Valitsin monimuoto-opinnot, koska työni vuoksi päiväopinnot eivät olisi olleet mahdollisia. Monimuoto-opiskelussa luennot ovat iltaisin netin kautta kuunneltavissa ja niitä on pääasiassa 2-3 kertaa viikossa. Meillä oli joka vuosi kaksi ns. "oikeaa" koulupäivää luokassa, jotka olivat lukukausien aloituksien yhteydessä. Harjoitustyöt -ja tehtävät olivat joko yksin tai ryhmätöinä tehtäviä. Projekteja meillä ei ollut, kuuluvat käsittääkseni enemmän päiväopiskelijoille. Käytännönharjoituksina meillä on ollut mm. verkkokaupan rakentaminen, erilaisten liikeideoiden suunnittelu rahoituksen tai oman ja ryhmän jäsenten osaamisen kannalta katsottuna sekä tilinpäätökset ja henkilöstöjohtaminen esimerkkiyrityksiä hyödyntäen. Esimerkiksi logistiikan kurssilla tutkimme kahvin kuljetusta "pavusta pannuun". Työharjoittelut jokainen voi suorittaa omaan tahtiinsa opiskelun aikana, mutta monella ainakin perusharjoittelu oli jo suoritettuna. Perusharjoittelun lisäksi on ammatillinen työharjoittelu, näistä harjoittelujaksoista sai yhteensä 30 opintopistettä.
Monimuoto-opiskelussa opiskelupaikan sijainnilla ei ole merkitystä, kauempaakin opiskelu sujuu hyvin. Meidän kurssillamme oli opiskelijoita ympäri Suomen aina Helsingistä Ivaloon ja Kuhmosta Raaheen. Muutamalla kurssilla oli opiskelijoita ainakin Ruotsista, Irlannista ja USA:sta.
Vaikka päiväopintoja ei olekaan, niin aina opiskelu vie aikaa. Ei kannata ajatella, että sen tekee tuosta vain. Tehtäviä on tasaisesti joka kurssista ja usein ne ovat päällekkäin. Uskon kyllä, että henkilö, joka hakee työn ohessa opiskelemaan, on tämän asian kypsytellyt mielessään jo valmiiksi. Minulla on jo aikuiset lapset, joten se helpotti kovasti ja sain heiltä apuakin omaan opiskeluuni. Mies joskus mainitsi, että olen unohtanut hänet kokonaan olohuoneen sohvalle. Arvostan kovasti niitä, jotka opiskelivat pienten lasten kanssa.
Ensimmäisellä vuosikurssilla aloitettiin opettamalla miten opiskelu yleensä suoritetaan internetin avulla, esimerkiksi mistä löytää erilaiset tiedonhakupalvelut ja kirjastot sekä miten eri tehtävät ja kokeet palautetaan. Tutkintoon liittyvät kurssit aloitettiin myös perusteista. Kursseilla opiskeltiin muun muassa sovellusosaamista, kirjanpitoa, taloushallintoa, viestintää, kirjoittamista, liiketoimintaosaamista, työoikeutta, palkanlaskentaa, henkilöstönhallintaa, kansantaloutta sekä ruotsin ja englannin kieliä. Seuraavilla vuosikursseilla käsiteltiin jo aloitettuja kursseja ja opintoja laajemmin, esimerkiksi budjetointia, yritysten rahoitusta ja verkkokaupan perustamista. Kielten opinnot jatkuvat myös koko ajan. Lisäksi tuli ainakin erilaisia tutkimustyöhön liittyviä kursseja. Vapaavalintaisia kursseja tuli suorittaa yhteensä 15 opintopisteen verran. Vapaavalintaisten kurssien valikoima oli minusta laaja. Viimeisellä vuosikurssilla keskitytään pääasiassa opinnäytetyöhön.
