Katri Hendriksson, Ins. (YAMK), Asiantuntija, Uudistuva teollisuus, Lapin ammattikorkeakoulu
Teknologia on yksi nopeimmin kehittyvimmistä aloista. Teknologia kytkeytyy kaikkeen, näin myös Lapin ammattikorkeakoulussa. Lapin AMK on mukana teknologian kehitysaskeleissa ja pyrkii olemaan aallonharjalla, jotta esimerkiksi koulutus- ja TKI-toiminta tarjoaisivat laadukasta opetusta ja tutkimustoimintaa tulevaisuuden tekijöitä varten.
Miksi juuri näille messuille?
Lapin AMKin TKI-asiantuntijat toteuttivat 7.-9.11.2023 benchmarkkausmatkan Helsinkiin, koska siellä järjestettiin kansallisen tason Teknologia2023-messut. Messuilla vierailijat saivat laajan näkemyksen nykyhetken kuumimmista teknologisista ratkaisuista, hyvistä teknologisista käytänteistä sekä tulevaisuuden innovaatioista.
Messujen pääteemoina oli nykyhetken puhutuimmat aiheet, kuten puhdas siirtymä, toimitusverkostot, vetytalous sekä tekoäly. Kiertotalous ja kestävyys olivat myös läpileikkaavia teemoja messujen ohjelmassa. Nämä kaikki aiheet kytkeytyvät myös Lapin AMKin koulutuksen ja TKI-toiminnan keskiöön, joten oli tarpeellista käydä tutustumassa teemoihin. Messujen antia tullaan hyödyntämään Lapin AMKin hanketoiminnassa, koulutuksen sisältöjen suunnittelussa sekä esimerkiksi erityyppisten yhteistyön ja verkostoitumisen toimenpiteissä. Tämän benchmarkkausmatkan asiantuntijoille tarjosi Lapin AMKin KÄLY – Kestävät älyratkaisut -hanke.
Teknologia2023-messuilta uusia ideoita arkeen
Teknologia2023-messujen pääteemojen ja ohjelman julkistaminen hieman ennen reissua vaikutti siihen, että matkalle osallistuvat asiantuntijat pystyivät paremmin suunnittelemaan messujen sisältöön perehtymisen. Asiantuntijat pystyivät suunnittelemaan messupäivät niin, että saatiin nähdä ja kuulla mahdollisimman paljon. Messujen teemat kytkeytyvät nykyhetken puhutuimpiin aiheisiin ja esimerkiksi puhdas siirtymä on ollut esillä jo vuosia.
Puhtaalla siirtymällä voidaan tarkoittaa esimerkiksi energian murrosta, materiaalivirtojen pilotointia, kiertotaloutta ja kestävää kehitystä. Puhdas siirtymä on kattavampi synonyymi vihreälle siirtymälle. (Energiateollisuus 2023) Vihreä ja puhdas siirtymä olivat esillä messuille esimerkiksi yritysten puheenvuoroissa, joissa esiteltiin esimerkiksi energiaan liittyviä uusia ratkaisuja.
Messut olivat vaikuttava ja laajalla kattauksella teknologisia ratkaisuja esittelevä tilaisuus. Tilaisuus oli järjestetty niin, että messuvierailla oli mahdollisuus muodostaa vierailustaan omannäköinen ja keskittyä niihin teema-alueisiin, messuständeihin tai puheenvuoroihin, jotka itse kokivat mielenkiintoisimmiksi.
Kuvassa 1 on ensimmäisen messupäivän näkymä messutilaan sekä kultaakin arvokkaampi messulehtinen, jonka avulla messuhallissa pystyi suunnistamaan haluamiinsa paikkoihin.
Kuva 1. Teknologia2023-messuilla Helsingissä.
Messujen sisällöstä löysin useita kiinnostavia teemoja, mutta erityisesti kiertotalous, kestävä kehitys ja vastuullisuus kiinnostivat minua. Erityisesti tiistaipäivän 7.11. ohjelmassa tarjoiltiin kunnon annokset ajatuksia herättäviä kiertotaloudellisia ratkaisuja. 3D-tulostaminen, hiilijalanjälki, digitaaliset kaksoset sekä biomateriaalien hyödyntäminen vaikkapa 3D-tulostamisessa nousivat eniten esille.
Mitä messujen sisällöstä jäi käteen?
Messujen anti oli hyvin teknologiapainotteinen, nimensä mukaisesti. Toimin itse pääsääntöisesti kiertotalousteemaisten aiheiden parissa, mutta teknologiamessut tarjoilivat uusia näkemyksiä teknologian ja kiertotalouden kytkemisestä yhteen. Koin hienoja oivalluksia kiertotalouden osalta ja kuuntelin useita kiertotalousteemaisia puheenvuoroja. Kiinnitin huomiota erityisesti siihen, että puheenvuoroissa toistui samantyyppiset asiat, kuten digitaaliset alustat, yritysten tekemä yhteistyö materiaalien suhteen sekä kiertotalouden liiketoimintamallien hyödyntäminen.
