kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Hakijalle / AMK-tutkinnot / Paljon käytännönläheisiä projektitöitä

Paljon käytännönläheisiä projektitöitä



Oma polkuni tieto- ja viestintätekniikan opiskelijaksi eroaa valtaosan reitistä siten, että olen jo ehtinyt olemaan työelämässäkin 3,5 vuotta ennen opiskeluiden aloittamista Lapin AMKissa. Työni lennonjohtajana päättyivät Kauhavan tukikohdan sulkemisen jälkeen, ja edessä oli vaihtoehtoisesti joko pitkä työttömyys tai uudet kuviot, joista valitsin jälkimmäisen.

Pekka SonninenTVT.jpg Olen elämäni aikana ollut tietotekniikan kanssa tekemisissä pikkupojasta saakka, ja tämä tuntui siksi hyvin luontevalta valinnalta. Lisäksi motivoivana tekijänä oli mahdollisuus myöhemmin hyötyä kummastakin tutkinnosta toista ajatellen tulevaisuudessa työelämään jälleen siirryttäessä, kenties jopa yhdistellä niitä. Rovaniemi valikoitui opiskelupaikkakunnaksi ilmaston (aidosti neljä vuodenaikaa) ja muutaman jo paikkakunnalla opiskelevan kaverin ansiosta. Tätä valintaa en ole katunut päivääkään koulun alun jälkeen, eikä Rovaniemi kuulostaisi yhtään huonolta paikalta jäädä asumaan valmistumisen jälkeenkään, mikäli sopiva työpaikka kohdalle osuu.

Näin toista opintovuotta aloittaessa voi todeta, että ensimmäinen opintovuosi meni meidän osaltamme varsin joutuisasti ja lukuisien uusien asioiden oppimisen merkeissä. Opintojaksokokonaisuudet oli suunniteltu järkevästi siten, että pystyimme hyödyntämään niin syksyllä kuin keväälläkin kyseisellä opintojaksolla opiskeltuja aineita soveltaen niitä projekteissamme.

Syksyn aikana kävimme läpi ammatilliseen perusosaamiseen liittyviä juttuja, kuten aiempia opintoja kertaavaa matematiikkaa sekä ohjelmoinnin perusteita. Kaikki tämä oli kuitenkin vain lämmittelyä kevättä varten, sillä keväällä saimme hoitaaksemme ensimmäisen todellisen haasteen, kun SmartCabin-projektimme käynnistyi. Tarkoituksena oli luoda toimiva pienoismalli-prototyyppi tulevaisuuden älytalosta, jossa kaikkia järjestelmiä ohjattaisiin älykkäästi esimerkiksi tietokoneen tai älypuhelimen kautta. 

Elektroniikan perustaitoja ja tietoverkkoja sekä verkkopalvelimen pystyttämistä harjoiteltiin käytännön toimenpitein ja tietoturvaa sekä testauksen perustaitoja iskostettiin mieliin luennoilla. Lopuksi tämä kaikki opittu osaaminen otettiin käyttöön käytännön tasolla. Niin talon pienoismalli itsessään kuin myös siellä käytettävät toiminnalliset komponentit olivat lähes kaikki itse tehtyjä, kuten myös kaapeloinnit ja kytkennät. Kokonaisuutta ohjattiin itse kehittelemiemme käyttöliittymien avulla Raspberry Pi2-tietokoneen kautta. Näille kyseisille koneille loimme itse "älytalon" tarvitsemat palvelinominaisuudet kattavat palvelimet, ja täten pystyimme mahdollistamaan myös etäkäytön esimerkiksi älypuhelimen kautta. Lopuksi testasimme kaiken toimivuuden sekä yhteensopivuuden oppimamme mukaisesti. Koko kevään kestänyt kokonaisuus huipentui huhtikuun lopulla, kun esittelimme Rovaniemen Jokiväylän toimipisteen aulassa järjestetyillä messuillamme omia luomuksiamme.

Koin itse tällaisen projektikeskeisen opintotavan, jossa muut opintojaksolla opetettavat aineet tukevat itse projektia, varsin mielekkääksi. Kaikkea opittua pääsi suoraan soveltamaan käytäntöön, ja toden totta, niin kuin vanha sanonta sanoo, tekemällä oppii! Opettajat ovat myös olleet erittäin mukavia ja helposti lähestyttäviä, joten ilmapiiri koko koulussa on tämän vuoksi varsin avoin ja kannustava. Tuntevat meidät nimeltäkin! Omiakin ideoita on voinut esittää, ja niihin on suhtauduttu kannustavasti ja myönteisesti. Koulullamme on myös erittäin hyvät tilat opiskella alaa. Meiltä löytyy esimerkiksi hyvinkin viimeisen päälle oleva ohjelmistotekniikan laboratorio, pLab. Mielestäni on myös äärimmäisen hyvä, että nämä projektit ovat ajan hermolla, sillä tämän tyyppinen osaaminen tulee tulevaisuudessa avaamaan useita ovia työmarkkinoille.

Voin lämpimästi suositella Lapin ammattikorkeakoulua ja tieto- ja viestintätekniikan opintoja kaikille mielenkiintoisia uusia haasteita etsiville, jotka haluavat haastaa itseään oppimaan paljon uutta ja tulevaisuudessa työskennellä jatkuvasti kehittyvässä ympäristössä. Koska opinnoissa lähdetään aina liikkeelle nollaosaamisesta, ei hakiessa tarvitse myöskään murehtia siitä, ettei alan kanssa ole ollut tekemisissä. Täällä me kaikki opimme uutta, jatkuvasti!

Pekka Sonninen, Tieto- ja viestintätekniikan opiskelija