Olen valmistunut ammattiopisto Lappiasta sähkö- ja automaatioasentajaksi, ja tehnyt alan töitä lähes kaksi vuotta. Kemi on kotipaikkakuntani, joten oli mukavaa jäädä jatkamaan opintojani ammattikoulun jälkeen tänne. Kemi on myös hyvä opiskelupaikkakunta etenkin tekniikan alalla opiskelevalle, sillä Meri-Lapissa on paljon teollisuuden alan yrityksiä.
Kosmoksen toimipisteellä Kemissä meillä on hyvät sähkö- ja automaatiotekniikan laboratoriot, joita hyödynnämme paljon opinnoissamme. Laboratoriot on uusittu muutamia vuosia sitten, joten ne ovat erittäin edistykselliset ja nykypäiväiset. Opintomme muodostuvat siten, että ensin käymme läpi teoriaa, ja sen jälkeen sama toteutetaan käytännössä. Opinnoissa parasta ovatkin olleet käytännön työt, koska niiden parissa pääsemme ryhmissä pohtimaan ratkaisuja ongelmiin.
Opintoihin on kuulunut mm. matematiikkaa, fysiikkaa, ammattiaineita ja lisäksi esimerkiksi kieliä, joista on työelämässä hyötyä. Opiskelu on ollut silloin tällöin haastavaa, mutta kuitenkin palkitsevaa. Tähän astisista opinnoista orientaatioprojektikurssi on jäänyt minulle parhaiten mieleen, koska siinä jakauduimme pieniin ryhmiin, joissa sitten pääsimme suunnittelemaan ja rakentamaan ryhmällemme dronen. Voittaja tällä kurssilla ratkaistiin leikkimielisellä kilpailulla. Opintoihin kuuluvat työharjoittelut suoritamme kesäisin, ja olin itse viime kesänä töissä Outokummulla prosessinhoitajana. Lomien aikana olen tehnyt myös kunnossapitotöitä Kevitsan kaivoksella.
Lapin AMK on oppimisympäristönä erittäin hyvä, sillä koulu on tarpeeksi pieni, ja opiskelijat saavat opettajilta paremmin apua ongelmiin. Opinnoista voi myös keskustella rennosti opettajien kanssa, sillä suurin osa opettajista tuntee sinut, ja sinä opettajat.
Valmistumisen jälkeen sähkötekniikan insinööri voi työskennellä erilaisissa työtehtävissä, kuten työnjohdossa tai suunnittelutoimistoissa. Itse aion valmistumisen jälkeen työskennellä sähköasentajana, ja kun kokemusta on kertynyt riittävästi, tahtoisin siirtyä työnjohtajaksi tai perheyritykseen työskentelemään. Mielestäni sähkötekniikan opinnot antavat hyvät eväät työelämää varten.
Suosittelen Lapin AMKia opiskelupaikaksi, koska tämä ja on tarpeeksi pieni koulu, ja täällä saa helposti apua opintoihin. Sähkötekniikan opintoja suosittelen sellaisille, jotka haluavat haastaa itseään opinnoissa, ja jotka kokevat kiinnostusta sähkötekniikkaa kohtaan.
- Joonas Harila, sähkö- ja automaatiotekniikan insinööriopiskelija