Tradenomina voi työllistyä näin äkkiseltään ajateltuna muun muassa yrittäjäksi, kirjanpitotehtäviin tilitoimistoihin, taloushallintotehtäviin yksityiselle ja julkiselle puolelle, pankki- ja sijoitusalalle, erilaisiin tehtäviin kaupan alalle, erilaisten hankkeiden ja projektien vetäjäksi sekä markkinointi- ja tiedotustehtäviin. Työllistyminen taitaa olla nykyään haasteellista vähän joka alalla, mutta tradenomin tutkinto antaa hyvän pohjan moneen erilaiseen työtehtävään. Monella on nykyään muitakin tutkintoja jo suoritettuna ja tradenomin tutkinto antaa tukea myös näihin aiempiin tutkintoihin. Minulla on tarkoituksena hakeutua saman tien jatkokoulutukseen, sillä tavoitteena on pyrkiä lukemaan ammattiopettajan pätevyyttä. Töitä uskoisin löytäväni Meri-Lapin alueelta.
Palkkaus tradenomilla vaihtelee työtehtävien vaativuudesta ja vastuullisuudesta riippuen. Myös työntekijän ammatillinen osaaminen ja erityistaidot vaikuttavat palkan määrään. Tradenomiliiton tiedotteessa vastavalmistuneiden palkkasuositus vuonna 2016 oli 2500 - 3200 €/kk. Jos tässä "haarukassa" pysytään, niin minusta palkka on aivan kohtuullinen. Todellisuudessa taitaa monen palkka jäädä tuonne alarajalle ja sen allekin. Toivottavasti olen väärässä.
Edellisistä opinnoistani oli kulunut jo aikaa ja aluksi mietitytti, että osaankohan yleensä edes käyttää erilaisia ohjelmia joiden avulla opiskelu suoritetaan. Joskus nettiyhteys katkesi kesken luennon, mutta tämä oli usealla muullakin ongelmana. Luentojen aikana sai teknisiin ongelmiin apua päivystävältä tukihenkilöltä. Työn ohessa opiskelu tuotti usein aikataulujen kanssa pelaamista, mutta loppujen lopuksi aika vähän. Vai tuntuukohan se vain siltä nyt kun oma opiskelu on jo loppusuoralla? Meillä oli kyllä kursseja ajankäytön hallinnasta, varmaan siitäkin taisi olla apua. Jos et aina ehdi luennoille ne voi kuunnella helposti iLincin kautta myöhemmin.
Monimuoto-opiskelussa ryhmätyöt ovat aluksi haastavia. Tehtäviin oli joskus vaikeaa ehtiä mukaan, koska ryhmien jäsenillä oli täysin erilaiset aikataulut ja itsellä takaraivossa tunne "ettei kerkeä tarpeeksi osallistua tehtävään”. Ryhmätöissä oli tärkeintä alussa käydä läpi mitä jokaisen tehtäviin kuuluu. Viestintä ryhmän jäsenten kesken on ehdottoman tärkeää. Kuitenkin koin, että ryhmätöissä oppi myös paljon, sillä toisten opiskelijoiden kokemukset eri asioista opettivat katsomaan monia asioita uudella lailla. Mukavaa oli myös se, että opiskelun mukana tulee paljon uusia tuttavuuksia, vaikka opinnot suoritetaankin nettimaailmassa. Tosin, jos kadulla heistä joku kävelee vastaan, niin ei välttämättä tunnista.
Tradenomin tutkinto oli laajempi kuin aluksi luulin ja se sisälsi laajasti erilaisia kokonaisuuksia, joita voi hyödyntää useallakin alalla. Tutkinto on myös hyvä perusta, jos innostuu opiskelemaan muutakin. Suosittelen ehdottomasti monimuoto-opintoja, jos aikoo opiskella työn ohessa, mutta myös muutenkin.
Kuulokkeet korville, villasukat jalkaan, iso kuppi kahvia viereen ja opiskelu voi alkaa.
Leena Hiltula, monimuoto tradenomiopiskelija