Olen erittäin kiinnostunut ikääntyvien hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja terveyden tukemisesta ja edistämisestä. Ikääntyvien palvelujen kehittäminen on myös minun kiinnostuksen kohteeni. Näihin asioihin geronomin koulutus on juuri suunniteltu. Koulutus on hyvin laaja-alainen ja uramahdollisuudet valmistumisen jälkeen ovat moninaiset. Vanhustyön alalla on lisäksi erittäin hyvät työnäkymät.
Lähihoitajan tutkinnon lisäksi olen opiskellut Jyväskylän avoimessa yliopistossa gerontologian perusopinnot. Minulla on myös senior personal trainerin sekä ikävalmentajan pätevyys. Lisäksi olen ollut monissa vanhustyöhön liittyvissä lyhyemmissä koulutuksissa.
Asun Oulussa ja Lapin AMK oli minulle sijainniltaan parhain vaihtoehto, jossa on mahdollista opiskella geronomiksi. Lisäksi olin kuullut Lapin AMK:n olevan hyvä ja yhteisöllinen opiskelupaikka, jossa on ammattitaitoiset opettajat. Kemi on sopivan pieni paikka ja keskustassa on kaikki palvelut lähellä. Monimuoto-opinnoissa opiskelu ei välttämättä vaadi opiskelupaikkakunnalle muuttamista. Lähiopiskelupäivien aikana Kemissä on hyvät mahdollisuudet vuokrata asuntoja muutamaksi päiväksi tai vaihtoehtoisesti kulkea päivittäin Kemiin, jos oma asuinpaikka ei ole kovin kaukana. Minä olen kokenut Kemin viihtyisäksi paikaksi opiskella.
Geronomin opinnoissa olemme käsitelleet vanhustyötä hyvin monipuolisesti ja laaja-alaisesti eri näkökulmista. Opinnot ovat sisältäneet paljon ryhmätehtäviä, mutta osin myös pari- ja yksilötehtäviä. Monimuoto-opinnoissa on sekä lähi- että etäpäiviä, mutta opiskelu on pitkälti itsenäistä opiskelua. Opinnoissa on myös useita käytännön harjoittelujaksoja. Lähi- ja etäpäivät ovat olleet hyvin antoisia ja sisällöltään tiiviitä.
Kontaktipäivät ovat sisältäneet muun muassa opettajien ja vierailijoiden luentoja, ryhmäopiskelua sekä seminaareja. Käytännön harjoittelujaksot ovat olleet erittäin opettavaisia. Sosiaali- ja terveydenhuollon eri sektoreilla toteutetut harjoittelut ovat antaneet tärkeää oppia tulevaisuuteen. Harjoitteluissa oma-aloitteisuus on kaiken A ja O. Kannustan opiskelijoita hyödyntämään tilaisuutta ja tutustumaan mahdollisimman laajasti erilaisiin vanhustyön työtehtäviin eri sosiaali- ja terveydenhuollon sektoreilla.
Opiskelussa olen kokenut rikkautena opiskelijoiden laajan ikähaitarin, erilaiset taustat sekä asuinpaikat ympäri Suomen. Jokainen opiskelija on tuonut omanlaista asiantuntijuuttaan ja osaamistaan opiskeluihin sekä erilaisia näkökulmia opiskeltaviin asioihin. On ollut mielenkiintoista ja opettavaista kuulla opiskelijakavereiden asuinpaikkakuntien, tai nykyisin hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuollon ikäihmisten palveluiden tilasta. Opiskelijoiden erilaiset ammattitaustat sekä työkokemukset tuovat arvokasta lisää opiskeluun.
Kurssit ovat olleet monipuolisia. Opintojen ensimmäisenä vuonna opinnot sisälsivät muun muassa monitieteistä gerontologiaa sekä kliinistä gerontologiaa, gerontologista hoitotyötä, palvelujärjestelmäosaamista sekä vuorovaikutusta ja viestintää. Toinen vuosi sisälsi kieliopintoja, ohjaamisosaamista, gerontologista kuntoutusta ja geronteknologiaa sekä palveluohjausta. Kolmantena vuonna opinnoissa keskitytään ikääntyvän väestön palveluiden kehittämiseen sekä johtamiseen. Yrittäjyyden ja taloushallinnon kurssi on merkitty viimeiselle lukuvuodelle, mutta se on myös mahdollista suorittaa aiemmin verkossa. Tutkimus- ja kehittämisosaaminen on jakautunut kahden eri vuoden opintoihin.
Opintojaksoilla olemme käyneet läpi muun muassa gerontologian eri osa-alueita, Suomen vanhuspolitiikkaa sekä kansainvälistä vanhuspolitiikkaa, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmäosaamista, ikäihmisen toimintakyvyn eri osa-alueita sekä toimintakyvyn moniammatillista arviointia ja kuntoutusta, monialaista yhteistyötä ja verkostoitumista ikääntyneiden palvelujen kehittämisessä sekä työhyvinvointia ja johtamista. Opintojen sisällöstä haluan erikseen mainita ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan vanhustyön sekä ikääntyneiden osallisuuden ja toimijuuden huomioimisen kaikissa vanhustyön ympäristöissä.
Geronomiopintojen aikana on ollut monia mieleenpainuvia hetkiä. Meidän vuosikurssimme geronomiopiskelijat olivat järjestämässä Kemin ja Keminmaan seniorimessuja. Messujen järjestäminen oli prosessi, jossa kehittyivät etenkin suunnittelu-, kehittämis-, viestintä- ja vuorovaikutustaidot sekä tiimityöskentely. Kokonaisuutena messujen suunnittelu ja toteutus onnistuivat loistavasti ja messut olivat ikimuistoinen kokemus.
Kemin kampuksella oleva hyvinvointipysäkki on oppimis- ja harjoitteluympäristö, jossa on laadukkaat laitteet ja välineet. Me geronomiopiskelijat olemme harjoitelleet hyvinvointipysäkillä ikääntyvien toimintakyvyn arviointia. Toimintakyvyn arvioinnin lisäksi harjoittelutilanteet sisälsivät ikääntyvien neuvontaa ja ohjausta. Hyvinvointipysäkillä tutustuimme myös muiden sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden työnkuvaan. Opinnoissa on ollut parasta oman ryhmän positiivinen ja kannustava ilmapiiri. Opiskelukaverit ovat tukeneet toisiaan ja opiskelu on ollut yhteisöllistä. Lisäksi opettajat ovat olleet kannustavia ja kiperissä tilanteissa on saanut ohjausta ja neuvontaa.
Minulle ainoa vaihtoehto opintojen suorittamiseen oli monimuoto-opinnot. Ensimmäisen vuoden opinnot tein kokonaisuudessaan töiden ohessa. Sen jälkeen olen ollut omasta työstäni opintovapaalla ja tehnyt keikkaluontoisesti töitä erilaisissa ikäihmisten palveluissa. Mahdollisuus nähdä monipuolisesti vanhustyön työympäristöjä on ollut suuri etu opiskelujen ohessa. Perheen, työn ja opiskelun yhteensovittaminen on vaatinut suunnittelua ja myös suunnitelmien muuttumisen sietämistä.
Geronomi voi työskennellä julkisella, yksityisellä tai kolmannella sektorilla neuvonta-, ohjaus- ja suunnittelutehtävissä. Geronomi voi toimia esimerkiksi sosiaali- tai palveluohjaajana, projektityöntekijänä, muistikoordinaattorina tai lähiesihenkilönä erilaisissa vanhustyön palveluissa.
Geronomin koulutus antaa laaja-alaiset mahdollisuudet erilaisiin vanhustyön työtehtäviin. Opintojen monipuolisuus avaa mahdollisuuden toimia hyvin monipuolisissa vanhustyön ympäristöissä. Verkosto-osaaminen ja yhteisöllisyys ovat nyt ja tulevaisuudessa tärkeitä teemoja vanhustyössä. Vaikka geronomi on vielä paikoin tuntematon ammattinimike, uskon geronomien löytävän valmistumisen jälkeen ammattia vastaavaa työtä. Väestön ikääntyessä erityisesti ennaltaehkäisevän työn merkitys korostuu ja se on geronomin keskeistä osaamisaluetta. Voin suositella lämpimästi geronomin opintoja kaikille vanhustyöstä kiinnostuneille. Opiskelupaikkana Lapin AMK on erinomainen vaihtoehto.
- Terhi Mertaniemi, geronomiopiskelija