kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Hakijalle / AMK-tutkinnot / Opiskelun tulisi olla innostavaa ja motivoivaa. Sen tulisi herättää uteliaisuutta ja halua oppia uutta. Lapin AMK tarjosi minulle juuri tällaisen mahdollisuuden.

Opiskelun tulisi olla innostavaa ja motivoivaa. Sen tulisi herättää uteliaisuutta ja halua oppia uutta. Lapin AMK tarjosi minulle juuri tällaisen mahdollisuuden.



Opiskelijakertomus Nelli 2023 420x200.jpg
Ennen opintojani olin epävarma siitä, mitä halusin tehdä tulevaisuudessa. Taide oli minulle rakas harrastus. Halusin kuitenkin erottaa harrastukseni ja työelämäni toisistaan.

Isäni oli opiskellut Lapin AMKissa, päätin harkita samaa vaihtoehtoa. Lappilainen osaaminen kiinnosti minua ja mahdollisuus suorittaa opintoja verkossa tuntui houkuttelevalta. 

Olin aina ollut kiinnostunut yrittäjyydestä ja johtamisesta. Se kiehtoi minua, mutta aiheutti myös hieman pelkoa. Halusin kuitenkin oppia ymmärtämään liiketoimintaa paremmin. Maailma pyörii vahvasti liiketalouden ympärillä ja halusin olla osa sitä. Sen ymmärtäminen olisi taito, joka ei menisi koskaan hukkaan.

Aiemmin olin suorittanut merkonomin tutkinnon Helsingissä päiväopetuksessa. Luokkahuoneessa oli välillä vaikeuksia keskittyä, mutta nyt kotona opiskellessani saan viimein rauhan ja hiljaisuuden. Voin keskittyä omien ajatusteni kuunteluun ilman häiriötekijöitä. Opetus järjestetään iltaisin, mutta oikein ahkerana voin herätä aikaisin tehtävien pariin. Ennen opintojani muutin Saksaan. Saksalaiset tunnetaan heidän kovasta työmoraalistaan. Nähdessäni työvaatteisiin pukeutuneita liike-elämän ihmisiä muistin haaveeni elävästi. Nyt täytyisi vain työskennellä itsensä eteen mahdollisimman paljon ja tavoite kirkkaana mielessä pysyen.

Havahtumiseni muuttaa Saksaan tapahtui kutakuinkin samaan aikaan, kun huomasin matkalaukkuni häviävän lentoaseman hihnalle. Laskelmoituja riskejä oli otettava, jos niistä voisi seurata jotain positiivista. Halusin oppia kulttuurista toimintamalleja ja erityisesti omaksua korkean työmoraalin. Täytyi lähteä siis paikanpäälle tutkimaan, miten he siinä onnistuivat. Vaati myös proaktiivisuutta oppia kohdemaan kieli. Paikalliset arvostavat sitä äärimmäisen paljon. Saksa opiskelumaana tarjoaa hyviä mahdollisuuksia etenemiselle suomalaisella tutkintotodistuksella. Lapin AMKin todistuksella tulen saamaan myös suoraan tutkintoni tasoista palkkaa.

Verkko-opinnoista

Opiskeluni Lapin AMKissa on tähän asti ylittänyt odotukseni. Olen tyytyväinen siihen, miten olen pystynyt ajoittamaan työni ja muun elämäni. Aluksi kauhistelin ajatusta ammattikorkeakoulun vaativuudesta, mutta eihän se nyt ihan näin ollut. Oma pieni kriitikkoni oli päässyt vauhtiin. Minä osaan ja pystyn ajattelemaan ja tässä kohtaa ikääni olen jo kypsä tälle opille. Älä siis missään nimessä ajattele, että ”korkeakoulu” tarkoittaisi jotain mahdotonta ja antaisi sen jarruttaa päätöstäsi!

Ensimmäisen vuoden syksyllä olen käynyt läpi erilaisia aiheita, kuten tietojenkäsittelyä, liiketoiminnan perusteita ja lakiin liittyviä asioita. Työharjoittelut alkavat vasta myöhemmin, kun olen saanut teoreettista osaamista enemmän. Myös ryhmätöitä on tehty ja etänä niiden tekeminen on onnistunut mainiosti. Vaikka en ole vielä päässyt näyttämään opittua osaamistani työelämässä, katson jo vaihtoehtoja ensimmäiselle työharjoittelulle. Tavoitteenani on päästä mieleiseeni yritykseen, jotta voisin työllistyä sinne myöhemmin.

Verkko-opiskelu on mahdollistanut tehtävien tekemisen omassa tahdissani mistä tahansa. Joskus istun autossa kyytiläisenä läppäri tulessa näpyttäen. Itsensä johtamisen taito korostuu, mutta vapaus, joka siitä seuraa tuo elämääni valtavasti iloa. Olen tyytyväinen siihen, miten paljon olen oppinut tulevaisuuttani ajatellen jo muutamassa kuukaudessa. Opinnoissa parasta on ollut kokonaisuus ja tunne siitä, että teen jotain tärkeää itseni eteen. Opettajat ovat äärimmäisen motivoivia mikä auttaa minua pysymään kiinnostuneena. Tunnen myös olevani tervetullut opiskeluyhteisöön, vaikka olenkin verkossa. Alussa epäilin, miten tämä toimisi käytännössä. Huomasin kuitenkin nopeasti, että se oli mahdollista.

Urahaaveita

Valmistumisen jälkeen minulla on mahdollisuus päästä esimerkiksi esimiesasemaan tai hallinnollisiin tehtäviin. Olen työskennellyt aiemmin asiakaspalvelijana erinäisissä tehtäväyhteyksissä. Haluaisin perustaa oman yrityksen joko sivutoimisena tai päätoimisesti. Suunnittelen myös jatko-opintoja aiheesta. Tärkeintä on, ettei koskaan lopeta kehittämästä itseään. Kuten näyttelijäntaiteen opettajani joskus sanoikin ”Mitä järkeä on tehdä mitään, jos sitä ei tee kunnolla?”. Niin, siinäpä on hyvä muistutus itsellenikin.

Miksi opiskelu Lapin AMKissa kannattaa:

1. Pääset elämässä eteenpäin

2. Opettajat ovat ”ajanhermoilla” opetettavasta aiheesta

3. Sinua tullaan arvostamaan työelämässä ja sinulla on mahdollisuus jatkokoulutukseen

Vielä pieni muistutus: opiskelun ei kuulu olla ”pään hakkaamista seinään”. Liiketalous on aiheena sellainen, että se sopii niin moneen ja sitä voi halutessaan soveltaa myös omiin harrastuksiin. Et tule siis katumaan päätöstäsi opiskella ainakaan aiheen puolesta. Lisäksi kasvat niin henkilökohtaisesti kuin ammatillisestikin. Liiketalouden osaajille kehittyy omanlaista karismaa!

- Nelli, tradenomiopiskelija verkkokampukselta (Tornio)