Lapin ammattikorkeakoulu kiinnosti minua monimuoto-opintomahdollisuuden vuoksi. Halusin muuttaa Kuopioon, joten monimuoto-opinnot mahdollistivat asumiseni muualla kuin Kemissä.
Kun olin lapsi, muistisairas isoäitini muutti meille kotiin asumaan. Luulen, että tämä on yksi suurin syy, miksi työ ikäihmisten parissa tuntui kiehtovan. En kuitenkaan halunnut vain hoitotyöhön, minkä vuoksi valitsin lähihoitajan ja sairaanhoitajan sijasta geronomin tutkinnon. Geronomin työn monipuolisuus kiinnosti minua.
Aloitin opiskeluni geronomiksi heti lukion jälkeen, joten aikaisempaa työkokemusta vanhusalasta ei ollut. Muistisairaan isoäitini kunnon heikennettyä hän muutti hoivakotiin, jossa vierailimme useita kertoja viikossa. Lisäksi myöhemmin autoin toisia isovanhempiani siivouksessa ja arkiaskareissa, joten ikääntyneiden kanssa toimiminen on aina ollut minulle tuttua.
Välillä geronomiksi opiskellessani olen miettinyt, että olisinpa aikaisemmin käynyt esimerkiksi kaksoistutkinnon ja opiskellut myös lähihoitajaksi.
- Sanni Kangastie, geronomiopiskelija