kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Hakijalle / AMK-tutkinnot / Jatkuvaa oppimista

Jatkuvaa oppimista



Santeri.jpg
Tradenomintutkinto avaa mahdollisuuksia, mutta on vain osa jatkuvaa opintomatkaa.

Aloitin päiväopintoni syksyllä 2015 tavoitteenani korkeakoulututkinto, joka avaisi uusia mahdollisuuksia työelämään. Opintojeni ajan olin myös mukana työelämässä ja näin jälkikäteen ajateltuna olisi varmasti helpommallakin päässyt. Toisaalta opintojen ja työelämän yhdistäminen on tätä päivää, eikä se ylitsepääsemätöntä ole.

Vuodet vierähtivät niin sanotusti suorittaessa, mutta kaikki palkitaan aikanaan. Omaa opintopolkuani helpotti aiemmin käyty merkonomintutkinto sekä usean vuoden työkokemus myyjänä. Liiketalous oli siis osittain tuttua asiaa ja tradenomiopinnot luonteva jatko opinnoille.

Opinnot tarjosivat laajasti uutta opittavaa yrittäjyydestä, taloushallinnosta ja markkinoinnista. Itselle oli alun alkaen selvää, että opinnoissani haluan suuntautua markkinointiin. Markkinoinnissa kiinnostusta herätti mahdollisuus vaikuttaa asioihin, suunnittelutyö sekä toivomus siitä, että tulevaisuudessa työhön sekä tuloksiin voi itse vaikuttaa.

Opintojen loppupuolella sain työharjoittelupaikan sekä opinnäytetyön aiheen TEQU:lta, joka on Lapin ammattikorkeakoulun palvelukonsepti. Kevät 2019 oli opintojen kiireisintä aikaa työharjoittelua ja opinnäytetyötä tehdessä. Valmistuin toukokuussa 2019, jonka jälkeen jatkoin TEQU:lla projektisuunnittelijan tehtävissä.

Samalla tiellä ollaan edelleen ja oppiminen jatkuu. Seuraavana tavoitteenani on kehittää osaamistani YAMK-tutkinnon avulla työskentelyn ohessa sekä edetä työurallani eteenpäin. Omalla kohdallani Lapin AMK vastaa kysyntää ja on loistava ympäristö kehittää itseään.

Santeri Meriläinen, Projektisuunnittelija, AMK Tradenomi


Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää evästeistä. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK