kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Hakijalle / AMK-tutkinnot / Monimuoto-opiskelua vakituisen työn ja perhe-elämän ohessa

Monimuoto-opiskelua vakituisen työn ja perhe-elämän ohessa



Olen tehnyt töitä hotelli- ja ravintola-alalla noin 20 vuotta, vaikka olenkin koulutukseltani sähköteknikko. Hiljattain minulle kuitenkin tarjoutui sopiva hetki opiskella itselleni työhöni sopiva tutkinto, sillä lapseni alkavat olla jo sen verran isoja, etteivät he vaadi enää niin paljoa aikaa.

Pou Gascon David (restonomi) v2.jpgPäädyin opiskelemaan Lapin AMKiin, koska asun Sinetässä ja työskentelen Rovaniemellä. Lisäksi huomasin Lapin AMKin tarjoavan hyvän mahdollisuuden monimuoto-opiskelulle, sillä niiden ansiosta pystyn hyvin aikatauluttamaan itse opiskeluaikaani työn ohella.

Monimuoto-opintoihin kuuluu paljon itsenäistä opiskelua, mutta myös ryhmätyöskentelyä. Lähes kaikki luennot ovat ilincissä, eli netissä. Jos tunneille ei pääse osallistumaan livenä, niin tunnit on mahdollista kuunnella jälkikäteen. Rovaniemellä pidettäviä lähitunteja meillä on muutaman kerran vuodessa. Lisäksi opintoihin kuuluu työharjoittelua, myös erilaisiin projekteihin osallistuminen on mahdollista. Työssäkäyviä opiskelijoita on huomioitu opinnoissa hyvin ajankäytönsuunnitelmalla ja opintojen alkuvaiheessa jokainen opiskelija tekee oman henkilökohtaisen opintosuunnitelman vastuuopettajansa kanssa. Ryhmätöitä kuuluu opintoihin myös sen takia, että opiskelijat voivat auttaa ja tukea toisiaan.

Eri vuosikursseilla käytäviä aiheita restonomin opinnoissa ovat muun muassa asiakaslähtöisyys ja vieraanvaraisuus, turvallisuus matkailu- ja ravitsemisalalla, matkailualan englanti, markkinointi, vastuullinen esimiestyö, ostot ja hankinnat, lainsäädäntö, hinnoittelu ja talous, projektien hallinta, alan prosessit, kannattavuusseuranta ja johtaminen. Tämä ala oli minulle tosiaan jo entuudestaan tuttu, sillä olen työskennellyt ravintolassa jo 15 vuotiaana. Tällä hetkellä olen 37 vuotias ja olen tehnyt alan töitä ravintolassa, baarissa, yökerhossa, kahvilassa, hotellissa ja huvipuistossa, joten työkokemusta minulla on paljon alalta. Tästä huolimatta olen restonomiopintojen myötä oppinut käsittelemään alaan liittyviä asioita ja tietoja paljon laajemmin sekä päässyt myös verkostoitumaan paremmin. Tämän ansiosta koen, että tulevaisuuteni on täynnä mahdollisuuksia.

Mielestäni haastavinta opinnoissa on ajankäyttöhallinta ja sopivan tasapainon löytäminen työn, opiskelun ja oman elämän välillä. Mukavinta opinnoissa puolestaan on loistava verkostoitumismahdollisuus ja oman tiedonhallinnan kehittäminen ja se, että saan opiskelusta kaiken mitä en saa työpaikalta. Pääsen lisäksi oppimaan uusia ja tulevia trendejä, sekä tutustumaan muihin alan edustajiin. Yleisesti ottaen monimuoto-opinnot ovat mielestäni paras vaihtoehto, työssäkäyville tai henkilöille, jotka muuten vain tarvitsevat elämässään omaa aikaa. Tällainen opiskelutyyli mahdollistaa oman opiskelun aikatauluttamisen. Itsekin valitsin monimuoto-opinnot päiväopintojen sijaan juuri sen takia, että minulla on vakituinen täysituntinen työ, perhe ja talous hoidettavana, sekä harrastuksia.

Koen, että tällä hetkellä matkailu-, hotelli- ja ravintola-alalta työllistyy Lapissa hyvin valmistumisen jälkeen, sillä täällä ei ole enää pelkkää talvisesonkia vaan sesonki laajenee kovalla vauhdilla, ja matkailijoita on syksyn ja kevään lisäksi myös kesällä. Valmistumiseni jälkeen uskon saavani mahdollisuuden laajentaa kokemustani, tai tilaisuuden kokeilla uusia asioita.

Restonomi voi työllistyä esimerkiksi esimiestason työtehtäviin muun muassa ravintolassa tai matkailuyrityksessä. Työllistyminen voi kuitenkin tapahtua jopa myös myynnin tai markkinoinnin eri tehtävissä. Rovaniemi on tällä hetkellä melko varma paikka saada tämän alan töitä, sillä hotellit, ravintolat kuin matkailuyrityksetkin ovat kovassa käytössä. Omat urasuunnitelmani valmistumisen jälkeen keskittyvät lähinnä siihen, että haluan saada enemmän kokemusta majoitusalalta ja sen johtamisesta, sillä oman pienen majoitusyrityksen perustaminen on ollut mielessä.

Suosittelisin monimuoto-opintoja myös muille, koska opinnot ovat joustavia, kiinnostavia ja opiskelumuotona hyvä. Restonomiopintoja puolestaan suosittelen sen vuoksi, että koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uutta ja kehittää itseään. Juuri tällä alalla on tärkeää pysyä ajan hermoilla, ja restonomiopinnoista saa kyllä kaikki alalla tarvittavat välineet.

 

David ”Taavi” Pou Gascón, restonomi monimuoto-opiskelija