Kiertotaloudessa teknologian hyödyntäminen on varteen otettava asia. On järkevää tarkastella vaikkapa uusien prosessin osien 3D-tulostamista tai hyödyntää virtuaaliympäristöjä kierrätys- tai vastuullisuusprosessin tehostamiseen.
Yhteistyössä on voimaa, mutta sehän me tiedettiinkin jo
Oivalluksiin liittyen, messuilla esiteltiin esimerkiksi 3D-tulostamisen ja kiertotalouden kytköstä biopohjaisten materiaalien kehityksen kautta. Jarkko Lohilahti (Kuva 2.) Maker3D-yrityksestä kertoi kuinka he pyrkivät hyödyntämään 3D-tulostamisessa erilaisia materiaaleja, jotka ovat kierrätettävissä ja osa voi olla jopa biopohjaisiakin.
Lohilahti kertoi puheenvuorossaan, kuinka he tekevät tiivistä yhteistyötä Brightplus-yrityksen kanssa esimerkiksi biopohjaisten materiaalien tulostamisessa. Maker3D työstää ja innovoi uusia tapoja 3D tulostukseen liittyen ja yhteistyö Brightplus -yrityksen kanssa auttaa innovoinnissa sekä biopohjaisten materiaalien käytössä.
Näiden kahden yrityksen yhteistyössä tärkeintä on pyrkiä siihen, että löydetään uusia materiaaleja sekä hyödynnetään muovi 3D-tulostamisessa tehokkaammin. Brightplus-yrityksen toimintamalli ja biopohjaisten materiaalien hyödyntäminen innovatiivisesti oli kiinnostavaa kuultavaa ja Johnny Pehkonen esitteli yrityksen toimintaa esimerkkien avulla. Yritys keskittyy omassa toiminnassaan edistämään kestävää kehitystä tekemällä esimerkiksi tietoisesti kestävämpiä valintoja yritystoiminnassaan. Oli myös hienoa havaita, että yrityksellä on yksi toimipisteistä Oulussa. Herrat esittelivät yritystensä yhteydessä myös hyviä yhteistyön malleja ja pitivät yhdessä myös ständiä messujen ajan.
Kuva 2. Vasemmalla Maker3D ja oikealla Brightplus -yritykset esittelevät omaa kiertotalousnäkökulmaansa yrityksissään.
Miten messujen antia voisi hyödyntää ammattikorkeakoulussa?
Messuilta sai paljon uusia ajatuksia, uusia yritysyhteyksiä, innovaatioita sekä digitaalisuutta ja teknologiaa hyödyntäviä ratkaisuja. Kiertotalouden näkökulmasta esimerkiksi erilaisten virtuaaliympäristöjen tehokkaampi ja monipuolisempi hyödyntäminen voisi olla sellainen näkökulma, jota Lapin AMKissa voisimme tarkastella laajemmin. Virtuaaliympäristöjen hyödyntäminen on tätä päivää, mutta kuinka tehokkaasti sitä voitaisiin hyödyntää tulevaisuudessa, kun siihen kytketään esimerkiksi kiertotalouden liiketoimintamalleistakin tuttu jakamistalous.
Jani Akkila sekä Martti Mäkinen Process Genius Oy:stä esittelivät hyvinkin kiinnostavalla tavalla Digital Twin -toimintamallia vihreän siirtymän mahdollistajana ja tämä herätti myös minun mielenkiintoni.
Digitaalisia kaksosia ja virtuaaliympäristöjä on hyödynnetty jo melko kattavasti, mutta millaisia innovatiivisia näkökulmia siinä voisi olla vielä tarjolla? Lapin AMKissa virtuaaliympäristöjä ja digitaalisia kaksosia on jo otettu koulutukseen ja TKI-toimintaan mukaan, esimerkiksi DUKE-projektissa kehitettiin digitaalisia kaksosia, jotka toteutettiin virtuaalitodellisuutta hyödyntäen. Hankkeessa selvitettiin keinoja, kuinka digitaaliset kaksoset ja erilaiset virtuaaliympäristöt voisivat tukea paikallisia uusiutuvan energian parissa toimivia yrityksiä. Lisätietoja hankkeesta voi lukea Lapin AMKin tiedotteesta. (DUKE-projekti 2023)
KÄLY-hankkeelle hyödyt talteen
KÄLY-hankkeessa tarkoituksena on selvittää, millaisia älyratkaisuja Lapin alueella on jo olemassa, millaisia potentiaalisia innovatiivisia mahdollisuuksia voisi olla ja millä tavoin alueen yritykset saataisiin kehitystyöhön mukaan. KÄLYssä toteutetaan sekä selvitystyötä että 1-3 innovatiivista kokeilupilottia. Ensimmäinen pilottikokeilu on käynnistetty syksyn 2023 aikana, ja siinä tutkitaan dronetekniikan hyödyntämistä yhtenä älyratkaisuna koirien verijälkitoiminnassa.
