kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Hakijalle / AMK-tutkinnot / Maanmittausopiskelijoiden yhteisö on tiivis

Maanmittausopiskelijoiden yhteisö on tiivis



annikauusitalo.JPG
Päädyin opiskelemaan maanmittaustekniikkaa, sillä olin käynyt yläasteella työelämään tutustumisjaksolla Maanmittauslaitoksella. Jaksosta jäi hyvä mieli, sillä pääsin jo silloin maastoon ja mittaamaan. Luonnossa liikkuminen ja suunnistaminen ovat olleet lähellä sydäntäni, mikä vaikutti valintaan. En ole aiemmin muuten työskennellyt alalla ja ennen opintoja olen valmistunut ylioppilaaksi.

Lapin AMKiin päädyin siksi, sillä vaihtoehtoina oli opiskella joko Metropoliassa Espoossa tai täällä Rovaniemellä. Valinta oli selvä, sillä Oulusta Rovaniemelle ei ole pitkä matka. Lapin AMKista kävi lukiollani puhumassa eräs maanmittariopiskelija ja hän vahvisti päätöstäni. Monimuotomahdollisuus oli myös tärkeä tekijä päätöstä tehdessäni.

Muutin Rovaniemelle Oulusta, mutta muutin takaisin Ouluun opintojen aikana. Monimuoto-opiskelu mahdollisti takaisin muuton. Rovaniemellä on kuitenkin huikeat ulkoilumahdollisuudet, jotka vaikuttivat opiskelupaikan valintaan. Täällä on latuja enemmän kuin jaksaa hiihtää, nuotiopaikkoja löytyy sekä joella on erilaisia ulkoilureittejä talvisin. Metsästä löytyy myös erilaisia kävely- ja pyöräilyreittejä kesäisin.

Rovaniemi on kasvava kaupunki, missä on paljon mahdollisuuksia kehittää itseään. Henkilökohtaisesti minua on aina kiehtonut pohjoisen arktisuus ja näin ollen valitsin etelän sijasta pohjoisen. Rovaniemellä on myös paljon erilaisia opiskelijoille suunnattuja tapahtumia sekä etuuksia esimerkiksi erilaisiin liikuntapaikkoihin ja palveluihin. Eli jokaiselle löytyy jotakin.

Opiskelusta Rovaniemellä tekee mukavaa hyvät opiskeluolosuhteet Rantavitikan kampuksella. Kannustavat opettajat ja erilaiset opiskelijakaverit luovat hyvän ilmapiirin missä on helppoa viihtyä. Myös oppimisen kannalta tarvittavat välineet ovat ajantasaisia. Suosittelen Rovaniemeä opiskelukaupungiksi, sillä ainakin minulle luonto on suuri tekijä ja pienemmällä kampuksella opettajat ajattelevat opiskelijaa persoonana, ei pelkästään nimenä.

Maanmittaustekniikan opiskelijoita ei ole kovin paljon, joten yhteisö on tiivis. Yhteisö tsemppaa kiireisenäkin aikana ja tuki on aina lähellä. Minulle on ollut tärkeää, että olen saanut opiskelijakavereideni kanssa pohtia haasteita yhdessä ja etsiä niihin ratkaisuja. Opintoihin on sisältynyt monenlaisia kursseja, sillä maanmittausala on todella laaja. Meillä on ollut kursseja maankäytön suunnittelusta, kaivosmittauksista, mallintamisesta sekä toimitustuotannosta. Yrittäjyys on myös tärkeä osa opintojamme. Mittauskojeiden peruskäyttö opiskeltiin ensimmäisenä vuonna, jotta ensimmäisenä kesänä harjoittelussa voi syventää taitoja.

Maanmittaustekniikan opinnot rakentuvat erilaisten projektien ympärille. Meillä on ollut joka lukukausi yksi projekti, mihin on integroitu eri kursseja. Yleensä kurssit koostuvat luennoista ja harjoitustöistä, joista raportoidaan opettajalle. Työharjoittelut tapahtuvat kesälomalla.

