kuva
Etusivu / Lapin ammattikorkeakoulu - Lapin AMK / Hakijalle / AMK-tutkinnot / Halusin alalle, jossa on mahdollista liikkua luonnossa

Halusin alalle, jossa on mahdollista liikkua luonnossa



Olen aiemmalta ammatiltani sairaanhoitaja, joten maanmittaus oli alana minulle täysin uusi. Valitsin maanmittausalan sen vuoksi, että halusin alalle jossa saa liikkua luonnossa. Rovaniemellä oleva koulutus oli sijainniltaan minulle sopivan matkan päässä, joten sen vuoksi päädyin opiskelemaan alaa Lapin AMKiin.

Parpala Marjo (maanmittaus).jpg Maanmittausalan monimuoto-opinnot koostuvat paljon virtuaaliluennoista iltaisin iLincissä, ryhmätöistä sekä itsenäisistä tehtävistä. Itsenäisen opiskelun rooli opinnoissa on suuri, sillä Iltaluentoja on 3-4 iltana joka viikko. Opintoihin kuuluu myös 2-3 päivän mittaisia lähijaksoja noin kerran kuukaudessa. Opinnoissa korostuvat muun muassa paikkatietojärjestelmät, kiinteistötekniikka, projektityöskentely ja tekninen osaaminen. Monimuoto-opintojen lähipäivillä tehdään käytännön harjoituksia maastossa ja verkkotunneilla puolestaan opetellaan esimerkiksi sovellusohjelmien käyttöä opettajan esimerkein. Opintoihin kuuluu lisäksi perusharjoittelu, ammattiharjoittelu ja syventävä harjoittelu. Työharjoittelupaikoina voi olla esimerkiksi maanmittauslaitos, kunnat ja mittausalan yritykset.

Opiskelu onnistuu hyvin toiselta paikkakunnalta käsin, koska opiskelu painottuu iLinc-luentoihin. Lähipäiviä on sopivasti ja kauempaa kulkeville on hyvät julkiset yhteydet. Opiskelu vie kyllä paljon aikaa, koska se on paljolti itsenäistä, mutta tällaisessa opiskelumuodossa oma motivaatio alaa kohtaan korostuu. Vaikka ajoittain tehtäviä pakkautuu päällekkäin, opiskelu on kuitenkin kaikin puolin joustavaa. Lähipäiviä on sopivasti ja ilta luennoilla saa istua kotikoneella. Osittain voi itse suunnitella jopa opintojen sisältöäkin.

Mielekkäintä maanmittausalan opinnoissa on se, että on päässyt opiskelemaan itseään kiinnostavaa alaa joustavassa muodossa. Monimuoto-opiskelussa puolestaan on mielekkäintä se, että oman työjärjestyksen voi pitkälti sovittaa hyvin yhteen muun elämän kanssa eikä opiskelu ole sidottuna päiväopintointoihin. Se oli suurin syy miksi valitsin monimuoto-opiskelun päiväopintojen sijaan, koska tällä tavalla voin suorittaa koulua työn ohella, eikä minulla olisi muutenkaan ollut mahdollisuutta muuttaa toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Työn, opiskelun ja perhe-elämän yhteen sovittaminen ajallisesti on ollut haasteellista, mutta monimuoto-opintojen ansiosta kuitenkin mahdollista, koska on voinut itse suunnitella oman ”lukujärjestyksen”.

Maanmittausalalta on mahdollista työllistyä esimerkiksi toimitusinsinööriksi, kuntien kaavoitus ja maankäytön suunnitteluun, paikkatietojärjestelmien suunnittelijaksi ja – kehittäjäksi sekä maanmittausalan yrityksiin muun muassa. tie-, rakennus- ja ratatyömaille. Olen huomannut että työpaikkailmoituksia on vähän esillä, mutta ajattelisin että työllistyminen on ilmeisen hyvä siitä huolimatta, koska esimerkiksi harjoittelussa ja kesätöissä pääsee hyvin näyttämään oman osaamisen ja aktiivisuutensa ja sitä kautta työllistymään. Asun Ii:ssä ja näen työllistymisen omalla asuinpaikkakunnalla monipuolisena. Noin 40 kilometrin säteellä on vaihtoehtona maanmittauslaitos, isommat ja pienemmät mittauksiin ja kartoituksiin erikoistuneet yritykset sekä kaupunki ja kunnat.

Tällä hetkellä voisin kuvitella itseni työllistyvän toimitusinsinööriksi suorittamaan maanmittaustoimituksia, mutta koska koulutusta on vasta vuosi takana, niin olen silmät ja korvat avoinna kaikelle. Maanmittausala on laaja ja maanmittausinsinöörillä voi olla paljon työnimikkeitä mistä minulla ei vielä ole ajatustakaan. Yleisellä tasolla maanmittausinsinöörin palkka on alussa keskiverto, mutta palkkaus perustuu tehtävien vaativuuteen, henkilökohtaisiin työsuorituksiin ja pätevyyteen.

Suosittelen monimuoto-opintoja opiskelutavaksi myös muille sen joustavuuden takia. Mielestäni maanmittausala sopii etenkin sellaiselle, joka pitää ulkoilmasta ja luonnosta sekä yksin ja ryhmässä työskentelystä.

 

- Marjo Parpala, maanmittaustekniikan monimuoto-opiskelija