Restonomiopinnot avaavat ovia monipuolisiin työtehtäviin
Valmistuin Kittilän lukiosta ja hain suoraan opiskelemaan restonomiksi Lapin AMKiin. Rovaniemi oli jo ennestään tuttu kaupunki minulle ja Lapin AMKin restonomikoulutuksessa on myös painotus arktiseen matkailuun. Opinnot vaikuttivat mielenkiintoisilta ja monipuolisilta ja niiden avulla saa helposti töitä myös täällä pohjoisessa.
Haluan opiskella Lapissa, sillä se on minun kotipaikkani, ei ole toista samanlaista. Rovaniemi opiskelukaupunkina on monipuolinen, täällä löytyy vähän kaikkea harrastusmahdollisuuksista opiskelijatapahtumiin. Kaikki tarvittava on lähellä ja kampukset eivät ole kaukana keskustasta.
Suosittelen Rovaniemeä opiskelupaikkakunnaksi, sillä täällä eri koulutusalat tekevät yhteistyötä keskenään ja uusiin ihmisiin on helppo tutustua. Opiskelijatapahtumia on paljon aina bileistä peli-iltoihin. Meillä tehdään aktiivista yhteistyötä yliopiston kanssa, joka tuo monipuolisuutta opiskelija-arkeen. Opiskelijoista pidetään hyvää huolta ja meitä kuunnellaan aktiivisesti.
Opiskelu on ollut mukavaa ja monipuolista. Välillä on rankempia jaksoja ja suurempia projekteja ja toisinaan helpompia perusopintoja. Kurssit ovat painottuneet suurimmaksi osaksi matkailuun, mutta meillä on opintoja myös eri kielistä ja itsensä kehittämisestä. Matkailua käydään läpi muun muassa asiakaspalvelun, trendien, talouden, viestinnän ja globaalin toimintaympäristön kannalta.
Opinnot on toteutettu erittäin projektiluontoisesti. Moni kurssi voi vaikuttaa eri tavoin yhteen ja samaan projektiin. Tavallisena päivänä aamulla käydään läpi päivän aiheet, ollaan luokan kanssa yhteisellä luennolla ja iltapäivästä hyödynnetään luennoista saatua oppia ja materiaaleja meneillä olevaan projektiin. Opintoja toteutetaan monella eri tavalla, kuten luentojen, itseopiskelun, verkko-opintojen, projektien, harjoitusten ja työharjoitteluiden avulla.
Hyödynnämme opinnoissamme laajasti erilaisia Lapin AMKin oppimisympäristöjä ja ohjelmia. Lapin AMKilla on verkkokampus Moodlessa, käytämme Adobe Connectia verkkoluennoilla, Googlen palveluita, kuten Drivea sekä Office 365:n ohjelmia. Käytössä on myös eri palveluita opintojen suoritusten tutkimiseen, opetussuunnitelmien päivittämiseen ja verkkokirjastoon.
Yksi kurssi on jäänyt opintojen aikana erityisesti mieleen normaalista poikkeavana. Kurssilla käytiin läpi eri maiden ruoka- ja juomakulttuureja. Sen aikana maisteltiin erityyppisiä ruokia ja opiskelijat opettivat toisilleen, miten kyseisen maan ruokakulttuurissa käyttäydytään ja mikä siitä tekee erilaista. Juomakulttuurien osalta pidettiin mm. viininmaisteluita, joissa testailtiin erilaisia viinejä ja niiden tuotantotapoja ja muita eroavaisuuksia.
Opinnoissa on ollut tähän asti parasta työelämälähtöisyys. Opintoihin liittyvät projektit tehdään oikeille toimeksiantajille ja yritykset ovat mukana projektien kehittämisessä. Opintojen aikana pysyy verkostoitumaan alan ihmisten kanssa. Restonomi on matkailu-, ravintola- ja palvelualojen esimiestutkinto, joten valmistumisen jälkeen on mahdollista työskennellä muun muassa vuoropäällikkönä, ravintolapäällikkönä, palveluvastaavana, yrittäjänä tai markkinointipäällikkönä. Olen päässyt harjoitteluiden antaman työkokemuksen ansiosta työskentelemään opintojen ohessa paikallisen ravintolan keittiöön.
Urasuunnitelmani ovat vielä auki, sillä etsin omaa suuntaani. Tavoitteenani on kuitenkin edetä alallani ylöspäin ja etsiä töitä, jotka motivoivat itseäni kehittymään. Työelämä on vahvasti läsnä opinnoissa, moni projektitehtävä tulee toimeksiantona suoraan paikalliselta lappilaiselta yritykseltä. Työharjoittelut tehdään alan yrityksissä ja moni harjoittelupaikka palkkaa harjoittelijan myös töihin.
Valmistumisen jälkeen haluaisin jäädä Lappiin töihin, mutta en pidä muualla työskentelyä yhtään huonompana vaihtoehtona. Käytännön kautta tehdyt opinnot ovat antaneet todella hyvää oppia tulevaa työelämää ajatellen ja harjoittelussa pääsee tekemään ja oppimaan oikeissa työtehtävissä ja työympäristössä. Tänne kannattaa hakea opiskelemaan, sillä Lapin AMKissa on oma tunnelmansa ja restonomiopinnot avaavat ovia hyvin monipuolisiin työmahdollisuuksiin.
Unna Vuolli, restonomiopiskelija