Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Hakijalle / AMK-tutkinnot / Hyvät eväät työelämään

Hyvät eväät työelämään



Valitsin agrologin opinnot, koska olen asunut koko ikäni maalla ja ollut tekemisissä kaikenlaisten eläinten kanssa. Myös maaseudun ”poliittiset” asiat ovat lähellä sydäntäni. Alana tämä oli tosin minulle aivan uusi, mutta ennen hakemista otin selvää suuntautumisvaihtoehdoista ja mahdollisista työpaikoista. Ala kiinnosti minua ja tuntui oikealta. Päädyin opiskelemaan alaa Lapin AMKiin, sillä pohjoinen sijainti ja erilaisuus kiehtoivat minua.

Haastattelukuva Laura Antikka (agrologi).jpg Ensimmäisenä opiskeluvuonna opintoihin kuului paljon ”opintomatkoja” ja opiskelu tapahtui hyvin käytännönläheisesti. Luentoja on myös ollut paljon sekä PBL (Problem Based Learning) tapaista opiskelua. On myös tärkeää, että osaa Itse ottaa asioista selvää ja kehittää osaamistaan. Ensimmäisen vuoden aikana käsiteltiin paljon eläinasioita ja kasviopintoja. Toisena vuonna asiat ovat jo hieman teoreettisempia; lakiasioita ja liiketoimintaan sekä yrittäjyyteen liittyviä opintoja. Matematiikka kulkee mukana koko opiskeluiden ajan ja olemme opiskelleet myöskin jonkin verran muun muassa kemiaa ja fysiikkaa. Opintoihin kuuluu lisäksi kolme perusharjoittelua jotka ovat kukin 5op ja erikoistumisharjoittelu 15op.

Itse olen suorittanut perusharjoittelut maatilalla ja ulkomailla ratsastustallilla. Ensi kesänä menen hevossiittolaan tutustumaan hevosten jalostamiseen ja siellä saan samalla myöskin arvokasta kokemusta eläinlääkäreiden kanssa työskennellessä. Olen aina ollut kiinnostunut eläinten hyvinvoinnista ja nyt saan työskennellä ja oppia eläinlääkäreiden kanssa, joten uskon, että tuleva harjoittelupaikkani on luultavasti tähänastisista minulle se kaikkein mieluisin.

Agrologi voi työskennellä hyvin erilaisissa tehtävissä. Esimerkiksi maaseudun erilaisissa järjestöissä (MTT, ELY, ProAgria yms.), pankissa ja muiden rahoitus ja vakuutus asioiden yhteydessä, jalostusneuvojana ja suuri osa alkaa myös yrittäjäksi. Tällä hetkellä työllistyminen on vähän joka alalla hankalaa, mutta maaseutua ei voi täysin koneellistaa ja se on meidän työllistymisen elinehto. Biotalous on kasvava ala ja myös sen parissa on tulevaisuudessa hyviä työpaikkoja agrologeille. Olen itse kotoisin Oulaisista, jossa on paljon maataloutta. Kotiseudullani työllistymismahdollisuuksia on esimerkiksi rahoitus ja vakuutusalalla sekä kunnan maaseututoimistossa, ProAgrialla toimistossa ja yksi mahdollisuus on myöskin maatalous alan kauppa. Omat urasuunnitelmani valmistumisen jälkeen suuntautuvat tällä hetkellä maatalouden rahoitus ja vakuutus alalle.

Agrologin koulutusohjelma antaa hyvät eväät työelämään, mutta itsestä on paljon kiinni mitä tapahtuu koulun jälkeen, sillä koulusta päästyä on vielä paljon oppimista asioista joita oppii varsinaisesti vasta työelämässä. Opinnoissa mielekkäintä on ollut käytännönläheisyys ja se, että asia on itselle kiinnostavaa. Mukavaa on ollut myös se, että on paljon niin käytäntöä kuin teoriaakin. Kuvailisin koulutusohjelman olevan kiinnostava, laaja sekä tietyllä tavalla haastava. Mikäli eläimet ja maatalous jollakin tavalla kiinnostavat, kannattaa lähteä opiskelemaan agrologiksi. Opinnoista saa hyvin myös rohkeutta alkaa yrittäjäksi

Suosittelisin myös Rovaniemeä opiskelupaikkakunnaksi, sillä täällä on hyvä henki ja kaupunkina tämä on mielestäni sopivan kokoinen, sillä täältä löytyy kaikki ison kaupungin palvelut, mutta jos haluaa pois kaupungin hälinästä, ei tarvitse matkustaa montaakaan kilometriä. Ihmiset ovat mukavia ja täällä on myöskin paljon harrastusmahdollisuuksia ja tekemistä koulun ulkopuolellakin, tänne oli mielestäni varsin helppo tulla opiskelemaan. Lapissa opiskelussa on sekin etu, että täällä pääsee näkemään luontoa ja kokemaan sitä eri tavalla opiskeluiden yhteydessä, varsinkin meidän koulutusalalla.

- Laura Antikka, agrologiopiskelija


Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK