DI Rauno Toppila toimii osaamispäällikkönä Lapin ammattikorkeakoulun Uudistuva teollisuus -osaamisryhmässä.
Kun aloitin opiskelun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa (AMOK) syksyllä 2018, oli edellisistä opinnoista ehtinyt vierähtää tovi, noin kymmenen vuotta. Taustaa on ammattikorkeakoulusta TKI- ja opetuspuolelta ja opintoja myös teknillisestä oppilaitoksesta, joten molemmalla puolella opettajan koroketta olen opintoja suorittanut ja opettanut.
Ensimmäinen osaaminen olikin taas hakea opiskelijamoodi päälle ja opetella oppilaaksi.
Opiskelija osoittaa olevansa opiskelija sekä opiskelijakortilla, että kiireisellä ilmeellä läppäriä selaten. Mutta se on myös motivoitunut mielentila, jota ei AMOK-opiskelijoilta puutu. Tässä motivaatiossa auttaa myös hyvä ryhmädynamiikka, joka johtui pitkälle ennakkoon suunnitelluista ryhmistä.
Miten tunnistaa oma osaaminen? Miten osoittaa osaamisensa?
Ihmismielen syvissä sopukoissa on pieni pinni, bitti poikittain tai moraalinen lukko, mikä estää oman osaamisen arvostuksen ja arvotuksen aliarvioimalla ennakkoon mitä jo on oppinut.
Häpeä, omatunto tai muu nuoruuden epäonnistuminen (frustraatio?) vie parhaan terän osaamisensa tunnistamisesta, tunnustamisesta ja osoittamisesta. Suomalaiskansallista melankolinaakin siinä on havaittavissa. Puolankalainen pessimismi pyrkii päätään nostamaan: ” Mitäpä se hyvejää?”
Hyvä esimerkki on, jos on ulkomailla kaupassa, eikä uskalla mennä kysymään myyjältä apua, koska ei osaa tarpeeksi kieltä. Siis haloota? Siinähän on myyjällä se vastuu osata sen verran, vaikka viittomalla tehdä asiaa tiettäväksi, niin että asiakkaan kanssa tulee kaupanteon transaktio hoidettua.
Oppilas on asiakas ja tutoropettaja on kauppias, joka pyrkii ymmärtämään oppilaan esittämän osaamisen.
Millä tavalla osaamistansa pystyy osoittamaan? Vastaus: ”Kaikella tavalla.”
Jollekin sopii blogi, jollekin essee, joku haluaa ottaa kuvia, tehdä videoita, kuunnelmaa, keskustella tutorin kanssa, kirjoittaa portfoliota, havainnoida ympäristöään ja itseään. Äläpä huoli, kaikki käy.
Oma osaamisen osoittamiseni ei niinkään mennyt ensi vaiheessa yrittämisen ja erehtymisen kaunista polkua, vaan sisälsi runsaasti aloittamisen tuskaa. Tabula rasa, tyhjä taulu, tyhjä pää.
Laitoin pystyyn blogin BlogSpotiin, mutta pohdinnat eivät olleet syvällisiä, lähinnä päiväkirjaa tapahtumista. Olenko tylsä? Jaanko tämän, enkö jaa? No, jaoin sitten kaikille. Maailmalle. Nyt kaduttaa, mutta sen saa pois, eikö saakin? Tosin se tarina jää elämään omaa virtuaalista elämäänsä maailmankaikkeuden loppuräjähdykseen asti. Kestävää on tämä osaamisen osoittaminen.
Blogi kuitenkin avasi jo hieman sielun solmua ja siitäpä rohkaistuin, kuten moni muukin ryhmässämme, hakemaan digitaalisia osaamisia eri merkkien suorittamisen kautta. Joitakin ilonpilkahduksia huomasi heti, kun sai vaikkapa tuon blogin pystyyn, jaettua tiedostoja, käytettyä kyselyitä jne. Jonkin ajan kuluttua sainkin Some-osaajan ensimmäisen merkin. Olen Some-Ninja!
Esseet olivat myös alussa takertelevia, mutta tätä lajia olin treenannut jo suorittaessani Kasvatustieteen 10 op. perusteet Avoimen yliopiston kautta etukäteen kesällä. Siis töihin siitä ja kertomaan turvallisuudesta.
Tiedon sisäistäminen turvallisuusosaamisessa tapahtui tutustumalla oman oppilaitokseni ohjeisiin, säännöksiin ja siinä samalla tuli käytyä läpi Intrassamme olevat sisällöt. Osasin osoittaa osaamista ja oppia samalla uusia asioita koko organisaatiostamme. Palkitsevaa.
Yrittäjyyden, niin sisäisen kuin ulkoisenkin ymmärtämiseen ja osoittamiseen löysin innoituksen teemasta ”Kiertotalousyrittäjyyden integraatio opetukseen”, josta kirjoitimme kollegani Mirva Juntin kanssa myöhemmin artikkelinkin Digipolis Magazineen. Osaaminen osoitettu, julkaisupisteet tienattu ja hieman arvostusta talon sisältäkin. Motivaatio kasvaa.
Syyskuusta joulukuuhun käytin runsaasti aikaa tutkimalla meille räätälöityä opetuksen tarjoomaa ja siinä vaiheessa näkyi valoa tunnelin päässä (ei ikäni puolesta; 57 v. vaan tiedollisesti). Meille annetaan hyvää opastusta webinaarien muodostamiseen, koostamme paljon opetuksen esityksiä toisillemme ja niiden esityksien sisällöistä löytyikin taas hyvät viitteet lähes kaikkiin niihin teemoihin, joita meidän tulee osaamisessamme pystyä näyttämään.
Nyt motivaatio olikin jo niin hyvä, että otin lomaa työstä ja lähdin tyhjentämään meille täytettyä pajatsoa. Muutaman kerran löin heti keskelle, jokin pomppu ja pienempiä voittoja. Mutta plussalle koko ajan.
Muutama idea nousi myös mieleen, kun pidin oppituntia Projektien johtamisesta, koska kollegani oli ulkomailla ja sijaistin häntä.
Aloitin tunnin kertaamalla oppilaitoksemme turvallisuusohjeet, kokoontumispaikat, tärkeimmät linkit ja puhelinnumerot. Kun olimme tämän harjoitelleet, annoin oppilaalle kamerakännykän ja vedimme homman uudestaan videoksi. Taas osoittamista videon ja esseen muodossa. Ja oppilaatkin tykkäsivät, kun oli erilainen tunti.
Loppusilaus
Mikä on tärkein este osaamisen osoittamisen ja Sinun välillä?
Kyllä se on oma pää, joka lähtee sensuroimaan tuotosta, ennen kuin se on valmiskaan. Huonoa tapaa osaamisen esittämiseen ei olekaan. Täydennettävää, tarkennettavaa ja ohjausta vaativaa kylläkin.
Tutorit ohjaavat oikealle polulle, ryhmän kesken alkaa tiedon jakaminen jossakin vaiheessa aina ja sitten saatkin hyvää kannustusta ja mallia ihan tarpeeksi.
Kitaran soittamisessa ja oman osaamisen osoittamisessa on sama periaate: toistoja, toistoja.
Sinä osaat!
Kuva 1. Rauno Toppila (kitara ruostumatonta terästä)