Älyratkaisujen toteuttaminen arktisissa olosuhteissa voi olla haastavaa, mutta juuri siksi hankkeen aihe onkin tärkeä. Älyratkaisujen käyttömahdollisuudet ja kestävyysnäkökulmien huomiointi uusien ratkaisujen innovoinnissa on tarpeen, koska maailma kehittyy koko ajan ja korkeakoulukentän on kuljettava kehitysaskeleissaan kärjessä.
Hankkeen kannalta sain messuilta lisää ajattelun aihetta, ja varsinkin dronetekniikan entistä innovatiivisempi hyödyntäminen tuntuu edelleen hyvältä idealta ja pilotointikohteelta. Uskoisin, että tätä aihetta kannattaa penkoa enemmänkin, onneksi meillä on siihen nyt mahdollisuus tämän hankkeen puitteissa.
Yksi vaihtoehto hankkeiden ja Lapin alueen hyvien käytänteiden ja tulosten jakamiseen voisi hyvinkin olla digitaalisten kaksosten tai virtuaalitodellisuuksien laajempi hyödyntäminen. Lapin AMKissa on hienot ja modernit kehittämisympäristöt, jotka ovat pääsääntöisesti korkeakoulun opiskelijoiden käytössä, mutta esimerkiksi alueen yritykset eivät ole vielä hyödyntäneet tätä mahdollisuutta tarpeeksi voimallisesti. KÄLY-hanke (Kuva 3.) voisi olla tässä asiassa edelläkävijä ja boostata kehittämisympäristöjen sekä digitaalisten ratkaisujen innovatiivista hyödyntämismahdollisuutta enemmän yritysten suuntaan.
Kuva 3. KÄLY – Kestävät älyratkaisut -hankkeen tiedot.
Yhteenveto
Teknologia2023-messut oli hyvä kokemus, joka avarsi myös kaltaiseni kiertotalousteeman parissa pääsääntöisesti työskentelevän mieltä. Messut tarjoilivat paljon uusia ja innovatiivisia ratkaisuja kehittää myös Lapin AMKin toiminta, niin koulutuksen kuin TKI-toiminnankin suhteen. Ehkä se, mitä tästä benchmarkkausmatkasta voisi ja kannattaisi nostaa esille on se, että vaikka Lapin AMKin hankkeet ja toiminta keskittyykin pääasiassa Lapin alueelle, on myös kansallisesti hyvä tarkastella mitä asioita maailmalla on meneillään ja miten me voisimme korkeakouluyhteisönä niistä hyötyä.
Kiertotalous sekä kestävyysajattelu ovat suuressa nosteessa edelleen; lähes kaikissa messujen puheenvuoroissa nämä teemat olivat esillä jollain tasolla. Teemat ovatkin monipuolisesti lähestyttäviä ja ne kytkeytyvät jokaisen korkeakoulun, julkisen toimijan, kunnan, kaupungin sekä yrityksen toimintoihin jollain tavalla mukaan. On siis hyvä, että Lapin AMKilla on mahdollisuus benchmarkata mitä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla tapahtuu ja jakaa tietoutta alueella eteenpäin.
Kirjoitukseni loppukaneetiksi nostaisin vielä lausahduksen, jonka esitti messuilla Janne Kalliola Exove-yrityksestä (Kuva 4).
Tämä kaikki mitä teemme tässä ja nyt on matka. Älä ajattele tai odota, että kaikki muutokset on tehtävä heti. Kannattaa panostaa erityisesti niihin asioihin, joilla on merkitystä tässä hetkessä, mutta asettaa kuitenkin itselleen ja muille selkeitä tavoitteita, joilla päästä matkalla eteenpäin
Mikäli messujen anti kiinnostaa, ovat Teknologiamessut2023-järjestäjät ystävällisesti tehneet tallenteet lähes kaikista puheenvuoroista ja ne löytyvät messusivustolta.
Kuva 4. Janne Kalliola, Exove -yrityksestä esitti hyvän yhteenvedon.
Lähteet
DUKE -projekti. 2023. Hankkeen nettisivut. Viitattu 29.11.2023 DUKE - Digitaalisilla Kaksosilla Vipuvoimaa Uusiutuvalle Energialle - Tequ
Energiateollisuus. 2023. Energiateollisuus budjettiriihestä: Puhdas siirtymä mahdollistaa kasvun, ja auttaa julkisen talouden tasapainottamisessa. Viitattu 29.11.2023 Energiateollisuus budjettiriihestä: Puhdas siirtymä mahdollistaa kasvun, ja auttaa julkisen talouden tasapainottamisessa - Energiateollisuus
> Siirry Pohjoisen tekijät -blogin etusivulle