kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Hakijalle / AMK-tutkinnot / Lapin AMKin restonomiopinnoissa painotus on matkailussa, joka vaikutti isona osana koulun valintaan

Lapin AMKin restonomiopinnoissa painotus on matkailussa, joka vaikutti isona osana koulun valintaan



Opiskelijakertomus restonomi Jenna 2023 420x200.jpg
Valmistuin lukiosta vuonna 2019. Restonomiopinnot kävivät mielessäni jo yläasteaikoina, mutta ajatus unohtui lukion aikana. Valmistuttuani ylioppilaaksi päätin pitää välivuoden ja käydä töissä.

Lopulta päädyin hakemaan sote-alalle, myös avoimeen ammattikorkeakouluun, sekä suoritin tutkinnon osan nuoriso- ja yhteisöohjaajan koulutuksesta työn ohella. Tämän aikana kuitenkin huomasin, että ala ei tuntunut ollenkaan omalta. Niimpä päädyin hakemaan restonomikoulutukseensyksyllä 2020. Valinta tapahtui niin sanotusti hetken mielijohteesta, sillä koin lähteneeni ensin väärälle alalle. Päätös oli kuitenkin juuri oikea, ja pääsin aloittamaan opintoni keväällä 2021.

 

 

Lapin AMKin restonomiopinnoissa painotus on matkailussa, joka vaikutti varmasti isona osana koulun valintaan. Koulutus toteutetaan niin sanotusti hybridiopintoina, ja se tuntui sopivalta vaihtoehdolta sen hetkisessä elämäntilanteessa.

Opinnoista

Olen suorittanut opintoni pääosin etänä. Satunnaisia kursseja olen suorittanut myös paikan päällä, jos läsnäolo tunneilla on ollut vahvasti suositeltua. Viimeisen kolmen vuoden aikana olen kyllä viettänyt paljon aikaa Rovaniemellä ja suoritin myös ensimmäisen harjoitteluni siellä. Vaikka täältä Pohjois-Pohjanmaalta onkin Rovaniemelle matkaa, olen mielelläni käyttänyt aikaa matkustamiseen.Olen yöpynyt hotelleissa ja Airbnb-majoituksissa yksin tai yhdessä jonkun kanssa, sekä harjoittelunajalle vuokrasin valmiiksi kalustetun asunnon. Opiskelujen ja erilaisten tapahtumien kautta olen saanut myös uusia ystäviä, joilta löytyy tarvittaessa yöpaikka Rovaniemeltä.

Kurssien sisältö on ollut pitkälti hyvin käytännön läheistä, perinteisiä tenttejä on todella vähän. Erilaisia opintojaksoja on tarjolla monipuolisesti, ja valinnaisten opintojen kautta on mahdollisuus rakentaa juuri itselle sopiva opintokokonaisuus. Pakollisissa ammattiopinnoissa aiheina ovat olleet mm. liiketoimintamallit, yrittäjyys, projektinhallinta, johtajuus sekä työntekijä- ja asiakaskokemukset. Valinnaisissa opinnoissa näitä samoja aiheita pääsee syventämään, tai vaihtoehtoisesti kokeilemaan jotain ihan uutta – itselleni erityisesti on jäänyt mieleen ruoka- ja juomakulttuurit -opintojakso. Itse poikkeusaikana aloittaneena useilla opintojaksoilla on teemoissa toistunut kestävyys, vastuullisuus ja turvallisuus.

Opintojaksosta riippuen opiskelu koostuu luennoista, ohjaustapaamisista, ryhmätyöskentelystä,projekteista tai yksittäisistä tehtävistä. Usein luennot ja ohjaustapaamiset ovat vapaaehtoisia tai nauhoitettuja, jotta kaikilla on mahdollisuus opiskella oman aikataulun mukaisesti.

Restonomiopinnoissa työelämä on ollut vahvasti läsnä, sillä useat ryhmäprojektit on toteutettutoimeksiantona jollekin oikealle yritykselle.Esimerkiksi tällä hetkellä olen suorittamassa vapaastivalittavaa projektityön kurssia, jossa olen mukana järjestämässä Matkailun turvallisuusharjoitusta. Kuluvan syksyn aikana olen suorittanut myös syventävää harjoittelua Lapin Matkailuelinkeinon Liitolla, Lapin Matkailuparlamentin suunnittelu- ja toteutustehtävissä. Harjoittelu Matkailuparlamentin parissa on ollut todella mielenkiintoista ja opettavaista. Ensimmäisen harjoitteluni eli perusharjoittelun puolestaan suoritin Lapland Hotels Sky Ounasvaaralla, jonne päädyin myöhemmin kausityöntekijäksi.

Monimuoto-opinnot ovat mahdollistaneet asumisen toisella paikkakunnalla, sekä työskentelyn opintojen ohella. Se antaa myös vapauksia oman ajankäytön suunnitteluun, ja aikaa on helpompi järjestää esimerkiksi matkustelulle ja omille harrastuksille. Opinnoissa parasta on tähän mennessä ollut juuri monimuodon tuomat mahdollisuudet, sekä monipuolinen kurssitarjonta. Opinnoista on voinut rakentaa itselle mieleisen.

Urahaaveita

Matkailu- ja palveluliiketoiminnan restonomikoulutus tarjoaa hyvinkin laajat mahdollisuudet erilaisiin työtehtäviin. Restonomina on mahdollista työskennellä asiantuntija- sekäesihenkilötehtävissä, kuin myös suorittavan tason työtehtävissä. Pitkän linjan haaveena minulla on ollut yrittäjyys, mahdollisesti majoituspalveluiden parissa. Vaikka työkokemusta minulla onkin jo useista eri tehtävistä, valmistumisen jälkeen haluaisin kuitenkin vielä kartuttaa omaa osaamista eri työpaikoissa.

Harjoittelu Lapin Matkailuparlamentin parissa herätti kiinnostukseni myös tapahtuma-alaan. Ensisijaisesti pyrin löytämään töitä omalta asuinalueeltani Pohjois-Pohjanmaalta. On hyvin mahdollista, että tulen kuitenkin viettämään vielä talvia Lapissa kausityöntekijänä, sillä ne ovat olleet todella hienoja kokemuksia.

Restonomikoulutukseen sisältyvät opinnot ovat hyvin pitkälti työelämälähtöisiä, ja sen myötä luotto omaan ammatilliseen osaamiseen on kasvanut huimasti.

Kolme hyvää syytä opiskella Lapin AMKissa:
• Monipuolisuus ja joustavuus
• Lapin luonto ja harrastusmahdollisuudet
• Ystävälliset ihmiset ja rento tunnelma

Jenna Viljamaa, restonomiopiskelija