kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Hakijalle / AMK-tutkinnot / Opinnoissa parasta ovat työharjoittelut

Opinnoissa parasta ovat työharjoittelut



jenina hallikainen.png
Ennen nykyisiä opintojani olen suorittanut ylioppilastutkinnon sekä tarjoilijan tutkinnon. Valitsin terveydenhoitajan opinnot, koska haluan tehdä töitä ihmisten parissa ja tiedän että alalla voi suuntautua moneen erilaisiin tehtäviin. Lisäksi alallani on paljon töitä tarjolla. Tiesin jo ammattikoulun aikana, että haluan lähteä lukemaan myöhemmin terveydenhoitajaksi. Lapin AMK on lähellä kotipaikkakuntaani Ylitorniota, joten tuntui parhaalta vaihtoehdolta hakea juuri tähän kouluun.

Rovaniemi on myös luonnon ympäröimänä ja talvisin täällä on lunta, jota kaipaan joka vuosi. Täällä on paljon toimintaa opiskelijoille, niin harrastuksia, opiskelijabileitä, kuin muitakin tapahtumia. Lisäksi Rovaniemi on hyvin kansainvälinen kaupunki turistien vuoksi.

Opiskelumme koostuvat teoriaopinnoista, ryhmätöistä, käytännön harjoitteluista koulun hoitotyöympäristössä, itsenäisestä opiskelusta ja erityisesti harjoittelujaksoista eri yksiköissä. Ensimmäisen puolen vuoden aikana opettelimme, minkälaista opiskelu ammattikorkeakoulussa on. Lisäksi opettelimme perushoitotyöntaitoja, kuten mittauksia, potilaan siirtoa ergonomisesti, lääkehoitoa ja injektioiden pistämistä. Toisena vuona olemme keskittyneet sisätaudin, kirurgian ja mielenterveystyöhön niin teoriassa kuin harjoittelun merkeissä.

Hoitotyön opiskelijoina suurin osa koulussa viettämästämme ajasta kuluu oppimisympäristö ENVIssä jossa harjoittelemme hoitotyön käytäntöä. ENVIssä pukeudumme asian mukaisesti hoitovaatteisiin. Koulussa on uusia ryhmätyötiloja, tietokoneluokkia ja uusi kahvila, jonka myötä jaksaa jäädä koululle tekemään koulutöitä pidemmäksikin aikaa.

Opinnoissa tähän asti parasta on ollut ehdottomasti työharjoittelut, koska joka päivä on erilainen ja joka päivä oppii uutta. Oppimisen kannalta harjoittelut on mielestäni paras tapa oppia, kun itse pääsee tekemään ja olemaan potilaan kanssa kontaktissa. Tällä hetkellä työskentelen vanhustenkodissa koulun ohella.

Terveydenhoitajana voi tehdä töitä esimerkiksi neuvolassa, kouluterveydenhoitajana, työterveydenhoitajana sekä sairaanhoitajan tavoin sairaalassa, erilaisissa laitoksissa ja kotisairaanhoidossa. Haluaisin päästä valmistumisen jälkeen ensisijaisesti terveydenhoitajan töihin, mutta voisin tehdä mielelläni töitä myös sairaanhoitajan tehtävissä. Työkokemusta hankittuani haluaisin lukea YAMK tutkinnon, jotta uralla pääsisi etenemään.

Suosittelen Lapin AMKia opiskelupaikaksi, koska oppimisympäristöt sairaanhoitajille ja terveydenhoitajille ovat erinomaiset. Lisäksi opettajat ovat ammattitaitoista porukkaa, joilta saa hyvin vinkkejä ja tukea koulun käynnin aikana.

Hoitoalalla saa olla tekemisissä ihmisten kanssa, töitä on hyvin tarjolla niin Suomessa kuin ulkomaillakin. On mahdollisuus työllistyä monenlaisiin yksiköihin. Lisäksi hoitotyö on hyvin moniammatillinen ala, sillä siinä tehdään yhteistyötä eri ammattihenkilöiden kanssa.

Jenina Hallikainen, terveydenhoitajaopiskelija


Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää evästeistä. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK