivät olleet enää käytössä. Kännykät ovat uudistuneet useaan kertaan siitä mitä ne aluksi olivat: sopivat jo käsilaukkuun. Pitänee vierailla siis tietotekniikan ja tiedonvälityksen museoissa!

2000-luvulla digitaalisuuden kokeilut vauhdittuivat

Niin eteni terveydenhuollon digitaalisuus vauhdilla 2000-luvun aikana. Tietokoneet valtasivat terveydenhuollon hoitoyksiköiden, koulutuksen ja hallinnon henkilökuntien työpöydät ja toimitilat.

Kajaanissa insinöörikoulutuksen opettajatyökaverit alkoivat puhua jo 1990-luvun edetessä sulautetuista järjestelmistä, jotka olisivat digimuodossa. Sitä mietti hiljaa itsekseen, että mitenhän se digi sulaa kuin voi hellalla noihin erilaisiin markkinoilla oleviin laitteisiin, joita esimerkiksi kotien keittiöihin tuli hankittua. Niin ne vain sulautuivat ja digisovellukset valtasivat myös sote-alan kokonaisuudessaan.

Niin tuli jälleen uudemmalla, kai digisulautetulla, kannettavalla tuotettua myös hoitotieteen väitöskirja (Eirola, nyk. Seppänen 2003) silloiseen Kuopion yliopistoon vuosien 2000–2003 aikana. Tietoa tallensin vielä koneen kovalevylle ja korpuille sekä printteinä. Muistan, miten korppuja oli tallessa kymmenittäin useissa säilytyslaatikoissa, kun hävitin niitä vuonna 2016 kodinmuuttopuuhien aikana. Paljon tuli muovia ja metallia eri jätekeräyksiin. Hauskinta oli tutustua korppujen sielunelämään, pieneen pyöreään ”muovintapaiseen ympyrään”: noinko pienelle palaselle tietoa saatiin ladattua ja miten jossain tehtaassa näitä voitiin tehdä?

Tiedon tallennukseen otettiin korppujen jälkeen todella pienet muistitikut, jotka valtasivat markkinat – ja ne sopivat edelleen huulipunapussiinkin. Muistitikuille olikin kätevää tallentaa vuosien kuluessa hoitotyön koulutuksen oppimateriaaleja ja muita työhön liittyviä aineistoja. Niin tallensin myös Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekuntaan tuottamani toisen väitöskirjan, jonka sisältö on tallessa ”ikämiesten elämänkulun muistitikuissa” (Seppänen 2010).

Etälääkäritoiminta vauhdittui Oulun yliopistollisessa sairaanhoitopiirissä terveyskeskusten ja sairaaloiden välillä entisissä Oulun ja Lapin lääneissä jo 1990-luvun puolella. Terveydenhuollossa havaittiin e-Healthin merkitys, ja erilaisia kokeiluja toteutettiin Pohjoismaissa, erityisesti on jäänyt mieleeni kehitys Suomessa ja Norjassa.

Etähoito- ja hoivatyötä sekä alan koulusta kokeiltiin erilaisissa projekteissa, kuten Kainussa MediCaring-autossa 1990- luvun puolella, ja Rovaniemellä suunniteltiin ja sovellettiin hoitotyön koulutukseen Envi-oppimisympäristö hoitotyön osaamisen vahvistamiseen vuodesta 2004 alkaen.

Tietotekniikan sovellukset olivat itselleni tuttuja kliinisestä laboratoriodiagnostiikasta. Nyt sähköistä rakenteista kirjaamisjärjestelmää kehitettiin hoitotyöhönkin ja sähköinen rakenteinen kirjaaminen on otettu hoitotyössä valtakunnallisesti käyttöön. Kuopion yliopistossa Annikki Jauhiainen (2004) väitteli aiheesta tieto- ja viestintätekniikka tulevaisuuden hoitotyössä hoitotieteessä. Yliopistoon perustettiin sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinon koulutus vuonna 2000. Tämä koulutus vakinaistettiin ja perustettiin v. 2005 professuuri, jota on hoitanut ansiokkaasti Kaija Saranto.

2010-luvulla sovellukset vahvasti käyttöön – kuka kalastaa ja hyödyntää suojattuja henkilötietoja sote-alalla?

