Olen alun perin kotoisin Lempäälästä. Lähdin Lappiin opiskelemaan, sillä toinen vaihtoehto oli lähteä Espooseen, joka ei tuntunut mielekkäältä. En ollut koskaan aiemmin viettänyt aikaa Lapissa, joten kuulosti mielenkiintoiselta kokemukselta lähteä asumana Lappiin. Ympäristö poikkeaa huomattavasti Tampereen seudusta ja Rovaniemellä on rauhallisempaa. Opiskelukaupunkina Rovaniemi on rauhallinen ja monipuolinen. Täällä ollaan hyvin lähellä luontoa, jonne pääsee mukavasti rauhoittumaan opintojen parista.
Lappiin kannattaa lähteä, sillä se jättää ihmiseen sellaisen vaikutuksen, jota ei unohda. On ainakin erilainen kokemus, josta kertoa kavereille, jotka asuvat suuremmissa opiskelijakaupungeissa. Rovaniemi on mukavan rauhallinen kaupunki, jossa liikkuessa ei tule samanlaista kiireen tunnetta kuin suuremmissa kaupungeissa.
Opiskelu on tähän asti ollut monipuolista ja avartavaa. Kursseja on ollut matematiikasta ja fysiikasta sekä yleisesti insinöörialasta. Olemme opetelleet mittalaitteiden ja ohjelmistojen käyttöä sekä käsitelty kaavoitusta ja kiinteistötoimituksia niin käytännössä kuin lakiin tutustuen.
Opinnot koostuvat kursseista, jotka syksyllä ja keväällä liittyvät kyseisen kauden projektiin, jossa tehdään projektityö kaikista käsiteltävistä aiheista. Kesäkausi meillä on noin neljä kuukautta pitkä, jonka aikana suoritamme harjoitteluja.
Erityisesti mieleen on jäänyt ensimmäiseltä vuodelta kartantuottamisen projekti. Kyseessä oli ensimmäinen alaan liittyvä tehtävä, jossa pääsi näkemään oman käden jäljen ja työskentelemään niin sisällä, että ulkona.
Opinnoissa on ollut parasta niiden monipuolisuus, sillä omalla kohdallani olen kiinnostunut monista asioista enkä tiennyt mitä haluaisin tehdä lukion jälkeen. Monipuolisuus pitää hyvin mielenkiintoa yllä. Koulu on ympäristönä rauhallinen ja mukava paikka opiskella. Suurin osa kasvoista tulee tutuksi, jonka ansiosta on helpompi lähestyä ihmisiä oman alan ulkopuoleltakin.
Valmistumisen jälkeen voin työskennellä sekä julkisella että yksityisellä puolella. Voin työllistyä monipuolisesti muun muassa mittaus- ja kartoitustehtäviin, sovelluskehitykseen ja ohjelmointiin, ympäristön suunnitteluun ja kaavoitukseen sekä erilaisiin hallinnollisiin tehtäviin. Olen opintojen aikana työskennellyt jo Nokian Vesi Oy:ssä.
Urasuunnitelmani ovat valmistumisen jälkeen vielä auki, on niin monta erilaista suuntaa, minne voin lähteä. Työelämä on ollut opinnoissa läsnä kesäisten työharjoitteluiden kautta ja opiskelijat mielellään jakavat kokemuksiaan harjoitteluista, jolloin kukin saa tietoa erilaisista työtehtävistä.
Opinnot antavat hyvät perusteet tulevaisuuden työuralle. Opintojen suuntaamisella voi vaikuttaa siihen, kuinka hyvät valmiudet erilaisiin työtehtäviin itsellä on. En tiedä vielä, jäänkö valmistumisen jälkeen Lappiin töihin, sillä alalla riittää työntekijöistä kysyntää ympäri Suomen.
Suosittelen Lapin AMKia opiskelupaikaksi, sillä tämä on rauhallinen ja mukava oppilaitos. Parasta on sijainti Lapissa. Maanmittaustekniikan opintoja suosittele, sillä työllisyysnäkymät ovat alalla hyvät. Työtehtäviä löytyy niin suunnittelun kuin tekemisenkin puolella. Kokemuksena Lappi jättää pysyvän vaikutuksen. Ihminen voi lähteä Lapista, muttei Lappi ihmisestä, eikä tämä paikka lopulta niin kaukana ole.
Juhani Hernesniemi, maanmittaustekniikan insinööriopiskelija