Olemme hyödyntäneet oppimisympäristöistä esimerkiksi Moodlea. Siellä ovat kaikki aineistot ja opiskelun kannalta se on ollut isossa roolissa. Myös koulun sähköposti ja sen tarjoama pilvipalvelu ovat olleet joka päiväisessä käytössä. Moodle on ollut hyvä, sillä siellä oleva aineisto on saatavilla paikasta riippumatta. Aikaisempien kurssien materiaalit ovat saatavilla vielä kurssien päättymisen jälkeenkin. Sähköposti on hyvä väylä tiedonliikkumiseen niin opettajien kuin opiskelijoiden kanssa. Pilvipalvelu on ollut loistava projektien aikana. Siellä on voinut käytännössä hoitaa kaiken projektiin liittyvien tiedostojen hallinnan niin, että ne ovat kaikkien projektihenkilöiden saatavilla.

Erityisesti on jäänyt mieleen ensimmäisen vuoden opintoihin kuulunut Maanmittausalan sovellusohjelmat -opintojakso. Siihen sisältyi AutoCAD:n perusteiden opiskeleminen. Kurssilla teimme opettajan johdolla erilaisia tehtäviä AutoCAD:lla ja palautimme ne opettajalle. Hermoilin kurssista etukäteen todella paljon, sillä tämä oli ensimmäinen tietokoneohjelmistoihin painottuva kurssi ja ne eivät kuulu vahvuuksiini. Kurssi lähti kuitenkin alkeista, ja pääsin hyvin mukaan opettajan ymmärtäessä minua. Jälkikäteen voisin väittää, että tällä kurssilla koin eniten onnistumisen hetkiä, vaikka pelkäsin kurssia etukäteen paljon. Myöhemmät tietokoneohjelmiin painottuvat kurssit eivät ole jännittäneet, sillä sain itsevarmuutta positiivisesta kokemuksesta.

Parasta opinnoissa on ollut opiskelukavereiden kanssa opiskelu. Projektiryhmistä on jokaisen projektin aikana saanut uusia kavereita tai tutustunut entistä syvemmin. On ollut hienoa huomata, että maanmittareiden kesken avun antaminen ja saaminen haasteita kohdatessa on helppoa. Lapin AMK luo hyvät mahdollisuudet oppimiselle ja itsensä kehittämiselle. Kursseilla saatavaa tietoa on helppo syventää käytännön harjoittelussa.

Maanmittausinsinöörin työkenttä on laaja. Valmistumisen jälkeen voin toimia esimerkiksi toimitusinsinöörinä, kaavoittajana, mittamiehenä tai erilaisissa asiakaspalvelutehtävissä. Ensimmäisen vuoden jälkeen olin Maanmittauslaitoksella harjoittelussa ja menen sinne uudestaan myös ensi kesänä. Harjoittelupaikkoja on monipuolisesti eri maanmittaustehtäviin jo opintojen aikana.

Olen ajatellut käyväni vielä diplomi-insinöörin tutkinnon Aalto yliopistossa. Se on luonteva jatko, jos haluaa kehittää itseään vielä ammattikorkeakoulun maanmittausinsinöörin tutkinnon jälkeen. Näillä näkymin haluaisin itse työskennellä haastavampien toimitustuotannon osa-alueiden parissa tulevaisuudessa, mutta haaveethan muuttuvat.
Valmistumisen jälkeen täytyy katsoa, minne pääsen töihin. Koska maanmittaustekniikkaa voi opiskella vain Rovaniemellä ja Espoossa, minun täytyy olla avoin kaikille mahdollisuuksille työelämän suhteen, sillä töitä ei välttämättä Rovaniemen alueelta löydy heti.

Maanmittasala on niin älyttömän laaja, etteivät opinnot voi antaa tietoa kaikkeen. Siksi koulussa annetaankin perusosaaminen ja keinot, kuinka omatoimisesti voi parantaa omaa tietämystään. Minusta tällä koulusta saatavalla perusosaamisella ja omalla kiinnostuneisuudella saavutetaan hyvät tiedot ja taidot työelämään.

Suosittelen Lapin AMKia opiskelupaikaksi yhteisöllisyyden, yksilön huomioimisen ja kauniin luonnon vuoksi! Maamittaustekniikan opintoja suosittelen siksi, sillä täällä on huikeat työllistymismahdollisuudet, ala on monipuolinen ja luonnon läheinen. Lapissa sinä voit opiskella kauniin luonnon keskellä, puhtaassa ympäristössä.

Annika Uusitalo, maanmittaustekniikan insinööriopiskelija