Varsinainen digiloikka tehtiin 2010-luvulla koko sote-alalla. Lapin AMKissa strategiaan onkin kirjattu mm. arktinen yhteistyö ja rajaosaaminen, etäisyyksien hallinta ja turvallisuusosaaminen, jotka sopivat myös Lapin maakunnassa sote-alan asiakkaiden ja palvelujen kehittämiseen.

Tätä kaikkea olen saanut seurata ensin Rovaniemen ja sittemmin Lapin ammattikorkeakoulun yliopettajana niin Lapin maakunnassa kuin Utsjoen saamenkielisessä rajakunnassa vuosien 2004–2020 aikana.

Terveydenhuollossa tieto kulkee etänä asiakkaiden ja potilaiden luota sähköisiin tietokantoihin, esimerkkinä OmaKanta. Hoitotyössä asiakkaan kotikäynnillä tai hoito-organisaatiossa kirjataan asiakkaan tai potilaan tiedot hänen vierellään. Tieto tallentuu yhä teknisesti kehittyviin tietokantoihin, digipilveen ja tiedon käyttöhelppous johtaa tietosuojakysymyksiin erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa: kuka kalastaa tiedoillani ja mihin tietojani käytetään?

Japanissa kehitettiin robotiikkaa. Paro-hylje rantautui ikääntyvien hoivan kaveriksi, jota voi silittää, katsoa ja jolle voi jutella. Sitten ilmaantui ihmistä muistuttava Robo, joka puhuu ja hoitaa asiakasta kotona ja potilasta hoito- ja hoivayksiköissä. Kotona, palvelutalojen, terveys- keskusten, sairaaloiden hoito- ja hoivayksiköissä alkaa asiakkaiden ja potilaiden seuranta erilaisin kulkuväyliin kiinnitettävillä sensoreilla ja etäluettavilla sovelluksilla: nukunko, heräänkö, syönkö, nautinko lääkkeeni, hoidanko hygieniaani – siis kaikkea oikeaan aikaan ja ajallaan. Ammattilaiset käyttävät asiakkaiden ja potilaiden tietojentallennukseen kuljetettavilla lähitietokoneilla, joskin ammattilaisten pöytätietokoneitakin edelleen käytetään.

Digiseurantalaitteita kehitetään yhä innokkaammin seuraamaan yksilöiden terveydentilaa: fysiologista toimintaa kuten pulssia, verenpainetta ja tänä keväänä erityisesti kuumetta, energian kulutusta tai sen vajetta, ravitsemusta, liikkumisen ja unen määrää. Näitä tiedostoja muodostuu niin rannekelloista kuin sormuksista ja laitteet tulkitsevat tietoa antaen terveysohjeita ja -ohjausta tai terveystiedot siirtyvät langattomasti asiantuntijoiden arviointiin ja ohjauksen perusteeksi pilvipalveluihin sateliittien välityksellä sekunnin osissa.

Digi-teknologiaa osaavat Y- ja Z -sukupolvet, mutta miten kävikään heitä aiemmin syntyneille sukupolville laitteiden, netin ja sovellusten huimassa kehityksessä ja käyttöönotossa: syrjäytyneitä on 1/5 suomalaisista, noin miljoona. Miten huolehditaan edelleen siitä, että kaikki suomalaiset ovat mukana Kelan, OmaKannan, eläkevakuutusjärjestelmien ja sote-palveluja tuottavien digi-tiedostojen tasavertaisesta ja turvallisesta omien tietojen käytöstä ja hyödyntämisestä?

Digitulevaisuus mullistaa sosiaali- ja terveydenhuollon 2020–30 -luvuilla

Olemme edelleen digitulevaisuuden edessä myös Lapin AMKin Pohjoisen hyvinvoinnin ja palveluissa ja Tulevaisuuden terveyspalvelut -osaamisalueella. Uusia innovatiivisia ratkaisuja kehitetään hoitotyön pedagogiikassa. Tässä muutamia käyttöön tulevia ja käyttöönkin otettuja tietotekniikan sovelluksia ja ratkaisuja.

  • Tietosuojaus edellyttää yhä monimutkaisempia ratkaisuja sote-alalla asiakkaiden ja potilaiden seurannassa ja hoidossa.
  • Hermoverkkorobotiikka ja etäteknologia kehittyvät, jolloin sovellukset otetaan käyttöön yhä hanakammin sosiaali- ja terveydenhuollon hoito- ja hoivapalveluissa, koulutuksessa ja hallinnossa.
  • Täsmälääkkeiden nanoteknologian sovellukset ovat arkipäivää, ne hoitavat juuri sitä, mitä oli tarkoitus ilman ylimääräisiä haittavaikutuksia.
  • Erilaisilla peliteknologian sovelluksilla saadaan yhä vahvemmin uusia ihmiselämän tarinoita muokattua hoito- ja hoivapalveluiksi tai kuntoutuksen menetelmiksi.
  • Uudet sukupolvet osaavat käyttää ja soveltaa yhä taitavammin digiä sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Haasteena on koko luonnon huomioon ottaminen digi-teknologian kehityksen avulla: mistä luonnon varoja säästävää energiaa digiteknologian käyttöön ja sen moniin sovelluksiin?

Unohtamatta mikroskooppisen pieniä olioita, mikrobeja, jotka voivat mullistaa täysin elämämme - globaalisen ja kansallisen kulttuurin ja elämäntavan. Noihin mikrobeihin aikoinaan tutustuin ja opinnoissani erikoistuin. Yllättäen niiden aiheuttamiin eri puolilla maailmaa asuvien kansalaisten infektioiden ja niistä kertovien rajoitusten saattelemana voin hiljalleen päättää työ- ja koulutusurani etätyön merkeissä.

Kuluneiden yli 40 vuoden aikana olen jotain oppinut ihmisenä olemisen ydinasiasta: ”Ikäns elä, ikäns opi ja oppimatta kuolet – koska aina jokin uusi on keksittävä ja jälleen opittavana edessämme”.

Lähteitä

Finnish Journal of eHealth and eWelfare (FinJeHeW) scientific journal established by the Finn- ish Social and Health Informatics Association (FinnSHIA) and the Finnish Society of Tele- medicine and eHealth (FSTeH). Luettu 11.2.2020. https://journal.fi/finjehew/issue/view/6001

Männistö, M. 2020. Hoitotyön opiskelijoiden yhteisöllinen oppiminen ja sosiaali- ja terveys- alan opettajien osaaminen digitaalisessa oppimisympäristössä. Acta Universitatis Ouluensis D Medica 1554. Oulu: Oulun yliopisto.

Nupponen, M. 2020. Sitran tuore kartoitus läpivalaisee meistä kerätyn datan salaista elämää. Luettu 10.2.2010 https://www.sitra.fi/uutiset/sitran-tuore-kartoitus-lapivalaisee-meista-ke- ratyn-datan-salaista-elamaa/
Eirola, R., nyk. Seppänen, R. 2003. Lapsiperheiden elämänhallintavalmiudet. Perheohjauksen arviointi. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 102. Kuopio: Kopijyvä. Luettu 5.5.2020 https://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_951-781-941-2/urn_isbn_951-781-941- 2.pdf

Seppänen, R. 2010. ”Ikäns elä, ikäns opi, oppimatta kuole” Saamelaisten ikämiesten elämän- hallinnan muistelukset Pohjois-Lapissa. Acta Electronica Universitatis Lapponiensis 59. Ro- vaniemi: Lapin yliopistokustannus. Luettu 6.5.2020 https://lauda.ulapland.fi/bitstream/han- dle/10024/61644/Sepp%C3%A4nen%20DORIA.pdf?sequence=1

 

Pohjoisen tekijät -blogin etusivulle



Kommentit

Lisää kommentti
Kerttu 17.6.2020 21:20
Mielenkiintoinen ”ihmisen kokoinen” katsaus digitaalisuuden kehittymiseen. Digitulevaisuus sote-alalla tuo täsmälaatua työhön potilaiden ja asiakkaiden parhaaksi. Omien Digi-tiedostojen ja netin kautta saatavien palvelujen käyttö edellyttää meiltä kaikilta osaamista. Olisi tärkeää, että jokainen sote-alan ammattilainen olisi myös innokas ”ope”.