kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Hakijalle / AMK-tutkinnot / Restonomikoulutus tuntui luontevalta vaihtoehdolta ja se mahdollistaa myös työnteon ulkomailla

Restonomikoulutus tuntui luontevalta vaihtoehdolta ja se mahdollistaa myös työnteon ulkomailla



Opiskelijakertomus Henna 2022 420x200.jpg
Kävin Oulussa Haukiputaan lukion ja pääsin sieltä suoraan sisään Lapin AMKiin. Kolmesta kampuskaupungista Rovaniemi oli mieluisin ja myös kätevän matkan päässä Oulusta. Pohdin pitkään valintaa, koska halusin myös etelään Oulua isompaan kaupunkiin. Koin kuitenkin, että matkailualasta saisi eniten irti juuri Lapissa hyvien työllistymismahdollisuuksien ansiosta.

Matkailu on aina ollut itseä kiinnostava aihe ja haluan tulevaisuudessa käydä mahdollisimman monessa maassa. Restonomikoulutus tuntui luontevalta vaihtoehdolta ja se mahdollistaa myös työnteon ulkomailla.

Opiskelukaupunki

Rovaniemi on juuri sopivan kokoinen, tapahtumia on riittävästi ja opiskelijoiden välillä on hyvä yhteishenki. Uusiin ihmisiin on tutustunut helposti ja nopeasti. Rovaniemi on hyvä valinta, jos pidät luonnosta ja hieman rauhallisemmasta menosta. Täällä saa nauttia kaupungin menoista, mutta samalla myös luonto on aina lähellä jos haluaa rauhoittua.

Opinnoista

Opinnoissa on tähän mennessä mm. liiketoimintamalleihin ja yrittäjyyteen tutustumista. Kielten opintoja ja myös esimerkiksi ruoka- ja juomakulttuuri aiheinen kurssi. Miltei jokaisella kurssilla on ollut jokin projekti/ryhmätyö. Harjoitteluja on ollut useampia ja lähipäivillä olemme luennoilla saaneet nauttia alan ammattilaisten vierailuista. Työelämäyhteydet näkyvät opinnoissa esim. niin, että joillakin opintojaksoilla on ollut juuri aiemmin mainitsemiani vierailijoita ja myös ennen harjoittelupaikan hakemista olemme useamman kerran saaneet esittelyjä eri yrityksiltä. Monimuoto-opinnot ovat mahdollistaneet työn teon opiskelujen ohessa. Lisäksi voi vapaammin matkustella, pidemmät pätkätkään esim. eri kaupungissa eivät haittaa opiskelua.

Opinnoissa on ollut parasta opiskelijatapahtumat, koska niissä on päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin. Lisäksi työharjoittelut, koska kokemus on ollut todella tärkeää ja luotto omaan osaamiseen on kasvanut.

Valmistumisen jälkeen voin työskennellä esimerkiksi ravintolan tai hotellin esimies- ja johtamistehtävissä. Koulutus avaa mahdollisuudet myös mm. ohjemapalveluiden tuottamiseen. Olen työskennellyt oman alan työtehtävissä jo opintojen aikana. Olen ollut vuoden töissä Joulupukin pajakylässä Napapiirillä. Alun perin pääsin tontuksi harjoittelun kautta ensimmäisenä opiskeluvuotena ja olen saanut jatkaa siellä aina tähän asti. Samassa firmassa olen päässyt tekemään myös matkaoppaan hommia safareilla.

Urasuunnitelmia

Haluaisin ehdottomasti tehdä töitä jossain vaiheessa ulkomailla ja kokea myös ohjelmapalveluiden tuottamista. Mielenkiintoista olisi nähdä myös hotellin toimintaa tarkemmin. En vielä tiedä haluanko jäädä Lappiin. Haluaisin kyllä kokeilla työntekoa myös etelässä ja Suomen ulkopuolellakin, mutta Lappi on loistava paikka matkailualan töille. Toivottavasti luvassa on siis monipuolisia työmahdollisuuksia lähellä ja kauempanakin.

Mielestäni hyvät ainakin tähänastisien opintojen perusteella. Harjoittelujakin pääsi tekemään halutessaan useamman jo ensimmäisenä vuonna, ja mielestäni ne ovat paras tapa oppia.

Kolme hyvää syytä opiskella Lapin AMKissa: 

  • Lapin luonto on lähellä
  • Kampus on sopivan kokoinen ja viihtyisä
  • Täällä ihmiset ovat mukavan rentoja 

Henna Haapakoski, restonomiopiskelija